''Totisesti, totisesti minä sanon teille.''

Tämä palsta on ennenkin ollut hyvin levoton, mutta nyt meno on jo asiatonta. Siksi en enää halua osallistua siihen. Tämä keskustelupalsta ei ole oikealle uskovaiselle sopiva paikka. Totisesti, totisesti minä sanon tämän teille.

Siksi poistunkin muualle. Seuroissa on paljon mukavampi jutella teidän kanssa. Tulkaa sinne.
4432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...PUHUT TÄYTTÄ ASIAA. Itse olen tehnyt saman huomion.

Äänestä

Olen samaa mieltä kanssasi. kyllä täällä jutut on välillä suorastaan pelottavia.

Äänestä

Kannattaa muistaa että maailmamme on vain tällainen.
Taas tällä areenalla on jokaisella oikeus sanoa sanottavansa, kunhan se vaan koskee asiallisen sopivasti yllä olevaa aihetta.

Keskustelu on keskustelua ja lisäksi ennen kaikkea myös näiden taitojen kehittelyä. Se on kyselyä, virhetiedon oikaisua, informaatiota, tapaamista ja monia muitakin hienoja asioita.

Se että maailma on tällainen, tai että me olemme tällaisiin olosuhteisiin joutuneet on suuri kysymys sinällään, josta vastuuta voisi tarjota myös toisaallekin. Valitettavasti tämä on vain elämää eikä sen enempää.

Ei kaikkeen ärsykkeeseen ole pakko pysähtyä eikä ottaa ihteensä. Aivan samoinhan on myös luonnossa. Parempi on vaikuttaa omalla esimerkillään positiivisesti kuin olla vaikuttamatta ollenkaan. Tynnyriin on turha piiloutua ja olla sulkemassa tappia paikalleen sillä kanssaihmiset ovat kanssaihmisiä elämämme loppuun asti.

Äänestä

Eikö larssin palsta ole sittenkin parempi.?!
Osoite on muutunut ja uusi osoite sinne on nyt:
http://www.vlfoorumi.tk/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VL-äänenkannattaja kirjoitti:

Tämä palsta on ennenkin ollut hyvin levoton, mutta nyt meno on jo asiatonta. Siksi en enää halua osallistua siihen. Tämä keskustelupalsta ei ole oikealle uskovaiselle sopiva paikka. Totisesti, totisesti minä sanon tämän teille.

Siksi poistunkin muualle. Seuroissa on paljon mukavampi jutella teidän kanssa. Tulkaa sinne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu