Olen Sovinismi -palstalla kertonut, kuinka miehen työ on alkanut tuottaa tulosta. Mies ei tyytynyt työläisen elämään, vaan tahtoi kirotusta työnteosta kotiin perheen pariin.
Mies on koko ajan tehnyt työnsä helpommaksi ja helpommaksi, että aikaa jää paljon tärkeimpiin asioihin.
Jo tänä päivänä mies löytää ammatin, jossa nukutaan. Niitä ammatteja on teollisuudessa jo olemassa. Niin se on.
Huomenna niitä ammatteja on paljon lisää. Kohta jo robotit tekevät työt suuremmassa määrin.
Tämä ero on miehillä ja feministeillä.
Feministeillä on asenne ongelma. Se on täysin kummallista. Feministit tahtovat kodista töihin, siis kodista pois. Mies tahtoo juuri päinvastoin. Mies tahtoo töistä kotiin. Viettämään aikaansa perheensä kesken. Myös nainen tahtoo töistä pois ja kotiin perheen keskelle.
Tämä on suuri asenne-ero.
Minä sanon että työstä ei kukaan löydä todellista sisältöä elämäänsä vaan perheestä ja kodista se löytyy se sisältö elämään.
On eroa myös siinä, että feministit puhuvat työn ja perheen yhteensovittamisesta. Tämä on omituista puhetta kun sitä ajattelee perhemies. Työ on rahan tuomista perheeseen. Työ on pelkkää turhuutta itsessään. Työtä ja perhettä ei voi verrata keskenään että puhuttaisiin varsinkin niin että työtä oltaisiin jotenkin sovittamassa perhe-elämän kanssa. Työlle jätetään minimaalinen aika aina.
Asenteessa ollaan nykypäivänä menty metsään. Ennen oli koti se mikä oli elämää. Nykyään on monelle työ sitä elämää. Ennen iloittiin kodista, nyt iloitaan työstä. Mutta se on tosiasia, että työ ei anna niin suurta iloa kuin perhe.
Kyllä on onnetonta elämää tuo missä koti on pelkkä lepopaikka.
Vaikka minä itse voin sanoa että olen edennyt työssäni, ei työ merkitse minulle mitään. Minä jättäisin työn pois, jos elannon perheelle saisi rehellisesti muuten. Koti on se mikä minut saa jaksamaan olla pirteä kotona.
Feministit kiskoivat housut jalkaan ja ovat olleet vasta vähän työelämässä, toisin kuin mies on ollut työelämässä koko historiansa ajan. Kenties tämä selittää jotenkin sitä, miksi mies kokee perheen tärkeämpänä kuin feministi. Muutama vuosikymmen, ja arvot muuttuvat taas kotiinpäin.
Tällä hetkellä työ on feministeille suurta ja ihmeellistä, mutta tosiasia on se, että työt häviää aina kunnon perhe-elämälle. Moni feministi vielä vanhana harmittelee sitä, kun elämästä jäi sittenkin jotakin puuttumaan. Mikään työ ei seuraa sinua. Mikään työ ei anna kenellekään mitään. Kaikki työ on turhaa.
Sen sijaan nainen, joka osaa arvostaa perhettä ja vaalii sitä samalla tavalla kuin mies, ei koskaan kadu vanhana. Mitään ei ole elämässä jäänyt tekemättä. On tullut tehtyä kaikkea, vähempiarvoisesta suurempi arvoisempaan, etenkin suurempi arvoisempaan. Siinä vaiheessa kun vanhuusvuoteen ympärillä on perhe tukena ja turvana, voi hyvällä mielin sulkea silmänsä.
Ja herätä seuraavana aamuna.
Todellisuudessa koti on se mikä sanelee yhteiskunnan toiminnan. Kun koti ei enää sanele yhteiskunnan toimintaa, tämä vaikuttaa heti aluksi nuorisoon. Joka ikinen kerta historiassa kun koti on menettänyt merkityksen, on seuraava sukupolvi ollut onnettomampi.
Jos kaikki perheet rikkoontuisivat, millainen olisi seuraava sukupolvi?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sen lisäksi, etten voi ymmärtää, miksi sinun pitää käyttää juttuihisi maksimaalinen vertikaalinen tila näpyttelemällä joka halvatun lauseen väliin lisätilaa, en voi ymmärtää, miksi puhut näin selvistä mielipide- ja arvokysymyksistä noin yleisellä tasolla. Puhut miehistä ja feministeistä, vaikka kysymys on asioista, jotka jakavat varmasti paitsi miehet ja feministit niin ihmiset ylipäätänsä. Eikö olisi reilumpaa puhua vain omista mielipiteistään eikä "miehen" mielipiteestä yleensä?
Noh, minulla itselläni ei ole mitään suurta hinkua työelämään. Olen pitkälti samaa mieltä sinun kanssasi, että työllä ei ole suurta merkitystä verrattuna muuhun elämään esimerkiksi juuri perheeseen. Tuskin tulen koskaan tekemään 8-tuntisia työpäiviä ja toivoisin, että se olisi yhteiskunnallinen suunta muutenkin. Lyhyemmät työpäivät kaikille. Toisaalta en pysty kuvittelemaan itseäni kotiäidiksi. Aupair-kokemus valoitti sen elämän todellisen puolen, joka oli melkoisen raskas. Haluaisin siis päästä välillä poiskin kotoa ja saada myös lapset muutamaksi tunniksi päivässä hoitopaikkaan. Toivoisin, että miehelläni olisi myös sama tilanne, eikä hän siis kantaisi harteillaan perheen elättämisen taakkaa.
Toivoisin, että työelämän ulkopuolisen elämän arvostus kasvaisi muutenkin kuin vain perheen "laatuaikana". Toisaalta kokoajan vähenevä työ antaa meille tämän mahdollisuuden tehdä suurempia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia muutoksia, jossa työ ei enää ole niin keskeisellä paikalla. Sukupuolten mukaan eriäviä ratkaisuja vastustan. En tahdo nähdä sitä, että naiset häädetään pois työelämästä, tai että pelkästään naisten työaikoja lyhennetään. Vaaditaan kaikkia koskevia ratkaisuja, joissa jokaisen oma valinnanvara kuitenkin säilytetään.
Ymmärrän, että naisten ansiotyöhön pääsyllä on aikanaan ollut valtavan suuri merkitys. On huomattava, että moderni yhteiskunta on rakentunut työnteolle, työ on ollut yksi kansalaisoikeus- ja velvollisuus. Ansiotyöhön pääsy on ollut merkittävä naisen vapauttaja, koska se on taloudellisen riippumattomuuden myötä taannut myös muunlaisen riippumattomuuden, naisen itsenäisyyden.
Nyt kun maailma muuttuu, on taas aika arvioida uudelleen arvoja.
Kun aikoinaan vain mies toimi kodin ulkopuolella ja nainen vaikutti vain kodin sisällä, niin eihän perhe silloin ollut hajonnut, eihän?