Hyvän ja pahan tunnistaminen

Hvyän ja pahan tiedon puu

VAROKAA SAATANANPALVOJIA, JOTKA TOIMIVAT SUOMI24 USKONTOKESKUSTELUJEN KAUTTA. HEIDÄN KAUTTAAN TOIMII PERSOONALLINEN PAHUUS: SAATANA. Olen kokenut tämän persoonallisen pahuuden ja tiedän mitä se saa ihmisessä aikaan.

Saatana saa ihmisen sokeutumaan. Hän saa ihmisen omien syntien ja mädännäisyyden nousemaan ihmisessä esiin, ja ihmisen itsensä korottamaan itsensä jumalaksi. Tämän jälkeen Saatana sekoittaa ihmisen pään saamalla aiheuttamalla ihmisille kehäpäätelmien kierteen, mikä lopulta ajaa ihmisen hulluuteen tai itsemurhaan.

Saatanan palvojan valtakunta on hän itse. Ihminen joka ei löydäkään vastausta enää itsestään (itsehän on saatananpalvojalle Jumala) jää Saatanan vaikutuksesta pyörimään vain omaan kehäpäätelmäänsä. Oman kehäpäätelmän oivaltaminen on se, mikä tekee ihmisen hulluksi. MIKSIÖ? Koska eihän valtakunta, joka nousee itseään vastaan, voi pysyä pystyssä!

Tällä keinoin Saatana ajaa ihmiset itsemurhaan. Heillä ei ole vastausta, minkä he löytäisivät itsestä. Tähän Saatana pyrkiikin, saamaan ihmisen järjiltään ja tekemään itsemurhan.

Saatanan voiman ymmärtämiseksi tarvitsemme kolmiyhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Henkeen turvautumista ja rakkauden voimaa, emme oman itsemme ymmärtämistä, omaa inhimillistä rakkauttamme tai omaa voimaamme. Omat voimamme eivät riitä. Eihän ihminen itsessään ole kuin hyvän ja pahan taistelukenttä.

Se, kumman päästät sisään, on sinun päätettävissäsi. Mutta jos uskot Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen, silloin olet turvassa. Saatana voi tappaa ruumiin, muttei sielua. Eikö aiheellisempaa ole pelätä Häntä, jolla on kaikki valta taivaassa ja maanpäällä, kaikkivaltiasta Jumalaa. Häntä sinun pitää kunnioittaman!

Minulle on yksi lysti teenkö väärin jos massapostitan näitä varoituksia. Jos joku näistä kirjoituksistani saa edes yhden ihmisen silmät avautumaan, ne ovat tehtävänsä tehneet.

Älkää antako Saatanan sekoittaa päätänne. Vastaus ei löydy itsestänne. Vastaus on persoonallinen hyvyKaikkivaltias Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki, tämä rakkaus voittaa pelon, sillä Saatana on voimaton Jumalan rakkauden ja vihan edessä. LÄHTEKÄÄ POIS TÄÄLTÄ PALSTALTA, TÄMÄ ON MUUTTUNUT SAATANANPALVOJIEN TEMMELLYSKENTÄKSI.

Ja vielä muista: yli kaiken varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee. Kun Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat puolellamme, kukaan ei voi olla meitä vastaan. SIUNAUSTA KAIKILLE.

6

371

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiedostava

      Tällaisia viestejä pidetään helposti häiriytyneinä. Voin kuitenkin puolestani sanoa, että hän puhuu totta ja asiaa. Ainoastaan tämän keskustelufoorumin esiin nostaminen jotenkin erityisenä pahan vaikutuskanavana on liioiteltu. Paha vaikuttaa kaikkialla, valitattavasti. Mutta valpas ja hyvässä uskossa oleva mieli on turvassa, myös näillä sivuilla.

      • vaikeaaon

        Eli minulla olisi kysymys jos joku osaisi vastata minun kysymykseeni olisin todella kiitollinen!
        Elikkäs meillä on aina ollut näitä ei normaaleja tapahtumia kotona mutta nyt ne on joka iltasia kahvat kolisee, kuuluu askeleiden ääniä, puhetta, rapinaa, tunnen tökkimistä ja läsnä olemista yms.
        Jos joku joka tietää voisi kertoa minulle että ovatko nämä niitä hyviä vai pahoja sieluja/henkiä koska olen aika hermostunut nykyään enkä nuku juuri ollenkaan ja olen alkqnut miettiä että mitä tässä on tehtävissä jos nämä ovat pahoja henkiä vaikka koko perhe on uskovaisia ja olen itse myös kun olen kuullut että ihmiset ovat tavanneet näitä pahoja henkiä ja ovat tulleet hulluiksi ja tätä en haluaisi kokea itse joten kysymys kuuluu että mistä tunnistan nämä henget että mitä luokkaa nämä ovat jos ne ovat pahoja ni miten auttaa asiaa.
        Aamen.

