Perusteet valtionkirkolle?

Nyt kun näyttää siltä, että kirkon jäsenmäärä vähenee huomattavasti vuosittain, on selvää, että ev.lut.kirkon asemaa valtion yhteydessä tulee alkaa miettiä uudelleen.

Esim. minkälainen prosenttiluku voisi olla ns. ratkaiseva, jonka alle mentäessä toimiin valtion ja kirkon erottamiseksi olisi ryhdyttävä. Kenties 80%?

Valtionkirkkoasemaa ei mielestäni tule perustella vain sillä, että kirkko tarvitsee sen pysyäkseen nykyisessä muodossaan.
12811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

ainakin sitten kun ev.lut kirkon jäsenmäärä on alle 50% pitää miettiä uudelleen

Äänestä
  • Pitää miettiä uudelleen jo nyt! Miksi yksinkertaisen enemmistön käsittävän uskontokunnan tulisi olla missään yhteiskunnassa vallitsevassa asemassa? Jos valtio ei ole virallisesti jonkin tietyn uskonnon promootiokoneisto, teokratia, ei valtion tule olla sitä millään tavalla. Eiköhän uskonnollinen elämä elä omaa elämäänsä ja eiköhän juuri sen puitteissa uskontokuntien väliset suhteet ja niiden "kilpailu sieluista" tulisi käydä.

    Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.

    Äänestä

Kun ottaa huomioon, että ortodoksikirkolla on samanlainen julkishallinnollinen asema kuin luterilaisellakin kirkolla (kumpikaan ei kuitenkaan ole mikään 'valtionkirkko') ja siihen kuuluu vain noin 1,5 prosenttia suomalaisista, niin tuskin luterilaisen kirkon kipuraja ihan pian vastaan tulee...

Äänestä

Selvää on, että Suomessa on jäänteitä valtiokirkollisesta järjestelmästä. Vähän kerrassaan näitä on purettu ja muut pohjoismaat pyrkivät seuraamaan Suomen esimerkkiä. Meillä kirkko on suhteellisen vapaa valtiosta (ns. kansankirkko). Mielestäni niitä jäänteitä, joita on jäljellä, voidaan purkaa, jos se on tarkoituksenmukaista yleistä etua ajatellen. Yleisesti kai yhteisövero-oikeutta pidetään selvemmin tällaisena jäänteenä. Siitä voidaan luopua, jos valtio/kunnat ottavat hautaustoimen hoitaakseen. Hautaustoimilaki on aika tuore, ei siis odotettavissa paljoakaan muutoksia lähiaikoina. Uskonnonopetus ei mielestäni liity tähän keskusteluun, sivistystehtävä kuuluu yhtä kaikki valtiolle ja kirkko ei uskonnonopetusta järjestä. Valtiopäivien ja itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukset, presidentin avaama Yhteisvastuu-keräys jne. ovat lähinnä tapakulttuuria, ei lainsäädännön asia. Summa summarum: kyse ei niinkään ole luvuista ja prosenteista, vaan sisällöistä.

Äänestä
  • - papit virkamiehiä
    - saa tulonsa veroista
    - virallinen asema (esim koulujen opetusohjelma)

    Äänestä

  • ominaisuuksia kirjoitti:

    - papit virkamiehiä
    - saa tulonsa veroista
    - virallinen asema (esim koulujen opetusohjelma)

    Suomessa papit eivät ole valtion palkkalistoilla, kuten esimerkiksi Tanskassa. Kirkko vastaa heidän palkkauksestaan sotilaspappeja ja vankilapappeja lukuun ottamatta. Verotulo tarkoittaa kirkon jäsenten jsenmaksuja sekä yhteisöverotuottoa. Kuten edellä oli todettua, uskonnonopetus ei oikeastaan liity tähän kysymykseen, oman uskonnon opetus on kaikkien uskontojen (vähintään 3 oppilasta) oikeus, josta opettajat vastaavat. Suomesta puuttuvat kokonaan kirkkojen omat koulut, jotka muualla maailmassa ovat yleisiä. Kristillisiä kouluja on muutama, ne toimivat yksityisten tuella.

    Äänestä

  • Jarmo Kokkonen kirjoitti:

    mutta moni muu asia kyllä: seurakunnat käyvät kouluilla pitämässä kouluilla päivänavauksia, useimmat koulut käyvät ainakin kerran vuodessa jumalanpalveluksessa ja kirkon juhlat vaikuttavat koulun arkipäivään.

    Jos ajatellaan, että kunnille maksaa opetta kaikkineen sosiaalikuluineen vaikka 70 euroa tunti ja koulussa on 20 opettajaa, tulee yhden kirkossakäymisen hinnaksi 1400 euroa. Usein koulupaivä päätetään puoleltapäivin alkavalla palveluksella, jolloin jumalanpalveluksen hinta tulee 2-3 kertaiseksi.

    Toivottavasti saamme pian muhamettilaisenemistöisen koulun, jossa kaikki lapset vietäisiin islamilaiseen jumalanpalvelukseen ;-)

    Äänestä

  • Jarmo Kokkonen kirjoitti:

    Suomessa papit eivät ole valtion palkkalistoilla, kuten esimerkiksi Tanskassa. Kirkko vastaa heidän palkkauksestaan sotilaspappeja ja vankilapappeja lukuun ottamatta. Verotulo tarkoittaa kirkon jäsenten jsenmaksuja sekä yhteisöverotuottoa. Kuten edellä oli todettua, uskonnonopetus ei oikeastaan liity tähän kysymykseen, oman uskonnon opetus on kaikkien uskontojen (vähintään 3 oppilasta) oikeus, josta opettajat vastaavat. Suomesta puuttuvat kokonaan kirkkojen omat koulut, jotka muualla maailmassa ovat yleisiä. Kristillisiä kouluja on muutama, ne toimivat yksityisten tuella.

