Oululainen paikallislehti, Oulu-lehti, kirjoitti oululaisen SDP:n kansanedustajan, Liisa Jaakonsaaren tutustumismatkasta idän ihmemaahan Neuvostoliittoon 70-luvulla. Juttu oli otsikoitu ”Liisa ihmemaassa”, koska NL tuolloin edusti tovereille yhteiskuntaa, jollainen Suomeenkin olisi pitänyt rakentaa – mutta onneksi ei rakennettu. Jaakonsaari veti tästä kirjoituksesta aivan aiheettomasti palkokasvin sieraimeen.
Liisa Jaakonsaari on hyvä esimerkki siitä, miten kymmenien vuosien puolueuskollisuus palkitaan. Vaatimaton työministerin tehtävä, jossa Jaakonsaari ei saanut mitään aikaan, ja nykyinen ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajuus ovat sopivan harmiton ”palkinto” puolueuskollisuudesta.
Jaakonsaari on myös esimerkki siitä, miten täysin lahjaton keskinkertaisuus voi ”menestyä” elämässä kuulumalla oikeaan puolueeseen ja olemalla sille uskollinen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
............