Vääränlainen vahvuus

on usein kovuutta. Arvonkieltämista; eli omien tarpeiden vähättelyä ja mitätöintiä, vääränlaista riippumattomuutta. Se on hokemista:"En tarvitse ketään", vaikka todellisuudessa tarvitsee. Kysymys on defenssistä, eli itsesuojelu/puolustusmekanismista, joka aktivoituu silloin kun itsen tarpeet jäävät tyydyttymättä.

Totuus on kuitenkin se, että jokainen, sinäkin kaipaat ja tarvitset(Vaikka tarpeesi kieltäisitkin), suhdetta jossa koet olevasi täysin hyväksytty ja rakastettu juuri sellaiseana kuin olet, omana itsenäsi. Kaipaat suhdetta, jossa sinulle ei esitetä mitään vaatimuksia, sinun ei tarvitse näytellä mitään roolia, tai esittää olevasi jotain, vaan voit aivan levollisesti olla juuri se mikä olet. Kaipaat suhdetta jossa sinut hyväksytään niin täydelllisesti, että voit levätä itsessäsi.

Kuitenkin, sellainen varaukseton, ehdoton ja täydellinen hyväksyntä on erittäin harvinaista, voisi jopa sanoa olematonta ihmisten keskuudessa. Miksi siis kaivata jotain jota ei ole olemassa? Olet varmaan miettinyt sitä usein. Ja siitä huolimatta kaivannut. Jossain kohtaa sitten aloit kieltämään tarpeesi, aloit valehtelemaan itsellesi:"No, en minä oikeasti sitä tarvitsekaan", jotta sinun olisi hiukan helpompi elää. Siitä huolimatta tarvitset. Joudut yhä uudelleen tukahduttamaan tarpeesi.

Mutta, itsepetoksesi hinta on liian korkea. Se johtaa usein siihen että olet välinpitämätön itseäsi kohtaan, laiminlyöt itseäsi, kohtelet itseäsi huonosti, koska kiellät tarpeesi.
Sisimmässäsi sinun on niin kylmä, olet niin yksin.Olet hyljännyt myös itsesi. Et pysty luottamaan keneenkään.

Tiedän kuitenkin että ehdoton, täydellinen, varaukseton, ehtoja ja vaatimuksia esittämätön hyväksyntä ja rakkaus on olemassa. Tiedän myös että on olemassa ihmisiä, joiden kautta se ilmenee. RAKKAUS on olemassa.

Oikeata vahvuutta on se että ihminen kohtaa omat heikkoutensa ja pienuutensa. Ja myöntää ne. Eli suostuu heikoksi, kasvaa pieneksi ja tarvitsevaksi. Silloin ihminen muuttuu vastaanottavaiseksi rakkaudelle.

Juuri tämä on sitä nöyryyttä, joka herättää sinussa pelkoa. Pelkäät kohdata omia pelkojasi, omaa pienuuttasi, omaa heikkouttasi, omia tarpeitasi. Niinpä olet luonut itsestäsi kulissin; vahvan, murtumattoman, luoksepääsemättömän, kovan kuoren, jonka sisällä, omassa henkilökohtaisessa vankilassaan itkee yksinäinen itsensä hyljännyt ihminen.

Haluatko olla vielä helvetissäsi?
Haluatko Vapauteen, Onneen, Rakkauteen?

Vankilasi ovi on avoin.
Voit mennä vankilastasi ulos, milloin vain haluat.

Valinta on sinun.

Tee oikea päätös.
Rohkeutta!
852770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 85

Vanhimmat

mistä teitä kotipsykologeja sikiää?

ihan kivaahan tollanen analysointi on,mut psykologian raiskaaminen nojatuolista käsin mummohattu päässä,joka perustuu omaan mielipiteeseen..on vähintääkin arvelluttavaa.

Äänestä

Kaikki totta, vääränlaista vahvuutta. Tunnustakaa heikkoutenne ja epätäydellisyytenne suoraan ja luopukaa kuolleesta Jumalastanne. Jumalan avulla ihmiset yrittävät vain paikata heikkouksiaan vakuuttelemalla, että Jumala ja usko korjaa puutteemme, näin ei ole. Ainoa mitä tapahtuu on ongelman vaihtaminen toiseen, ojasta allikkoon.

Tarvitsemme rakkautta ja toisten ihmisten läheisyyttä, hyväksyntää. Ei tarvitse näytellä mitään roolia, tarvitsee vain elää sitä. Kaikilla meillä on jokin rooli suhteissa. Rakkaus satuttaa ja se on vain kestettävä, ei vaihdettava mielikuvituksen suomaan turvaan.

Äänestä
  • Kaikki totta, vääränlaista vahvuutta.

    Tunnustakaa heikkoutenne ja epätäydellisyytenne suoraan ja luopukaa kuolleesta jumalastanne. Rakastaminen on mahdollista vain Jumalan Rakkaudessa. Ainoallakaan ihmisellä ei ole kykyä rakastaa. Ihmisellä on ainoastaan tarve olla rakkauden kohteena, saada osakseen rakkautta, mutta kukaan ihminen ei osaa rakastaa. Koko ihmiskunta janoaa rakkautta, jota kukaan ihminen ei ole kyvykäs antamaan. Ihmiset pyytävät toisiltaan rakkautta jota heillä ei ole. Niinpä. Jos kerran ihmiset eivät osaa, pysty eivätkä kykene rakastamaan, niin kuka sitten?

    Vain Rakkaus on kykenevä Rakastamaan.
    Kuka on Rakkaus?

    Tarvitsemme rakkautta ja toisten ihmisten läheisyyttä, hyväksyntää. Ei tarvitse näytellä mitään roolia, tarvitsee vain elää sitä. Elää Jumalan Rakkautts. Kaikilla meillä on jokin rooli suhteissa. Jumalan Rakkaus satuttaa siksi, koska ainoastaan se on Totta. Sinua Rakastetaan, ikuisesti, loppumattomasti.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Kaikki totta, vääränlaista vahvuutta.

    Mistä teitä kotiteologeja sikiää? Ihminen kykenemätön rakastamaan? Olet väärässä niin monelta kantilta, kuin vain voi olla, jopa raamatun näkökulmasta.

    Ja juuri tällainen on ihmiselle vahingollista, olen huono, ilkeä, syntinen, joka sitten ajaa ihmisen tekemään outoja ratkaisuja yrittäessään hyväksyä itseään.

    Pointti on se, että koko elämän ajan täytyy yrittää ja tehdä työtä onnensa ja itsensä eteen. Se, että keksii Jumalan, joka tekee sinusta hyvän, rakastavan, ikuista rakkautta saavan, hurskaan tai jotain muuta, ei johda yhtään mihinkään.

    Toinen aspekti on itsensä nostaminen muiden yläpuolelle nöyryydellä, jota on aina tehty. Kyllä, olet nöyrä, alistut Jumalan tahtoon, olet vain pieni ihminen jne.

    Niin kauan kuin ihminen lojuu polvillaan maassa, laiskana, tekemättä mitään, ei mitään myös tapahdu. Avoin mieli, rohkeus kokeilla omia teitä ja rohkeus tunnustaa omat virheensä vie ihmistä eteenpäin, passiivinen mutina, nöyristely ja ikuinen vonkuminen ei.

    Äänestä

perustella itselleen että hiljainen sisäinen ääneni joka kertoo minun pettävän itseäni, on väärässä.

Oman olemattomiin jumaliin ja paimentolaiskansan taruihin perustuvan uskon pönkittämistähän tuo on.

Suomessa on uskonnon- ja näinollen myöskin itsepetoksen vapaus, ole hyvä vain.

Pelko, tuo uskikselle niin yleinen termi vilisee tuossakin kirjoituksessa.

Miksi hihhuli ei käsitä että ateisti on vapaa tuollaisista peloista?

Miksi hihhuli ei käsitä että uskonnon moraali on rappeuttavaa?

Miksi hihhuli raiskaa sanoja totuus, rakkaus, onni vapaus?

Hihhulin otteet olisivat saneet muinaisen USSR:n propagandaministeriönkin jannuille jauhot suuhun.

Helmeänä asian kruunaa nimimerkki, joka on Gandalf.

ROTL

Äänestä
  • miten paljon pelkäätkään itsesi kohtaamista..

    Äänestä

  • aivan vapaasti jatkaa itsesi pettämistä ja hylkäämistä, ole hyvä vain.

    Eri asia on sitten se, onko nsiinä mitään järkeä..

    Äänestä

  • "Hihhulin otteet olisivat saneet muinaisen USSR:n propagandaministeriönkin jannuille jauhot suuhun."

    Mikä hitto tuo "USSR" oikein on?

    Äänestä

  • kuuro kirjoitti:

    "Hihhulin otteet olisivat saneet muinaisen USSR:n propagandaministeriönkin jannuille jauhot suuhun."

    Mikä hitto tuo "USSR" oikein on?

    USSR oli jenkkilyhenne silloiselle Reaganin ajan arkkiviholliselle, nykyiselle rauhankumppanille.

    Miksi muuten kirjoitit kolme lyhyttä viestiä? eri nimillä. olis nuo yhteenkin mahtuneet.

    Äänestä

Vastaus: kyllä

Tutkin asiaa ja huomasin että ovi on auki ja huomasin vielä jotakin muuta. Sitä vankilaa ei lainkaan ollut. Hyväksyin itseni sellaisena kuin olen siitä yksinkertaisesta syystä että en voi odottaa että kukaan muukaan sitä tekisi ellen itse ole ensimmäinen.

Valitsin omalta kannaltani oiekeanlaatuisen suhtautumisen itsseeni en muuta.

Äänestä
  • "Vastaus: kyllä"

    Kyllä, mitä? Kumpaan vastasit "Kyllä"?

    "Tutkin asiaa ja huomasin että ovi on auki ja huomasin vielä jotakin muuta. Sitä vankilaa ei lainkaan ollut. Hyväksyin itseni sellaisena kuin olen siitä yksinkertaisesta syystä että en voi odottaa että kukaan muukaan sitä tekisi ellen itse ole ensimmäinen."

    Hyvä havainto. Vain sinä olet voinut rakentaa vankilasi, ja vain sinä olet voinut sen purkaa. Vankilasi lukon avain oli sisäpuolella, siellä missä sinä olit, ja vankilasi ovi avautui ulospäin.

    Koetko vapaudessa..pelkoa? Koetko että vankilasi oli sittenkin suonut sinulle turvaa? Juuri peloilta ja uhilta suojautuaksesi olit sen rakentanut. Nyt olet vailla suojaa. Nyt et voi enää turvautua etkä suojautua itseesi. Entä nyt?

    Äänestä

  • Gandalf kirjoitti:

    "Vastaus: kyllä"

    sillä mielellä näihin että itsestäni johtuu minkä asenteen otan ympäröivään maailmaan. Olen sitä mitä olen enkä tarvitse joka käänteessä verrata itseäni muihin. Tietenkin huomaan joskus sanovani/tekeväni jotain suorastaan typerää; täälläkin, mutta mitäs siitä. Jos huomaan voin siitä oppia. Jos alkaa tökkiä niin kannattaa katsoa itseäni peiliin.

    Onko elämäni helvettiä, pelkoa tai vapautta riippuu vain suhtautumisestani asioihin joihin törmään. Ei muuta ja siinä mielessä voin vastata ensimmäiseen osioon: Kyllä, sillä olen itse se vankila tai vapaus.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    mutta et vastannut. Keneen turvaudut, kun -mikäli tahdot pysyä vapaana, et voi turvautua itseesi(vankilaasi)?

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    tuntuu, että Jussi seisoo omilla jaloillaan.

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    mutta et vastannut. Keneen turvaudut, kun -mikäli tahdot pysyä vapaana, et voi turvautua itseesi(vankilaasi)?

    minun tarvitse kuin havaita että tuo vankila (ristiriidat, pelot) on täysin mieleni tuote. Nämähän johtuvat asenteestani asioihin jotka eivät menneet niin kuin oletin tai toivoin. Muuttamalla asennoitumistani nämä päättyvät ja voin jatkaa ja toimia. Tämän oivaltaminen myös estää lankeamasta samaan ansaan uudelleen.

    En mielelläni esitä samaa kysmystä monta kertaa, joten voisitko ystävällisesti vastata? Kiitos! (jotta päästään eteenpäin keskustelussa)

    Keneen turvaudut kun et voi turvautua itseesi?

    jo vastannut mutta tässä uusi yitys.

    Jos nyt huomaan että ristiriidat ja pelot johtuvat väärästä tavasta suhtautua niin tietenkin suhtatumiseni muuttuu aivan kuten missä tahansa tilanteessa jossa huomaan tehneeni väärin korjaan käytöstäni. Ristiriidat ja pelot päättyvät siihen. Sen lisäksi olen oppinut jotakin en toista samaa virhettä eli siitä ei enää tule osaa itsestäni.

    Mikä tässä vielä kaipaa selvitystä? Mihinkä en ole vastannut?

    jostain kumman syystä tuokin kysymys pulpahtaa aika-ajoin esille..ilmeisesti "kolleegojesi"
    esittämänä.

    kun mun "pikkuvankila" kokee kolauksen ja ovi rupee siinä kiinni menemää,nii tulee aika.aika laittaa itsensä oven väliin,jottei ovi mene kiinni.pikkuhiljaa aika avaa oven taas kokonaan auki.

    ei siellä "pikkuvankilassa" ollessa tarvitse mitään poppakonsteja osata tehdä,kuten ruveta höpö höpöihin uskomaan.riittää kun käsittelee pelkoaan silmästä silmään silläaikaa kun aika ovea auki pidättelee.

    eriasia on se,että onko sellaista pelkoa olemassa,että sitä ei pysty käsittelemään ja aika "väsyy" ja ovi menee kiinni.(en ole itse kohdannut)

    monet luulevat,että tuo ovi on auki kun uskollaan siihen nojaavat..uskolla ovi ei aukee,vaan teoilla.teoilla,jotka sinä itse käsittelet ja ymmärrät ne osaksesi itseäsi.ulkopuolisen vaikuttimen käyttäminen ei tätä ole.ulkopuolinen vaikutin ei sinua tunne.

    Kierrät ja kaarrat kuin kissa kuumaa puuroa, mutta et vastaa esittämääni kysymykseen. Ilmeistä on että et edes halua vastata, koska joutuisit kohtaamaan jotain..mitä pelkäät..totuuden.

    Ilmeisesti keskustelu on tältä erää umpilukossa. Jään siitä huolimatta odottamaan vastaustasi, vaikka luulenkin sen turhaa olevan. Mutta toisaalta..eihän sitä koskaan tiedä. Jos vaikka yllättäisit itsesi..ja minut..

    En viitsi enää kolmatta kertaa laittaa samaa kysymystä.. Se kyllä löytyy tuosta ylempää.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    jostain kumman syystä tuokin kysymys pulpahtaa aika-ajoin esille..ilmeisesti "kolleegojesi"
    esittämänä.

    kun mun "pikkuvankila" kokee kolauksen ja ovi rupee siinä kiinni menemää,nii tulee aika.aika laittaa itsensä oven väliin,jottei ovi mene kiinni.pikkuhiljaa aika avaa oven taas kokonaan auki.

    ei siellä "pikkuvankilassa" ollessa tarvitse mitään poppakonsteja osata tehdä,kuten ruveta höpö höpöihin uskomaan.riittää kun käsittelee pelkoaan silmästä silmään silläaikaa kun aika ovea auki pidättelee.

    eriasia on se,että onko sellaista pelkoa olemassa,että sitä ei pysty käsittelemään ja aika "väsyy" ja ovi menee kiinni.(en ole itse kohdannut)

    monet luulevat,että tuo ovi on auki kun uskollaan siihen nojaavat..uskolla ovi ei aukee,vaan teoilla.teoilla,jotka sinä itse käsittelet ja ymmärrät ne osaksesi itseäsi.ulkopuolisen vaikuttimen käyttäminen ei tätä ole.ulkopuolinen vaikutin ei sinua tunne.

    ilman uskoa ei ole uskallusta. Kyetäkseen kohtaamaan pelkojaan, pelottavia ja uhkaavia asioita, ihmisen on voitavava kokea turvallisuutta, eli turvattava=löydettävä turvaa..jostain..

    Mihin siis turvaat silloin kun et voi turvata itseesi?

    Jos vastaat että olet aina voinut turvata itseesi, et ole koskaan todellisuudessa edes kohdannut pelkojasi. Pelkojen kohtaaminen ninittäin todellisuudessa tarkoittaa kauhujen kohtaamista, eli sellaisten asioiden kohtaamista joita et pysty lainkaan yksin kohtaamaan.

    Mihin siis turvaat silloin kun et voi turvata itseesi?

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    jo vastannut mutta tässä uusi yitys.

    Jos nyt huomaan että ristiriidat ja pelot johtuvat väärästä tavasta suhtautua niin tietenkin suhtatumiseni muuttuu aivan kuten missä tahansa tilanteessa jossa huomaan tehneeni väärin korjaan käytöstäni. Ristiriidat ja pelot päättyvät siihen. Sen lisäksi olen oppinut jotakin en toista samaa virhettä eli siitä ei enää tule osaa itsestäni.

    Mikä tässä vielä kaipaa selvitystä? Mihinkä en ole vastannut?

    En tiedä miten tämän ymmärrettävämmin osaan sanoa mutta yritän kuitenkin.

    Kohtaan asian joka herättää minussa pelkoa. Minun suhtautumiseni on siis pelko. En siis kohtaa asiaa sinällään vaan näen vain pelon. Kun näen että tämä pelko olenkin minä itse (suhtautmiseni)se poistuu ja voin kohdada asian suoraan ilman pelkoa. Pystyn parhaala katsomallani tavalla toimimaan eikä pelko lamaannuta. Tässä yhteydessä olen oivaltanut jotakin hyvin tärkeää nimittäin sen että en lopeta vain tiettyä pelkoa vaan kaikki pelot.

    huoh..No, ei auta kuin odottaa...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    huoh..No, ei auta kuin odottaa...

    minulla ei ole paksumpaa "rautalankaa" josta tuon vastaukseni vääntäisin joten jää vaan odottelemaan.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    ilman uskoa ei ole uskallusta. Kyetäkseen kohtaamaan pelkojaan, pelottavia ja uhkaavia asioita, ihmisen on voitavava kokea turvallisuutta, eli turvattava=löydettävä turvaa..jostain..

    Mihin siis turvaat silloin kun et voi turvata itseesi?

    Jos vastaat että olet aina voinut turvata itseesi, et ole koskaan todellisuudessa edes kohdannut pelkojasi. Pelkojen kohtaaminen ninittäin todellisuudessa tarkoittaa kauhujen kohtaamista, eli sellaisten asioiden kohtaamista joita et pysty lainkaan yksin kohtaamaan.

    Mihin siis turvaat silloin kun et voi turvata itseesi?

    Moi !

    Usko on ilmeisesti päähänpinttymä siihen että "ulkopuolella" on joku johon turvautua ja että itse ei tarvitse ottaa vastuuta tekemisistään.

    Ymmärrän hyvin.

    Kokeileppa hylätä uskomuksesi ja luottaa ihan itseesi. oudon vapauttava tunnelma (mikäli pystyt).

    Ei pelkoa, ei ahdistusta. Rauha ja tyyneys laskeutuvat mieleesi etkä ole enään riippuvainen mielikuvitusjumalistasi.

    Koskaan ei ole liian myöhäistä kohdata todellisuutta.

    --

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    huoh..No, ei auta kuin odottaa...

    Esitä kysymys esimerkin kautta. Kunnollinen, konkreettinen, realistinen esimerkki. Esimerkiksi pelkojen kohtaamisesta tai jostain muuten kiperästä paikasta.

    Äänestä

  • Alex kirjoitti:

    Moi !

    Usko on ilmeisesti päähänpinttymä siihen että "ulkopuolella" on joku johon turvautua ja että itse ei tarvitse ottaa vastuuta tekemisistään.

    Ymmärrän hyvin.

    Kokeileppa hylätä uskomuksesi ja luottaa ihan itseesi. oudon vapauttava tunnelma (mikäli pystyt).

    Ei pelkoa, ei ahdistusta. Rauha ja tyyneys laskeutuvat mieleesi etkä ole enään riippuvainen mielikuvitusjumalistasi.

    Koskaan ei ole liian myöhäistä kohdata todellisuutta.

    --

    "ja luottaa ihan itseesi."

    Kysymyshän juuri olikin että;"Mihin turvaat kun et voi turvata itseesi". Voidaan myös kysyä;"Keneen luotat kun et voi luottaa itseesi"?

    Se mitä kirjoitit, on juuri vääränlaista riippumattomuutta, ja vääränlaista vahvuutta: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000011744535

    Vääränlainen vahvuus on itsen tarvitsevuuden kieltämistä, eli omien tarpeiden kieltämistä. "Kukaan ihminen ei ole saari", tai yksinäinen tähti tyhjässä avaruudessa. Vaikka synnymme "yksin", ja kuolemme "yksin", me tarvitsemme -kyetäksemme kohtaamaan kipujamme, pelkojamme ja kauhujamme, elämämme kipuja, syvää turvallisuuden ja rakkauden kokemusta.

    Jokaisen ihmisen elämässä on paljon asioita ja tilanteita joihin ei voi itse millään tavalla vaikuttaa. Moni on kohdannut elämässään paljon kipua, tuskaa, pettymyksiä. Moni ihminen on menettänyt luottamuksensa ihmiseen -myös itseensä.

    Mihin siis voi turvata/luottaa kun ei voi turvata/luottaa itseensä, eikä keneenkään toiseenkaan?
    Keneen luotat/turvaat, kun et voi turvata itseesi?

    Äänestä

  • hmmm kirjoitti:

    Vielä ei ole tullut tilannetta vastaan, mutta veikkaisimpa että ystävät ovat se turva jota saattaisin käyttää.

    Olemattomiin en turvaudu, se on itsensä pettämistä ;-)

    --

    Äänestä

  • Asylum2 kirjoitti:

    Esitä kysymys esimerkin kautta. Kunnollinen, konkreettinen, realistinen esimerkki. Esimerkiksi pelkojen kohtaamisesta tai jostain muuten kiperästä paikasta.

    on jokaiselle yhtä ainutlaatuinen, ja erilainen, kuin jokaisen omat pelotkin. Siksi jokainen voi mielessään miettiä tilannetta, josta ei kertakaikkiaan itse selviä, tai jota ei pysty yksin kohtaamaan..

    Äänestä

  • hmmm kirjoitti:

    on jokaiselle yhtä ainutlaatuinen, ja erilainen, kuin jokaisen omat pelotkin. Siksi jokainen voi mielessään miettiä tilannetta, josta ei kertakaikkiaan itse selviä, tai jota ei pysty yksin kohtaamaan..

    Moi !

    Kerro esimerkki, minulle ei ainakaan tule mitääön mieleen.

    Totuus on kohdattava. Sellaista se elämä on.

    --

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    minulla ei ole paksumpaa "rautalankaa" josta tuon vastaukseni vääntäisin joten jää vaan odottelemaan.

    en selittelyja, kiertelyä ja kaartelua. Miten olisi rehellinen, selkeä, suora ja mahdollisimman lyhyt vastaus esim: "Turvaan vanhempiini/Ystäviini" tai muihin läheisiini tms..?

    Tämä oli vain ehdotus. En halua laittaa omia sanojani suuhusi. Mutta, varmaankin ymmärsit idean?

    Äänestä

  • Alex kirjoitti:

    Moi !

    Vielä ei ole tullut tilannetta vastaan, mutta veikkaisimpa että ystävät ovat se turva jota saattaisin käyttää.

    Olemattomiin en turvaudu, se on itsensä pettämistä ;-)

    --

    nyt päästään eteenpäin.

    Entä, jos ystäväsi eivät pysty, ehdi tai halua auttaa sinua?

    Keneltä haet apua seuraavaksi?

    Ammattiauttajalta?

    ps. Minäkään en turvaudu olemattomiin..

    Äänestä

  • Alex kirjoitti:

    Moi !

    Kerro esimerkki, minulle ei ainakaan tule mitääön mieleen.

    Totuus on kohdattava. Sellaista se elämä on.

    --

    sellaisena kuin se on. -Totta

    Totuus vain on se että et pysty siihen yksin.

    Äänestä

  • ,,, kirjoitti:

    "Totuus vain on se että et pysty siihen yksin."

    Te uskovat olette sitten kovia poikia tietämään toisten mielipiteet ja osaamiset.

    Ihmiskunta on yksi "kyläyhteisö". Kukin hakee totuutta omalla tavallaan, tukea saadaan joka puolelta.

    Mitään muuta ei ole. Mielikuvitusolentoihin ei kannata tukeutua, vaikka plasebovaikutuksesta onkin näyttöä.

    --

    Äänestä

  • hmmm kirjoitti:

    on jokaiselle yhtä ainutlaatuinen, ja erilainen, kuin jokaisen omat pelotkin. Siksi jokainen voi mielessään miettiä tilannetta, josta ei kertakaikkiaan itse selviä, tai jota ei pysty yksin kohtaamaan..

    Tämä nyt on hieman erikoista hakea vastausta kehen turvaat kun en itse pärjää. Ei minullekaan tule mieleen tilannetta tai asiaa jota en voi kohdata. Kaikki tapahtuu pään sisällä.

    yksi erittäin konkreettinen esimerkki olisi teloitustilanne, enpä taitaisi siitä selvitä. Eli mitä siitä voimme päätellä, Jumala on olemassa?

    Pelkään hämähäkkejä enkä pystyisi ottamaan kädelleni Brasilialaista juoksuhämähäkkiä, mitä sitten? Psykologi/terapeutti voisi auttaa tässä, mutta yksin sen hämpyn kuitenkin kädelleni ottaisin ja yksin tuntisin ne kauhun hetket.

    Eli en vieläkään oikein pääse perille logiikastasi, että tarvitsisimme Jumalaa pelkojemme kohtaamiseen. Voisitko selittää ja antaa sen esimerkin, vaikka omasta pelostasi?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    nyt päästään eteenpäin.

    Entä, jos ystäväsi eivät pysty, ehdi tai halua auttaa sinua?

    Keneltä haet apua seuraavaksi?

    Ammattiauttajalta?

    ps. Minäkään en turvaudu olemattomiin..

    Moi !

    Hypoteettisiin kysymyksiin on vaikea vastata.

    tähän mennessä ei ole ollut tarvetta turvautua muihin. katsotaan sitten jos tilanne tulee vastaan.

    Annappa joku konkreettinen esimerkki. Lupaan antaa siihen rehellisen vastauksen.

    Muuten, elämäni tärkeimmän henkilön, äitini, kuolema kohta 10 vuotta sitten ei ollut paikka jossa olisin tarvinnut ulkopuolista tukea.

    --

    Äänestä

  • ,,, kirjoitti:

    sellaisena kuin se on. -Totta

    Totuus vain on se että et pysty siihen yksin.

    Joihinkin asioihin pystyn, joihinkin en. Jumalalla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Jos Jumala olisi olemassa, se ei olisi mikään automaatti johon uskomalla saa uusia kykyjä.

    En pysty lentämään, etkä sinä, vaikka kuinka uskoisit ja rukoilisit.

    Joskus ei jaksa, eikä pysty käsittelemään elämäänsä yksin, tarvitsen vanhempiani ja ystäviäni. Tarpeen tullessa ja pakon edessä muutumme vahvaksi ja huolehdimme itse itsestämme. Jumala on vain mielen tapa selviytyä yksinäisyydestä ja surullisuudesta, kuten lapsella mielikuvitusystävät. Jumalan kautta pystymme yksin purkamaan surut ja palautua toimintakykyiseen kuntoon.

    Tämä menee etäisesti sen kanssa samaan kategotiaan, kun ystäväsi kertoo Espanjan-matkastaan niin sinunkin stressitasosi laskee. Itsesuggestio, se on vahva ja hyödyllinen. Kivunlievittämiseen, stressinpoistoon, rohkeuden lisäämiseksi, ihan mihin vain.

    Äänestä

  • hmmmm kirjoitti:

    en selittelyja, kiertelyä ja kaartelua. Miten olisi rehellinen, selkeä, suora ja mahdollisimman lyhyt vastaus esim: "Turvaan vanhempiini/Ystäviini" tai muihin läheisiini tms..?

    Tämä oli vain ehdotus. En halua laittaa omia sanojani suuhusi. Mutta, varmaankin ymmärsit idean?

    Lyhyesti: Oivalsin

    Äänestä

  • Alex kirjoitti:

    Moi !

    Hypoteettisiin kysymyksiin on vaikea vastata.

    tähän mennessä ei ole ollut tarvetta turvautua muihin. katsotaan sitten jos tilanne tulee vastaan.

    Annappa joku konkreettinen esimerkki. Lupaan antaa siihen rehellisen vastauksen.

    Muuten, elämäni tärkeimmän henkilön, äitini, kuolema kohta 10 vuotta sitten ei ollut paikka jossa olisin tarvinnut ulkopuolista tukea.

    --

    olet ilmeisen kylmä, tunteeton, välinpitämätön ja ylimielinen ihminen.
    Et välittänyt edes äidistäsikään, hänen kuolemansa ei merkinnyt sinulle mitää. Kohautit vain olkapäitäsi ja jatkoit elämää. Sinulla ei ole minkäänlaisia empatian, mytötunnon tunteita. Rakkaus, ei tarkoita sinulle mitään.

    Persoonasi näyttää erittäin psykopaattiselta.
    Eikä mikään ole niin vastenmielistä.

    Rehellinen keskusteluyritys (kuten tässä Alexilla) tyrmätään henkilöön käyvällä vittuilulla. Se on kai sitä teiniviihdettä.

    Äänestä

  • PaulaPakana kirjoitti:

    Minä kerroin kerran yhdelle uskikselle menettäneeni toisen vanhempani jo lapsena. Hän tiesi heti, etten ollut surrut paljonkaan, ateisti kun olen.

    johtopäätös eihän hän mitenkään kertonut että tapaus ei mitenkään koskettanut vaan sen että siitä selviytyi kuten monesta muustakin asiasta.

    Olen ihmetellyt sitä väitettä että ei normaalilla järjen käytöllä selviäisi tästä elämästä. Mikä on se ihmeellinen turvallisuus joka näin jää saavuttamatta?

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    Pyhä Henki se heihin tämän kaikkitietävyyden hönkäilee.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    olet ilmeisen kylmä, tunteeton, välinpitämätön ja ylimielinen ihminen.
    Et välittänyt edes äidistäsikään, hänen kuolemansa ei merkinnyt sinulle mitää. Kohautit vain olkapäitäsi ja jatkoit elämää. Sinulla ei ole minkäänlaisia empatian, mytötunnon tunteita. Rakkaus, ei tarkoita sinulle mitään.

    Persoonasi näyttää erittäin psykopaattiselta.
    Eikä mikään ole niin vastenmielistä.

    Moi !

    Olette te hihhulit tosi kovia tuomitsemaan toisia.

    Miten kuvittelet voivasi arvostella suhdettani äitiini? Häpeä vähän.

    Jotkut ihmiset ovat lujia ja kestävät koettelemuksia. Jotkut ovat tottuneet lapsenomaisesti tukeutumaan "halinalleensa" tiukan paikan tullen.

    kasva aikuiseksi.

    --

    Äänestä

  • PaulaPakana kirjoitti:

    Rehellinen keskusteluyritys (kuten tässä Alexilla) tyrmätään henkilöön käyvällä vittuilulla. Se on kai sitä teiniviihdettä.

    Moi !

    Kun vastasin rehellisesti ja suoraan hänen kysymykseensä, eikä käsikirjoitus mennytkään oletuksen mukaan niin veti herneen nenään ja meni henkilökohtaisuuksiin.

    --

    Äänestä

  • Alex kirjoitti:

    Moi !

    Kun vastasin rehellisesti ja suoraan hänen kysymykseensä, eikä käsikirjoitus mennytkään oletuksen mukaan niin veti herneen nenään ja meni henkilökohtaisuuksiin.

    --

    Mutta, kyllä ihmisen täytyy olla aika kylmä ja tunteeton, jos edes oman äidin menettäminen ei tunnu missään. Terveen ihmisen normaali raektio olisi pohjaton suru ja kaipaus. Psykopaatti sen sijaan vastaavassa tilanteessa ei tunne mitään..
    Sellainen kylmyys ja tunteettomuus on kammottavaa..

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    johtopäätös eihän hän mitenkään kertonut että tapaus ei mitenkään koskettanut vaan sen että siitä selviytyi kuten monesta muustakin asiasta.

    Olen ihmetellyt sitä väitettä että ei normaalilla järjen käytöllä selviäisi tästä elämästä. Mikä on se ihmeellinen turvallisuus joka näin jää saavuttamatta?

    kyllä ihmisen täytyy olla aika kylmä ja tunteeton, jos edes oman äidin menettäminen ei tunnu missään. Terveen ihmisen normaali raektio olisi pohjaton suru ja kaipaus. Psykopaatti sen sijaan vastaavassa tilanteessa ei tunne mitään.. Sellainen kylmyys ja tunteettomuus on kammottavaa..

    Äänestä

  • Alex kirjoitti:

    Moi !

    Olette te hihhulit tosi kovia tuomitsemaan toisia.

    Miten kuvittelet voivasi arvostella suhdettani äitiini? Häpeä vähän.

    Jotkut ihmiset ovat lujia ja kestävät koettelemuksia. Jotkut ovat tottuneet lapsenomaisesti tukeutumaan "halinalleensa" tiukan paikan tullen.

    kasva aikuiseksi.

    --

    Mutta, en ymmärrä että jos olet vähääkään välittänyt äidistäsi, niin miten on mahdollista että et tuntenut mitään. Kyllä ihmisen täytyy olla aika kylmä ja tunteeton, jos edes oman äidin menettäminen ei tunnu missään. Terveen ihmisen normaali raektio olisi pohjaton suru ja kaipaus. Psykopaatti sen sijaan vastaavassa tilanteessa ei tunne mitään.. Sellainen kylmyys ja tunteettomuus on kammottavaa..

    Vai ymmärsinkö sinua väärin? Ehkä tarkoitit käänteisesti sitä mitä kirjoitit?

    Äänestä

  • ....-> kirjoitti:

    mitä hän kirjoitti: ... äitini kuolema ei ollut paikka jossa olisin tarvinnut ulkopuolita tukea.

    Miten sinä voit tulkita lauseen siten että äidin kuolema ei mitenkään koskettanut. Se on kyllä minulle täysi mysteeri.

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    Minä kerroin kerran yhdelle uskikselle menettäneeni toisen vanhempani jo lapsena. Hän tiesi heti, etten ollut surrut paljonkaan, ateisti kun olen.

    tapahtuneen kieltämiseksi/torjumiseksi. Defenssisiksi, psyyken puolustusmekanismiksi jolloin kipeä ja traumaattinen asia kielletään tai torjutaan tietoisuudesta. Samalla kieltäydytään prosessoimasta koko asiaa. Pikkuhiljaa aletaan "oikeasti" uskomaan että traumaattista asiaa ei ole koskaan tapahtunut.
    Asia haudataan syvälle alitajuntaan.
    Se ei kuitenkaan tee tapahtunutta tapahtumattomaksi.

    On vain yksi mutta. Ihminen ei pysty huijaamaan alitajuntaansa, mielensä tiedostamatonta puolta. Niinpä tiedostetun, ja tiedostamattoman välille syntyy ristiriita. Tämä ristiriita sairastuttaa ihmisen ennen pitkää. Hän alkaa oireilla psykosomaattisesti. Hän saattaa tuntea selittämätöntä pahan olon tai tyhjyyden tunnetta, masennusta tai jopa apatiaa. Hän saattaa oireilla myös fyysisesti, hän saattaa tuntea olonsa levottomaksi ja rauhattomaksi,hän saattaa olla kärsimätön ja agressiivinen. Uni- ja syömishäiriöt, migreeni ja päänsärkykohtaukset, erilaiset allergiat, pelko-ja ahdistustilat, selkä- ja vatsakivut, erilaisia syöpätapauksia, itsetuboisuutta ja itsemurhayrityksiä, kohonnut verenpaine ja sydänkohtauksen riski, kaikkia näitä saattaa esiintyä, ..

    Surematon ja käsittelemätön suru oireilee. Usein kohtalokkaalla tavalla. Surusta voi päästä vapaaksi vain yhdellä tavalla. Prosessoimalla, käsittelemällä, kohtaamalla suru, ja elämällä se "läpi"

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    mitä hän kirjoitti: ... äitini kuolema ei ollut paikka jossa olisin tarvinnut ulkopuolita tukea.

    Miten sinä voit tulkita lauseen siten että äidin kuolema ei mitenkään koskettanut. Se on kyllä minulle täysi mysteeri.

    "äitini kuolema ei ollut paikka jossa olisin tarvinnut ulkopuolita tukea."

    Huomaa sana "ei ollut". Jos se puuttuisi; näin:"äitini kuolema oli paikka jossa olisin tarvinnut ulkopuolita tukea.", viestin sisältö olisi ollut kokonaan toinen

    Äänestä

  • Alex kirjoitti:

    Moi !

    "Totuus vain on se että et pysty siihen yksin."

    Te uskovat olette sitten kovia poikia tietämään toisten mielipiteet ja osaamiset.

    Ihmiskunta on yksi "kyläyhteisö". Kukin hakee totuutta omalla tavallaan, tukea saadaan joka puolelta.

    Mitään muuta ei ole. Mielikuvitusolentoihin ei kannata tukeutua, vaikka plasebovaikutuksesta onkin näyttöä.

    --

    Koska TIEDÄN että kukaan ei pysty siihen yksin. Kukaan ei pysty elämään TÄYDELLISESTI kaikista muista riippumatonta elämää. Jokainen ihminen, vaikka olisi kuinka erakko, tarvitsee jossain elämänsä vaiheessa jonkun apua. Vaikkapa ihan esim lääkärissä.

    Äänestä

  • hmmmm kirjoitti:

    en selittelyja, kiertelyä ja kaartelua. Miten olisi rehellinen, selkeä, suora ja mahdollisimman lyhyt vastaus esim: "Turvaan vanhempiini/Ystäviini" tai muihin läheisiini tms..?

    Tämä oli vain ehdotus. En halua laittaa omia sanojani suuhusi. Mutta, varmaankin ymmärsit idean?

    hoitaa ongelmia on tuo esittämäsi. Et pysty hoitaamaan ongelmiasi, jos sinun sellaisten ilmaantuessa on turvattava johonkin, esim. Jumalaasi. Sehän tarkoittaisi vastuusta luistamista, roskien lakaisemista maton alle. No, lapsi tietenkin tuonlaista turvaa tarvitsee, mutta haluammehan kukin kasvaa aikuiseksi, vai mitä?

    Ihminen on sosiaalinen otus. Hän tarvitsee toista ihmistä välttämättä voidakseen psyykkisesti hyvin ja kehittyäkseen henkisesti eli oppiakseen tunnistamaan ja hyväksymään omat tunteensa.
    Pelkojensa kohtaaminen ei kuitenkaan oikeasti onnistu ellet seiso omilla jaloillasi. Ei toisen ihmisen tarvitsevuus sitä tarkoita, että toiset hoitaisivat vaikeutesi sinun puolestasi. Se tarkoittaa mielestäni sitä (parhaimmillaan), että avoimessa vuorovaikutuksessa saat voimaa ja kykyä auttaa itse itseäsi.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    tapahtuneen kieltämiseksi/torjumiseksi. Defenssisiksi, psyyken puolustusmekanismiksi jolloin kipeä ja traumaattinen asia kielletään tai torjutaan tietoisuudesta. Samalla kieltäydytään prosessoimasta koko asiaa. Pikkuhiljaa aletaan "oikeasti" uskomaan että traumaattista asiaa ei ole koskaan tapahtunut.
    Asia haudataan syvälle alitajuntaan.
    Se ei kuitenkaan tee tapahtunutta tapahtumattomaksi.

    On vain yksi mutta. Ihminen ei pysty huijaamaan alitajuntaansa, mielensä tiedostamatonta puolta. Niinpä tiedostetun, ja tiedostamattoman välille syntyy ristiriita. Tämä ristiriita sairastuttaa ihmisen ennen pitkää. Hän alkaa oireilla psykosomaattisesti. Hän saattaa tuntea selittämätöntä pahan olon tai tyhjyyden tunnetta, masennusta tai jopa apatiaa. Hän saattaa oireilla myös fyysisesti, hän saattaa tuntea olonsa levottomaksi ja rauhattomaksi,hän saattaa olla kärsimätön ja agressiivinen. Uni- ja syömishäiriöt, migreeni ja päänsärkykohtaukset, erilaiset allergiat, pelko-ja ahdistustilat, selkä- ja vatsakivut, erilaisia syöpätapauksia, itsetuboisuutta ja itsemurhayrityksiä, kohonnut verenpaine ja sydänkohtauksen riski, kaikkia näitä saattaa esiintyä, ..

    Surematon ja käsittelemätön suru oireilee. Usein kohtalokkaalla tavalla. Surusta voi päästä vapaaksi vain yhdellä tavalla. Prosessoimalla, käsittelemällä, kohtaamalla suru, ja elämällä se "läpi"

    lainausmerkit. Hän "tiesi".

    Äänestä

  • Alex kirjoitti:

    Moi !

    Olette te hihhulit tosi kovia tuomitsemaan toisia.

    Miten kuvittelet voivasi arvostella suhdettani äitiini? Häpeä vähän.

    Jotkut ihmiset ovat lujia ja kestävät koettelemuksia. Jotkut ovat tottuneet lapsenomaisesti tukeutumaan "halinalleensa" tiukan paikan tullen.

    kasva aikuiseksi.

    --

    jos voit.

    He eivät totisesti käsitä juuri mistään mitään.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Mutta, kyllä ihmisen täytyy olla aika kylmä ja tunteeton, jos edes oman äidin menettäminen ei tunnu missään. Terveen ihmisen normaali raektio olisi pohjaton suru ja kaipaus. Psykopaatti sen sijaan vastaavassa tilanteessa ei tunne mitään..
    Sellainen kylmyys ja tunteettomuus on kammottavaa..

    Missä kohtaa Alex kertoi ettei äidin menetys tuntunut missään?
    Sinä ja sinun vastauksesi sensijaan saa minut voimaan pahoin. Olet loistavaa mainosta jumalallesi ja kinkeripiirillesi, kuvotus.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    ilman uskoa ei ole uskallusta. Kyetäkseen kohtaamaan pelkojaan, pelottavia ja uhkaavia asioita, ihmisen on voitavava kokea turvallisuutta, eli turvattava=löydettävä turvaa..jostain..

    Mihin siis turvaat silloin kun et voi turvata itseesi?

    Jos vastaat että olet aina voinut turvata itseesi, et ole koskaan todellisuudessa edes kohdannut pelkojasi. Pelkojen kohtaaminen ninittäin todellisuudessa tarkoittaa kauhujen kohtaamista, eli sellaisten asioiden kohtaamista joita et pysty lainkaan yksin kohtaamaan.

    Mihin siis turvaat silloin kun et voi turvata itseesi?

    pitää tota nikkii pikkasen ruuvata...

    mutta mutta..sähän nyt ihme veijjari oot.

    ilman uskoa ei ole uskallusta??millälailla usko ja uskallus toisiinsa liittyy?

    nyt sä voisit nimetä jonkun "kauhean" asian,nii että mä tiedän mitä sä oikein yrität selittää.mikä on sellanen asia mitä ei voi yksin kohdata?

    ja kun olet jonkun sellasen asian keksinyt mitä ei voi yksin kohdata,nii kerrotko kuinka se kohdataan ja kenen kanssa se kohdataan.

    psyykettä voit vahvistaa vaikka valkosesta seinästä.ei kyse siitä ole.kyse on siitä kuinka pelkojasi käsittelet.mä osaan pelkojani käsitellä hyväksymällä ne..siihen oon vuosien varrella tottunut.mites sulla?kun pelko valtaa mielesi,niin kuinka toimit..käsittelet ne itse ja hyväksyt ne sellaisenaan omaan persoonaasi,vai yrität laittaa pelkosi "sivuun" uskomalla asiaan joka ei pelkoa tunne?

    yks kysymys sulle..ilmeisesti tiedät mitä pelko on ja kuinka niitä käsitellään(oletan).kerrotko mitä pelkäät ja miksi...muutenhan sun ei tarvitsis uskoa?eikö?

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    tapahtuneen kieltämiseksi/torjumiseksi. Defenssisiksi, psyyken puolustusmekanismiksi jolloin kipeä ja traumaattinen asia kielletään tai torjutaan tietoisuudesta. Samalla kieltäydytään prosessoimasta koko asiaa. Pikkuhiljaa aletaan "oikeasti" uskomaan että traumaattista asiaa ei ole koskaan tapahtunut.
    Asia haudataan syvälle alitajuntaan.
    Se ei kuitenkaan tee tapahtunutta tapahtumattomaksi.

    On vain yksi mutta. Ihminen ei pysty huijaamaan alitajuntaansa, mielensä tiedostamatonta puolta. Niinpä tiedostetun, ja tiedostamattoman välille syntyy ristiriita. Tämä ristiriita sairastuttaa ihmisen ennen pitkää. Hän alkaa oireilla psykosomaattisesti. Hän saattaa tuntea selittämätöntä pahan olon tai tyhjyyden tunnetta, masennusta tai jopa apatiaa. Hän saattaa oireilla myös fyysisesti, hän saattaa tuntea olonsa levottomaksi ja rauhattomaksi,hän saattaa olla kärsimätön ja agressiivinen. Uni- ja syömishäiriöt, migreeni ja päänsärkykohtaukset, erilaiset allergiat, pelko-ja ahdistustilat, selkä- ja vatsakivut, erilaisia syöpätapauksia, itsetuboisuutta ja itsemurhayrityksiä, kohonnut verenpaine ja sydänkohtauksen riski, kaikkia näitä saattaa esiintyä, ..

    Surematon ja käsittelemätön suru oireilee. Usein kohtalokkaalla tavalla. Surusta voi päästä vapaaksi vain yhdellä tavalla. Prosessoimalla, käsittelemällä, kohtaamalla suru, ja elämällä se "läpi"

    kuinka prosessoit surusi..kertoisitko siitä?

    mikä sua auttaa pääsemään surun yli?

    Äänestä

  • .,., kirjoitti:

    Koska TIEDÄN että kukaan ei pysty siihen yksin. Kukaan ei pysty elämään TÄYDELLISESTI kaikista muista riippumatonta elämää. Jokainen ihminen, vaikka olisi kuinka erakko, tarvitsee jossain elämänsä vaiheessa jonkun apua. Vaikkapa ihan esim lääkärissä.

    pelkäätkö lääkäriä?

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Mutta, en ymmärrä että jos olet vähääkään välittänyt äidistäsi, niin miten on mahdollista että et tuntenut mitään. Kyllä ihmisen täytyy olla aika kylmä ja tunteeton, jos edes oman äidin menettäminen ei tunnu missään. Terveen ihmisen normaali raektio olisi pohjaton suru ja kaipaus. Psykopaatti sen sijaan vastaavassa tilanteessa ei tunne mitään.. Sellainen kylmyys ja tunteettomuus on kammottavaa..

    Vai ymmärsinkö sinua väärin? Ehkä tarkoitit käänteisesti sitä mitä kirjoitit?

    Moi !

    Etkö ymmärrä lukemaasi (tai tiedänyhän minä ettet ymmärrä).

    Hän oli elämäni tärkein henkilö. Suurin mahdollinen suru kohtasi minua hänen kuollessaan.

    Selvisin siitä kuitenkin tarvitsematta ulkopuolista tukea.

    Mitä kohtaa et ymmärtänyt?
    Mistä sait päähäsi etten välittänyt hänestä?
    Hän oli tärkein asia elämässäni.

    --

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    jos voit.

    He eivät totisesti käsitä juuri mistään mitään.

    Moi !

    Ymmärrän kyllä ja annan anteeksi, olenhan itsekkin ollut aikoinani kristinuskon Jumalasta riippuva.
    Ei tällainen solvaaminen saa minua pois tolaltani, ei ainakaan niin että kaipaisin ulkopuolista tukea ;-)

    --

    Äänestä

  • .,., kirjoitti:

    Koska TIEDÄN että kukaan ei pysty siihen yksin. Kukaan ei pysty elämään TÄYDELLISESTI kaikista muista riippumatonta elämää. Jokainen ihminen, vaikka olisi kuinka erakko, tarvitsee jossain elämänsä vaiheessa jonkun apua. Vaikkapa ihan esim lääkärissä.

    Moi !

    Sekoitat selvästi asioita.

    En elä yksin enkä elä yhteiskunna ulkopuolella.

    Olen normaali yhteisön jäsen, käyn töissä, maksan verot ja käyttäydyn muutenkin yhteiskunnan lakien ja asetusten mukaan.

    Ongelmatilanteissa turvaudun alan asiantuntijoiyhin, rakennusmiehiin, lääkäreihin, asianajajiin.

    Mutta elämän kriiseissä en ole toistaiseksi tarvinnut ulkopuolista apua. Osaan käsitellä asioita analyyttisesti ja ymmärrän oman paikkani maailmankaikkeudessa. Häviävän lyhyen hetken saan havaita asioita, sitten loppu. Kuolema on luonnollinen osa elämän kiertokulkua.

    Kun vain hihhulitkin voisivat hyväksyä tosiasiat, se helpottaa kummasti.

    --

    Äänestä

  • pistemiäs kirjoitti:

    pelkäätkö lääkäriä?

    "pelkäätkö lääkäriä?"

    En pelkää? Kuinka niin?

    "Ongelmatilanteissa turvaudun alan asiantuntijoiyhin, rakennusmiehiin, lääkäreihin, asianajajiin.

    Mutta elämän kriiseissä en ole toistaiseksi tarvinnut ulkopuolista apua.."

    Tässä on nyt joku ristiriita.. Voisitko selventää?

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Lyhyesti: Oivalsin

    hyvä..:)

    Äänestä

  • Alex kirjoitti:

    Moi !

    Etkö ymmärrä lukemaasi (tai tiedänyhän minä ettet ymmärrä).

    Hän oli elämäni tärkein henkilö. Suurin mahdollinen suru kohtasi minua hänen kuollessaan.

    Selvisin siitä kuitenkin tarvitsematta ulkopuolista tukea.

    Mitä kohtaa et ymmärtänyt?
    Mistä sait päähäsi etten välittänyt hänestä?
    Hän oli tärkein asia elämässäni.

    --

    "Hän oli elämäni tärkein henkilö. Suurin mahdollinen suru kohtasi minua hänen kuollessaan.
    Selvisin siitä kuitenkin tarvitsematta ulkopuolista tukea."

    Ristiriita on juurikin tässä..

    Äänestä

  • Alex kirjoitti:

    Moi !

    Etkö ymmärrä lukemaasi (tai tiedänyhän minä ettet ymmärrä).

    Hän oli elämäni tärkein henkilö. Suurin mahdollinen suru kohtasi minua hänen kuollessaan.

    Selvisin siitä kuitenkin tarvitsematta ulkopuolista tukea.

    Mitä kohtaa et ymmärtänyt?
    Mistä sait päähäsi etten välittänyt hänestä?
    Hän oli tärkein asia elämässäni.

    --

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000011786743

    Äänestä

  • toinen piste kirjoitti:

    "pelkäätkö lääkäriä?"

    En pelkää? Kuinka niin?

    emmäkää.siltikki pystyn käsittelemään pelkoni itse.

    jos tarvitsen lääkäriltä tai kauppiaalta apua se ei tarkoita sitä,että ei osaisi pelkoja käsitellä.

    ihminen on vajavainen..ovatko kaikki samanlailla vajavaisia?

    olet varmaan elämäsi aikana huomannut,kuinka jotkut asiat sujuvat toisilta paremmin.sama pätee pelkojen suhteen.tiedätkö..joku ei edes tiedä mitä pelko on.miten tällanen henkilö osaisi pelkojaan hallita?uskomalla?pakenemalla?

    jotkut tuntevat itsensä ja tietävät heikkoutensa ja hyväksyvät nämä sellaisenaa.."rohkeaa".tiedätkö mitä..sillä ei ole mitään tekemistä uskon tai avuntarpeen kanssa.

    Äänestä

  • Asylum2 kirjoitti:

    Tämä nyt on hieman erikoista hakea vastausta kehen turvaat kun en itse pärjää. Ei minullekaan tule mieleen tilannetta tai asiaa jota en voi kohdata. Kaikki tapahtuu pään sisällä.

    yksi erittäin konkreettinen esimerkki olisi teloitustilanne, enpä taitaisi siitä selvitä. Eli mitä siitä voimme päätellä, Jumala on olemassa?

    Pelkään hämähäkkejä enkä pystyisi ottamaan kädelleni Brasilialaista juoksuhämähäkkiä, mitä sitten? Psykologi/terapeutti voisi auttaa tässä, mutta yksin sen hämpyn kuitenkin kädelleni ottaisin ja yksin tuntisin ne kauhun hetket.

    Eli en vieläkään oikein pääse perille logiikastasi, että tarvitsisimme Jumalaa pelkojemme kohtaamiseen. Voisitko selittää ja antaa sen esimerkin, vaikka omasta pelostasi?

    tulee jossain elämän vaiheessa(joillekin hyvinkin monta kertaa) tilanne josta ei itse selviä. Tulee tilanne jolloin tarvitsee apua. Ei avun tarvitseminen(itsen tarvitsevuuden myöntäminen ole heikkoutta, vaan vahvuutta. Vain vahva ihminen pystyy myöntämään olevansa olevansa avun tarpeessa.

    Toisaalta, heikko ihminen ei pysty myöntämään tarvitsevansa apua. Niinpä hän joutuu kieltämään oman tarvitsevuutensa. Itse asiassa suhteemme omaan heikkouteemme, keskeneräisyyteemme, erehtyväisyytemme, ja kärsimykseemme vaikuttaa siihen miten suhtaudumme muihin kärsiviin ihmisiin, ja kärsimykseen yleensä.

    Jos emme koe sairautta heikkoutena, vaan vahvuutena, voimme nähdä sairaassa ihmisessä jotain suurta ja voimakasta. Toisaalta, jos suhteemme omaan sairauteemme on halveksiva, halveksimme myös sairaita ihmisiä yleensäkin.

    Äänestä

  • Gonzales kirjoitti:

    hoitaa ongelmia on tuo esittämäsi. Et pysty hoitaamaan ongelmiasi, jos sinun sellaisten ilmaantuessa on turvattava johonkin, esim. Jumalaasi. Sehän tarkoittaisi vastuusta luistamista, roskien lakaisemista maton alle. No, lapsi tietenkin tuonlaista turvaa tarvitsee, mutta haluammehan kukin kasvaa aikuiseksi, vai mitä?

    Ihminen on sosiaalinen otus. Hän tarvitsee toista ihmistä välttämättä voidakseen psyykkisesti hyvin ja kehittyäkseen henkisesti eli oppiakseen tunnistamaan ja hyväksymään omat tunteensa.
    Pelkojensa kohtaaminen ei kuitenkaan oikeasti onnistu ellet seiso omilla jaloillasi. Ei toisen ihmisen tarvitsevuus sitä tarkoita, että toiset hoitaisivat vaikeutesi sinun puolestasi. Se tarkoittaa mielestäni sitä (parhaimmillaan), että avoimessa vuorovaikutuksessa saat voimaa ja kykyä auttaa itse itseäsi.

    Tottakai ensisijaisesti tarkoituksena on kantaa oma vastuu, ja pärjätä niin pitkälle kuin rahkeet riittävät. Mutta kaikille ihmisille tulee jossain elämän vaiheessa(joillekin hyvinkin monta kertaa) tilanne josta ei itse selviä. Ei, vaikka miten yrittäisi. Tulee tilanne jolloin tarvitsee apua. Ei avun tarvitseminen(itsen tarvitsevuuden myöntäminen ole heikkoutta, vaan vahvuutta. Vain todellisesti vahva ihminen pystyy myöntämään olevansa olevansa avun tarpeessa.

    Toisaalta, heikko ihminen ei pysty myöntämään tarvitsevansa apua. Niinpä hän joutuu kieltämään oman tarvitsevuutensa, hän joutuu kieltämään avun tarpeensa. Itse asiassa suhteemme omaan heikkouteemme, keskeneräisyyteemme, erehtyväisyytemme, ja kärsimykseemme vaikuttaa siihen miten suhtaudumme muihin kärsiviin ihmisiin, ja kärsimykseen yleensä.
    Jos emme koe sairautta heikkoutena, vaan vahvuutena, voimme nähdä sairaassa ihmisessä jotain suurta ja voimakasta. Toisaalta, jos suhteemme omaan sairauteemme on halveksiva, halveksimme myös sairaita ihmisiä yleensäkin.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    tulee jossain elämän vaiheessa(joillekin hyvinkin monta kertaa) tilanne josta ei itse selviä. Tulee tilanne jolloin tarvitsee apua. Ei avun tarvitseminen(itsen tarvitsevuuden myöntäminen ole heikkoutta, vaan vahvuutta. Vain vahva ihminen pystyy myöntämään olevansa olevansa avun tarpeessa.

    Toisaalta, heikko ihminen ei pysty myöntämään tarvitsevansa apua. Niinpä hän joutuu kieltämään oman tarvitsevuutensa. Itse asiassa suhteemme omaan heikkouteemme, keskeneräisyyteemme, erehtyväisyytemme, ja kärsimykseemme vaikuttaa siihen miten suhtaudumme muihin kärsiviin ihmisiin, ja kärsimykseen yleensä.

    Jos emme koe sairautta heikkoutena, vaan vahvuutena, voimme nähdä sairaassa ihmisessä jotain suurta ja voimakasta. Toisaalta, jos suhteemme omaan sairauteemme on halveksiva, halveksimme myös sairaita ihmisiä yleensäkin.

    samaa mieltä tosta,että se ei ole heikkoutta pyytää apua,mutta tarvitsevatko kaikki samanlaista apua?vai onko meillä kaikilla mielestäsi samat heikkoudet?

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    "Ongelmatilanteissa turvaudun alan asiantuntijoiyhin, rakennusmiehiin, lääkäreihin, asianajajiin.

    Mutta elämän kriiseissä en ole toistaiseksi tarvinnut ulkopuolista apua.."

    Tässä on nyt joku ristiriita.. Voisitko selventää?

    Moi !

    Jos ostan asunnon ja tarvitsen siihen lakimiehen apua en katso olevani kriisissä. Jos minulla on hammas kipeä menen hammaslääkäriin mutten katso olevani kriisissä.

    Elämän kriisit, läheisen kuolema, työttömyys, ...

    Nämä ovat niitä kriisejä joita uskovat yleensä tarkoittavat kun puhutaan että tulisi turvautua Jumalaan.

    Tälle minulla ei ole ollut tarvetta.

    Ymmärrän että hihhuleille tämä on kova paikka.

    --

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    tulee jossain elämän vaiheessa(joillekin hyvinkin monta kertaa) tilanne josta ei itse selviä. Tulee tilanne jolloin tarvitsee apua. Ei avun tarvitseminen(itsen tarvitsevuuden myöntäminen ole heikkoutta, vaan vahvuutta. Vain vahva ihminen pystyy myöntämään olevansa olevansa avun tarpeessa.

    Toisaalta, heikko ihminen ei pysty myöntämään tarvitsevansa apua. Niinpä hän joutuu kieltämään oman tarvitsevuutensa. Itse asiassa suhteemme omaan heikkouteemme, keskeneräisyyteemme, erehtyväisyytemme, ja kärsimykseemme vaikuttaa siihen miten suhtaudumme muihin kärsiviin ihmisiin, ja kärsimykseen yleensä.

    Jos emme koe sairautta heikkoutena, vaan vahvuutena, voimme nähdä sairaassa ihmisessä jotain suurta ja voimakasta. Toisaalta, jos suhteemme omaan sairauteemme on halveksiva, halveksimme myös sairaita ihmisiä yleensäkin.

    Moi !

    "Toisaalta, jos suhteemme omaan sairauteemme on halveksiva, halveksimme myös sairaita ihmisiä yleensäkin."

    Jos halveksit sairaita ihmisiä niin se on oma häpeäsi. minä en niin tee.

    "Toisaalta, heikko ihminen ei pysty myöntämään tarvitsevansa apua."

    On turhaa etsiä apua olemattomista. Tämä on sitä placebo-apua. Tehoo jos siihen uskoo, ehkä.

    Parempi tapa on (kokemuksesta) ollut ajatella asioita rationalisesti. Jos sinä et siihen pysty niin onko sinun mahdoton ymmärtää että joku muu kykenee?

    Olet puhunut itsesi pahasti pussiin ja yrität aitoon kretsutyyliin kiemurrella ulos muuttamalla hiljalleen keskustelun kontekstia.
    Sori, ei onnistu.

    --

    Äänestä

  • pistemiäs kirjoitti:

    samaa mieltä tosta,että se ei ole heikkoutta pyytää apua,mutta tarvitsevatko kaikki samanlaista apua?vai onko meillä kaikilla mielestäsi samat heikkoudet?

    a) Jokainen ihminen on yksilöllinen. Niinpä hänen avuntarpeensakin on yksilöllinen

    b) Ihmiset eivät kuitenkaan kovinkaan paljon poikkea toisistaan. On olemassa ihmisyyteen liittyviä perusongelmia, jotka liittyvät jokaiseen ihmiseen.

    Soveltaen: sekä että..

    Äänestä

  • Alex kirjoitti:

    Moi !

    "Toisaalta, jos suhteemme omaan sairauteemme on halveksiva, halveksimme myös sairaita ihmisiä yleensäkin."

    Jos halveksit sairaita ihmisiä niin se on oma häpeäsi. minä en niin tee.

    "Toisaalta, heikko ihminen ei pysty myöntämään tarvitsevansa apua."

    On turhaa etsiä apua olemattomista. Tämä on sitä placebo-apua. Tehoo jos siihen uskoo, ehkä.

    Parempi tapa on (kokemuksesta) ollut ajatella asioita rationalisesti. Jos sinä et siihen pysty niin onko sinun mahdoton ymmärtää että joku muu kykenee?

    Olet puhunut itsesi pahasti pussiin ja yrität aitoon kretsutyyliin kiemurrella ulos muuttamalla hiljalleen keskustelun kontekstia.
    Sori, ei onnistu.

    --

    Moi!

    Ensin kommentti viestiin johon en pystynyt suoraan kmmentoimaan:

    "Silmässäsi Kirjoittanut: Alex 10.11.2005 klo 14.02    
    Moi !
    Jos ostan asunnon ja tarvitsen siihen lakimiehen apua en katso olevani kriisissä. Jos minulla on hammas kipeä menen hammaslääkäriin mutten katso olevani kriisissä.
    Elämän kriisit, läheisen kuolema, työttömyys, ...
    Nämä ovat niitä kriisejä joita uskovat yleensä tarkoittavat kun puhutaan että tulisi turvautua Jumalaan.
    Tälle minulla ei ole ollut tarvetta.
    Ymmärrän että hihhuleille tämä on kova paikka.
    --"

    Tämä on mielenkiintoista. Nimittäin eikö juuri nimenomaan kriisit ole niitä joissa ihminen tarvitsee apua? Missä ihminen sitten tarvitsee apua, jos ei kriiseissä?

    "Jos halveksit sairaita ihmisiä niin se on oma häpeäsi. minä en niin tee."

    En halveksi sairaita ihmisiä. Samoin kuin sinulla, minullakin on kypsä suhde omaan kärsimykseeni, kärsimykseen yleensä, ja kunnioittava asenne kaikkia kärsiviä ihmisiä kohtaan. Kristinuskon ydin on Rakkaus.

    "On turhaa etsiä apua olemattomista."

    Niin minustakin. Usko on rakkauden elämäntapa. Eli ei siis lainkaan olematonta, vaan hyvinkin konkreettista. Olen pragmaattinen kristitty. minulle on tärkeä elää itse todeksi se mihin uskon.

    "Parempi tapa on (kokemuksesta) ollut ajatella asioita rationalisesti"

    Sekään ei aina toimi. Nimittäin siksi että ihmisellä on tunteet. Tietyt asiat herättävät tunteita. Tunteeton ja kylmä ihminen ei ole ihminen ollenkaan, vaan enemminkin kone/androidi(SPOCK). Ihmisen tunnusmerkki on hänen kykynsä tuntea.

    "Olet puhunut itsesi pahasti pussiin ja yrität aitoon kretsutyyliin kiemurrella ulos muuttamalla hiljalleen keskustelun kontekstia."

    ???Kiitos vain että kannat huolta puolestani.. En kyllä millään tavalla koe puhuneeni itseni mihinkään pussiin.. :) Olen puhunut koko ajan samasta asiasta. Ihmisen tarvitsevuudesta ja sen myöntämisestä, ja toisaalta vääränlaisesta vahvuudesta ja riippumattomuudesta.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Tottakai ensisijaisesti tarkoituksena on kantaa oma vastuu, ja pärjätä niin pitkälle kuin rahkeet riittävät. Mutta kaikille ihmisille tulee jossain elämän vaiheessa(joillekin hyvinkin monta kertaa) tilanne josta ei itse selviä. Ei, vaikka miten yrittäisi. Tulee tilanne jolloin tarvitsee apua. Ei avun tarvitseminen(itsen tarvitsevuuden myöntäminen ole heikkoutta, vaan vahvuutta. Vain todellisesti vahva ihminen pystyy myöntämään olevansa olevansa avun tarpeessa.

    Toisaalta, heikko ihminen ei pysty myöntämään tarvitsevansa apua. Niinpä hän joutuu kieltämään oman tarvitsevuutensa, hän joutuu kieltämään avun tarpeensa. Itse asiassa suhteemme omaan heikkouteemme, keskeneräisyyteemme, erehtyväisyytemme, ja kärsimykseemme vaikuttaa siihen miten suhtaudumme muihin kärsiviin ihmisiin, ja kärsimykseen yleensä.
    Jos emme koe sairautta heikkoutena, vaan vahvuutena, voimme nähdä sairaassa ihmisessä jotain suurta ja voimakasta. Toisaalta, jos suhteemme omaan sairauteemme on halveksiva, halveksimme myös sairaita ihmisiä yleensäkin.

    ihminen ei ymmärrä jotakin niin syntyy pulma. Hän voi kysyä neuvoa joltakin ja näin hän tekeekin kun asia koskee esimerkiksi sairautta, juridiikkaa tai muuta käytännön asioita.

    Mutta kun ei ymmärrä oman mielen toimintaa (pelkoja, tunteita ym.) niin keneltä hän voi kysyä. Ei keneltäkään sillä sitä ymmärtämistä ei voi kukaan muu hänen puolestaan tehdä. Tietenkin keskutelu jonkun kanssa voi avata näkökulman joka auttaa ymmärtämään mutta se ymmärrys on itse tehtävä. Joskus se johtaa psykiatriseen hoitoon josta sitten on tai ei ole apua.
    Mutta tästähän alun perin ei ollut täällä kysymys vaan se tulkinta tunteettomuudesta joka täällä esitettiin on käsittämätön.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Tottakai ensisijaisesti tarkoituksena on kantaa oma vastuu, ja pärjätä niin pitkälle kuin rahkeet riittävät. Mutta kaikille ihmisille tulee jossain elämän vaiheessa(joillekin hyvinkin monta kertaa) tilanne josta ei itse selviä. Ei, vaikka miten yrittäisi. Tulee tilanne jolloin tarvitsee apua. Ei avun tarvitseminen(itsen tarvitsevuuden myöntäminen ole heikkoutta, vaan vahvuutta. Vain todellisesti vahva ihminen pystyy myöntämään olevansa olevansa avun tarpeessa.

    Toisaalta, heikko ihminen ei pysty myöntämään tarvitsevansa apua. Niinpä hän joutuu kieltämään oman tarvitsevuutensa, hän joutuu kieltämään avun tarpeensa. Itse asiassa suhteemme omaan heikkouteemme, keskeneräisyyteemme, erehtyväisyytemme, ja kärsimykseemme vaikuttaa siihen miten suhtaudumme muihin kärsiviin ihmisiin, ja kärsimykseen yleensä.
    Jos emme koe sairautta heikkoutena, vaan vahvuutena, voimme nähdä sairaassa ihmisessä jotain suurta ja voimakasta. Toisaalta, jos suhteemme omaan sairauteemme on halveksiva, halveksimme myös sairaita ihmisiä yleensäkin.

    Ja yhdistin asian värään keskusteluun Sorry. Viimeinen kappale joka viittaa keskuteluun tunteettomuuteen ei kuulu tähän keskusteluun joten ei koske sinun kirjoitustasi. Sorry.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    tapahtuneen kieltämiseksi/torjumiseksi. Defenssisiksi, psyyken puolustusmekanismiksi jolloin kipeä ja traumaattinen asia kielletään tai torjutaan tietoisuudesta. Samalla kieltäydytään prosessoimasta koko asiaa. Pikkuhiljaa aletaan "oikeasti" uskomaan että traumaattista asiaa ei ole koskaan tapahtunut.
    Asia haudataan syvälle alitajuntaan.
    Se ei kuitenkaan tee tapahtunutta tapahtumattomaksi.

    On vain yksi mutta. Ihminen ei pysty huijaamaan alitajuntaansa, mielensä tiedostamatonta puolta. Niinpä tiedostetun, ja tiedostamattoman välille syntyy ristiriita. Tämä ristiriita sairastuttaa ihmisen ennen pitkää. Hän alkaa oireilla psykosomaattisesti. Hän saattaa tuntea selittämätöntä pahan olon tai tyhjyyden tunnetta, masennusta tai jopa apatiaa. Hän saattaa oireilla myös fyysisesti, hän saattaa tuntea olonsa levottomaksi ja rauhattomaksi,hän saattaa olla kärsimätön ja agressiivinen. Uni- ja syömishäiriöt, migreeni ja päänsärkykohtaukset, erilaiset allergiat, pelko-ja ahdistustilat, selkä- ja vatsakivut, erilaisia syöpätapauksia, itsetuboisuutta ja itsemurhayrityksiä, kohonnut verenpaine ja sydänkohtauksen riski, kaikkia näitä saattaa esiintyä, ..

    Surematon ja käsittelemätön suru oireilee. Usein kohtalokkaalla tavalla. Surusta voi päästä vapaaksi vain yhdellä tavalla. Prosessoimalla, käsittelemällä, kohtaamalla suru, ja elämällä se "läpi"

    että sitä surua ei ole prosessoitu ja eletty läpi?

    Äänestä

  • hmmmm kirjoitti:

    Moi!

    Ensin kommentti viestiin johon en pystynyt suoraan kmmentoimaan:

    "Silmässäsi Kirjoittanut: Alex 10.11.2005 klo 14.02    
    Moi !
    Jos ostan asunnon ja tarvitsen siihen lakimiehen apua en katso olevani kriisissä. Jos minulla on hammas kipeä menen hammaslääkäriin mutten katso olevani kriisissä.
    Elämän kriisit, läheisen kuolema, työttömyys, ...
    Nämä ovat niitä kriisejä joita uskovat yleensä tarkoittavat kun puhutaan että tulisi turvautua Jumalaan.
    Tälle minulla ei ole ollut tarvetta.
    Ymmärrän että hihhuleille tämä on kova paikka.
    --"

    Tämä on mielenkiintoista. Nimittäin eikö juuri nimenomaan kriisit ole niitä joissa ihminen tarvitsee apua? Missä ihminen sitten tarvitsee apua, jos ei kriiseissä?

    "Jos halveksit sairaita ihmisiä niin se on oma häpeäsi. minä en niin tee."

    En halveksi sairaita ihmisiä. Samoin kuin sinulla, minullakin on kypsä suhde omaan kärsimykseeni, kärsimykseen yleensä, ja kunnioittava asenne kaikkia kärsiviä ihmisiä kohtaan. Kristinuskon ydin on Rakkaus.

    "On turhaa etsiä apua olemattomista."

    Niin minustakin. Usko on rakkauden elämäntapa. Eli ei siis lainkaan olematonta, vaan hyvinkin konkreettista. Olen pragmaattinen kristitty. minulle on tärkeä elää itse todeksi se mihin uskon.

    "Parempi tapa on (kokemuksesta) ollut ajatella asioita rationalisesti"

    Sekään ei aina toimi. Nimittäin siksi että ihmisellä on tunteet. Tietyt asiat herättävät tunteita. Tunteeton ja kylmä ihminen ei ole ihminen ollenkaan, vaan enemminkin kone/androidi(SPOCK). Ihmisen tunnusmerkki on hänen kykynsä tuntea.

    "Olet puhunut itsesi pahasti pussiin ja yrität aitoon kretsutyyliin kiemurrella ulos muuttamalla hiljalleen keskustelun kontekstia."

    ???Kiitos vain että kannat huolta puolestani.. En kyllä millään tavalla koe puhuneeni itseni mihinkään pussiin.. :) Olen puhunut koko ajan samasta asiasta. Ihmisen tarvitsevuudesta ja sen myöntämisestä, ja toisaalta vääränlaisesta vahvuudesta ja riippumattomuudesta.

    Nyt lähti hieman hanskasta. Ymmärrän, että yritit johdatella kysymyksillä siihen, että tarvitsemme Jumalaa, kuitenkaan siinä onnistumatta. Et ole pystynyt osoittamaan yhtäkään tilannetta jossa tarvitsisin Jumalaa. Ja nyt sitten revit keskusteluun mukaan; Kristinuskon ydin on rakkaus.

    Tästä en ole ikinä pitänyt, nimittäin siitä, että lahkolaiset ryöstävät tunteita ja arvoja omiin tarkoituksiinsa, aivan kuten heillä olisi siihen yksinoikeus. Puheet siitä, että kristityn elämä perustuu rakkaudelle tms. on aika lööperiä. Kristitty ei ole yhtään sen rakastavampi kuin kukaan muukaan, kristitty ei auta yhtään sen enempää kuin muutkaan.

    Ja mitä kriisiin ja avuntarpeeseen tulee, niin mielestäni en kärsi kriisistä jos en saa muutossa pesukonetta yksin kannettua kärryyn, vai? Ja sama mitä sanottiin, niin en hammaslääkäriin mennessä ole kriisissä.

    Ihmeellisesti yrität päätellä, että jos joku tarvii jossakin asiassa, ihan missä vain, apua, niin Jumala on olemassa.

    Nyt voit kertoa ilosanomasi ilman mitään krumeluureja. Ei aasinsiltoja, ei johdatteluja. Saarnaa, kerro pointtisi.

    on jo käsiteltykin.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000011707512

    Hyviä lukuhetkiä..

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Ja yhdistin asian värään keskusteluun Sorry. Viimeinen kappale joka viittaa keskuteluun tunteettomuuteen ei kuulu tähän keskusteluun joten ei koske sinun kirjoitustasi. Sorry.

    Tulee sitä itsekin välillä erehtyneeksi..

    Äänestä

  • pistemiäs kirjoitti:

    pitää tota nikkii pikkasen ruuvata...

    mutta mutta..sähän nyt ihme veijjari oot.

    ilman uskoa ei ole uskallusta??millälailla usko ja uskallus toisiinsa liittyy?

    nyt sä voisit nimetä jonkun "kauhean" asian,nii että mä tiedän mitä sä oikein yrität selittää.mikä on sellanen asia mitä ei voi yksin kohdata?

    ja kun olet jonkun sellasen asian keksinyt mitä ei voi yksin kohdata,nii kerrotko kuinka se kohdataan ja kenen kanssa se kohdataan.

    psyykettä voit vahvistaa vaikka valkosesta seinästä.ei kyse siitä ole.kyse on siitä kuinka pelkojasi käsittelet.mä osaan pelkojani käsitellä hyväksymällä ne..siihen oon vuosien varrella tottunut.mites sulla?kun pelko valtaa mielesi,niin kuinka toimit..käsittelet ne itse ja hyväksyt ne sellaisenaan omaan persoonaasi,vai yrität laittaa pelkosi "sivuun" uskomalla asiaan joka ei pelkoa tunne?

    yks kysymys sulle..ilmeisesti tiedät mitä pelko on ja kuinka niitä käsitellään(oletan).kerrotko mitä pelkäät ja miksi...muutenhan sun ei tarvitsis uskoa?eikö?

    Usko, uskallus, luottamus ovat synonyymeja.

    Niiden vastakohtia ovat epäusko, epäluulo, ja epäluottamus

    Jos luotat toisen rakkauteen, uskot häneen, ja uskallat rakastaa häntä.

    tai, jos et luota toisen rakkauteen, olet epäluuloinen etkä usko häneen

    Äänestä

  • hmmmm kirjoitti:

    Moi!

    Ensin kommentti viestiin johon en pystynyt suoraan kmmentoimaan:

    "Silmässäsi Kirjoittanut: Alex 10.11.2005 klo 14.02    
    Moi !
    Jos ostan asunnon ja tarvitsen siihen lakimiehen apua en katso olevani kriisissä. Jos minulla on hammas kipeä menen hammaslääkäriin mutten katso olevani kriisissä.
    Elämän kriisit, läheisen kuolema, työttömyys, ...
    Nämä ovat niitä kriisejä joita uskovat yleensä tarkoittavat kun puhutaan että tulisi turvautua Jumalaan.
    Tälle minulla ei ole ollut tarvetta.
    Ymmärrän että hihhuleille tämä on kova paikka.
    --"

    Tämä on mielenkiintoista. Nimittäin eikö juuri nimenomaan kriisit ole niitä joissa ihminen tarvitsee apua? Missä ihminen sitten tarvitsee apua, jos ei kriiseissä?

    "Jos halveksit sairaita ihmisiä niin se on oma häpeäsi. minä en niin tee."

    En halveksi sairaita ihmisiä. Samoin kuin sinulla, minullakin on kypsä suhde omaan kärsimykseeni, kärsimykseen yleensä, ja kunnioittava asenne kaikkia kärsiviä ihmisiä kohtaan. Kristinuskon ydin on Rakkaus.

    "On turhaa etsiä apua olemattomista."

    Niin minustakin. Usko on rakkauden elämäntapa. Eli ei siis lainkaan olematonta, vaan hyvinkin konkreettista. Olen pragmaattinen kristitty. minulle on tärkeä elää itse todeksi se mihin uskon.

    "Parempi tapa on (kokemuksesta) ollut ajatella asioita rationalisesti"

    Sekään ei aina toimi. Nimittäin siksi että ihmisellä on tunteet. Tietyt asiat herättävät tunteita. Tunteeton ja kylmä ihminen ei ole ihminen ollenkaan, vaan enemminkin kone/androidi(SPOCK). Ihmisen tunnusmerkki on hänen kykynsä tuntea.

    "Olet puhunut itsesi pahasti pussiin ja yrität aitoon kretsutyyliin kiemurrella ulos muuttamalla hiljalleen keskustelun kontekstia."

    ???Kiitos vain että kannat huolta puolestani.. En kyllä millään tavalla koe puhuneeni itseni mihinkään pussiin.. :) Olen puhunut koko ajan samasta asiasta. Ihmisen tarvitsevuudesta ja sen myöntämisestä, ja toisaalta vääränlaisesta vahvuudesta ja riippumattomuudesta.

    Kirjoitit Alexille...

    "En halveksi sairaita ihmisiä. Samoin kuin sinulla, minullakin on kypsä suhde omaan kärsimykseeni, kärsimykseen yleensä, ja kunnioittava asenne kaikkia kärsiviä ihmisiä kohtaan. Kristinuskon ydin on Rakkaus."

    Eilen kirjoitit samalle henkilölle...

    " olet ilmeisen kylmä, tunteeton, välinpitämätön ja ylimielinen ihminen.
    Et välittänyt edes äidistäsikään, hänen kuolemansa ei merkinnyt sinulle mitää. Kohautit vain olkapäitäsi ja jatkoit elämää. Sinulla ei ole minkäänlaisia empatian, mytötunnon tunteita. Rakkaus, ei tarkoita sinulle mitään.

    Persoonasi näyttää erittäin psykopaattiselta.
    Eikä mikään ole niin vastenmielistä."

    Ei voi muuta sanoa kuin että mieli vaihtaa suuntaa
    kuin tuuliviiri.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Usko, uskallus, luottamus ovat synonyymeja.

    Niiden vastakohtia ovat epäusko, epäluulo, ja epäluottamus

    Jos luotat toisen rakkauteen, uskot häneen, ja uskallat rakastaa häntä.

    tai, jos et luota toisen rakkauteen, olet epäluuloinen etkä usko häneen

    "Usko, uskallus, luottamus ovat synonyymeja."
    LOL

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Usko, uskallus, luottamus ovat synonyymeja.

    Niiden vastakohtia ovat epäusko, epäluulo, ja epäluottamus

    Jos luotat toisen rakkauteen, uskot häneen, ja uskallat rakastaa häntä.

    tai, jos et luota toisen rakkauteen, olet epäluuloinen etkä usko häneen

    "Jos luotat toisen rakkauteen, uskot häneen, ja uskallat rakastaa häntä."

    veivaappa tuo lause käyttämällä ainoastaa yhtä mainitsemista "synonyymeistäsi".luulisi onnistuvan.otetaan vaikkapa sana uskallus.

    jos jaksat,nii ottaisitko kantaa muihinkin kysymyksiini,jotka edellisessä viestissä esitin?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    a) Jokainen ihminen on yksilöllinen. Niinpä hänen avuntarpeensakin on yksilöllinen

    b) Ihmiset eivät kuitenkaan kovinkaan paljon poikkea toisistaan. On olemassa ihmisyyteen liittyviä perusongelmia, jotka liittyvät jokaiseen ihmiseen.

    Soveltaen: sekä että..

    kerrotko noista perusongelmista pikkasen tarkemmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Gandalf kirjoitti:

on usein kovuutta. Arvonkieltämista; eli omien tarpeiden vähättelyä ja mitätöintiä, vääränlaista riippumattomuutta. Se on hokemista:"En tarvitse ketään", vaikka todellisuudessa tarvitsee. Kysymys on defenssistä, eli itsesuojelu/puolustusmekanismista, joka aktivoituu silloin kun itsen tarpeet jäävät tyydyttymättä.

Totuus on kuitenkin se, että jokainen, sinäkin kaipaat ja tarvitset(Vaikka tarpeesi kieltäisitkin), suhdetta jossa koet olevasi täysin hyväksytty ja rakastettu juuri sellaiseana kuin olet, omana itsenäsi. Kaipaat suhdetta, jossa sinulle ei esitetä mitään vaatimuksia, sinun ei tarvitse näytellä mitään roolia, tai esittää olevasi jotain, vaan voit aivan levollisesti olla juuri se mikä olet. Kaipaat suhdetta jossa sinut hyväksytään niin täydelllisesti, että voit levätä itsessäsi.

Kuitenkin, sellainen varaukseton, ehdoton ja täydellinen hyväksyntä on erittäin harvinaista, voisi jopa sanoa olematonta ihmisten keskuudessa. Miksi siis kaivata jotain jota ei ole olemassa? Olet varmaan miettinyt sitä usein. Ja siitä huolimatta kaivannut. Jossain kohtaa sitten aloit kieltämään tarpeesi, aloit valehtelemaan itsellesi:"No, en minä oikeasti sitä tarvitsekaan", jotta sinun olisi hiukan helpompi elää. Siitä huolimatta tarvitset. Joudut yhä uudelleen tukahduttamaan tarpeesi.

Mutta, itsepetoksesi hinta on liian korkea. Se johtaa usein siihen että olet välinpitämätön itseäsi kohtaan, laiminlyöt itseäsi, kohtelet itseäsi huonosti, koska kiellät tarpeesi.
Sisimmässäsi sinun on niin kylmä, olet niin yksin.Olet hyljännyt myös itsesi. Et pysty luottamaan keneenkään.

Tiedän kuitenkin että ehdoton, täydellinen, varaukseton, ehtoja ja vaatimuksia esittämätön hyväksyntä ja rakkaus on olemassa. Tiedän myös että on olemassa ihmisiä, joiden kautta se ilmenee. RAKKAUS on olemassa.

Oikeata vahvuutta on se että ihminen kohtaa omat heikkoutensa ja pienuutensa. Ja myöntää ne. Eli suostuu heikoksi, kasvaa pieneksi ja tarvitsevaksi. Silloin ihminen muuttuu vastaanottavaiseksi rakkaudelle.

Juuri tämä on sitä nöyryyttä, joka herättää sinussa pelkoa. Pelkäät kohdata omia pelkojasi, omaa pienuuttasi, omaa heikkouttasi, omia tarpeitasi. Niinpä olet luonut itsestäsi kulissin; vahvan, murtumattoman, luoksepääsemättömän, kovan kuoren, jonka sisällä, omassa henkilökohtaisessa vankilassaan itkee yksinäinen itsensä hyljännyt ihminen.

Haluatko olla vielä helvetissäsi?
Haluatko Vapauteen, Onneen, Rakkauteen?

Vankilasi ovi on avoin.
Voit mennä vankilastasi ulos, milloin vain haluat.

Valinta on sinun.

Tee oikea päätös.
Rohkeutta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu