EEC-vetoomus oli Suomen vapaakauppasopimusta EEC:n (Euroopan talousalueen eli nykyisin tutummin EU:n) kanssa vastaan kohdistettu Helsingin sanomissa 19. syyskuuta 1973 julkaistu ilmoitus. Vetoomus kohdistettiin "tasavallan presidentille, hallitukselle ja eduskunnalle." Sen teksti vastusti sopimusta EEC:n kanssa ja vaati, että Neuvostoliiton ja SEV-järjestön kanssa lisättäisiin yhteistyötä ja kauppaa.
Hyvin kyseenalaisen kunnian saaneita allekirjoittajia olivat mm.
TARJA HALONEN
Erkki Tuomioja
Kaarina Suonio
Erkki Liikanen
Yhteistä heille on punainen SDP:n jäsenkirja. Heidän mielestään Suomen olisi pitänyt kääntyä vielä lisää itään.
Hyvin kyseenalaisen kunnian saaneita allekirjoittajia olivat mm.
TARJA HALONEN
Erkki Tuomioja
Kaarina Suonio
Erkki Liikanen
Yhteistä heille on punainen SDP:n jäsenkirja. Heidän mielestään Suomen olisi pitänyt kääntyä vielä lisää itään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olisin enemmän holissaan siitä, mitä Halonen on tekemässä nykysuomelle.
Halonenhan on edelleenkin suomettumisen puolestapuhja. Natoa pidetään sotilalalisena peikkona ja samalla altistetaan valtakunta Venäjän painostukselle murentamalla puolustuskykyä määrärahaleikkuksilla ja kettutyttöpopulismilla. POistetaan vaan jalkaväkimiinat kun nbe on halpoja ja hyviä puolustusaseita.
Venäjällä on toki käytössä jalkaväkimiinat ja sirotemiinat, jotka roiskitaan helikopterista ympäriinsä tietämättä itsekään tarkasti minne. Ydin- ,kemialliset ja biologiset aseet.
Että näin.
vapaakauppasopimukset pahasta, ne johtaa globalisaatioon ja pahemmanpuoleiseen köyhien kyykytykseen, köyhyyden kasvuun maailmalla, myös suomessa.
Kommareita on aina vihattu Suomessa, paitsi jos ne on demareissa, kuten Halonen ja Tuomioja.
No mistä milloinkin se tuuli puhaltaa, sinne päin käännytään.
Joku on sanonut että "Ne, jotka ensin kannattivat maamme liittämistä neuvostotasavaltoihin ja varsovanliittoon, kannattivat nyt sen sitomista EU:hun ja Natoon."
Kirjaimellisesti tällaista porukkaa, eli äärimmäisen jyrkkää takinkäännöstä ON olemassa ja nähty. Ensin vastustettiin EEC:tä ja nyt tarvittaessa valehdellaan jotta elintärkeiden vapaakauppasopimusten ja talouden globalisaation lisäksi saataisiin myös täysin turha, tarpeeton sekä haitallinen poliittinen unioni hyväksytyksi.
Vaikka nyt ei pitäisi olla mitään Eurounionia vastaan kokonaisuudessaan, niin tietty johdonmukaisuus saakoon paikkansa ja kunniansa: on olemassa myös niitä, jotka eivät ole missään vaiheessa ole olleet mihinkään maailman suuntaan rähmällään. Eivät ole kannattaneet Suomen liittämistä Neuvostoliittoon sen enempää kuin EU:n poliittiseen unioniin tai Natoonkaan.