Yllätysvierailu

Tämä tapahtui vuonna 1978 kun olin kyläilemässä kaverini Volodjan luon Vladivostokissa. Saavuin paikalle idän pikajunalla enkä ilmoittanut tulostani etukäteen. Kysymyksessä oli siis yllätysvierailu. Heti kun olin saanut Inturistin oppaat ja muut kyylät kintereiltäni, hyppäsin taksiin. Ensin ajettiin tietysti viinakauppaan, josta ostin kunnon tuliaiset. Sieltä suuntasimme Volodjan kerrostaloasunnolle. Perille pääsyä vaikeuttivat jonkin verran taannoisen myrskyn reitille kaatamat puut, mutta taksikuski pujotteli tottuneesti Ladansa ryteikön läpi aivan pihalle asti.

Soittelin aikani ovikeloa ja viimein joku könysi avaamaan. Volodjan ilme oli todella hämmästynyt kun hän tajusi kuka oven takana oli. Sen kummemmitta selittelyittä hän kiskaisi minut sisään ja istuimme keittiön pöydän ääreen penkomaan tuliaiskassia. Parin tunnin kuluttua Volodjan vaimo sai tarpeekseen ja häipyi lasten kanssa. Kassissa oli vielä runsaasti tavaraa, joten jatkoimme skoolaamista ja muistelimme vanhoja hyviä aikoja kun heräilimme Leningradin miliisiputkasta usean päivän vodkakuurin jälkeen.

Loppuillasta liikkeeni muuttuivat sen verran haparoiviksi, että mukini putosi pöydän alle. No, aloin sitä tietysti nelinkontin sieltä etsiä, löytyihän se muki sieltä. Mutta noustessani pystyyn, tapahtui jotain odottamatonta. Leveään nahkavyöhöni tarttui jokin! En ensin tokkuraltani ymmärtänyt tapahtunutta ja olinkin aivan varma, että joku naapureista oli örinäämme kyllästyneenä tullut uhoamaan. Mutta vaikka kuinka kääntyilin ja rimpuilin, tuo painolasti tuntui olevan minussa kiinni. Sitten kuului narinaa ja napsahtelua, sen jälkeen pihinää ja kaasun hajua.

Vasta silloin tajusin, että takanani ollut "Työn hedelmä" -merkkinen kaasuliesi oli yhdestä hanastaan takertunut vyöhöni. Siinä sitten rimpuillessani kaasuputketkin napsahtivat poikki. Onneksi olimme sen verran tajuissamme, että ymmärsimme sulkea päähanan. Ryyppäämistä tietysti jatkettiin keittiön raunioilla kunnes kassi oli tyhjä. Pää sen sijaan alkoi olla täysi ja lopulta horisontti katosi tyystin.

Heräsin karuun todellisuuteen hirvittävän päänsäryn ja janon säestyksellä. Vierestä kuului kaamea kaakatus: Volodjan eukko oli tullut takaisin ja kirosi suureen ääneen keittiötään kohdannutta tuhoa. Anoppikin oli paikalla ja sätti meitä urakalla. Vierailuni jäi lyhyeksi, puolen tunnin päästä olin jo rautatieasemalla hankkimassa paluulippua.
11606
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tosi hyvä.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kaalimaan vartija kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu