Raportti: Bush tiesi Irakin ja al-Qaidan yhteydet keksityiksi
( 7.11. 03:42 )
Yhdysvaltain presidentti George W. Bush tiesi Irakin ja al-Qaida-verkoston yhteyksistä kertovat väitteet vääriksi, kun hän perusteli niillä hyökkäystä Irakiin.
Eilen julkiseksi tulleen raportin mukaan Yhdysvaltain puolustusvoimien tiedustelupalvelu DIA varoitti presidentti Bushin hallintoa jo helmikuussa 2002 siitä, että lähde vääristelee tarkoituksella antamiaan tietojaan. Silti Bush väitti kahdeksan kuukautta myöhemmin julkisesti, että Irakin silloinen johtaja Saddam Hussein olisi kouluttanut terroristiverkoston jäseniä tappavien myrkkyjen ja kaasujen valmistuksessa.
Myös Yhdysvaltain silloinen ulkoministeri Colin Powell käytti samoja tietoja puheessaan YK:n turvallisuusneuvostolle helmikuussa 2003. Puheessaan Powell perusteli maansa oikeutta sotatoimiin Irakia vastaan.
Raportin mukaan tietojen lähde oli Yhdysvaltain vangitsema Osama bin Ladenin yhteistyökumppani Ibn al-Shaykh al-Libi. DIA ei kuitenkaan pitänyt tämän antamia tietoja uskottavina. Sen mukaan oli todennäköistä, että al-Libi yrittää tarkoituksella johtaa kuulustelijoitaan harhaan. (STT)

Vastaukset 1
Vanhimmat
jotain, mitä palstan USAnistit eivät koskaan tule tietämään!
Periaatteessa!