Alkoholi
”Ja Herra puhui Aaronille sanoen: "Viiniä ja väkijuomaa älkää juoko, älä sinä älköötkä sinun poikasi sinun kanssasi, kun menette ilmestysmajaan (miksi?), ettette kuolisi. Tämä olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen (miksi?), tehdäksenne erotuksen pyhän ja epäpyhän, saastaisen ja puhtaan välillä, ja opettaaksenne israelilaisille kaikki ne käskyt, jotka Herra on heille Mooseksen kautta puhunut." 3 Moos.10: 8-11. Sama alkoholista varoittava opetus toistuu monissa muissakin V. L. kohdissa, mutta vielä selkeämmin U. L. opetuksessa.
Vanhan Liiton papeille annettu säädös siirtyi pappeuden myötä Uuteen liittoon, yleiseen pappeuteen. Me olemme päässeet ”Ilmestysmajan kaikkein pyhimpään” (Hebr. 10:19). Sen mukaisesti ei kenenkään uuden liiton papin tule milloinkaan (ikuinen säädös) saastuttaa aivotoimintaansa alkoholilla vähääkään. ”Älkää juopuko viinistä…” (Efes. 5:18).
Vanhassa liitossa on joitakin ”ikuisia säädöksiä”. Ne tarkoittavat aina sitä mitä sanovat eli ettei siinä kerrottu asia häviä.
Monet näistä ikuisista säädöksistä siirtyivät Uuteen Liittoon hengellisen sisällön saaneena. Sellaisista esimerkkeinä mm. pääsiäinen, ympärileikkaus, sapatti jne.. Ne eivät enää ole konkreettisesti tapahtuvia asioita. Siis emme Uudessa Liitossa vietä kerran vuodessa toistuvaa pääsiäistä, vaan se on täyttymyksen saaneena jokapäiväisenä asiana elämässämme. Meillä on aina pääsiäinen. ”Onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu” (1 Kor. 5).
Ympärileikkaus on ”sydämen ympärileikkaus hengessä, ei kirjaimessa”… (Room. 2:29). Sapatti on joka aikainen sydämen lepotila Kristuksessa (Hebr. 4).
Alkoholin käytöstä juopumisen tilalle tuli Hengellä täyttyminen (Efes. 5:18-20).
Linkit:
Tietoa alkoholista ja sen kiroista -
Tutkimustietoa:
http://www.etra-liitto.fi/LUENTO.HTML
Weijon kirjoitus aiheesta:
http://www.jeesus-on-herra.com/kirjoitukset/alkoholikirous.htm

Vastaukset 14
Vanhimmat
Uusi testamentti ei tuomitse alkoholin käyttöä (Joh. 2:1–11; 1. Tim. 3:8; Tiit. 2:3), mutta hillittömiä juominkeja se pitää pakanallisena menona (1. Piet. 4:3, ks. myös Ef. 5:18). Jeesus ja apostolit nauttivat viiniä ajan tavan mukaan. Viini kuului paikalliseen ruokakulttuuriin. Viini on ehtoollisen toinen aine Jeesuksen käskyn mukaan.
Onko alkoholi kohdallasi hyväksytty nautintoaine?
Pörräsikö apostolit ja Jeesus pienessä täällä ajassa? ts. tämänkin ajan mukaan täällä jos tulisi Jeesus, niin ajan tavanmukaan kapakassa ottelisi pieniä ja tilaisi taksin kotimatkalle.
Käynyt viini ja käymätön viini. Kumpi kuvastaa paremmin ehtoollisviinin paikkaa. Hapatus, synnin kuva, vai happamaton?
Jeesus eli synnittömän elämän, koska kuolema ei voinut häntä pitää. Hän oli happamaton, jos tätä kieltä voi käyttää.
Niin Raamattu taisi sanoa, Juopukaa viinistä, koska siitä tulee iloinen olo!? Täyttää teidän maalliset tarpeet ilosta ja vaivasta, ja lihakin saa kaiken tyydytyksen tässä. Vai olikohan näin??
miksi pitää ottaa sitä tilkkaakaan, miksi täytyy Pyhän Hengen temppeliä saastuttaa, nautintoaineilla, onhan meillä puhdas vesi, maito, piimä. Janon sammutukseen.
Ei tarvitse noita asioita pohtia kun en käytä. Enkä näe mitään hyvää koko alkoholissa. Kyllä se vain niin on että meitä seurataan jos me alamme käyttämään alkoholia yleisillä paikoilla, saamme kuulla että *luulee olevansa uskovainen ja itse ryyppää, ei tarvitse tulla saarnaamaan alkoholin kiroista* niin tämä on aika vakavaa puhetta. Raamattu kehoittaa pitämään itsemme puhtaina, ettei vastaväittäjällä olisi meistä mitään pahaa sanomista.
"Onko alkoholi kohdallasi hyväksytty nautintoaine?"
Minusta alkoholi on jokaisen oma asia, jos on kohtuukäyttäjä, konjakkitilkka silloin, lasi punaviiniä tällöin, ei vie ketään kadotukseen. Katso ortodoksi ystäviämme, ei niissä piireissä useinkaan lasiin syljetä.
mieltä oon kanssasi.Paljon on jengiä jolle huikka maistui ja meni kovaa, toisilla niin kovaa että linnanportit aukes.Mutta kiitos Jumalalle, kun evankeliumi saavuttaa pään ja sieltä sydämen , ihminen uudestisyntyy elävään uskoon ja toivoon.Uskon kohde on Jeesus Kristus ja hän muuttaa kaiken, KAIKEN, mikään ei sen jälkeen ole kuten ennen.Ja alkoholista vapautetun ei kantsi enää lähteä leikkimään kun kerran on vapautettu.KIITÄMME JUMALAA/JEESUSTA jälleen raittiista päivästä, kauniista luonnosta, selvänä näkee kaiken niin toisin!Mutta ennen kaikkea PELASTUKSESTA, jonka Jumala lahjoittaa, kun vaan suostuu ottamaan vastaan, LAHJAVANHURSKAUDEN.
on ollu ongelma niin absolut! Mutt miks sitä muutkaan, mikä siinä on niin hyvää...............tai välttämätöntä?
Mikä suklaassa on niin hyvää tai välttämätöntä? Mikä missään suusta sisään menevässä on niin hyvää? Mikähän siinä viinissä oli niin hyvää ja välttämätöntä että Jeesuskin sitä nautti? Mikään ei ole minun omasta mielestäni ole kalan kyytipoikana niin hyvää kuin valkoviini.
K 750 cc.
Viinin ei tarvitse olla käynyttä ollakseen hyvää viiniä. Alkoholiton, siis käymätön viini on parasta ehtoollisviininä. Sellaista kristitty voi käyttää jopa ruokajuomana.
Uusi Liitto ja Uusi Testamentti ovat kaksi eri asiaa. Uusi Liitto alkoi Jeesuksen kuolemasta. "Tämä on uusi liitto minun veressäni!"
Alotuskirjoituksessani tarkoitin Uuden Liiton käytäntöä, en Uuden Testamentin kirjoituksia, jotka viittaavat Vanhan Liiton käytäntöön. - Uudessa Liitossa olevat kristityt eivät milloinkaan ole antaneet kehoitusta käyttää alkoholia. Timoteukselle tarkoitettu viini ei ollut alkoholipitoista.
Lukisit tuon linkin, josta löytyy asiantuntijoiden tutkimaa tietoa asiasta. Tässä se uudestaan:
Tietoa alkoholista ja sen kiroista -
Tutkimustietoa:
http://www.etra-liitto.fi/LUENTO.HTML
En viitsi väitellä alkoholin tuottavista "eduista" ,vaan mielipiteeni on ,että ilman alkoholiakin voi elää yltäkylläistä elämää.
Eiköhän haitat ole voiton puolella,kun tutkitaan VIINAN seurauksia.
Koitan ymmärtää tämän ujon finni miehen käytöksen,siihen monien täytyy kossu pullo saada vahvistusta.
Hölmöä asioiden vääntelyä. Tuon paikka kuuluisi nykyaikana jotenkin näin: Älkää juoko viiniä tai väkeviä kun menette kirkkoon tai kokoukseen. Tarkoittaako tuo muka sitä että älkää koskaan missään juoko viiniä tai väkeviä?? Ei tarkoita.
on paljon sairaampia asioita, kuin tilkka viiniä hyvässä seurassa.
Ei tarvitse muuta, kuin lukea tätä palstaa, niin näkee, mitenkä helluntalaisuus on etääntynyt ihmisyydestä, sillä pelkästään tätä palstaa lukiessa
epävarma etsijä voi valita Jumalan sanan sijasta ateismin.
En sanoisi, että juuri helluntalaisuus kieltää alkoholin nauttimisen.
Siihen seurakuntaan vaan sattumoisin kuuluu ihmisiä, jotka ovat entisiä alkoholin suurkuluttajia tai muuten vaan tiukemman kaavan mukaan eläjiä.
Mutta eipä heistäkään kaikki.
Tunnen erään helluntaisseurakuntaan kuuluvan perheen, joka pyytää sukulaistyttöään aina käymään alkossa kun käy heillä, jotta saisivat "salaa" nappailla viinejään ilman seurakuntalisten "ärtyisää" katsetta.
Kumpikaan (perheen äiti tai isä)tuskin ovat alkoholin suurkuluttaja, mutta pari lasia ottavat joskus ja salaa, koska sitä ei seurakunnassa oikein hyväksytä, eivätkä tahdo pahoittaa seurakuntalisten mieltä.
Asumme pienellä paikkakunnalla, joten täällä kaikki tuntevat toisensa ja mitähän tapahtuisi jos paikallinen krikkoväestö tai muut "uskovaiset" käyttäisivät alkon palveluja vaikka ihan ruokajuomana tai lisäosana erilaisiin ruokiin.
Ryyppääjät ja remuajat kyllä tiedetään seurakunnan parissakin. Juopottelu kun ikävä kyllä tulee aina jotenkin esille. En usko , että kovasti on rällääviä kaappijuoppoja, seurakuntapiireissä.
seurakunta ei ole täydellinen vaan Jumalan rakkaus meitä vaillinaisia ihmisiä kohtaan on täydellistä. Jopa alkuseurakunnassakin tehtiin virheitä ja niin tapahtuu tänäkin päivänä. Voit kuitenkin tulla vikoinesi ja puutteinesi Jeesuksen luokse. Hän kyllä hoitaa rikki menneen ihmisen ja tekee eheäksi heikon saviastian. Hebr.6:10 Siunausta
rististä on hullutusta, siksi! Mutta siinä on Jumalan VOIMA! kiitämme Jumalaa, Jeesuksesta.