Kummallista?

Mikähän siinä on, kun näen lähi-idässä palasiksi räjähtäneen ihmisen, niin ei tee yhtään pahaa. Mutta kun kuulen eläinrääkkäyksestä, meinaa verisuonet räjähtää raivosta. Ihminen on pohjasakkaa tällä pallolla. Hävettää olla homo sapienssi. Tälläkin palstalla väännetään juupas eipäs ja mikään ei muutu mihinkään kun ihmiset ovat niin jumalattoman itsekkäitä kaikessa.
18733
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Tunteellasihan ei ole oikeasti mitään tekemistä ihmisten tai eläinten kanssa. Kyse on sinun suhtautumisesta omaan itseesi. Terveellä itsetunnolla varustettu ihminen ei pidä ihmisiä paskoina. Sitä kun pitää itseään paskana, niin kuvittelee muidenkin olevan, ja omaa epätoivoista oloaan pitää pelastaa uskomalla eläimiin.

Hakoteillä olet. Tuolla asenteella sinusta ei ole koskaan mitään hyötyä sen enempää itsellesi kuin eläimillekään. Pystyäkseen vaikuttamaan asioihin tässä maailmassa, pitää pystyä tulemaan toimeen ihmisenä ihmisten joukoissa. Ja muistaa, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.

Aloitapa vaikka keskittymällä työstämään itsellesi parempaa itsetuntoa. Kyllä se siitä.

Äänestä
  • Jos on huono itsetunto, pitää muita ihmisiä parempina. Tässä ei ole nyt kyse itsetunnosta, vaan siitä, että ihmisiä on joka paikka täynnä, eikä se paljon liikuta jos muutama räjähteleekin.

    Äänestä

  • Homo Sapiens kirjoitti:

    Jos on huono itsetunto, pitää muita ihmisiä parempina. Tässä ei ole nyt kyse itsetunnosta, vaan siitä, että ihmisiä on joka paikka täynnä, eikä se paljon liikuta jos muutama räjähteleekin.

    Joo tiedätkö musta tuntuu kans siltä, että olenko mä ihan sairas kun ei enää liikuta pahemmin mikään.Hyvänä esimekrkinä tsunami vuosi sitten. Oikein toivoin , että kuolleitten luku noususi ja mitä enemmän kuolleita sen parempi.sama juttu Katrinamyrskyn kanssa. Olin jotenkin niin vahingoniloinen.typerät jenkit. typerät ihmiset...ihmisille aivan oikein kaikki tällänen, saavat maistaa omaa lääkettään.Ainoo ketkä säälittää on pienet lapset ja eläimet....Olen varmaan häiriintynyt ihminen. En paljon näitä ajatuksiani yleisesti kenellekkään kerro.Olin aikaisemmin viimeisen päälle rauhan ihminen, ja inhosin kaikkea väkivaltaa ja sortoa. Nyt kun tätä maailman menoa on niin paljon katsellut,että jotenkin musta on tullut piittaamaton.Ei tarkoituksella kylläkään, mutta huomaan kokoajan enemmän vain ajattelevani nykymaailman menosta, että senkun tappakoot vaan toisiaan niin paljon kun sielu sietää.Parempi mitä vähemmän ihmisiä täällä maapallolla on...

    Äänestä

  • häiriintyny. kirjoitti:

    Veit oikeastaan "jalat suustani"! Kärsin niin kovasti, kun eläimiä kidutetaan tai kohdellaan huonosti. Ja kun mainitsen asioista jollekulle, niin eipä juuri kukaan mitään, tai mitäs me sille voimme-kommentointia. Itse en saa mielen rauhaa Aasiassa rääkätyistä eläimistä, enkä muistakaan... Ihminen on peto!!!

    Äänestä

  • "Toisinajattelija" kirjoitti:

    Siis ihan totta että eikö ollut parempi kaikille näille kanoille, kanojen poikielle että pääsevät pois??
    Siis samantien.
    Todella törkeevätä katsomista, kun leikkaavat pieniltä kanojen poikasilta nokat rikki ennenkuin heittävät tynnyriin.
    Tukehtuvat siellä ilman että nokkivat toisiaan.
    Ja sen jälkeen kaupanhyllylle että me ihmiset saadaa kanankoipia uuniin
    Helvetin hyvä kun tuli tuo Lintuinfulessa pääsevät heti alkuunsa pois

    Äänestä

  • nero kirjoitti:

    Kai tiedät, mikä oli se juju ja pointti kirjoituksessani? Eläimiä pitäisi kohdella HYVIN, vaikka ihminen kasvattaisikin niitä lihaa saadakseen.

    Äänestä

  • Homo Sapiens kirjoitti:

    Jos on huono itsetunto, pitää muita ihmisiä parempina. Tässä ei ole nyt kyse itsetunnosta, vaan siitä, että ihmisiä on joka paikka täynnä, eikä se paljon liikuta jos muutama räjähteleekin.

    että pieleen meni. Huonolla itsetunnolla varustettujen ihmisten yleinen tarve on korkostaa itseään ja tekemisiään sekä halveksia toisia ihmisiä, jotta tuntuisi paremmalta. Terveellä itsetunnolla varustetun ihmisen ei tarvitse halveksia ketään, ei pitää ketään pahana, vaan ihmisinä.

    Kyllä se sinun itsetuntosi nimenomaan mättää. Kirjoituksesi on tyypillinen esimerkki siitä, kuten monien muidenkin yhdenasian liikkeiden ihmisten. Sama vamma on myös mm. rasisteilla.

    Sinä vain yrität projisoida ongelmaasi muualle, koska sitä on niin vaikeaa hyväksyä ja käsitellä.

    Äänestä

  • häiriintyny. kirjoitti:

    Joo tiedätkö musta tuntuu kans siltä, että olenko mä ihan sairas kun ei enää liikuta pahemmin mikään.Hyvänä esimekrkinä tsunami vuosi sitten. Oikein toivoin , että kuolleitten luku noususi ja mitä enemmän kuolleita sen parempi.sama juttu Katrinamyrskyn kanssa. Olin jotenkin niin vahingoniloinen.typerät jenkit. typerät ihmiset...ihmisille aivan oikein kaikki tällänen, saavat maistaa omaa lääkettään.Ainoo ketkä säälittää on pienet lapset ja eläimet....Olen varmaan häiriintynyt ihminen. En paljon näitä ajatuksiani yleisesti kenellekkään kerro.Olin aikaisemmin viimeisen päälle rauhan ihminen, ja inhosin kaikkea väkivaltaa ja sortoa. Nyt kun tätä maailman menoa on niin paljon katsellut,että jotenkin musta on tullut piittaamaton.Ei tarkoituksella kylläkään, mutta huomaan kokoajan enemmän vain ajattelevani nykymaailman menosta, että senkun tappakoot vaan toisiaan niin paljon kun sielu sietää.Parempi mitä vähemmän ihmisiä täällä maapallolla on...

    Olen ajatellut samoin ei siitä uskalla puhua.Tosin tsunamin sankarivainajina pidetyistä on puhuttu.Onneksi eläimet osasivat paeta tsunamia.Kehitysmaissa kuolee valtavasti ihmisiä,mitä jos ne kaikki eläisi.Liikakansoitushan on pahinpia ympäristö uhkia.Minä en sääli edes lapsia!Itse en lisäänny pidän huolen.

    Äänestä

  • usko.. kirjoitti:

    että pieleen meni. Huonolla itsetunnolla varustettujen ihmisten yleinen tarve on korkostaa itseään ja tekemisiään sekä halveksia toisia ihmisiä, jotta tuntuisi paremmalta. Terveellä itsetunnolla varustetun ihmisen ei tarvitse halveksia ketään, ei pitää ketään pahana, vaan ihmisinä.

    Kyllä se sinun itsetuntosi nimenomaan mättää. Kirjoituksesi on tyypillinen esimerkki siitä, kuten monien muidenkin yhdenasian liikkeiden ihmisten. Sama vamma on myös mm. rasisteilla.

    Sinä vain yrität projisoida ongelmaasi muualle, koska sitä on niin vaikeaa hyväksyä ja käsitellä.

    Ihminen kun kasvaa ja alkaa hahmottua persoonana, sille kehittyy/ei kehity empatian tajua, syntyy arvot, oikeustaju, käsitys hyvästä ja pahasta jne. Mielestäni kyse on vain ihmisestä, joka nähnyt ihmisten raadollisen puolen ja jonka oikeustaju on heikompien puolella. Ihminen kun kuitenkin on aina kykeneväinen vaikuttamaan omiin oloihinsa, vaikka sitten narun jatkeena jos muu ei auta.

    Kyky puolustaa tärkeäksi katsomiaan asioita ei tarkoita heikkoa itsetuntoa. Jos vahva itsetunto on sitä, ettei välitä mistään eikä puutu mihinkään, ollaan aika heikoilla. Sinun tapasi arvottaa maailmaa ei ole ainoa oikea tapa.

    Äänestä

  • sip-su kirjoitti:

    Tunnen itseni ja omaan hyvän itsetunnon. Selittää pitää näemmä jonkun vaikka millä tavalla asia jota ei itse ymmärrä, kuten minä ja onneksi näemmä muutama muukin. Tunnen myös ihmiset ja siksi on niin vaikeaa hyväksyä ihmisten teot heikoimpia kohtaan. Toki on hyviäkin ihmisiä, joilla on arvomaailma kohdallaan, siis jotka eivät ajattele vain omaa etuaan ja varsinkin sen taloudellisen hyvinvointinsa takia tuhoa ja aiheuta kärsimystä muille, jotka eivät voi puolustautua (kuten eläimet). Heitä arvostan ja kunnioitan. Valitettavasti meitä elämän ystäviä on niin harvassa. Ihminen tappaa huvikseen ja kiduttaa eläimiä julmasti (kuten myös omaa rotuaan) näytösluonteisesti viihdykkeeksi, kuten roomassa aikoinaan. Eläimet vain tarpeeseen, eivät turhaan ajankuluksi. Vaatii todella hyvää itsetuntoa ja älyä ja myötätuntoa heikoimpia kohtaan, että tajuaa, ettei ihminen ole kovin viisas teoissaan. Vai kertooko maailman nykyinen tila jotain muuta. Teknistä älyä on, muttei empatiaa, oman edun tavoittelun takia.

    Äänestä

  • juttelee vielä kirjoitti:

    Siis syräntä lämmittää, kun saa lukea tällastakin. Kaikki eivät ole pahoja. Mutta "hyviä" on niin vähän, ja hätä syrämmessä suuri eläinriepujen puolesta...

    Äänestä

  • "Toisinajattelija" kirjoitti:

    Siis syräntä lämmittää, kun saa lukea tällastakin. Kaikki eivät ole pahoja. Mutta "hyviä" on niin vähän, ja hätä syrämmessä suuri eläinriepujen puolesta...

    Hurskastelijoitahan riittää, näitä itseään jalona pitäviä oikeaoppisia - jokaisessa uskonnossa. Voin oikein mielessäni kuulla hurskaan äänensävyn. Todelliset perimmäiset henkilökohtaiset motiivit ovat kuitenkin näillä aina kuitenkin aivan jotain muuta, kuin selitykset, millö on itsensäkin aivopesty.

    Pyrkimys hyvyyteen ja heikompien suojeluun ovat hyviä päämääriä kelle vain, mutta kun ne tehdään toisia halveksien ja omaa paremmuutta korostaen, on aina kysymys jostain aivan muusta kuin oikeasta hyvyydestä. Todellinen hyvyys ymmärtää myös ihmisen heikkoiden ja ymmärtää anteeksiantamisen merkityksen. Todellinen hyvyys ei halveksi toisia. Sellainen ihminen tietää, että muutosta ihmisten käytökseen saadaan aikaan vain ihmisten kanssa toimimalla ja vaikuttamalla. Eikä tämä millään tavalla sulje pois eläinten hyvää kohtelua.

    Kaltaisillanne ihmisellä eläimet ovat vain ulkoisesti jalolta näyttävä keino oman egon pönkittämiseen.

    Äänestä

  • mieli.... kirjoitti:

    Niin, olen melkoisen varma, että yritit provosoida, ärsyttää, et voi tosissasi noin lapsellista päästää suustasi. Vai oletko lapsi vielä, se voi selittää ajattelusi naiviutta, sori!

    Äänestä

  • "Toisinajattelija" kirjoitti:

    Niin, olen melkoisen varma, että yritit provosoida, ärsyttää, et voi tosissasi noin lapsellista päästää suustasi. Vai oletko lapsi vielä, se voi selittää ajattelusi naiviutta, sori!

    mitetipä oikein perusteellisesti - jos uskallat

    Äänestä

  • Toinenki kirjoitti:

    Olen ajatellut samoin ei siitä uskalla puhua.Tosin tsunamin sankarivainajina pidetyistä on puhuttu.Onneksi eläimet osasivat paeta tsunamia.Kehitysmaissa kuolee valtavasti ihmisiä,mitä jos ne kaikki eläisi.Liikakansoitushan on pahinpia ympäristö uhkia.Minä en sääli edes lapsia!Itse en lisäänny pidän huolen.

    Eihän tuosta mielipiteestäsi muuta voi päätellä kuin, että häiriytynyt olet! On väärin kaikkea ihmimillistä elämää kohtaan omaa pahaaoloaan paeta toisten halveksuntaa, alenpiarvostamiseen.

    Voiko sen sairaanpaa, kaikenlaiselle elämälle vieraanpaa, mielipidettä olla, kuin kertoa, että kertoo surevansa eläinten kohtaloa, mutta olevansa välinpitämätön ihmislapsien kohtalolla. Jotain täytyy todella olla pahasti vialla tuollaisen ihmisen mielessa. Kaikkea elämää pitää kunnioittaa, niin eläinten kuin myös ihmisten. Me kaikki olemme eläviä olentoja.

    Täällä kun lukee näitä juttuja niin ei voi kuin ihmetellä sitä, miten kieroitunutta, elämästä vierautunutta, ihmisten elämä nykyään onkaan. Enkä tosiaankaan tarkoita ns. "tavallisia tallaajia", vaan näitä maailman parantajia, eläintensuojelijota, yms. Missä ihmeen maailmassa te elätte? Ei voi kuin hämmästellä tuota vieraantumisen määrää.

    Äänestä

Mulla on koko ikäni ollut sama "ongelma". Niin valtavaa vihaa ja raivoa en ole tuntenut mistään muusta kuin eläimiin kohdistuneista julmuuksista. Olen miettinyt mistä voisi johtua, ehkäpä olen vain aina ollut heikoimpien puolella.
tarkoitan sitä että jos lehdessä lukee, että esim. joku sairas ihminen tappaa huvikseen joutsenen katukivellä, suurin osa ihmisistä ei näytä minkäänlaisia empatian merkkejä. itse raivostun suunnattomasti ja alan itkeä. Kun taas nämä ihmiset saa suunniltaan järkytyksestä uutinen, että joku äiti antoi tukkapöllyä ipanalleen. Ei vois vähempää kiinnostaa.
ja tämän jälkeen mut rankataan maailman kamalampien psykopaattien joukkoon.

Äänestä
  • Onneksi sinun kaltaisiasi on olemassa. Samaa mieltä olen. Ihan samaa mieltä. Ei mitään lisättävää eikä pois otettavaa.

    Äänestä

  • "Toisinajattelija" kirjoitti:

    Onneksi sinun kaltaisiasi on olemassa. Samaa mieltä olen. Ihan samaa mieltä. Ei mitään lisättävää eikä pois otettavaa.

    Onneksi on näitä palstoja, jossa kohtaa tällaisia ihmisiä ja voi edes yrittää purkaa vihaansa ym. tuntemuksia. Tuntuu ihanalta, etten ole ainoa jokä kärsii näistä asioista.

    Mä en tajua miten helvetissä joku voi verrata jotain luonnonkatastrofeja ja eläinten kidutusta. Esim. tsunamissa kukaan ei halua tahallaan kellekkään kärsimystä ja pahaa, se vaan tapahtuu ja täts it, kun taas tarkoituksellinen KIDUTTAMINEN tapahtuu jonkun mielisairaan yksilön toimesta.

    Eläimellä on tunteet, aivan kuten on normaalilla ihmiselläkin. Ainoa ero meidän ja eläinten välillä on, että aivot ovat älyllisesti kehittyneemmät.

    En halveksi ihmisiä missään nimessä, paitsi näitä sairaita yksilöitä, jotka olis pitänyt abortoida ajoissa jo ennen syntymäänsä. Yhtäkään eläintä en halveksi.

    Kiitos teille kun sain taas purkaantua.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Ihminen kirjoitti:

Mikähän siinä on, kun näen lähi-idässä palasiksi räjähtäneen ihmisen, niin ei tee yhtään pahaa. Mutta kun kuulen eläinrääkkäyksestä, meinaa verisuonet räjähtää raivosta. Ihminen on pohjasakkaa tällä pallolla. Hävettää olla homo sapienssi. Tälläkin palstalla väännetään juupas eipäs ja mikään ei muutu mihinkään kun ihmiset ovat niin jumalattoman itsekkäitä kaikessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu