Olisi hienoa saada Tampereelta, Jyväskylästä, Kuopiosta, Oulusta, Lahdesta, Lappeenrannasta ja pääkaupunkiseudulta hyvien asuinkiinteistöihin erikosituneiden pihasuunnittelijoiden / hortonomien yhteystietoja. Ensi vuonna olisi tarvetta.
Hyviä pihasuunnittelijoita /hortonomja
Taloja usealla paikkakunnalla
124734
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jaa on kyllä vähän vaikeempi kysymys. Suomen Viherympäristöliitosta ja maisema-arkkitehtiliitosta MARK:ista kannattaa kysellä.
Myös Otaniemen maisema-arkkitehtiopiskelijat tekee varmaan ihan mielellään kevät-kesäisin pientä korvausta vastaan, mutta kovin paljon kokemusta heillä ei vielä ole. Ja Marketanpuiston tienoilta luulis löytyvän infoa.
Kokemustahan sillä tarttis olla muttei liikaa ettei ole vielä laiskuus päässyt yllättämään...
Ittellä on tiedossa vaan nämä isommat toimistot muttei yksittäisiä artisteja, jollaista kaivannet...
Tällä kokemuksella sanoisin että suunnitteluhortonomit ovat näihin kohteeseen parempi valinta. Maisema-arkkitehdit eivät välttämättä vaivaudu pienpihoja tekemään (rahakkaampaa hommaakin on), ja väittäisin, että hortonomeillaon parempi kasvitietous kuin maisema-arkkitehdeillä.
Oulun seuden ammattikorkeakoulussa, Espoon Sydvästissä sekä Hämeen ammttattikorkeakoulussa kasvatetaan hortonomeja, Lahdessa ympäristösuunnitelijoita (jotka kuulemma myös vääntävät pihasuunnitelmia). SIeltä ainakin löytynee edullista työvoimaa, jos ei niin nuuka ole kokemmuksen suhteen.
Vaan mielenkiintoista olisi näin ammatinharjoittajan kannalta tietää, mikä yritys(?) tällaisia palveluja kaipaa ja hakee niitä tällaiselta forumilta? Jos olis tuottoisakin keikka (yhteystiedot olisivat olleet kivat) saattaisin jopa ottaa yhteyttä. Nyt ei ensi kevät ole vielä ihan täysi.
Käy katsomassa linkistä www.pihasuunnittelu.fi
Olen suunnitteluhortonomi ja teen myös taloyhtiöiden pihojen perusparannussuunnitelmia sekä suunnitelmia uusiin kohteisiin. Jos kerrot yhteystietosi, voin ottaa yhteyttä ja päästään keskustelemaan tarkemmin asiasta. Nyt olisi hyvä aika keskustella yhteistyöstä, ennen kevätkiireitä!
Olemme alkamassa omakotitalon rakentamista Vammalaan. Vielä ei ole kuin tontti ja talo paperilla. Perustuksilla olis tarkoitus tammikuussa aloittaa. T: [email protected]
Kiinteistöjen piha- ja ympäristösuunnitteluun löytyy hvyä yritys Oulusta: VSU, Arkkitehtuuri- ja viheraluesuunnittelu Oy
www.vsu.fi
Hei!
Täällä kaksi miljöösuunnittelijaa. Ota yhteyttä sähköpostitse niin kerromme mielellämme lisää.
Osoite on: [email protected]
Toimin Lahden seudulla pihoja ja isompiakin viheralueita suunnitellen, yritykseni Pihasuunnittelu Eeva Blomberg on toiminut reilut 10 vuotta. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä. Vahvuuteni on vankka käytännön työkokemus viheralalta ja hyvä kasvituntemus (olen opettanut kasveja ja niiden tunnistusta, viherrakentamista ja pihasuunnittelua vuosia alan oppilaitoksissa, ja siinä oppii myös itse aina uutta).
www.pihasuunnittelu.net
Vihersuunnittelu Tiina Moisander on erikoistunut suunnittelemaan lähinnä kotipihoja Lahdessa ja sen ympäristössä, mutta myös muunlaisia viheralueita ympäri Etelä-Suomea. Teen neuvontakäyntejä sekä tarvittaessa avustan pihaurakkanne käynnistämisessä ja loppuunsaattamisessa. Työkokemukseni kattaa kaikenlaiset vihertyöt, suunnittelun lisäksi toteutuspuolelta hoitotöihin, noin 7 vuoden ajalta. Koulutukseltani olen suunnitteluhortonomi (hamk). Tutustu tarkemmin: www.tiinamoisander.net
Tää on taas mennyt mainostamiseksi. En laita kiusallanikaan oman yrityksemme mainosta tälläiseen ketjuun. Kyllä ammattirakentaja löytää hyvän, kun kyselee. Halvalla vaan ei sitten sa hyvää ja liikaakin saattaa joutua maksamaan...
Hei!
Puutarhasuunnittelu KOIVISTO on pihojen, viheralueiden ja ympäristön suunnitteluun, neuvontaan ja konsultointiin erikoistunut yritys.
Yrityksen toiminta-ajatus ja ympäristöpolitiikka
Yrityksemme tekee viheraluesuunnitelmia viihtyisän, toimivan ja turvallisen ympäristön luomiseksi.Kiinnitämme erityisesti huomiota asiakkaidemme toiveisiin ja tarpeisiin. Suunnitelmiemme tavoitteena on kaunis, mutta helppohoitoinen ja monimuotoinen ympäristö.
www.puutarhasuunnitelma.fi
[email protected]
Eikös täällä ollut MAINOSTAMINEN kielletty ?
Jokainen osaa itsekin käyttää googlea, mistä nuokin löytyvät.