Uhriton rikos
Kirjoittanut: Poikalapsi 7.12.2002 klo 23.49
Maailma ei ole mustavalkoinen.
Tällä palstalla niin monet ovat kirjoittaneet värikkäitä kuvauksia siitä, mitä raiskaajille pitäisi tehdä, miten heidän pitäisi laittaa kärsimään samoin kuin heidän uhrinsa.
Minut on raiskattu lapsena. En minä silti halua murhata sitä henkilöä, joka sen minulle teki - isääni. En ainakaan enää.
Minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi ollessa
4-6 -vuotias. Minulla ei ole tarkkoja muistikuvia siitä; joskus saatan nähdä unta siitä, mutta nykyisin vain hyvin harvoin. Ruumiini kyllä muistaa kaiken oikein hyvin (, vaikka siihen ei mitään pysyvää jäänytkään,) mutta sekin alkaa jo unohtaa. Hyvä niin.
Tavallaan "unohdin" kaiken mennessäni ala-asteelle, ja isänikin vaan lopetti silloin touhunsa - en tiedä miksi, mutta ehkä äitini alkoi epäillä tai isäni pelkäsi että minä voisin mainita jotain koulussa. En todellakaan tiedä; en tähän päivään mennessä puhunut siitä hänen, äitini tai kenenkään muun kanssa, lukuunottamatta kahta ystävääni.
Oireilin lapsena jonkin verran: leikin seksuaalisia leikkejä, ja tiesin hyvin paljon siitä, mitä peniksellä tehdään muutakin kuin pissataan. Olin kuitenkin hyvin kiltti lapsi, muutenkin "pikkuvanha", joten kukaan ei kiinnittänyt asiaan huomiota. Enkä minäkään halunnut kertoa. En muista isäni uhkailleen koskaan minua juuri insesti paljastamisesta, mutta minä jo tavallaan tiesin, ettei sellaisesta puhuta.
Murrosiässä, ehkä 15 tai 16-vuotiaana, aloin taas "muistaa". Minulla ei ollut silloin "seksuaalista heräämistä", en ihastunut luokkatovereihin tai juurikaan fantisoinut seksistä. Muistan olleeni hyvin vihainen ja inhonneeni ruumistani. Jatkoin kuitenkin samassa roolissa, missä olin jo lapsena: olin tunnollinen ja auttavainen tukioppilas ja opettajien lemmikki. En osaa nimetä sitä hetkeä, jolloin olisin yht'äkkiä muistanut kaiken, mutta nykyään ajattelenkin, että olin tiennyt sen koko ajan, silloin olin vain tarpeeksi vahva hyväksymään sen.
En tiedä olenko valmis "hyväksymään" asiaa vieläkään. Minulla on vain joitakin lapsuusmuistoja, eivätkä nekään juuri ruusuisia ole. Hyväksikäyttöä en muista juuri ollenkaan. Minulla on muutama valokuvan tarkka muisto mieleni perukoilla, mutta olen opetellut sulkemaan sen heti sen herättyä pois ajatuksistani. Enkä minä haluakaan muistaa sitä kokonaisuudessaan.
Kuten jo mainitsin, olen kertonut tästä vain kahdelle ystävälleni, mutta kadun kumpaakin kertaa. En voi sanoa, että se olisi helpottanut tai keventänyt oloani - oikeastaan se vain lisäsi ahdistustani. Toinen ystäväni kyllä osasi arvata sen, miksi en vieläkään ole juurikaan kiinnostunut seksistä tai seksuaalisuudesta. Täällä suojanani on nimettömyys; haluan vain kertoa oman tarinani, jotta siitä voisi olla apua jollekin toiselle. Sääliä en halua. Ehkä joku toinen löytää voimaa tuskansa jakamisesta; minulle se on vain omien ongelmien työntämistä muille. Jokainen raiskattu päättäköön itse.
Omalla tavallani minä kyllä olen seksuaalinen; en vain halua tuoda sitä vielä julki. Vaikka olenkin mielestäni hyvä muuten lukemaan ihmisiä, en koskaan pysty kertomaan, onko joku kiinnostunut minusta. Minä olen vain harvoin kiinnostunut jostakin tytöstä. Eikä minulla ole vieläkään sellaista seksifantasiaa, jossa olisin itse osallisena, tai jos minä olenkin mukana, jää kaikki vain suutelemiseen. Käynkin vasta nyt parikymppisenä läpi sen, mitä useimmat käyvät teini-iässään.
Hyväksikäyttö ei ole kuitenkaan tehnyt minusta mielestäni heikkoa; joskus heikkoina hetkinäni olen jopa kiitollinen, että minulle tapahtui niin. Se oli tavallaan pikareittini henkisyyteen ja ihmisyyteen. En ole kristitty tai muunlainenkaan uskovainen, mutta olen hyvin uskonnollinen ihminen. Minä olen löytänyt itsestäni tämän maailman, ja tästä maailmasta itseni. Minä välitän tästä paikasta, ja ihmisistä. Mutta minä en halua saada ketään tai mitään itselleni. Minä olen agape, mutta en eros.
Tunne-elämältäni olen mielestäni aika tasapainoinen, ts. osaan päästää irti huolista vaipumatta silti apaattisuuten. Minulla on muutama hyvä ystävä, mielenkiintoiset harrastukset, hyvä koulupaikka. Olen melkeinpä tyytyväinen :-)
Vanhempani elävät yhä avioliitossa lapsuudenkodissani, ja luulen että heidänkin liittonsa on vain parantunut sitten teinivuosieni. Äitini on mielissään siitä, että olen pystynyt rakentamaan jonkinlaisen toimivan suhteen isääni, ts. emme enää juurikaan tappele. Ja olen antanut anteeksi niin itselleni kuin isällenikin, vaikka vieläkin kutsun häntä etunimeltä enkä miellä häntä mitenkään muutenkaan "isäkseni". En tiedä, onko hän varsinaisesti "parantunut" pedofiliastaan, mutta uskoisin hyvin paljon niin. Siitä olen varma, että hänellä ei ole ollut toista mahdollisuutta toistaa touhujaan näinä vuosina. Ehkä hänkin on antanut itselleen anteeksi ja todella muuttunut.
Olen nyt 21-vuotias, siis nuori aikuinen. Minusta olisi kamalaa, jos kertoisin tästä kasvokkain jollekin, joka sitten yrittäisi hyväntahtoisuudessaan "selvittää" asiaa. Minä en tahdo vankilatuomioita, en mitään korvauksia. Se on ollutta ja mennyttä. Asiat ovat tarpeeksi hyvin näin.
Anteeksiantaminen on mahdollista, ja elämä jatkuu. Maailma ole mustavalkoinen.
Kirjoittanut: Poikalapsi 7.12.2002 klo 23.49
Maailma ei ole mustavalkoinen.
Tällä palstalla niin monet ovat kirjoittaneet värikkäitä kuvauksia siitä, mitä raiskaajille pitäisi tehdä, miten heidän pitäisi laittaa kärsimään samoin kuin heidän uhrinsa.
Minut on raiskattu lapsena. En minä silti halua murhata sitä henkilöä, joka sen minulle teki - isääni. En ainakaan enää.
Minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi ollessa
4-6 -vuotias. Minulla ei ole tarkkoja muistikuvia siitä; joskus saatan nähdä unta siitä, mutta nykyisin vain hyvin harvoin. Ruumiini kyllä muistaa kaiken oikein hyvin (, vaikka siihen ei mitään pysyvää jäänytkään,) mutta sekin alkaa jo unohtaa. Hyvä niin.
Tavallaan "unohdin" kaiken mennessäni ala-asteelle, ja isänikin vaan lopetti silloin touhunsa - en tiedä miksi, mutta ehkä äitini alkoi epäillä tai isäni pelkäsi että minä voisin mainita jotain koulussa. En todellakaan tiedä; en tähän päivään mennessä puhunut siitä hänen, äitini tai kenenkään muun kanssa, lukuunottamatta kahta ystävääni.
Oireilin lapsena jonkin verran: leikin seksuaalisia leikkejä, ja tiesin hyvin paljon siitä, mitä peniksellä tehdään muutakin kuin pissataan. Olin kuitenkin hyvin kiltti lapsi, muutenkin "pikkuvanha", joten kukaan ei kiinnittänyt asiaan huomiota. Enkä minäkään halunnut kertoa. En muista isäni uhkailleen koskaan minua juuri insesti paljastamisesta, mutta minä jo tavallaan tiesin, ettei sellaisesta puhuta.
Murrosiässä, ehkä 15 tai 16-vuotiaana, aloin taas "muistaa". Minulla ei ollut silloin "seksuaalista heräämistä", en ihastunut luokkatovereihin tai juurikaan fantisoinut seksistä. Muistan olleeni hyvin vihainen ja inhonneeni ruumistani. Jatkoin kuitenkin samassa roolissa, missä olin jo lapsena: olin tunnollinen ja auttavainen tukioppilas ja opettajien lemmikki. En osaa nimetä sitä hetkeä, jolloin olisin yht'äkkiä muistanut kaiken, mutta nykyään ajattelenkin, että olin tiennyt sen koko ajan, silloin olin vain tarpeeksi vahva hyväksymään sen.
En tiedä olenko valmis "hyväksymään" asiaa vieläkään. Minulla on vain joitakin lapsuusmuistoja, eivätkä nekään juuri ruusuisia ole. Hyväksikäyttöä en muista juuri ollenkaan. Minulla on muutama valokuvan tarkka muisto mieleni perukoilla, mutta olen opetellut sulkemaan sen heti sen herättyä pois ajatuksistani. Enkä minä haluakaan muistaa sitä kokonaisuudessaan.
Kuten jo mainitsin, olen kertonut tästä vain kahdelle ystävälleni, mutta kadun kumpaakin kertaa. En voi sanoa, että se olisi helpottanut tai keventänyt oloani - oikeastaan se vain lisäsi ahdistustani. Toinen ystäväni kyllä osasi arvata sen, miksi en vieläkään ole juurikaan kiinnostunut seksistä tai seksuaalisuudesta. Täällä suojanani on nimettömyys; haluan vain kertoa oman tarinani, jotta siitä voisi olla apua jollekin toiselle. Sääliä en halua. Ehkä joku toinen löytää voimaa tuskansa jakamisesta; minulle se on vain omien ongelmien työntämistä muille. Jokainen raiskattu päättäköön itse.
Omalla tavallani minä kyllä olen seksuaalinen; en vain halua tuoda sitä vielä julki. Vaikka olenkin mielestäni hyvä muuten lukemaan ihmisiä, en koskaan pysty kertomaan, onko joku kiinnostunut minusta. Minä olen vain harvoin kiinnostunut jostakin tytöstä. Eikä minulla ole vieläkään sellaista seksifantasiaa, jossa olisin itse osallisena, tai jos minä olenkin mukana, jää kaikki vain suutelemiseen. Käynkin vasta nyt parikymppisenä läpi sen, mitä useimmat käyvät teini-iässään.
Hyväksikäyttö ei ole kuitenkaan tehnyt minusta mielestäni heikkoa; joskus heikkoina hetkinäni olen jopa kiitollinen, että minulle tapahtui niin. Se oli tavallaan pikareittini henkisyyteen ja ihmisyyteen. En ole kristitty tai muunlainenkaan uskovainen, mutta olen hyvin uskonnollinen ihminen. Minä olen löytänyt itsestäni tämän maailman, ja tästä maailmasta itseni. Minä välitän tästä paikasta, ja ihmisistä. Mutta minä en halua saada ketään tai mitään itselleni. Minä olen agape, mutta en eros.
Tunne-elämältäni olen mielestäni aika tasapainoinen, ts. osaan päästää irti huolista vaipumatta silti apaattisuuten. Minulla on muutama hyvä ystävä, mielenkiintoiset harrastukset, hyvä koulupaikka. Olen melkeinpä tyytyväinen :-)
Vanhempani elävät yhä avioliitossa lapsuudenkodissani, ja luulen että heidänkin liittonsa on vain parantunut sitten teinivuosieni. Äitini on mielissään siitä, että olen pystynyt rakentamaan jonkinlaisen toimivan suhteen isääni, ts. emme enää juurikaan tappele. Ja olen antanut anteeksi niin itselleni kuin isällenikin, vaikka vieläkin kutsun häntä etunimeltä enkä miellä häntä mitenkään muutenkaan "isäkseni". En tiedä, onko hän varsinaisesti "parantunut" pedofiliastaan, mutta uskoisin hyvin paljon niin. Siitä olen varma, että hänellä ei ole ollut toista mahdollisuutta toistaa touhujaan näinä vuosina. Ehkä hänkin on antanut itselleen anteeksi ja todella muuttunut.
Olen nyt 21-vuotias, siis nuori aikuinen. Minusta olisi kamalaa, jos kertoisin tästä kasvokkain jollekin, joka sitten yrittäisi hyväntahtoisuudessaan "selvittää" asiaa. Minä en tahdo vankilatuomioita, en mitään korvauksia. Se on ollutta ja mennyttä. Asiat ovat tarpeeksi hyvin näin.
Anteeksiantaminen on mahdollista, ja elämä jatkuu. Maailma ole mustavalkoinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000011618448
Puhutko poikalapsi itsestäsi? Jos puhut, homoutesi syyt ovat selvillä. Esim. Saatananpalvojat ajavat lapsiin demoneita nimenomaan insestillä ja raiskauksilla.
Taraumaattisen lapuuden ja insestin kokeneista tulee usein homoseksuaaleja.
"Esim. Saatananpalvojat ajavat lapsiin demoneita nimenomaan insestillä ja raiskauksilla.
Taraumaattisen lapuuden ja insestin kokeneista tulee usein homoseksuaaleja."
...
Huh! Toivottavasti mahdollisimman harva traumatisoitunut osuu sinun tiellesi.
Karmee ajatus.
8-/
ymmärtämään hieman poikalastakin paremmin ja poikalapsen ehkäpä fanaattista suhtautumista kyseiseen aiheeseen. Nyt todellakin aion paljon ymmärtäväisemmin suhtautua häneen enkä todellakaan halua herjata vaan jos mahdollista niin tukea. Tosin toivoisin myös, vaikka hankalaa voi olla, että vois poikalapsi myös hieman pehmeämmin suhtautua toisinajatteleviinkin.
No, metsään menit taas. Te "toisinajattelijat" = syrjinnän puolustajat saatte ymmärrystä minulta heti, kun PERUSTELETTE käsityksenne oikein tiedoin. Missäs ne eheytystutkimustulokset ovatkaan, joita olet mielestäsi tarjonnut ja jotka muka eivät ole kelvanneet? Missä ovat Jeesuksen OMAT kannanotoy homouteen? Missä ovat FAKTAT vihasi puolustukseksi?
missä raamatussa mainitaan homous oikeaksi? Missä raamatussa puhutaan miespareista? Missä on tutkimustulokset että homous olisi synnynnäistä? Missä ovat siis faktat helluntailaisia syrjivästä asenteesta? Mihini tukeudut kun pyrit torpedoimaan toisten mahdollisuutta muuttua seksuaalisuudeltaan luonnollisekesi?
Tuo teksis jo todisti sen seikan vääräks kun väitit syntyjään olevasi homo.
Yksi pikku moka sinulta: tuo teksti ei todista mitään minusta, koska se ei ole minusta kertova. Minä OLEN syntyjäni homo, sanoitpa sitten ihan mitä tahansa.
Missä Raamatussa sanotaan, että helluntailaisten tulee tuomita homot, valehdella "eheytyssontaa" jne`? Missä Jeesus taas puhuukaan homoja vastaan? Missä on TODISTETTU, että joku on jossain muuttunut homosta heteroksi, kuten sinä väität todistaneesi? MISSÄ olet sen todistanut, valehtelija?
Raamatussa on miespari mm. Daavid ja Joonatan. Vaan MISSÄ on sana eheytys, missä helluntaiseurakunta, missä?
Te syrjitte, kun te kollot hyökkäätte PERUSTELEMATTA mitään homoseksuaaleja vastaan - mm. sinä viikosta viikkoon. Sinä myös saatanallisesti valehtelet perustelleesi asioita, joita et ole perustellut. Puhut luonnollisesta seksuaalisuudesta, sen torpedoimisesta, mutta itse torpedoit. Mistä semmoisen harhan olet saanutkin, ettei homous muka ole luonnollista? MIKSI et tarjoile eheytystäsi omille ystävillesi. joissa kuulemma on homoja? Mikset käännytä heitä heteroiksi, kun se nyt on sinusta mahdollista, vaikkei olekaan koskaan tapahtunut? MIKSI et jo lopeta valehtelua?
Vastaan: Et tee noita asioita, koska olet HELLUNTAILAINEN siis EPÄREHELLINEN ja KAKSINAAMAINEN PASKIAINEN.
Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että helluntailaiset ovat jumalia? Jos ei siellä niin sanota, onko raamatullista teidän väittää omia kirjoituksianne Jumalan sanaksi?
Viesti on vuodelta 2002 ja jonkun ihan muun ihmisen kirjoittama, ei minun. Olen tullut palstalle ottamaan kantaa elokuussa 2004. Ennen sitä en todellakaan ole kirjoitellut tänne, vaikka toki joku muu on voinut samalla nimimerkillä kirjoitellakin. Siis; en ota vastuuta nimimerkilläni ennen elokuuta 2004 kirjoitelluista viesteistä, koska en niitä ole kirjoittanut.
Minua ei ole kuykaan koskaan käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen.
kuinka vanha olet?
Tämän viestin kirjoittaja on 25-vuotias.
Tämä pyyntö ei liene vaikea täyttää.
Minulla ei ole tarkkoja muistikuvia siitä; joskus saatan nähdä unta siitä, mutta nykyisin vain hyvin harvoin. Ruumiini kyllä muistaa kaiken oikein hyvin (, vaikka siihen ei mitään pysyvää jäänytkään,) mutta sekin alkaa jo unohtaa. Hyvä niin.
Tavallaan "unohdin" kaiken mennessäni ala-asteelle, ja isänikin vaan lopetti silloin touhunsa - en tiedä miksi, mutta ehkä äitini alkoi epäillä tai isäni pelkäsi että minä voisin mainita jotain koulussa. En todellakaan tiedä; en tähän päivään mennessä puhunut siitä hänen, äitini tai kenenkään muun kanssa, lukuunottamatta kahta ystävääni.
Voin vastata, että olen selvästi vanhempi kuin 25. Tarkka ikäni tuskin palstalaislle on tarpeellinen tieto. Miksi kysyt?
surullinen kirjoitus siitäkin huolimatta !
Tuota lukiessani tuli kumminkin mieleen, että tuon kirjoittaja on vahva. Vahva, koska on pystynyt jatkamaan elämäänsä ja antamaan anteeksi.
Mutta hirveän kauhea kohtalo. Soisin niin mielelläni, että kenenkään ei tarvitse kokea tuollaista.