"Jollekin Ranskan tapahtumat ovat kenties tulleet järkyttävänä yllätyksenä, mutta kirjoittajalle ei. Itseasiassa olen usein ennustellut jotain vastaavaa tapahtuvaksi.
Ennenkuin joku ennättää julistaa minut kaikkitietäväksi, niin lausun ihmetykseni siitä, että jotkut "asiantuntijatahotkin" ovart yllätyneitä. Sen, että koko maailman sureksi monikulturiseksi musiikin kuvatallenteeksi kuvitelleet yllättyivät, on sitten oma juttunsa.
Olematta kaikkitietävä voin ennakoida mellakoiden hiipuvan samoin kuin tapahtui USA:ssa 60-luvulla, mutta koska ongelmien syihin ei puututa, niin nuo mellakat jäävät hiillokseksi tuhkan alle leimahdellen silloin tällöin ( USA:n Rodney King-mellakat) ja yhteiskunta jatkaa rapautumistaan kunnes joskus tulevaisuudessa tuli pääsee uudelleen irti ja kyse on sisällissodasta! Siihen asti ranskalaiset joutuvat seuraamaan kehitystä, jossa monet nyt uskomatomilta tuntuvat asiat muuttuvat realiteeteiksi.Tavallinen ranskalainen tullee yhä suremmassa määrin havaitsemaan elävänsä maassa, joka on päivä päivältä vähemmmän hänen omansa!
Aitoa vastamyrkkyä olisi aitoon yhteisöllisyyteen perustuva yhteiskunta, mutta sitä hanketa Eliiti vastustaa kynsin hampain jo siksikin, etä ko. hanke haittaisi sen pyrkimyksiä enemmän kuin vihkivesi Pirua! Muutama palanut auto koetaan tilapäiseksi kiusaksi ja sen pidemmälle Eliitti ei ajattelekaan. Nykyinen globalisoituva maailmahan on sille ennen 1700-tapahtuneen jaon kaltaisen Puolan tapainen paratiisi, jossa ei esikuvasta poiketen tarvitse pelätä naapurieliitien ahnetta interventiota.Se, että vastaavat uneversaalivaltiot ovat luhistuneet joko sisäiseen tai ulkoiseen barbarismiin, ei ole juolahtanut Eliitimme mieleen! Ja jos juolahtaakin, niin ko. tietämys ei muta mitään kuin korkeintaan joidenkin valveutuneitten Eliittiin kuluvien suhteen. Pääosa jatkaa vanhoillaan!
Olematta edelleen kaikkitietävä ennakoin, että nykyinen tilanne vahvistaa ainakin hetkeksi äärioikeiston ja jyrkänlinjan konservatiivien poliittista kannatusta, mutta koska ko. tahot eivät pääasiasiassa kyseenalaista koko järjestelmää, tämän tahon tuoma mutos jää kosmeettiseksi jos sitä ylipäätään edes huomaa. Järjestelmän kieroutumat eivät oikene,päinvastoin!"
-Robespierre
http://www.freebok.net/books/scripta/view.html

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.