    Veron ja jäsenmaksun ero on siinä että kirkollisveron maksamatta jättämisestä seuraa rangaistus (vankeutta, sakkoa).

    Jäsenmaksunmaksun laiminlyönnistä taas ei välttämättä seuraa mitään rangaistusta (yhdistys päättää tapauskohtaisesti miten toimitaan), tai sitten henkilö erotetaan yhdistyksestä.

    Jäsenmaksulla ja verolla on siis ero kuten yöllä ja päivällä, koska jäsenmaksu on vapaaehtoinen.

    Ja kirkko saa myös yhteisöveroa missä pienyrittäjiltä ei edes kysytä kuuluvatko he kirkkoon vai eivät.

    Äänestä

  • Evankelis-luterilaisen kirkon valtionkirkkostatus on sikäli selvempi, että tämä kirkko mainitaan perustuslaissa. Ortodoksinen kirkko kuitenkin käytännössä on yhtä lailla valtionkirkko.

    Kumpaakin säätelee oma lakinsa, kirkkolaki ja laki ortodoksisesta kirkkokunnasta. Nämä kirkot ja niiden seurakunnat rinnastuvat kuntiin ja valtioon. Papit (ja eräät muut työntekijät) ovat virkamiehiä; valtionkirkkoja koskee mm. laki julkisista hankinnoista; kirkollisvaalissa huijaamisesta saa samat rapsut kuin eduskunta- ja kunnallisvaaleissa; sotatilaa varten kirkolla on varattu joukko työntekijöitä jotka eivät mene rintamalle ihan kuten valtion ja kunnan hallinnollakin; esimerkiksi siviilipalveluslaki luettelee palveluspaikat muodossa a) valtio, b) kunnat, c) seurakunnat ja d) muut joille erikseen myönnetään; esimerkkilistaa voisi jatkaakin.

    Valtiopäiväjumalanpalvelus on ekumeeninen, eli pikemminkin viittaisi valtionuskontoon kuin valtionkirkkoon. Eduskunnan työjärjestys ei enää määrää että sen on oltava tuomiokirkossa.

    Yhteisvastuukeräyksessä presidentti toimii yksityishenkilönä, ja siihen toki on oikeus - uskonnonvapaus koskee myös tasavallan presidenttiä.

    Kirkkolaista vielä: kaikki, myös me ateistit, epäsuorasti olemme päättämässä sellaisen lain sisällöstä joka alkaa "Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa." Eduskunta voi hylätä esityksen, jolla kirkko muuttaisi vaikkapa pappien kelpoisuusvaatimuksia.

    Äänestä

vaikka kaikki suomaliset kuuluisivat evlut kirkkoon, valtiokirkko olisi joka tapauksessa rikos uskonnonvapautta vastaan.

Äänestä

Otsikkoni kertonee sangen yksiselitteisesti näkemykseni, jonka mukaan Suomen tasavallassa ei ole perusteltua olla valtionkirkkoa. Se, että asuttamamme valtio asettuu ikäänkuin yhden autoritäärisen uskonnon totuuden tukijaksi, on valtion tasa-arvoon ja näkemyksen vapauteen tähtäävien periaatteiden vastaista. Näin olisi, vaikka nimellisesti 100 prosenttia väestöstä kuuluisikin "valtion viralliseen uskontokuntaan".

Prosenttilukuja on turha miettiä! Toimiin valtion ja kirkon erottamiseksi tulee ryhtyä heti, kun valtio ja kirkko on saatettu yhteen. Ei ole mitään järkeä siinä, että elävien ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi kehitetty, joissain määrin demokraattiseksikin luokiteltava yhteiskunnallinen rakennelma on yhdistetty pätemisentarpeen tyydyttämiseksi perustettuun, kuolleita ja mielikuvitusolentoja palvovaan diktatuuriin!

Monet lienevät kanssani eri mieltä. Olisi mielenkiintoista kuulla heiltä, miksi on tarpeellista kansalaiselle asetettujen kansalaisvelvollisuuksien lisäksi osoittaa "oikea" tapa harjoittaa uskontoa. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt ja päivät, aina ja iankaikkisesti.

Äänestä

Periaatteessahan koko Suomi on voinut kääntyä muslimeiksi jolloin kristittyjen osuus olisi 0%, mutta valtiokirkkomme porskuttaisi olemassaolevan maa- ja kiinteistöomaisuutensa sekä yhteisöverosta saatavien prosenttiensa turvin. Taloudellinen pohja on turvattu eikä se vaadi uskovaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaihtoehto kirjoitti:

Nyt kun näyttää siltä, että kirkon jäsenmäärä vähenee huomattavasti vuosittain, on selvää, että ev.lut.kirkon asemaa valtion yhteydessä tulee alkaa miettiä uudelleen.

Esim. minkälainen prosenttiluku voisi olla ns. ratkaiseva, jonka alle mentäessä toimiin valtion ja kirkon erottamiseksi olisi ryhdyttävä. Kenties 80%?

Valtionkirkkoasemaa ei mielestäni tule perustella vain sillä, että kirkko tarvitsee sen pysyäkseen nykyisessä muodossaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu