Sora tie

Jo ammoin kun astelin
lapsenkengissäni
äitini, tuo kaunis nainen
pyyhki soraa pitkin tietä

meni aikaa -
jo hevosella ratsastin
tuota kaunista tienviertä

Nyt istun ja ihmettelen
minne kultaiset kengät vei
läpi ihmisvirran rämeikön
minä itsekö tämän matkan tein?


Kosketuksia, hiljaa huokauksia
Huutoja! - iskuja sanojen satuttavien

lyönti - suoraan rakkaudelta silmään

Monet on ajat kulkeneet
läpi elämäni virrannet
en sitä sanoiksi pukea voi
tähän asti Luojani minut toi

lapsenkengät ei jalkaani mahdu
mutta lapsenmielinen aina tahtoisin olla

Sora silmissäni - pois mielestäni
jos pahat asiat ei nosta ilkeää päätään

jätän ne -

mutta, kuitenkin
siellä ovat kauniin mattoni alla
hiekkatiellä