      • Vastaus?
        vaikeaaon kirjoitti:

        Se voi olla jokin kuollut lähiomaisesi... Varsinkin jos hänet oli krematoriossa poltettu, hän tulee jäämään luoksesi pysyvästi... Jos kuulet ajattelusi lisäksi muita ääniä, ne eivät ole vaarallisia, vaan silloin joko elävät tai kuolleet ovat murtaneet simppelin ykseytesi, ja vain itsellesi vauvana ja lapsena varatun ajatteluputkesi ja olet silloin pysähtynyt kuuntelemaan, etkä vain höpöttämään omiasi kaiken aikaa.... Aina voit päästä takaisin normaaliin ajatuspölpötykseesi, ja jättää kuuntelun vähemmälle, näin uskon sinunkin tapauksessasi....
        Todennäköisesti ajatuksena meihin paljon vaikuttavat olennot, ovat joko meihin TÄYSIN samaistuneita kuolleita lähiomaisiamme, tai sitten jollakin tavalla meihin nähden erilaiseksi tulleita ajattelijoita, jotka ajatukset siis kuuluvat samoin, kuin omat ajatuksesi, jossain paikassa, jonne olette kuviteltuneet, jonkun tuntemattomat toimijan, kuten isäsi toimesta....
        Kaikki meitä ympäröivät olennot eivät ole koodattu nimittäin näkyvänä massana, vaan sitä näkymätöntä olentoa on todellisuudesas ympärillämme paljon enemmän kuin tätä näkyvää massallista, kaikki massana ympärillä oleva, on vain "jäävuoren huippu" kaikesta olevaisesta, jotka muut todellisuudet on vain "koodattu", niin ettei ne näy materiana ympärillämme, ja varsinkin elolliset olennot kuten enkelit tekevät nin kaiken aikaa.....Itsekin voi muistoissasi vieraillessasi olla läsnä tilanteissa, näkymättömänä olentona....
        Ja voit kuvitella itsesi johonkin paikkaan missä olit, ja olet sielläkin tavallaan näkymättömänä läsnä, vaikket havaitse tuossa muodossasi kaikkea siellä NYT tapahtuvaa....

      • Vastaus?
        Vastaus? kirjoitti:

        Niinkin omintuinen vastaus voi olla, että se "romistelija" voit olla sinä itse, tulevaisuudestasi käsin, jolloin muistelet sitä paikkaa missä nyt olet:-)

    • Pakstori

      On kaksi ilon lähdettä: Joko iloitsee siitä, että joku menestyy, joko itse tai joku muu, tai sitten iloitsee siitä, että jollakin menee huonommin kuin minulla, tai suorastaan omasta pikkuisesta koomisesta onnettomuudestaan...
      Helppoa olisi tuomita niin, että tuon ensin mainittu ilo on hyvä, ja tuo "vahingonilo" on paha, mutta ei asiat ole aina niin yksinkertaisia...
      Useinhan täällä ihmiset nauravat, pitävät toisiaan hulluina ja vajaamielisinä, ja antavat itsestääkin sellaisen kuvan, ettei "kyllä kaikki ole ihan kotona itselleenkään"....
      Älkää pienistä asioista tehkö sitä kuuluisaa kärpäsestä härkästä... Jos joku nettikirjoittelussa, uskaltaa löytää sellaisen, VARMASTI melko kaidankin tien, ruveta, jokaisesta irvuilemaan, sekin voi olla Jumalan Lahja, koska ei sitä ole helppoa tietää, mikä kussakin kirjoittajassa oli taas: Tragikoomista... Suurin osa täälläkin on niitä NEUTRAALEJA, Laodikean seurakunnan enkelin tavoin, HAALEITA ihmisiä, jotka neuraaliudellaan tekeävät kaikesta hajutonta ja mautonta, älkää ruvetko heidän kattaisekseen, koska Jeesuskin VAATI tuota Laodikean enkeliä, joka muistakin ihmisistä lateli vain turhia latteuksia, kääntymään "penseydestään", ja hankkimaan SUOLAA ja rikkautta ja valkeat vaatteet itselleen, sitten kun oli nähnyt köyhyytensä....

    • Pakstori

      Älkää antako Saatanan sekoittaa päätänne. Vastaus ei löydy itsestänne. Vastaus on persoonallinen hyvyKaikkivaltias Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki, tämä rakkaus voittaa pelon, sillä ******* on voimaton Jumalan rakkauden ja vihan edessä. LÄHTEKÄÄ POIS TÄÄLTÄ PALSTALTA, TÄMÄ ON MUUTTUNUT SAATANANPALVOJIEN TEMMELLYSKENTÄKSI.

      Ei Jumalaan uskovia ole luotu pakenemaan paikalta, kun jotain epämiellyttävää ilmaantuu... Jos tilanne todella on se, että jotkut osat palvelimen muistia, on veriuhreilla uhrattu olemaan Saattanan käytössä, tai jotain muuta vastaavaa, on huolesi aiheellista, mutta tuskinpa niin on tehty.... JOS tilanne on se, että pakenemalla paikalta, säästyy vaan turhlta herjoilta, niin ei sekään ole hyvä asia, ettei katso, miten ne taaskin sinua tai minua herjaavat, koska "se mikä ei tapa, se vahvistaa", eikä kukaan voi sen takia kuolla, että lukee viestin, ja vaikka joku käskikin tappaa itsensä, tai jotain muuta sairasta, ei kenekään ole pakko ottaa sellaistakaan viestiä vakavasti.....
      Pikemminkin pitää pysyä paikalla, ja katsoa, että jos joku on mielenhäiriinnyksessä tekemässä kohta itselleen jotain vakavaa, koettaa rohkaista häntä sanoineen.... Ei Jumalaan uskovalla ole heikompi henki kuin Saattanalla, Paholaisella on heikompi henki, mutta se on fyysisesti vahvempi....
      "Molempia et tule saamaan"....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1570
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      103
      782
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      598
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe