Syrjintää vai suosimista?
26.06.2005 TAINA TERVONEN Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2005
Ranskassa keskustellaan siitä, voisiko tasa-arvoa työelämässä lisätä suosimalla "näkyviä vähemmistöjä".
Kun Ranskan entinen sisäministeri Nicolas Sarkozy ilmoitti lokakuussa 2003 kannattavansa amerikkalaistyylistä affirmative action -politiikkaa eli ranskalaisittain "positiivista syrjintää", koko Ranska kohahti. Vähemmistökiintiöt ovat perustuslain vastaisia ja sitä paitsi ristiriidassa vapauden, veljeyden ja tasa-arvon teesien kanssa, kuuluttivat kilpaa poliitikot, filosofit ja järjestömaailma.
Höpö, höpö, toteaa Yazid Sabeg, informaatioteknologiaan erikoistuneen CSE-yrityksen toimitusjohtaja. Hän on yksi aniharvoista siirtolaistaustaisista suuryritysten johtajista.
"Ranskan laissa on jo kiintiöitä: isompien yritysten on palkattava sakkojen uhalla vähintään kuusi prosenttia vammaisia työntekijöitä. Ja vaaleissa puolueiden listoilla on oltava puolet naisia. Mikä ranskalaisia häiritsee eniten: se, että puhutaan kiintiöistä vai se, että kiintiöt koskisivat arabeja, mustia ja aasialaisia?"
Historian painolasti
.
Sabeg uskoo jälkimmäiseen olettamukseen. Hänen mielestään ongelman juuret ovat kaukana historiassa, siirtomaa-aikakaudella. Kun arabit ja mustat on vuosisatojen ajan esitelty alempiarvoisina puoli-ihmisinä, ei ole ihmekään, että heitä pidetään vuonna 2005 jonkin sortin kakkoskansalaisina - vaikkei kukaan niin ääneen sanokaan.
"Ranskassa ei muka ole ’rotuja’, mutta täällä on rasismia. Puhutaan eufemismeilla. Ei sanota ’ranskalainen arabi’, vaan puhutaan ’siirtolaistaustaisista lähiönuorista, joilla on ongelmia sopeutua ranskalaiseen yhteiskuntaan’", Sabeg puuskahtaa.
Hänen mielestään asiasta on turha edes keskustella, jos asioita ei osata kutsua niiden oikeilla nimillä: "musta ranskalainen", "ranskalainen arabi" tai "aasialainen ranskalainen". Sabeg puhuu "näkyvistä vähemmistöistä". He näkyvät katukuvassa ja maajoukkueissa, mutta eivät työelämässä, politiikassa tai tiedotusvälineissä.
Kukaan ei enää yritäkään kiistää syrjinnän todellisuutta. Mutta harvalla on tarjota siihen ratkaisua. Ranskan lainsäädäntö on yksi Euroopan kattavimmista, mitä syrjintään tulee, mutta se ei ole poistanut ongelmaa. Vastikään perustettiin jopa syrjinnän vastainen neuvosto, jonka olemassaoloa kaikki kiittelevät, mutta jonka toimivaltaan kukaan ei tosissaan tunnu uskovan.
Sabeg uskoo järeämpiin aseisiin.
"Tasavallan teesit ovat hienoja, mutta ne eivät kerta kaikkiaan näytä toimivan arabien ja mustien kohdalla."
Sabegin mukaan ongelma ei ratkea ennen kuin mielikuvat muuttuvat ja jotta mielikuvat muuttuisivat, tarvitaan enemmän monimuotoisuutta. Koska sitä ei synny vapauden, veljeyden ja tasa-arvon nimissä, se on puskettava läpi muutoin.
Kaikki alkaa koulusta
Mutta miten tasa-arvoisuutta sitten lisättäisiin?
"Koulun kautta", vastaa Alima Boumédiène-Thiéry, joka puhuu mieluummin "positiivisista toimista". "Näkyvään vähemmistöön" kuuluva entinen EU-kansanedustaja, nykyinen senaattori on yksi harvoista "ranskalaisista arabeista", jotka vaikuttavat kansallisen tason politiikassa.
"Lukutaidottomien siirtolaisvanhempien lapsella ei ole samoja edellytyksiä kuin lääkärin lapsella. Yhtäläisten mahdollisuuksien takaaminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kaikki saatetaan samalle lähtöviivalle." Boumédiène-Thiéry puhuu tukiopetuksen tärkeydestä, suuremmista resursseista, paremmasta tiedottamisesta.
"Ihmetellään, miksi Ranskassa on niin vähän arabeja ja mustia valtion korkeissa viroissa. Mutta niihin päädytään parhaimpien korkeakoulujen kautta, joiden olemassaolosta kukaan ei vaivaudu edes kertomaan lähiökoulun lukiolaisille!"
Koulun merkitys toistuu jatkuvasti myös Sabegin puheessa. Jos koulussa käsitellään siirtomaahistoriaa laveasti vain voittajan näkökulmasta, miten mielikuvat muka muuttuvat? Jos koulu ei kannusta lahjakkaita oppilaita pyrkimään korkeakouluihin, niin kuka sitten?
Koulusta kortistoon?
Mutta mitä hyötyä tutkinnoista on, jos vastavalmistuneet nuoret törmäävät syrjintään heti työhaastattelussa? Viime vuonna laaditun raportin mukaan maisterin tutkinnon suorittaneet siirtolaistaustaiset nuoret ovat työttöminä viisi kertaa useammin kuin muut.
Boumédiène-Thiéry puhuu poliittisesta tahdosta.
"Poliitikot eivät tuo esille näkyvien vähemmistöjen panosta yhteiskuntaan. Miksei terveysministeri rohkaise sairaaloita rekrytoimaan siirtolaistaustaisia lääkäreitä? Miksei yksikään puolue aseta arabia tai mustaa näkyvästi ehdolle vaaleissa?"
Sabeg uskoo myös esimerkin voimaan. Viime lokakuussa hän laati Yrityksen monimuotoisuuden peruskirjan. Sen on tähän mennessä allekirjoittanut satakunta suurta ja keskisuurta yritystä, jotka siten sitoutuvat vahvistamaan työyhteisön monimuotoisuutta, kouluttamaan johtoporrasta ja tiedottamaan vuosiraportissaan syrjinnän vastaisista toimista.
Niitä voisivat Sabegin mukaan olla esimerkiksi nimettömät työhakemukset.
"Haastatteluissa pitäisi aina olla kaksi henkilöä paikalla ja arviointikriteerit samoin kuin hakemuksen hylkäämisen perustelut tulisi selvittää hakijalle", Sabeg luettelee.
Nimettömät hakukirjeet saavat Boumédiène-Thiéryn mietteliääksi.
"Eikö siinä pyydetä hakijaa ikään kuin kieltämään taustansa ja muuttumaan näkymättömäksi?"
Syrjintä ei kannata
Sabeg ei puhu näkymättömyydestä vaan tasa-arvoisen tilanteen luomisesta ja yrityksen itse asettamista tavoitteista, joista raportoidaan säännöllisesti. Monimuotoisuuden peruskirjasta hän kaavailee erityistä tavaramerkkiä, jota toteuttavat yritykset voisivat saada erityisiä valtion tukia. Yritysjohtajien kanssa keskustellessaan hän ei perustele näkemyksiään etiikalla eikä moraalilla, vaan puhtaasti taloudellisin argumentein.
"Syrjinnästä epäileminen on yritykselle aina taloudellinen riski, imagosta puhumattakaan. Sitä paitsi koulutettuja ja kyvykkäitä työntekijöitä on yhä vaikeampi löytää. Yhä useammat syrjintää kohtaavat vastavalmistuneet muuttavat pois Ranskasta. Monet suuntaavat Kanadaan", Sabeg selittää ja lisää: "Kenelläkään yritysjohtajalla ei yksinkertaisesti ole varaa syrjiä."
Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2005
26.06.2005 TAINA TERVONEN Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2005
Ranskassa keskustellaan siitä, voisiko tasa-arvoa työelämässä lisätä suosimalla "näkyviä vähemmistöjä".
Kun Ranskan entinen sisäministeri Nicolas Sarkozy ilmoitti lokakuussa 2003 kannattavansa amerikkalaistyylistä affirmative action -politiikkaa eli ranskalaisittain "positiivista syrjintää", koko Ranska kohahti. Vähemmistökiintiöt ovat perustuslain vastaisia ja sitä paitsi ristiriidassa vapauden, veljeyden ja tasa-arvon teesien kanssa, kuuluttivat kilpaa poliitikot, filosofit ja järjestömaailma.
Höpö, höpö, toteaa Yazid Sabeg, informaatioteknologiaan erikoistuneen CSE-yrityksen toimitusjohtaja. Hän on yksi aniharvoista siirtolaistaustaisista suuryritysten johtajista.
"Ranskan laissa on jo kiintiöitä: isompien yritysten on palkattava sakkojen uhalla vähintään kuusi prosenttia vammaisia työntekijöitä. Ja vaaleissa puolueiden listoilla on oltava puolet naisia. Mikä ranskalaisia häiritsee eniten: se, että puhutaan kiintiöistä vai se, että kiintiöt koskisivat arabeja, mustia ja aasialaisia?"
Historian painolasti
.
Sabeg uskoo jälkimmäiseen olettamukseen. Hänen mielestään ongelman juuret ovat kaukana historiassa, siirtomaa-aikakaudella. Kun arabit ja mustat on vuosisatojen ajan esitelty alempiarvoisina puoli-ihmisinä, ei ole ihmekään, että heitä pidetään vuonna 2005 jonkin sortin kakkoskansalaisina - vaikkei kukaan niin ääneen sanokaan.
"Ranskassa ei muka ole ’rotuja’, mutta täällä on rasismia. Puhutaan eufemismeilla. Ei sanota ’ranskalainen arabi’, vaan puhutaan ’siirtolaistaustaisista lähiönuorista, joilla on ongelmia sopeutua ranskalaiseen yhteiskuntaan’", Sabeg puuskahtaa.
Hänen mielestään asiasta on turha edes keskustella, jos asioita ei osata kutsua niiden oikeilla nimillä: "musta ranskalainen", "ranskalainen arabi" tai "aasialainen ranskalainen". Sabeg puhuu "näkyvistä vähemmistöistä". He näkyvät katukuvassa ja maajoukkueissa, mutta eivät työelämässä, politiikassa tai tiedotusvälineissä.
Kukaan ei enää yritäkään kiistää syrjinnän todellisuutta. Mutta harvalla on tarjota siihen ratkaisua. Ranskan lainsäädäntö on yksi Euroopan kattavimmista, mitä syrjintään tulee, mutta se ei ole poistanut ongelmaa. Vastikään perustettiin jopa syrjinnän vastainen neuvosto, jonka olemassaoloa kaikki kiittelevät, mutta jonka toimivaltaan kukaan ei tosissaan tunnu uskovan.
Sabeg uskoo järeämpiin aseisiin.
"Tasavallan teesit ovat hienoja, mutta ne eivät kerta kaikkiaan näytä toimivan arabien ja mustien kohdalla."
Sabegin mukaan ongelma ei ratkea ennen kuin mielikuvat muuttuvat ja jotta mielikuvat muuttuisivat, tarvitaan enemmän monimuotoisuutta. Koska sitä ei synny vapauden, veljeyden ja tasa-arvon nimissä, se on puskettava läpi muutoin.
Kaikki alkaa koulusta
Mutta miten tasa-arvoisuutta sitten lisättäisiin?
"Koulun kautta", vastaa Alima Boumédiène-Thiéry, joka puhuu mieluummin "positiivisista toimista". "Näkyvään vähemmistöön" kuuluva entinen EU-kansanedustaja, nykyinen senaattori on yksi harvoista "ranskalaisista arabeista", jotka vaikuttavat kansallisen tason politiikassa.
"Lukutaidottomien siirtolaisvanhempien lapsella ei ole samoja edellytyksiä kuin lääkärin lapsella. Yhtäläisten mahdollisuuksien takaaminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kaikki saatetaan samalle lähtöviivalle." Boumédiène-Thiéry puhuu tukiopetuksen tärkeydestä, suuremmista resursseista, paremmasta tiedottamisesta.
"Ihmetellään, miksi Ranskassa on niin vähän arabeja ja mustia valtion korkeissa viroissa. Mutta niihin päädytään parhaimpien korkeakoulujen kautta, joiden olemassaolosta kukaan ei vaivaudu edes kertomaan lähiökoulun lukiolaisille!"
Koulun merkitys toistuu jatkuvasti myös Sabegin puheessa. Jos koulussa käsitellään siirtomaahistoriaa laveasti vain voittajan näkökulmasta, miten mielikuvat muka muuttuvat? Jos koulu ei kannusta lahjakkaita oppilaita pyrkimään korkeakouluihin, niin kuka sitten?
Koulusta kortistoon?
Mutta mitä hyötyä tutkinnoista on, jos vastavalmistuneet nuoret törmäävät syrjintään heti työhaastattelussa? Viime vuonna laaditun raportin mukaan maisterin tutkinnon suorittaneet siirtolaistaustaiset nuoret ovat työttöminä viisi kertaa useammin kuin muut.
Boumédiène-Thiéry puhuu poliittisesta tahdosta.
"Poliitikot eivät tuo esille näkyvien vähemmistöjen panosta yhteiskuntaan. Miksei terveysministeri rohkaise sairaaloita rekrytoimaan siirtolaistaustaisia lääkäreitä? Miksei yksikään puolue aseta arabia tai mustaa näkyvästi ehdolle vaaleissa?"
Sabeg uskoo myös esimerkin voimaan. Viime lokakuussa hän laati Yrityksen monimuotoisuuden peruskirjan. Sen on tähän mennessä allekirjoittanut satakunta suurta ja keskisuurta yritystä, jotka siten sitoutuvat vahvistamaan työyhteisön monimuotoisuutta, kouluttamaan johtoporrasta ja tiedottamaan vuosiraportissaan syrjinnän vastaisista toimista.
Niitä voisivat Sabegin mukaan olla esimerkiksi nimettömät työhakemukset.
"Haastatteluissa pitäisi aina olla kaksi henkilöä paikalla ja arviointikriteerit samoin kuin hakemuksen hylkäämisen perustelut tulisi selvittää hakijalle", Sabeg luettelee.
Nimettömät hakukirjeet saavat Boumédiène-Thiéryn mietteliääksi.
"Eikö siinä pyydetä hakijaa ikään kuin kieltämään taustansa ja muuttumaan näkymättömäksi?"
Syrjintä ei kannata
Sabeg ei puhu näkymättömyydestä vaan tasa-arvoisen tilanteen luomisesta ja yrityksen itse asettamista tavoitteista, joista raportoidaan säännöllisesti. Monimuotoisuuden peruskirjasta hän kaavailee erityistä tavaramerkkiä, jota toteuttavat yritykset voisivat saada erityisiä valtion tukia. Yritysjohtajien kanssa keskustellessaan hän ei perustele näkemyksiään etiikalla eikä moraalilla, vaan puhtaasti taloudellisin argumentein.
"Syrjinnästä epäileminen on yritykselle aina taloudellinen riski, imagosta puhumattakaan. Sitä paitsi koulutettuja ja kyvykkäitä työntekijöitä on yhä vaikeampi löytää. Yhä useammat syrjintää kohtaavat vastavalmistuneet muuttavat pois Ranskasta. Monet suuntaavat Kanadaan", Sabeg selittää ja lisää: "Kenelläkään yritysjohtajalla ei yksinkertaisesti ole varaa syrjiä."
Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2005
Vastaukset 2
Vanhimmat
RANSKAN UUTISET!!
Kirjoittanut: Mr.White 5.7.2005 klo 14.40
Uutisia Ranskasta, esimerkkejä Islamin ihanuudesta.
Tämän vuoden alusta alkaen Ranskasta on karkotettu yhteensä viisi muslimi-imaamia. Edellinen sisäministeri Nicolas Sarkozy aloitti palauttamalla Turkkiin Kaplan -liikkeeseen kuuluvat kaksi imaamia tammikuussa. Helmikuun lopulla taas karkotettiin Pariisin lähistöllä toiminut irakilainen salafisti, jonka jälkeen huhtikuun lopulla palautettiin Lyonista samaan ääriryhmään kuuluva imaami Algeriaan.
Kaikkia syytetään yhteyksistä kansainväliseen terrorismiin. Algerialaisen imaamin saama julkisuus johtui siitä, että tämä oli eräälle ranskalaiselle paikallislehdelle antamassaan haastattelussa avoimesti myöntänyt puolustavansa uskottomien naisten kuoliaaksi kivittämistä.
Toisaalta monet Ranskassa asuvat, maan elämään sopeutuneet eli integroituneet muslimit ovat sitä mieltä, että eivät kaikki imaamit ole kaikkien muslimien uskonnollisia johtajia. Siitä huolimatta Le Parisien -lehden saamien tietojen mukaan poliisi tarkkailee ainakin kolmeakymmentä Ranskassa toimivaa räjähdysaltista muslimi-moskeijaa.
Lähde: http://www.ranskanuutiset.com/article.php3?id_article=1 28
Näin täällä meillä Euroopassa nämä hommat etenevät. Minä se vaan kuulemma yleistän, eihän ne Islamin uskovaiset täällä mitään ongelmia aiheuta tulevaisuudessa. Suomi on niin erikoinen paikka, että täällä ollaan rauhassa, erilailla kun muualla?
”Pari lainattua lausetta, tapahtumista alkukesältä.”
”Ehkä syitä seurauksiin?”
Tämän vuoden alusta alkaen Ranskasta on karkotettu yhteensä viisi muslimi-imaamia.
Siitä huolimatta Le Parisien -lehden saamien tietojen mukaan poliisi tarkkailee ainakin kolmeakymmentä Ranskassa toimivaa räjähdysaltista muslimi-moskeijaa.