Anteeksi

Tarkoitukseni ei ollut loukata tai satuttaa. Tuli niin yhtäkkiä, kaikki tapahtui niin äkkiä. En pystynyt lähtemään mukaasi vaikka mieli tekikin. Niin kauan kuin minulla on tunteita nykyistä miestäni kohtaan, en voi tehdä mitään. En halua pettää, enkä halua kiduttaa sinua. Minun pitää sanoa ei, selvittää nykyinen tilanteeni ensin, enkä halua että Sinä, ruskeasilmäni, joudut kärsimään sen vuoksi.
En vain pysty hyppäämään huonona aikana suhteesta pois suoraan toiseen, mielenterveyteni ei kestäisi sitä.
Olet jotain ainutlaatuista. Kaltaistasi miestä en ole tavannut koskaan ennen ja sait mut elämään, tuntemaan etten ole itsestäänselvyys vaan persoona. jaoit sydämeni kahteen osaan, toinen kuuluu sinulle, toinen nykyiselleni. Mutta niin kauan kuin se toinen puoli kuuluu nykyiselleni, en pysty unohtamaan häntä ja se olisi väärin.
Viet palan sydäntäni mennessäsi.

Tiedän, että teen elämäni virheen, mutten pysty siihen mitä haluat. Minun täytyy tietää omat tunteeni. minun pitää tietää mitä haluan elämältäni.
En halua pilata elämääsi antamalla sinun kärsiä vuokseni.
Et ansaitse sellaista.

Minä... minä yritän selvittää asiani, ilman kolmatta osapuolta.
Vaikka meidän välillä ei koskaan mitään tapahtunutkaan, muuta kuin se että kerroit tunteistasi silti tunnen itseni petturiksi. Jos oma suhteeni olisi täydellinen, en olisi edes harkinnut asiaa. Minä en voinut tunteitani kertoa sinulle... se olisi satuttanut Sinua vielä enemmän.

Rakastan sinua, sillä sydämen puolikkaallani. Toivon että pidät siitä hyvää huolta.
Se nimittäin kuuluu sinulle ikuisesti,
Ruskeasilmäinen prinssini.
Älä vihaa minua.
11818
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Niin... voi noita kauniin kipeitä sanoja. Juuri täsmälleen sellaisia joita itse olisin halunnut kuulla tytöltä joka mun sydäntäni pitelee... kun tilanne taitaa olla aikalailla sama.

Nojaa... anteeksi, piti vain mainita. Ehkä voin kuvitella että ne oli tarkoitettu minulle. Tai jotain.

Äänestä
  • Mistä sitä tietää vaikka olisitkin se jolle sanani tarkoitin....

    Äänestä

  • Ikuinen missisi kirjoitti:

    Mistä sitä tietää vaikka olisitkin se jolle sanani tarkoitin....

    Kaikki muu osuu jopa täsmälleen kohdalleen (...tai siis saan sen ainakin tuntumaan päässäni siltä että osuisi), mutta...

    Simmuni ovatkin haalean siniset...

    Sääli

    Äänestä

  • K kirjoitti:

    ahaa... noh.. ehkä se sinun naisesi olisi sanonut samat sanat jos olisi uskaltanut/pystynyt..
    Mä en ole koko tapauksen takia pystyny ees syömään.. =/ argh.. sydänsurut on kamalia..

    Äänestä

  • Ikuinen missisi kirjoitti:

    ahaa... noh.. ehkä se sinun naisesi olisi sanonut samat sanat jos olisi uskaltanut/pystynyt..
    Mä en ole koko tapauksen takia pystyny ees syömään.. =/ argh.. sydänsurut on kamalia..

    no toivottavasti äijälles riittää sitten se toinen puolikas sydäntä edes. Ehkä se ei huomaa mitään =)

    Äänestä

  • T kirjoitti:

    jotkut miehet ei huomaa, vaikka niiden nainen muuttuis
    keksipaketiksi ja murenis hiljaa pois...niillä on
    liian kiire toteuttamaan itseään.
    Mutta puolikas sydän on parempi kuin se, että
    hukkaa kaiken, vai mitä ?

    Äänestä

  • V kirjoitti:

    niinpä... ikävä kyllä, oma mieheni elää kavereilleen ja ottaa kuppia turhankin usein.
    Romantiikasta ei puhettakaan ja seksiä kerran 2 kk. Väkisinkin hairahtuu välillä ajattelemaan toisia.. mutta viihdyn muuten mieheni kanssa, mutta hän kohtelee minua kuin ystäväänsä..

    Se puolikas sydän, se on tosiaan parempi kuin ei mitään.
    Toivon vain että se säilyy, tai hän saisi sen kasvamaan isommaksi.
    Se on tuskallista havaita miten paljon toisen piittaamattomuus koskee..

    Äänestä

  • V kirjoitti:

    jotkut miehet ei huomaa, vaikka niiden nainen muuttuis
    keksipaketiksi ja murenis hiljaa pois...niillä on
    liian kiire toteuttamaan itseään.
    Mutta puolikas sydän on parempi kuin se, että
    hukkaa kaiken, vai mitä ?

    ...tai voishan siitä riittää vaikka vaan vartti? Onhan sekin parempi... Riittäis useammalle!

    No ok, jos sitä EI huomaa että saa rakkautta vaan "puolella teholla" niin eihän sillä sitten ole oikeastaan väliäkään. Silloin oma itsensä toteutus ajaa kyllä kaiken muun edelle.

    Jos hukkaa kaiken, eikä saa ikinä sitä korjattua, kuullostaa jo vähän liioitellulta. Joskin tutulta...

    Äänestä

  • Ikuinen missisi kirjoitti:

    ahaa... noh.. ehkä se sinun naisesi olisi sanonut samat sanat jos olisi uskaltanut/pystynyt..
    Mä en ole koko tapauksen takia pystyny ees syömään.. =/ argh.. sydänsurut on kamalia..

    Yritän uskoa niin... tuntuisi jotenkin hiukan paremmalta. Tuttu tunne tuo, ei oikein voi syödä, nukkuminen on käynyt vaikeaksi... se vaan se voimattomuus ajatella että tuolla jossain ON se joku joka ajattelee minusta ehkä samoin, mutta silti tieto siitä ettei ole mitään mitä voisi tehdä... on vaan alistuttava kohtaloonsa ja oltava hiljaa ja häiritsemättä niin ettei toisten "onni" menisi piloille.

    Jos en ole koskaan kärsivällinen ollutkaan, iin tämä vaatisi jo jotain ylimaallista.

    Onnea sinulle. Pärjäillään...

    Juup, koitahan pärjäillä, niin minäkin teen...

    Äänestä

  • T kirjoitti:

    ...tai voishan siitä riittää vaikka vaan vartti? Onhan sekin parempi... Riittäis useammalle!

    No ok, jos sitä EI huomaa että saa rakkautta vaan "puolella teholla" niin eihän sillä sitten ole oikeastaan väliäkään. Silloin oma itsensä toteutus ajaa kyllä kaiken muun edelle.

    Jos hukkaa kaiken, eikä saa ikinä sitä korjattua, kuullostaa jo vähän liioitellulta. Joskin tutulta...

    kyllä ihmispolon pitää olla sydämensä kanssa
    varovainen, tai muuten käy niin että...
    kaikki mänt eikä riittännäkkään...

    hei haloo naiset; maailmassa on muutakin kun
    miehet ! jos ukkosi on niitä miehiä jotka
    pitää vaimoaan hattuna niin anna tyypille
    kevyesti kenkää ja lopeta sureminen, mutta enpä
    usko että uusi mies mitään asioita ratkaisee...
    itsestään täällä pitää onni kaivaa, syvältä
    omasta sisimmästä

    onnea matkalle minuuteen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ikuinen missisi kirjoitti:

Tarkoitukseni ei ollut loukata tai satuttaa. Tuli niin yhtäkkiä, kaikki tapahtui niin äkkiä. En pystynyt lähtemään mukaasi vaikka mieli tekikin. Niin kauan kuin minulla on tunteita nykyistä miestäni kohtaan, en voi tehdä mitään. En halua pettää, enkä halua kiduttaa sinua. Minun pitää sanoa ei, selvittää nykyinen tilanteeni ensin, enkä halua että Sinä, ruskeasilmäni, joudut kärsimään sen vuoksi.
En vain pysty hyppäämään huonona aikana suhteesta pois suoraan toiseen, mielenterveyteni ei kestäisi sitä.
Olet jotain ainutlaatuista. Kaltaistasi miestä en ole tavannut koskaan ennen ja sait mut elämään, tuntemaan etten ole itsestäänselvyys vaan persoona. jaoit sydämeni kahteen osaan, toinen kuuluu sinulle, toinen nykyiselleni. Mutta niin kauan kuin se toinen puoli kuuluu nykyiselleni, en pysty unohtamaan häntä ja se olisi väärin.
Viet palan sydäntäni mennessäsi.

Tiedän, että teen elämäni virheen, mutten pysty siihen mitä haluat. Minun täytyy tietää omat tunteeni. minun pitää tietää mitä haluan elämältäni.
En halua pilata elämääsi antamalla sinun kärsiä vuokseni.
Et ansaitse sellaista.

Minä... minä yritän selvittää asiani, ilman kolmatta osapuolta.
Vaikka meidän välillä ei koskaan mitään tapahtunutkaan, muuta kuin se että kerroit tunteistasi silti tunnen itseni petturiksi. Jos oma suhteeni olisi täydellinen, en olisi edes harkinnut asiaa. Minä en voinut tunteitani kertoa sinulle... se olisi satuttanut Sinua vielä enemmän.

Rakastan sinua, sillä sydämen puolikkaallani. Toivon että pidät siitä hyvää huolta.
Se nimittäin kuuluu sinulle ikuisesti,
Ruskeasilmäinen prinssini.
Älä vihaa minua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu