Kiittää ja kuittaa...

1 Timoteukselle 1:4-7

4 ja kiinnittämästä huomiota valheellisiin kertomuksiin ja sukuluetteloihin, jotka eivät johda mihinkään vaan jotka herättävät pikemminkin kiistakysymyksiä tutkittaviksi kuin saavat aikaan minkään sellaisen jakelemista, mikä Jumalalta on uskoon liittyvää. 5 Tämän toimeksiannon päämääränä on todellisuudessa rakkaus, joka lähtee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja uskosta, jossa ei ole ulkokultaisuutta. 6 Näistä poikkeamalla eräät ovat kääntyneet syrjään puhumaan joutavia 7 ja tahtovat olla lainopettajia, vaikka eivät käsitä enempää sitä, mitä he sanovat, kuin sitäkään, mitä he voimakkaasti vakuuttelevat.


Kiitos Ant1Ev0 ja squirrel.. ja kaikki muutkin jotka ovat puhuneet "viisauden" sanoja!!

Täällä keskustelemalla ja pohtimalla asioita emme etene mihinkään.. Monet Viisaat ja vähemmän viisaat ovat miettineet samoja asioita jo pitkiä aikoja ja vastaus pysyy edelleen tavoittamattomissa.. vai pysyykö... niillä ketkä uskovat Raamattuun on kaikki vastaukset edessään.. kuten minulla. Niihin vastauksiin ei mahdu ajatusta evoluutiosta eikä myöskään luomisesta tieteenä!!

Jos evoluutio pitää paikkansa, kuten monet teistä uskovat, kuolen -- jos hyvin käy -- viidenkymmenen vuoden päästä, uskoen edelleen raamatun sisältöön, mutta millään ei ole siinä tapauksessa mitään väliä! Kaikki on ollut "turhuutta ja tuulen tavoittelua" kuten eräs viisas joskus sanoi....

Jos evoluutio ei pidä paikkaansa, toivottavasti Jumala toteaa minut nöyräksi ja nuhteettomaksi (siinä määrin kuin epätäydellinen ihminen sitä voi olla) ja saan olla siinä joukossa jotka perivät maan!! Joka tapauksessa uskoni perustuu Raamattuun ja sen jo toteutuneisiin ennustuksiin ja tuleviin lupauksiin!! Aika näyttää ystävät hyvät.. aika näyttää!!

Tästä lähtien minä yritän noudatta Paavalin edellä mainittuja sanoja. Ja vaikka kuinka tekisi mieli osallistua keskusteluun, yritän välttää sitä!!

Toivottavasti tapaamme vielä joskus.. muualla kuin keskustelupalstoilla...

Tata
6416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ajatteleminen on se asia, mikä ihmisestä niin ainutlaatuisen. Jumalan kuvana meillä on oikeus ajattelemiseen, emmehän me ole niinkuin robottimaiset muurahaiset.

Ajatteleminen vaatii luovuutta. Joskus hyvällä tuurilla saatamme luoda tyhjästä ajatuksia, joita
kukaan ei ole osannut ennen esittääkään. Sama pätee taiteisiin,luonnontieteisiin,musiikkiin.

Terve järki:

"Älkää olko kuin järjettömät eläimet, kuin muulit ja hevoset, joita täytyy hillitä suitsilla ja kuolaimilla."
(Psalmi 23:9)

"Mieti sanojani! Herra kyllä antaa sinulle ymmärrystä kaikkeen."
(2.Tim. 2:7)

"Ei Jumala luvannut meille johdatusta siksi, että säästyisimme ajattelulta."
John Stott

koeltelkaamme kaikkea ja rukoilkaamme ymmärrystä!

Äänestä
  • mikä ihmisestä niin ainutlaatuisen.

    =*mikä tekee ihmisestä niin ainutlaatuisen.

    Äänestä

Moi !

Miksi sekoitat evoluution ja Jumalasi olemassaolon?

Nyt on puurot ja vellit menneet pahasti sekaisin. tämä kyllä selittää kiihkeän evoluutioteorian vastustamisen, mutta se ei perustu mihinkään rationaliseen. Se perustuu vain hyvin kapeakatseiseen Raamatun tulkitsemiseen. Uskontosi ja maailman todellisuuden ei tarvitse olla ristiriidassa. Sanon tämän vakaana ateistina.

--

Äänestä
  • Älä sekoita evoluutiota jaevoluutioteoriaa keskenään.
    Evoluutio on fakta.
    Evoluutioteoria on siitä tehtyä fiktiota.
    Evoluutio on sitä minkä avulla sinä olet evoluutiohöyryn keksinyt ja se vaikuttaa siinä
    harmaassa hyytelössä päähänpinttymiä eli kokkareita ajatuksenjuoksussa joillekin inehmoille.

    Äänestä

  • etten pahemmin sa kirjoitti:

    Älä sekoita evoluutiota jaevoluutioteoriaa keskenään.
    Evoluutio on fakta.
    Evoluutioteoria on siitä tehtyä fiktiota.
    Evoluutio on sitä minkä avulla sinä olet evoluutiohöyryn keksinyt ja se vaikuttaa siinä
    harmaassa hyytelössä päähänpinttymiä eli kokkareita ajatuksenjuoksussa joillekin inehmoille.

    Moi !

    Älä sekoita evoluutioteoriaa ja jumaliasi keksenään. Ne eivät ole toisiaan pois sulkevia.

    Hihhulit ja nurkkakuntianen, kapeakatseinen raamatun tulkinta voi johtaa tähän mutta sille ei ole mitään todellista perustetta.

    Suurin osa evoluutioteorian hyväksyvistä on uskovia. Aika iso osa vieläpä kristittyjä.
    Suurin osa kristityistä pitää evoluutioteoriaa oikeana.

    Onko tämä liian vaikeaa ymmärtää?

    --

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


AliBaba kirjoitti:

1 Timoteukselle 1:4-7

4 ja kiinnittämästä huomiota valheellisiin kertomuksiin ja sukuluetteloihin, jotka eivät johda mihinkään vaan jotka herättävät pikemminkin kiistakysymyksiä tutkittaviksi kuin saavat aikaan minkään sellaisen jakelemista, mikä Jumalalta on uskoon liittyvää. 5 Tämän toimeksiannon päämääränä on todellisuudessa rakkaus, joka lähtee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja uskosta, jossa ei ole ulkokultaisuutta. 6 Näistä poikkeamalla eräät ovat kääntyneet syrjään puhumaan joutavia 7 ja tahtovat olla lainopettajia, vaikka eivät käsitä enempää sitä, mitä he sanovat, kuin sitäkään, mitä he voimakkaasti vakuuttelevat.


Kiitos Ant1Ev0 ja squirrel.. ja kaikki muutkin jotka ovat puhuneet "viisauden" sanoja!!

Täällä keskustelemalla ja pohtimalla asioita emme etene mihinkään.. Monet Viisaat ja vähemmän viisaat ovat miettineet samoja asioita jo pitkiä aikoja ja vastaus pysyy edelleen tavoittamattomissa.. vai pysyykö... niillä ketkä uskovat Raamattuun on kaikki vastaukset edessään.. kuten minulla. Niihin vastauksiin ei mahdu ajatusta evoluutiosta eikä myöskään luomisesta tieteenä!!

Jos evoluutio pitää paikkansa, kuten monet teistä uskovat, kuolen -- jos hyvin käy -- viidenkymmenen vuoden päästä, uskoen edelleen raamatun sisältöön, mutta millään ei ole siinä tapauksessa mitään väliä! Kaikki on ollut "turhuutta ja tuulen tavoittelua" kuten eräs viisas joskus sanoi....

Jos evoluutio ei pidä paikkaansa, toivottavasti Jumala toteaa minut nöyräksi ja nuhteettomaksi (siinä määrin kuin epätäydellinen ihminen sitä voi olla) ja saan olla siinä joukossa jotka perivät maan!! Joka tapauksessa uskoni perustuu Raamattuun ja sen jo toteutuneisiin ennustuksiin ja tuleviin lupauksiin!! Aika näyttää ystävät hyvät.. aika näyttää!!

Tästä lähtien minä yritän noudatta Paavalin edellä mainittuja sanoja. Ja vaikka kuinka tekisi mieli osallistua keskusteluun, yritän välttää sitä!!

Toivottavasti tapaamme vielä joskus.. muualla kuin keskustelupalstoilla...

Tata

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu