pari haastetta

Haaste

Näyttäkää jollakin raamatunpaikalla, ettei täydellinen synnittömyys ole mahdollista.

Oletteko joskus voittaneet jonkun synnin omalla voimalla? Hengen avulla tulee voitto voiton perään, mutta omalla voimalla yrittäessämme eroon synnistä emme tule koskaan synnittömiksi.

Raamattu sanoo että viimeisenä vihollisena voitetaan kuolema, eikö silloin viimeinenkin vihollinen ole mahdollista voittaa?

Jokainen ihminen maailmassa on tehnyt syntiä, ja siksi tarvitsee Kristusta, mutta tämä ei sano etteikö syntiä voida voittaa, ja jos voidaan voittaa yksi synti, niin silloin voidaan voittaa seuraavakin ja aikanaan on viimeisen vuoro.

Paavali sanoi, minäkään en ole vielä saavuttanut päämäärääni, mutta olen matkalla. Roomalaiskirje kyllä kuvaa lihan ja Hengen välistä taistelua, mutta ei väitä että liha voittaa. Eikä meidän pitänyt ottaa ihmisiä esikuvaksi, vaan Kristus, joka on täydellinen.

Toisena haasteena voisin antaa, näyttäkää jollakin raamatunpaikalla, ettei tähän päämäärään voi päästä tämän elämän aikana.

Ainakin Elia ja Haanok eivät koskaan raamatun mukaan kuolleet, he olivat voittaneet tämän viimeisenkin vihollisen Hengen avulla. Näitä voittajia on varmasti muitakin, mutta muista ei ole kirjoitettu.

Siitä uskovat ovat varmasti yhtä mieltä, että Jeesus antaa katuvalle anteeksi, ja nostaa aina uudelleen ylös tälle Kristus kalliolle, ja jos putoamme niin Kristus nostaa uudelleen ylös.

Uskon tarkoitus ei kuitenkaan ole liikkua jojona tämän kallion ja synnin välillä, vaikka Jeesus antaakin anteeksi. Vaan uskon tarkoituksena on tehdä meidät täydellisiksi, niin että oppisimme pysymään tällä kalliolla, emmekä heiluisi edes takaisin. On armoa saada anteeksi, mutta on suurempaa armoa saada pysyä tällä Kristus kalliolla.

Saatanakin tunnustaa Jeesuksen Kristuksen, ja vapisee, mutta Kristuksen lihaksi tulemista Saatana ei tunnusta. Saatana tietää ettei uskovasta ole mitään haittaa hänelle, jos Kristus ei ole tullut lihaksi tässä uskovassa. Siksi tämä antikristuksen henki väittää, että pysymme aina heikkoina ja syntisinä. Saatana vihaa kyllä uskovaa joka luottaa syntien anteeksi saamiseen, koska hänen työnsä menee hukkaan, mutta hän vihaa vielä enemmän sitä joka antaa Kristuksen elää itsensä kautta. Silloin Saatana kohtaa voittajansa, niin kuin aikanaan Kristuksen eläessä maanpäällä.

Riittää että kuljemme joka päivä Pyhänhengen johtamana sen matkan mitä Kristus itse haluaa meidän kulkevan, ja joka päivä silloin olemme lähempänä täydellisyyttä. Itse omin voimin emme pysty ikinä pääsemään perille, mutta Henki itse tekee sen työn, jos vaellamme tämän Hengen johdatuksessa.

Miten käytännössä on mahdollista elää sortumatta joskus syntiin. Jeesus itse sanoo, ”synti on siinä ettette pysy minussa”. Kaikki synnit siis johtuvat tästä samasta syystä, olemme tulleet kauemmas tästä täydellisestä voiman lähteestä. Itsessämme olemme heikkoja, mutta Kristus lupasi olla juuri heikoissa väkevä. Jos tunnemme todella oman heikkoutemme, niin ei ole varaa tulla pois tästä voiman vierestä.

Uskoon tullessa monella on kokemus, miten hetken sai olla kuin paratiisissa, eikä synti houkutellut yhtään, kunnes vähitellen alkoi tämä alku muuttua uudelleen arjeksi. Me siis aloitimme uskossa, mutta vähitellen annoimme tämän uskon muuttua jälleen lihaksi. Sitä samaa ensirakkautta Kristus kaipaa, jolla me kerran aloitimme, ja Hän haluaa että pysyisimme siinä. Se ei voi olla liian vaikeaa, koska jo alussa osasimme sen.

Tätä samaa voidaan verrata rakastuneisiin pareihin, kaikki alkaa siitä ettei malttaisi sekuntiakaan olla pois toisen vierestä, ja kaikki muu tuntuu ympärillä paljon vähempiarvoiselta. Vähitellen kuitenkin usein käy niin että ympäristön merkitys alkaa kasvamaan ja alkurakkaus alkaa vähetä, ja tämä voi jatkua niin kauan että lähdetään jopa eri suuntiin.

Se mitä alussa osasimme, on se mikä käytännössä on avain tähän täydelliseen elämään. Kristuksen sanat,” Pysykää minussa ”
19478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Me emme saisi antaa valtaa niille ajatuksille, jotka sanovat: Et sinä voi vaeltaa synnittömänä. Kyllä syntiä voi rakastaa ja harjoittaa, tai kunhan tekee ja katuu ja taas tekee ja katuu.

Nuo ovat lihallisia ajatuksia, eivätkä ole Kaikkivaltiaasta Jumalasta, jolle mikään ei ole mahdotonta.

Liian monet hylkäävät ensi-rakkautensa, koska alkavat ottamaan mallia vajavaisista ihmisistä ja ihmis-massoista ja -opeista. Tällainen on se, joka vie ihmisen harhailemaan väärälle polulle.

Koska kun ihminen alkaa muokkaamaan mieltään maailman mukaan, niin se ei ole Jumalan tahdon tekemistä, vaan saatanan tahdon. Koska Jumalan tahto on, että me erottaudumme maailmasta ja sen tavoista, ja muutamme mielemme hänen tahtonsa mukaiseksi, samoin kuin myös sydämemme.

Ystävyys maailman kanssa, on Jumalan sanan hylkääminen; ja Jumalan sanan hylkääminen, on paatumuksen alkaminen; ja paatumuksen alkaminen, on synnin orjuuden alkaminen; ja synnin orjuuden alkaminen, on kuoleman ies; ja kuoleman palkka, on tulinen järvi, joka tulta ja tulikiveä palaa.

Ne ihmiset, jotka vääntävät ja vääristävät, Jumalan totuutta ja hänen tahtoaan oman mielensä mukaiseksi, ovat juuri niitä, joista meidän tulee erottautua, koska pieni hapatus hapattaa koko taikinan, ja kun taikina on kokonaan hapattunut, niin se on valmis uuniin heitettäväksi.

Vihloo ja kirpaisee sielua ja sydäntä, kun näkee ja tuntee niin paljon eksytystä ja niitä ihmisiä, jotka ilolla ja juosten, taakseen katsomatta matkaavat näihin, kuulematta Jumalan sanaa ja tahtoa, omaksi ja heikkojen sielujen turmioksi.

Rukoilkaamme, että Herra antaisi meille voimaa, viisautta, ymmärrystä, pitkämielisyyttä, armollisuutta, laupeudellisuutta, sekä kaikkea hänen tahtonsa mukaista, joka meitä rakentaa ja kasvattaa kaikkeen totuuteen ja pyhyyteen; ja jotta me näkisimme ja erottaisimme, mikä on väärän hengen tai lihallisen mielen hedelmää ja hylkäisimme sen.

Siunausta ja rauhaa

Äänestä
  • Tähän ei tarvitse sanoa enää kuin aamen.

    Synnittömyydestä on tehty pahin mahdollien synti, se on sana jota ei saisi edes mainitakkaan. Eikä se ole mikään ihme sillä Saatana tietää ettei Pyhää Henkeä voida vuodattaa saastaisiin astioihin. Ja ilman tätä Henkeä uskovasta on hänelle ainoastaan hyötyä.

    Mitä puhtaammaksi Kristus saa meidät puhdistaa, sitä enemmän myös Henkeä voidaan vuodattaa, ja samalla Saatana kohtaa voittajansa, koska Kristus itse sotii silloin kauttamme.

    Alaikäisinä saamme kyllä leikkiä puumiekoilla, mutta sillä ei voi mennä oikean vihollisen kimppuun. Lapsi tarvitsee itse vielä suojelijan. Eli niin kauan kuin kompuroimme Kristuksen opin alkeissa olemme Hengellisesti lapsia.

    Yksi kaikkein helpoimpia vihollisia on loukkaus pilkka solvaus ja vähätteleminen, ja moni kauan uskossa ollut kaatuu jo näihin vihollisiin. Vaikka näitä vihollisia voidaan ajaa takaa jo vähän niillä puumiekoillakin.

    Kidutukset ja vankilat on kuvattu monille lopun ajan uskoville kohtaloksi, ja silloin kysytään uskovilta kestävyyttä.

    Tätä kestävyyttäkin pitää harjotella tai se tulee ylläytyksenä monille. Millään muulla emme tule kestämään tulevia aikoja, kuin oppimalla pysymään kiini Kristuksessa, sillä vain silloin Hänen voimansa pääsee virtaamaan meihin.

    Äänestä

  • Esa-T kirjoitti:

    Tähän ei tarvitse sanoa enää kuin aamen.

    Meitä koetellaan jatkuvasti, mutta jos me emme ota vaaria kurituksesta, niin me paadumme, emmekä enää ole valppaana vaan lojumme velttona, kuin kuollut.

    Monesti, jos on jokin asia joka vähänkin alkaa ärsyttämään, niin, jos ei käänny Herran puoleen, se ärsytyksen tunne voi saada vallan, ja silloin voi nousta vääriä tunteita ja ajatuksia, jotka eivät ole rakennukseksi, vaan hajoitukseksi; ja tällaista tulee kavahtaa.

    Parhaiten me saamme kestävyyttä, kun me, vaikka ärsytyksen tunne nousisi pintaan, ottaisimme vaarin siitä mitä Kristus kärsi, niin me huomaisimme että tämä on pientä siihen verrattuna, ja näin tuo pieni tunne katoaa pois ja sen tilalle tulee rauha ja levollisuus, koska Kristuksessa sielu saa levon ja rauhan.

    Ne jotka hylkäävät koettelemuksen kurituksen ja nuhteen ja varoituksen: Eivät nämä tule kestämään, kun ahdistuksen hetki tulee.

    Meidän on jatkuvasti opittava pitämään se mikä hyvää on, ja hylkäämään se mikä pahaa ja väärää on; koska näin tehden, me rakennumme kalliolle, joka Kristus on; mutta jos me olemme kuin veltto ja kuollut sikiö joka ei elä, eikä henki ole hänessä, niin me emme rakennu, vaan menetämme senkin, jonka luulimme omistavamme Kristuksessa, ja suurissa koettelemuksissa emme enää kestäkään, vaan kohtaamme turmion.

    Koska ei valvominen ole sitä, että me nautimme elämästä ja kaikesta hyvästä; vaan se on sitä, että me jatkuvasti tutkimme ja etsimme, opimme ja kasvamme, otamme vastaan pahaa ja hyvää kiitoksella, ja pidämme vaarin jokaisesta sanasta ja teosta, jotta erottelemme ne jotka ihmisestä on, niistä jotka Jumalasta on.

    Pitää muistaa sekin, ettei ylistys syntisen suussa ole sovelias, vaan niiden suussa, jotka uskovat ja tekevät parannuksen. Ne jotka synnissä elävät ja sitä rakastavat, heidän ylistys on kuin väärä suitsutus Herralle, ja se on kauhistus; koska kuuliaisuutta Herra tahtoo, eikä uhria.

    Muistakaa näitä sanoja ja pohdiskelkaa Herran teitä jatkuvasti, koska pahat ajat ovat edessä.

    Äänestä

  • tero-tapio_timonen kirjoitti:

    Eiköhän meidän jokaisen tarvitse turvata Jeesuksen sovitukseen ja uskoa,että Isä hyväksyy meidät Hänen katsomalla,eikä meidän "saastaisiin" tekoihin.

    Minä myönnän nöyrästi,että minun tekoni ovat aivan liian saastaiset ,vaikka kuinka yrittäisin ja hengellä kuolettaisin niitä.
    Kyllä minä turvaan täysin siihen,että Pojan sovitus riittää ja Hänen armonsa kautta pääsen perille.

    Jokainen kait tietää,että uskossa on kilvoiteltava ja syntiä ei kukaan voi aliarvioida.

    Mutta olen varma ,ettei synnitöntä ihmistä löydy Suomestakaan,jos ilman Jeesusta Jumalan kasvojen eteen pitää mennä,niin taitaa rohkeinkin jalka notkahdella,yrittää kyllä saa ja toisaalta se on sanankin mukaista.
    Siunaukset kuitenkin.

    Äänestä

  • tero-tapio_timonen kirjoitti:

    Meitä koetellaan jatkuvasti, mutta jos me emme ota vaaria kurituksesta, niin me paadumme, emmekä enää ole valppaana vaan lojumme velttona, kuin kuollut.

    Monesti, jos on jokin asia joka vähänkin alkaa ärsyttämään, niin, jos ei käänny Herran puoleen, se ärsytyksen tunne voi saada vallan, ja silloin voi nousta vääriä tunteita ja ajatuksia, jotka eivät ole rakennukseksi, vaan hajoitukseksi; ja tällaista tulee kavahtaa.

    Parhaiten me saamme kestävyyttä, kun me, vaikka ärsytyksen tunne nousisi pintaan, ottaisimme vaarin siitä mitä Kristus kärsi, niin me huomaisimme että tämä on pientä siihen verrattuna, ja näin tuo pieni tunne katoaa pois ja sen tilalle tulee rauha ja levollisuus, koska Kristuksessa sielu saa levon ja rauhan.

    Ne jotka hylkäävät koettelemuksen kurituksen ja nuhteen ja varoituksen: Eivät nämä tule kestämään, kun ahdistuksen hetki tulee.

    Meidän on jatkuvasti opittava pitämään se mikä hyvää on, ja hylkäämään se mikä pahaa ja väärää on; koska näin tehden, me rakennumme kalliolle, joka Kristus on; mutta jos me olemme kuin veltto ja kuollut sikiö joka ei elä, eikä henki ole hänessä, niin me emme rakennu, vaan menetämme senkin, jonka luulimme omistavamme Kristuksessa, ja suurissa koettelemuksissa emme enää kestäkään, vaan kohtaamme turmion.

    Koska ei valvominen ole sitä, että me nautimme elämästä ja kaikesta hyvästä; vaan se on sitä, että me jatkuvasti tutkimme ja etsimme, opimme ja kasvamme, otamme vastaan pahaa ja hyvää kiitoksella, ja pidämme vaarin jokaisesta sanasta ja teosta, jotta erottelemme ne jotka ihmisestä on, niistä jotka Jumalasta on.

    Pitää muistaa sekin, ettei ylistys syntisen suussa ole sovelias, vaan niiden suussa, jotka uskovat ja tekevät parannuksen. Ne jotka synnissä elävät ja sitä rakastavat, heidän ylistys on kuin väärä suitsutus Herralle, ja se on kauhistus; koska kuuliaisuutta Herra tahtoo, eikä uhria.

    Muistakaa näitä sanoja ja pohdiskelkaa Herran teitä jatkuvasti, koska pahat ajat ovat edessä.

    >Parhaiten me saamme kestävyyttä, kun me, vaikka ärsytyksen tunne nousisi pintaan, ottaisimme vaarin siitä mitä Kristus kärsi, niin me huomaisimme että tämä on pientä siihen verrattuna, ja näin tuo pieni tunne katoaa pois ja sen tilalle tulee rauha ja levollisuus, koska Kristuksessa sielu saa levon ja rauhan.

    Ne jotka hylkäävät koettelemuksen kurituksen ja nuhteen ja varoituksen: Eivät nämä tule kestämään, kun ahdistuksen hetki tulee.<

    Koetukset pitäisikin ottaa aina lahjana jolloin olemme saaneet harjoitella kestävyyttä. Tästä on meille hyvänä esimerkkinä monet raamatun kirjoitukset, missä pyhät kiittivät saadessaan kärsiä Kristuksen nimen tähden.

