Moi!
Olen keräillyt YLE:n tv-ohjelmiin liittyviä oheistuotteita ja nyt kokoelmastani puuttuu KesäQ -rannekello.
KesäQ oli lasten- ja nuortenohjelma, jota lähetettiin Oulusta kesäkuussä 1996.
KesäQ -rannekelloja arvottiin ko ohjelmassa postikorttien lähettäneiden kesken ja samoja rannekelloja oli ko ohjelman arvauskisan(Arvaa Häh!?!) palkintoina. Riehuva reportteri Kärkkäri eli radiotoimittaja Jari Vesa esiintyi KesäQ ohjelmassa.
Nyt kyselisinkin, että kuka tietää miten ja keneltä voin vielä näin 9 vuotta myöhässä saada KesäQ rannekellon. Olen nimittäin kysynyt kelloa YLE:ltä ja YLE Shopeista, mutta tuloksetta.
Sattuisikohan täällä olemaan ketään ihmistä, joka olisi voittanut/saanut KesäQ rannekellon/rannekelloja ja eivät tarvitse enää ko rannekelloa ja olisi valmis luopumaan siitä?
Jos joku suostuu luovuttamaan KesäQ rannekellon, niin sen tulee olla EHJÄ,(RIKKINÄISIÄ TAVAROITA EN KERÄILE!) mutta sillä ei ole väliä, vaikka pattereita ei rannekellossa olisikaan.
KesäQ rannekellossa on:
Kellotaulussa on kirjain Q kuvattuna aurinkona eli keltainen Q (kuvaa aurinkoa)jossa on auringon säteitä 9 kpl Q -auringon ympärillä.
Violetti ranneke.
Olisin todella kiitollinen, jos joku tietäisi miten saisin rannekellon tai jos joku, jolla on KesäQ rannekello(TIETYSTI EHJÄ,EI PIENINTÄKÄÄN NAARMUA SAA OLLA!) tai useampia ko kelloja, suostuisi luovuttamaan sen,niin se olisi meikäläiselle päivän pelastus ;)
Ei väliä vaikka rannekellossa ei olisi pattereita, pääasia on, että se on EHJÄ.
Kiitän etukäteen ;)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.