Perustako uskosi kokemuksiin?

Kokemukseen.Uskoon tulo on henkilökohtainen kokemus.Se että saa armosta pelastua.ARMO=Ansioton rakkaus meidän edestämme. Kun rukoilet,että Jeesus tulee sydämeesi asumaan ja pyydät katuen syntejäsi anteeksi Jeesukselta.On se kokemus!

Kanssasi.
Usko ei saisi purustua tunteisiin jotka pettävät.
Minustakin on joskus kauan sitten "tuntunut" että olenko uskossa ollenkaan.
Ja seuraavana päivänä taas "tuntui" että olen oikein todella uskossa.
Tänä päivänä en enää "tunteile", vaan uskon ja tiedän, sillä Kristuksen
Henki todistaa sisälläni että olen Hänen omansa.
Raamatun sanan kautta ja sen rauhan minkä Jeesus on antanut.

ihmisen omista tunteista kiinni.

Usko eiperustu kokemuksiin eikä tunteisiin. Mutta uskoa usein vahvistetaan myös kokemusten ja tunteiden kautta! Ilman uskoa on mahdotonta miellyttää Jumalaa.

Esimerkki: Ensin ihminen ojentautuu uskossa kohti Jumalaa luottaen Häneen ja sitten ihminen saa kokea Pyhän Hengen kasteen. Usko on aina ensin, mahdollinen kokemus/tunne seuraa.

Elävä usko Jeesukseen on ehdotonta uskoa ja luottamista Jumalan sanaan ja sen pitämistä elämän auktoriteettina. Kaikki perustuu sanaan joka ei koskaan muutu, mutta elävä Jumala on luoja myös tänään, Hän siis luo jatkuvasti uutta, uutta minussa ja uutta sinussa. Miten surullista olisikaan jos elämä polkisi koko ajan paikoillaan.

Itse olen saanut sitä enemmän kokemuksia Jumalasta mitä lähemmäs Häntä olen päässyt. Siis Jumala on vahvistanut sanaansa myös Pyhän Hengen läsnäolon kokemisella, rukousvastauksilla ja parantumisilla.

Olen kiitollinen Jumalalle ennenkaikkea Jeesuksesta pelastajastani, vapahtajastani, parantajastani ja Herrastani. Mitä enemmän tuota kiitollisuutta osoitan, sitä läheisemmäksi tunnen Hänet. Eli voisinpa sanoa uskon Jeesukseen olevan myös kokemusperäistä.

Kysymyksiäsi voisi esittää "käänteisessä" muodossa.
Onko olemassa ihmisiä jotka ovat olleet uskossa vaikkapa 30 vuotta, MUTTA eivät ole kokeneet mitään?

Onko siinä, että tuntee Jumalan läsnäoloa jotain negatiivista?

Ovatko Jumalan antamat tunteet ja kokemukset vieneet ihmisiä lähemmäs Jumalaa ja lähemmäs täydellistä antautumista Hänelle?

Miksi ihminen usein pelkää sitä, että saisi konkreettisesi kokea Jumalan läsnäoloa?

Upeaa on, että Jumalalle olemme kaikki rakkaita ja samalla yksilöitä. Hän vie jokaista eteenpäin Hänen suunnitelmassaan ja aikataulussaan, kun vain annamme Hänelle siihen mahdollisuuden. Toinen kokee enemmän toinen vähemmän, usko ei ole kiinni kokemuksista, vaikka kokemukset usein vahvistavatkin sekä uskoa että uskovaa ihmistä.

Uskoni ei perustu kokemuksiin, vaan Jumalan sanaan ja Kristuksen sovitustyöhön. Jeesus on kallio, jolle perustan uskoni. Mikään muu kuin rakkaus ja usko Jeesukseen ei tule kestämään, siksi tunteisiin ja kokemuksiin ei kannata/saa luottaa.

Kuitenkin ihmisinä olemme myös tuntevia, sielullisia olentoja. Pitääkö mielestänne uskovan sulkea tunteet elämänsä ulkopuolelle? Onko järkiperäinen usko parempi, jos tunnetta ei ole lainkaan mukana?

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että rakas Isämme näkee meidät kokonaisuutena. Meillä on myös tunteet, joihin Hän haluaa vaikuttaa. Hän haluaa täyttää meidät ilolla ja rauhalla, mitkä ovat selkeästi kokemuksia. Vai kiistääkö joku tuon? Kiistääkö joku sen, että Jumala vaikuttaa myös tunne-elämään? Enpä usko, eiköhän me kaikki tunneta Jumalan rakkaus ja rauha sisimmässämme. Siinä ei voi olla mitään pahaa, että tunnustaa oman inhimillisyytensä, ja antaa Jumalan vaikuttaa myös tunteisiin. Ilo Herrassa on meidän väkevyytemme!

Koska tunteemme menevät vuoristorataa, ei niihin tietenkään voi luottaa. Siksi perustan tulee olla jossain pysyvässä, Kristuksessa, kuten jo aikaisemmin todettiin. Kristuksen tunteminen tuo sismpään syvän ilon ja rauhan, joita ei voi luokitella tunteiksi, sillä ne kestävät. Koetuksen keskelläkin me voimme riemuita Herrassa ja iloita siitä, että saamme olla matkalla Hänen luokseen. Siispä syvää Kristuksen tuntemiseen perustuvaa iloa, rauhaa ja rakkautta sisimmässämme, ei voi verrata pinnallisiin ja sielullisiin tunteisiin.

Spurgeon,kirjoittaa kirjassaan,että usko ja tunteet käy käsikädessä.

Usko silti perustuu tietoon,Jumalan sanaan. Ei kokemuksiin,hyvät kokemukset tietenkin vahvistaa uskoa,ja antaa sille "tunteikkuutta",eikä se ole mielestäni pahasta,jos tuntuukin silloin tällöin,että on uskossa.
En kylläkään tarkoita tuntemuksilla jotain pinnallista selkäpiin väreitä,vaan sisäistä varmuutta,eheyttä,turvallisuutta,joka varmasti liittyy pelastusvarmuuteen.
Siispä,kyllä tunteakkin saa !

henkeeni Pyhän Henkensä kautta. Ajatuksiini tulee puhetta ja se toistuu niin vakuuttavasti, että sisäistän sen. Se on vapaaehtoista, ei minun tarvitse uskoa sitä puhetta,mutta olen havainnut sen hyväksi elämälleni, tunnen Pelastajani puhuvan minulle, rauha ja turvallisuus tulee tilanteisiin joissa tarvitsen apua. Puhun myös itse henkeni kautta Pyhällle Hengelle, keskustelemme. Vuorovaikutteinen jumalasuhde on todellisuutta.

Raamattu 1933/38 tekstistä. Luuk. 12:12
sillä Pyhä Henki opettaa teille sillä hetkellä, mitä teidän on sanottava."
Joh. 14:26
Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1131396857516&search= opettaa teille kaikki&rng=1&submit1=Hae&ref=&ctx=0&mod1=FinPR&mod2=&mod3=