    Vaikka olen saanut kulkea uskossa koko elämäni, ja saanut kulkea hyvällä omallatunnolla, niin koetusten aikana on aina noussut esille myös kysymys, mistä saamme voiman kestää koetuksessa. Kestävyys tulee vain pysymällä niin lähellä Kristusta että Hän ottaa se kannettavakseen.

    Kuinka monta kertaa olen joutunut silti menemään polvilleni, ja huutamaan etten jaksa enää. Tämä on ollut kuitenkin opetusta etten itse jaksakaan, mutta Kristus joka minussa asuu jaksaa. Samalla on saanut oppia ettei ole varaa kantaa sekuntiakaan anteeksiantamatonta tai tyytymätöntä mieltä, sillä sen kautta vihollinen pääsee sisälle, ja silloin vasta pahalta tuntuukin. Kiittäkää joka tilassa ei kuulosta niin vaikealta, kuin se inhimillisesti joskus on, ja siksi sitäkin joutuu harjoittelemaan.

    Paavali kesti monet kidutukset ja vankilat, mutta Jerusalemissa ollessaan monta vuotta vankilassa hänen ote hetkeksi irtoisi ja hän vetosi keisariin. Jos hän olisi selvinnyt myös tästä koetuksesta niin hän olisi päässyt vapaaksi, nyt kuitenkin matkan oli jatkuttava keisarin luokse koska siihen oli vedottu. Jumala käänsi sen kuitenkin voitoksi, sillä on myös kirjoitettu, ”kaikki on niiden parhaaksi jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat”

    Tämä kertomus Paavalin elämästä on tuonut joskus myös väärällä tavalla lohtua, siksi että ihmisyys on tullut esille, ja se on ikään kuin antanut itsellekin luvan myös samaan. Tämä ajattelu on kuitenkin tuonut vain tuskaa lisää, niin kuin se toi Paavalillekkin. Meidän pitäisi katsella Kristusta esikuvana, hän oli kaikessa kiusattu, ja selvisi voittajana.

    Äänestä

Oikein sanot Jeesusta lainaten, että pyhitetyn elämän avain on "Pysykää Minussa". Uuden Liiton kirjoitukset eivät käsittele pyhän elämää nimittämällä sitä synnittömäksi. Esimerkiksi Paavali ei sano:"Niin monta kuin meitä on synnitöntä..." vaan "Niin monta kuin meitä on täydellistä..." (poiminta Fil. 3:15). Edelleen hän käyttää itsestään vanhana apostolina sanontaa "syntisistä suurin" (1 Tim. 1:15).

Tämä ei ole puolustuspuhe synnille. Älköön kukaan eläkö synnissä. Jumala lähetti Poikansa vapatamaan meidät vihollisen vallasta ja synnin orjuudesta. Tämä tapahtuu uskomalla todeksi Jumalan teon, että kuolimme ristillä yhdessä Kristuksen kanssa synnille (minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu) ja Jumalan herättäessä Poikansa kuolleista herätti Hän meidätkin uuteen elämään Hänen kanssaan (Ef.2:5-6 ja lukemattomat muut paikat).

Synnistä ja suhteestamme siihen sanotaan mm. seuraavaa:

Room. 6:2 Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?

Room. 6:7
sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä

Room. 6:10,18,22
Sillä minkä Kristus kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle...ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!...Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä.

Raamatusta emme ole oppineet sanontoja "kaikkihan tekevät joka päivä syntiä" tai hyvin epäraamatullista opetusta, jonka mukaan "ristin juurella saadaan armo".

Ulkokohtainen Jeesuksen tunteminen ei voi johtaa ihmistä vapauteen synnin vallasta eikä synnin perinnöstä. Jumala on puuttunut tähän perustavaa laatua olevaan synnin ongelmaamme Lunastuksessa; ei parantelemalla tai voimia ihmiselle antamalla, vaan luomalla uusi ihminen. Lunastuksen perustuksella Jeesus voi antaa nyt kenelle tahansa Pyhän Hengen ja sen kautta, että Hän asuu meissä ja me pysymme Hänessä, johtaa Hän ihmisen vapauteen synnin vallasta.

Monen uskovaisen ongelmaksi muodostuu se, että he "pyrkivät Kristukseen". Jeesus ei ole käskenyt niin tehdä. Se on Jumalan teko, että me olemme Kristuksessa (1 Kor. 1:30). Jeesus sanoo: "Pysykää minussa!" (Joh.15:4). Pelastus on valmis ja vastaaotetaan uskomalla, jonka uskon lahjoittaa Jumala sen kautta, että herätti Poikansa kuolleista.

Pysymällä Jeesuksessa olemme vapaita synnin vallasta. Uusi luonto, jonka saimme syntyessämme Jumalan lapseksi, rakastaa Herraa ja tekee mielellään Hänen tahtonsa.

Näin nyt vähän hajamielisesti kirjoitin vastauksen, koska samalla puhun puhelimessa, mutta toivon sen tulevan ymmärretyksi. Runsasta Jumalan armoa ja siunausta kaikille teille ja erityisesti Sinulle Esa.

Äänestä
  • On hienoa nähdä että myös tällainen aihe mikä on tehty melkein kirosanaksi löytää ymmärtäjiä.

    >Raamatusta emme ole oppineet sanontoja "kaikkihan tekevät joka päivä syntiä" tai hyvin epäraamatullista opetusta, jonka mukaan "ristin juurella saadaan armo". <

    Juuri tällaiset sanonnat saivat innostuksen kirjoittaa aiheesta.

    Kiitos myös armon ja siunauksen toivotuksesta, ja muista aina välillä myös minua rukouksissa. Ja Jumalan siunausta myös sinulle Jukka.

    Äänestä

  • Esa-T kirjoitti:

    On hienoa nähdä että myös tällainen aihe mikä on tehty melkein kirosanaksi löytää ymmärtäjiä.

    Kiitos siunauksestasi. Otin sen iloiten vastaan ja tottahan minä muistan veljeäni matkalla.

    Mutta Jumalalle ja Isällemme, joka voi varjella Sinut lankeamasta ja asettaa Sinut nuhteettomana, riemuitsevana, kirkkautensa eteen, Hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, Hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Mitäs mieltä olet,kun sanotaan myös,että tämä lihamme ei pyhity ja on sodassa Jumalaa vastaan ja ,että sitä voidaan "rauhoitella" naulitsemalla se ristille (melko usein),vaan taivasta ei kait lihakaan peri?

    Eli näihin perustelen ,ettei lihamme puhdistu,samoin kun henkemme,koska sillä on kumma tapa "turista" vastaan,kun on kyse Jumalan tahdosta.

    Minulle on muutama ihminen kyllä ilmoittanut,ettei koskaan ole syntiä tehnyt ,eikä tarvitse parannuksen tekoa,mitäs siihen sanot?

    Oletko ihan tosissasi kun sanot ,että tämä lihassa elettävä aika onnistuu kuten Jeesukselta ilman syntiä,miksi Häntä tarvittaisiin vielä tänään ja kerran puollustajana,kun astumme valtaistuimen eteen "pyhinä" joita olemme vain KRISTUKSESSA.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Näin juuri kysymyksesi ja vastaan mielelläni, mutta en jaksa järkevästi enää tänään kirjoittaa asiasta. Herätys on aamusella 04.20 ja päiväohjelma lentolaukkaa kello 16 saakka (katsos, on vapaapäivä -voi tätä elämää-). Palataan asiaan myöhemmin ja ajan kanssa, eikö vain, sillä onhan näistä lihan teoista puhuessamme kysymys mitä suurimmassa määrin jokapäiväiseen arkielämäämme ja vaellukseemme liittyvistä todellisuuksista, joiden edessä monet uskovaiset eivät ole löytäneet tietä Roomalaiskirjeen 7 luvussa kuvatusta ahdinkotilasta Roomalaiskirjeen 8 luvussa ilmoitettuun Hengen vapauteen.

    Kaikille palstalaisille
    hyvää yötä, Jeesus myötä

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Minulle on muutama ihminen kyllä ilmoittanut,ettei koskaan ole syntiä tehnyt ,eikä tarvitse parannuksen tekoa,mitäs siihen sanot?

    Oletko ihan tosissasi kun sanot ,että tämä lihassa elettävä aika onnistuu kuten Jeesukselta ilman syntiä,miksi Häntä tarvittaisiin vielä tänään ja kerran puollustajana,kun astumme valtaistuimen eteen "pyhinä" joita olemme vain KRISTUKSESSA.

    >Minulle on muutama ihminen kyllä ilmoittanut,ettei koskaan ole syntiä tehnyt ,eikä tarvitse parannuksen tekoa,mitäs siihen sanot? <

    On vain kaksi vaihtoehtoa, joko tällainen ihminen ei tunne itseään tai se on oppinut pysymään Kristuksessa.

    Tämä on kuitenkin helppo koetella, sillä se joka on oppinut pysymään kristuksessa ei enää sorru missään tilanteessa.

    Oikeastaan kolmaskin vaihtoehto on vielä olemassa, kaikkia vihollisia ei ole vielä koeteltu.

    >Oletko ihan tosissasi kun sanot ,että tämä lihassa elettävä aika onnistuu kuten Jeesukselta ilman syntiä,miksi Häntä tarvittaisiin vielä tänään ja kerran puollustajana,kun astumme valtaistuimen eteen "pyhinä" joita olemme vain KRISTUKSESSA.<

    Jos joku kuitenkin tekee syntiä, niin muistakaa että teillä on puolustaja Isän edessä.

    Tarvitsemme puolustajaa vain rikkoessamme, mutta ilman Kristusta ei ketään pysty olemaan yhtään hetkeä synnittömänä. Vain Pysymällä Kristuksessa ei synnin kanssa ole ongelmia, mutta tullessamme kauemmas tästä voimasta pystyy vihollinen ottamaan meistä otteen.

    Tästä lihasta on myös kirjoitettu, "kuolettakaa lihan työt tekoinensa Hengen avulla."

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Kiitos siunauksestasi. Otin sen iloiten vastaan ja tottahan minä muistan veljeäni matkalla.

    Mutta Jumalalle ja Isällemme, joka voi varjella Sinut lankeamasta ja asettaa Sinut nuhteettomana, riemuitsevana, kirkkautensa eteen, Hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, Hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen.

    Kiitos että lupasit muistaa ja kiitos myös tästä hienosta raamatunpaikasta, siinä oli lyhyesti sanottu kaikki se mistä nyt olemme kirjoittaneet.

    Äänestä

Luin pariin kertaan avauksesi, en tiedä ymmärsinkö oikein? Yritätkö perustella sitä, että synnitön vaellus ihmiseltä onnistuisi? Yritin löytää Raamatun kohtia joissa olisi sana "synnitön", en löytänyt muita kuin sen jossa "Jeesus sanoo niille jotka ovat valmiita kivittämään syntisen naisen: se joka teistä on synnitön, heittäköön entisen kiven". Täydellisyys-sanaa löytyy useammin, laitoin tuohon alle muutamia Raamatun paikkoja.

Jos sanomasi oli se, että ihminen voi Jeesuksessa eläessään vaeltaa synnittömästi, niin hmmm? Varmaan Jeesuksessa voikin, mutta kuka meistä joka hetki, joka sekunti pysyy Jeesuksessa, tätä toivoisin mutta realistisesti ajatellen ei tunnu mahdolliselta. Ajatusten alueella tapahtuvat synnit ym. Jos täällä on niitä jotka mielestään pystyvät synnittömästi elämään, niin ilmoittautukaa, haluan tietää!

Job. 36:4
sillä totisesti, sanani eivät ole valhetta-mies, jolla on täydellinen tieto, on edessäsi.

Ps. 19:7
(19:8) Herran laki on täydellinen; se virvoittaa sielun. Herran todistus on vahva, se tekee tyhmästä viisaan.

Ps. 50:2
Siionista, jonka kauneus on täydellinen, Jumala ilmestyy kirkkaudessa.

Hes. 16:14
Ja sinun maineesi kulki pakanakansoihin kauneutesi tähden, sillä se oli täydellinen niiden kaunistusten takia, jotka minä sinun yllesi panin; sanoo Herra, Herra.

Hes. 28:12
"Ihmislapsi, viritä itkuvirsi Tyyron kuninkaasta ja sano hänelle: Näin sanoo Herra, Herra: Sinä olet sopusuhtaisuuden sinetti, täynnä viisautta, täydellinen kauneudessa.

Matt. 5:48
Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."

Matt. 19:21
Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene, myy, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua".

Joh. 16:24
Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen.

Room. 15:29
ja minä tiedän, että tullessani teidän tykönne tulen Kristuksen täydellinen siunaus mukanani.

2. Tim. 3:17
että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.

Jaak. 1:17
Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa.

Jaak. 3:2
Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.

1. Joh. 1:4
Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen.

1. Joh. 4:18
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.

2. Joh. 1:12
Minulla olisi paljon kirjoittamista teille, mutta en tahdo tehdä sitä paperilla ja musteella; vaan toivon pääseväni teidän tykönne ja saavani puhutella teitä suullisesti, että meidän ilomme olisi täydellinen.

Äänestä
  • Täydellisyys sana kuvaa täysin samaa asiaa, mutta valitsin synnittömyys sanan, koska halusin korostaa tätä täydellisyyttä jonka Pyhä Henki saa aikaan kasvuna silloin jos suostumme kulkemaan hengen johdatuksessa.

    >Jos sanomasi oli se, että ihminen voi Jeesuksessa eläessään vaeltaa synnittömästi, niin hmmm? Varmaan Jeesuksessa voikin, mutta kuka meistä joka hetki, joka sekunti pysyy Jeesuksessa, tätä toivoisin mutta realistisesti ajatellen ei tunnu mahdolliselta. <

    Kirjoitin joskus aikaisemmin ajatusten valvomisesta, ja kopioin sen tähän.

    Pelkäänkö Jumalaa jos en alista jokaista ajatusta Hengen avulla Kristukselle kuuliaiseksi, en ainakaan riittävästi, ja siksi minun omat himoni pääsee kiusaamaan.

    Sanotaankin teitä jokaista kiusaa teidän omat himonne. Ennen kuin synti voi näkyä elämässä, niin synti on tehty jo aikaa sitten ajatuksissa, ja siksi Jeesus käskeekin valvoa jokaista ajatusta.

    Täällä maailmassa meidät tuomitaan sen mukaan mitä teemme, mutta näkymätön maailma tuomitsee meidät jo ajatustemme mukaan. Kaikki se mitä ajattelemme tulee aikanaan esille tekoina, Jumala sallii sen tapahtua että silmämme viimeistään silloin aukeisi.

    Jumala sanookin, jos ette ole täysin ehdottomia niin te ette voi kestää. Ainin kaupunki on tästä hyvä esimerkki. Jos emme ole uskollisia vähässä niin emme ole suuressakaan.

    Jos mietimme, miksi tulee tappiota ja vihollinen pääsee lyömään, joskus helppokin vihollinen. Niin vastaukseksi voidaan antaa aina sama, emme ole olleet täysin ehdottomia synnin kanssa, silloin emme voi kestää.

    Olen saanut itse oppia tämän monta kertaa nahoissani, ja jumala on silloin käskenyt katsomaan miten Ainin kaupunkissa kävi. Väkevä kaupunki Jerikko oli jo voitettu, mutta seuraavana pieni Ainin kaupunki antoikin tappion, vain siksi koska yksi oli piilottanut hävitettäväksi kuuluvaa telttaansa.

    Haluaisin sanoa jokaiselle uskovalle, olkaa täysin ehdottomia, niin vain silloin voitte kestää. Älkää antako yhtään sekunttia ajatukselle, mikä ei ole Jumalasta, silloin omat himot eivät pääse ottamaan valtaa meistä.

    >Jos täällä on niitä jotka mielestään pystyvät synnittömästi elämään, niin ilmoittautukaa, haluan tietää!<

    Kopioin tähänkin aikaisemmin kirjoittamani.

    Kirjoitukset jotka kuvaavat Kristusta, sisältävät kyllä kaiken, mitä tarvitaan pelastukseen.

    Pelastuneiden joukossa oli kuitenkin kahdenlaisia uskovia, niitä jotka rakensivat Jeesus Kristus perustuksen päälle palavista aineista ja niitä jotka rakensivat palamattomista aineista. 1 Kor 3:10-15 Toinen joutui tulen puhdistettavaksi ja toinen palkittiin.

    Jos taas puhutaan synnittömyydestä, niin pieni lapsikin oppii aikanaan olemaan likaamatta vaatteensa , ja samalla monia muitakin asioita. Samoin on Hengellisen kasvun laita, ensin opitaan voittamaan yksi vihollinen, ja jonakin päivänä on viimeisen vuoro. Eihän muuten olisi voitu sanoa, viimeisenä vihollisena voitetaan kuolema.

    Taivasten valtakuntakin on ensin kuin siemen ja jonakin päivänä siitä on kasvanut suuri puu. Ainoa mikä jää meidän tehtäväksi on pysyä Kristuksessa, ja Pyhähenki auttaa ja mahdollistaa myös pysymisen.

    Anteeksi saaminen on meidän pesemistä puhtaaksi, mutta on myös kirjoitettu, ”kuuliaisuus on enemmän kuin uhri.” ja myös,” kärsimyksistä poikakin oppi kuuliaisuuden.” Meidänkin on kärsittävä niin kauan kunnes opimme pysymään Kristuksessa, sillä silloin kun pysymme saadaan lupaus, anokaa mitä ikinä haluatte, ja minun taivaallinen Isäni on sen teille antava.

    Eikö luonnollinen vanhinkin kurita lastaan, kunnes lapsi oppii kuuliaisuuden, ja vaatimukset kasvavat sen iän mukaan, minkä ikäinen lapsi on. Samoin tekee taivaallinen vanhin, vaikka Hän antaa anteeksi, niin Hän myös opettaa meitä. Ja jos Hän opettaa yhdessä asiassa, niin seuraavana on vuorossa toinen ja jonain päivänä on kysymyksessä viimeinen. Silloin vajaa on muuttunut täydelliseksi.

    Tähän päämäärään Kristus haluaa meidät johdattaa, ja jos tämä elämä ei riitä, niin lue 1 Kor 3: 10 –15 miten Kristus jatkaa työtään myös ajan toisella puolella.

    Vaatimukset eivät ole kuitenkaan kaikilla samoja, vaan jokainen valmistuu omaa kutsumustaan varten. Adonia kehui ettei häntä aina rangaistu kaikista rikkomuksista ja Salomon taas valitti että joutui aina vastaamaan teoistaan. Kohteliko Daavid näitä kahta poikaansa epäoikeudenmukaisesti kohdellessaan molempia eri tavoilla. Ei sillä Daavid tiesi että Salomonista tulee seuraava kuningas, ja kuninkaan synnistä joutui koko kansa kärsimään. Meistä uskovistakin jotkut on kutsuttu kuninkaiksi hallitsemaan Kristuksen kanssa.

    Kysyt onko täällä niitä jotka pystyvät elämään synnittömästi. Niin kauan kuin pysymme Kristuksessa ei synnin kanssa ole ongelmaa, mutta sekin joudutaan oppimaan. Ensin vaikka 5 minuuttia ja oppiessa myös tämä aika pitenee, kunnes kuuliaisuus on kokonaan opittu. Itse olen kuitenkin vielä matkalla, ja se riittää, sillä pyhitys on annettu Pyhälle Hengelle joka on luvannut pyhittää minut.

    Äänestä

Miten olis Room.7:14-25 ?

Äänestä
  • Jatkappas lukemista, varsinkin 8:sta luvusta eteenpäin :)

    Äänestä

Liikut samoilla linjoilla, kuin mitä itse tänään kun mietin saarnaa aiheesta...

mutta siitä on vaikea puhua. Onnistuit aika hyvin.

Meitähän on Jeesus käskenyt:

Matt. 5:
48. Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.

Äänestä
  • >Liikut samoilla linjoilla, kuin mitä itse tänään kun mietin saarnaa aiheesta... <

    Kiitos tuntuu hyvältä kuulla, että aihe on herättänyt ajatuksia, mitä halutaan jakaa myös eteenpäin.

    Haluankin toivottaa Jumalan siunausta sille saarnalle, ja myös kaikille kuulioillesi, niin että Jumala avaisi korvat kuulemaan.

    >48. Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.<

    Esikuvanamme pitäisikin olla Kristus,joka johdattaa tähän täydellisyyteen, eikä ihmiset.

    Voimme kyllä oppia toisiltamme paljon, ja varsinkin niiltä jotka ovat oppinet pysymään Kristuksessa, mutta ne eivät voi antaa sitä voimaa minkä Kristus itse antaa Pyhän Henkensä kautta.

    Mooses oli yksi pisimmälle Jumalan valmistama mies, mutta hän voi silti antaa vain Jumalan lain, mutta ei sitä voimaa jolla olisi myös voitu elää sen mukaan mitä laki vaati. Hän itse oli oppinut Hengen avulla kuuliaisuuden, ja niin me kaikki joudumme saman hengen avulla sen oppimaan.

    Johannes Kastajakin sanoo samaa sanoessaan, minun jälkeeni tulee toinen, joka kastaa tulella.

    Jeesus sanoo,"te eksytte koska ette tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa". Tarvitaan siis molemmat tuntea kirjoitukset ja Jumalan voima. Fariseukset tunsivat kirjoitukset mutta ei voimaa, ja siksi Jeesus sanookin, jos teidän vanhurskautenne ei ole paljon suurempi kuin Fariseuksilla ja kirjanoppineilla niin ette pääse taivasten valtakuntaan.

    Nämä kirjanoppineet olivat siis päässeet vasta puoleen väliin. Sen lisäksi pitää tuntea voima, joka saadaan Kristuksessa, ja joka mahdollistaa Hänen oman Henkensä avulla myös elämään niin kuin kirjoitukset vaativat.

    Jeesus sanookin synti on siinä ettette pysy minussa. kaikki synnit johtuvat tästä samasta asiasta, itsessämme me olemme heikkoja, mutta Jeesus lupasi juuri heikoissa olla väkevä. Jos siis tunnemme tarpeeksi hyvin oman heikkoutemme, niin silloin ei ole varaa tulla pois tästä voiman lähteestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Esa-T kirjoitti:

Haaste

Näyttäkää jollakin raamatunpaikalla, ettei täydellinen synnittömyys ole mahdollista.

Oletteko joskus voittaneet jonkun synnin omalla voimalla? Hengen avulla tulee voitto voiton perään, mutta omalla voimalla yrittäessämme eroon synnistä emme tule koskaan synnittömiksi.

Raamattu sanoo että viimeisenä vihollisena voitetaan kuolema, eikö silloin viimeinenkin vihollinen ole mahdollista voittaa?

Jokainen ihminen maailmassa on tehnyt syntiä, ja siksi tarvitsee Kristusta, mutta tämä ei sano etteikö syntiä voida voittaa, ja jos voidaan voittaa yksi synti, niin silloin voidaan voittaa seuraavakin ja aikanaan on viimeisen vuoro.

Paavali sanoi, minäkään en ole vielä saavuttanut päämäärääni, mutta olen matkalla. Roomalaiskirje kyllä kuvaa lihan ja Hengen välistä taistelua, mutta ei väitä että liha voittaa. Eikä meidän pitänyt ottaa ihmisiä esikuvaksi, vaan Kristus, joka on täydellinen.

Toisena haasteena voisin antaa, näyttäkää jollakin raamatunpaikalla, ettei tähän päämäärään voi päästä tämän elämän aikana.

Ainakin Elia ja Haanok eivät koskaan raamatun mukaan kuolleet, he olivat voittaneet tämän viimeisenkin vihollisen Hengen avulla. Näitä voittajia on varmasti muitakin, mutta muista ei ole kirjoitettu.

Siitä uskovat ovat varmasti yhtä mieltä, että Jeesus antaa katuvalle anteeksi, ja nostaa aina uudelleen ylös tälle Kristus kalliolle, ja jos putoamme niin Kristus nostaa uudelleen ylös.

Uskon tarkoitus ei kuitenkaan ole liikkua jojona tämän kallion ja synnin välillä, vaikka Jeesus antaakin anteeksi. Vaan uskon tarkoituksena on tehdä meidät täydellisiksi, niin että oppisimme pysymään tällä kalliolla, emmekä heiluisi edes takaisin. On armoa saada anteeksi, mutta on suurempaa armoa saada pysyä tällä Kristus kalliolla.

Saatanakin tunnustaa Jeesuksen Kristuksen, ja vapisee, mutta Kristuksen lihaksi tulemista Saatana ei tunnusta. Saatana tietää ettei uskovasta ole mitään haittaa hänelle, jos Kristus ei ole tullut lihaksi tässä uskovassa. Siksi tämä antikristuksen henki väittää, että pysymme aina heikkoina ja syntisinä. Saatana vihaa kyllä uskovaa joka luottaa syntien anteeksi saamiseen, koska hänen työnsä menee hukkaan, mutta hän vihaa vielä enemmän sitä joka antaa Kristuksen elää itsensä kautta. Silloin Saatana kohtaa voittajansa, niin kuin aikanaan Kristuksen eläessä maanpäällä.

Riittää että kuljemme joka päivä Pyhänhengen johtamana sen matkan mitä Kristus itse haluaa meidän kulkevan, ja joka päivä silloin olemme lähempänä täydellisyyttä. Itse omin voimin emme pysty ikinä pääsemään perille, mutta Henki itse tekee sen työn, jos vaellamme tämän Hengen johdatuksessa.

Miten käytännössä on mahdollista elää sortumatta joskus syntiin. Jeesus itse sanoo, ”synti on siinä ettette pysy minussa”. Kaikki synnit siis johtuvat tästä samasta syystä, olemme tulleet kauemmas tästä täydellisestä voiman lähteestä. Itsessämme olemme heikkoja, mutta Kristus lupasi olla juuri heikoissa väkevä. Jos tunnemme todella oman heikkoutemme, niin ei ole varaa tulla pois tästä voiman vierestä.

Uskoon tullessa monella on kokemus, miten hetken sai olla kuin paratiisissa, eikä synti houkutellut yhtään, kunnes vähitellen alkoi tämä alku muuttua uudelleen arjeksi. Me siis aloitimme uskossa, mutta vähitellen annoimme tämän uskon muuttua jälleen lihaksi. Sitä samaa ensirakkautta Kristus kaipaa, jolla me kerran aloitimme, ja Hän haluaa että pysyisimme siinä. Se ei voi olla liian vaikeaa, koska jo alussa osasimme sen.

Tätä samaa voidaan verrata rakastuneisiin pareihin, kaikki alkaa siitä ettei malttaisi sekuntiakaan olla pois toisen vierestä, ja kaikki muu tuntuu ympärillä paljon vähempiarvoiselta. Vähitellen kuitenkin usein käy niin että ympäristön merkitys alkaa kasvamaan ja alkurakkaus alkaa vähetä, ja tämä voi jatkua niin kauan että lähdetään jopa eri suuntiin.

Se mitä alussa osasimme, on se mikä käytännössä on avain tähän täydelliseen elämään. Kristuksen sanat,” Pysykää minussa ”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu