k-mieskö

>Tampere. Tampereen käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona 31-vuotiaan tamperelaismiehen tietoliikenteen häirinnästä ja uskonrauhan rikkomisesta 50 päiväsakkoon. Mies oli tukkinut internetin keskustelupalstaa erittäin suurella määrällä viestejä, joista osassa pilkattiin Jumalaa.
Tuomiot uskonrauhan rikkomisesta ovat harvinaisia. Nykyisen rikoslain pykälän voimassaoloaikana eli vuodesta 1999 lähtien siitä on tuomittu vain muutama henkilö. Miehelle kertyy päiväsakkoja 300 euroa. Keskustelupalstan ylläpitäjälle Eniro Oy:lle hänen on korvattava tietoliikenteen häirinnästä tullutta vahinkoa 1.300 euroa. Miehen tietokone tuomittiin menetetyksi valtiolle.
Mies oli lähetellyt viestejään Suomi24.fi-sivuston uskontoaiheiselle chat-palstalle eli reaaliaikaiselle keskustelupalstalle reilun puolen vuoden ajan marraskuusta 2003 alkaen.
Osa viesteistä oli ollut vain pitkiä merkkijonoja, mutta osassa rikottiin käräjäoikeuden mukaan ihmisten uskonrauhaa. Viesteissä oli pyhiin asioihin yhdistetty häpäisevällä tavalla seksuaalisia tekoja ja termejä, oikeus totesi. Niissä esiintyivät muun muassa Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki.
Uskonrauhan rikkomista on lain mukaan muun muassa, jos julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa kirkkojen tai uskonnollisten yhdyskuntien pyhinä pitämiä asioita. Mies kiisti oikeudessa uskonrauhan rikkomisen. Hän myönsi lähettäneensä viestit, mutta ilmoitti, ettei hänellä ollut tarkoitusta loukata. Oikeus kuitenkin katsoi, että laissa mainittu loukkaamistarkoitus oli, koska viestit oli lähetetty uskon asioista kiinnostuneiden seuraamalle palstalle ja ne olivat sisällöltään loukkaavia. ”Menettely ylittää sen, mitä on katsottava sananvapauden sallimaksi menettelyksi”, oikeus totesi.<

Oli tän päivä Hesarissa. vaikuttaa aivan K-miehen hommilta, ainaki tekee samaa.
2292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

voisi ihan hyvin netää käräjille näiltä palstoilta monta muutakin, lähinnä näitä samantyylisiä paasaajia. Näitä julistajia, joilla ei ole muuta kuin taito copy/pasten käyttöön. Palstat tukitaan novellin mittaisilla päästöillä, joissa ei ole järjen hiventäkään.

Äänestä
  • kun vastataan ihan mitä sattuu kun ei välttämättä --- ihan tahallaan myös kiusanteon takia -- vaikka mitä törkeyksiä... sanotaan ihan suoraan vastaan ja -- vailla ymmärrystä huudellaan -- ihan tieten tahtoin -- että se voi loukata jonkun uskomuksia .. ja todellakin uskonvapautta ei edes oikeus toteuta. Eikö oikeus ole sidottuna mikä on niiden ihmisten katsomus maailmasta, sen perusteella tuomitsevat. Pakana tuomitsee toisen kostetaan minkä keretään.. jos oikeus on ateistinen miten se voi tuomita uskovia... muun kuin ateistiselta näkökulmalta jne..

    Anteeksi jos joku ei ymmärrä mitä hain tässä..
    Anteeksi jos kirjoitusvirheet ärsyttää liikaa...
    Anteeksi jos yleensä jotenkin saan aikaseksi pahaa kellekään tässä tekstissä..

    Eiköhän iahn mikä tahansa teksti voi olla loukkaus jotain kohtaan kunhan vaan tarpeeksi väännetään omien uskomuksien mukaisesti.. Menee sekoiluksi kun järjetön luuleee olevansa järkevä ja Tyhmä luulee olevansa viisas.. hullu luulee itseäänsä järkeväksi jne...


    Kun ei paljon huutele niin sekin menee viisaasta kunnes hänen puheensa koetellaan...

    Terroria voi harjoittaa ihan monella tavalla... vaikka ketä vastaan ja sillä tavalla hyväksi paremmaksi tuntea itsenäs kun haluaa pahaa tehdä.. eikä osaa varoa seuraamuksista...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


käräjillä kirjoitti:

>Tampere. Tampereen käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona 31-vuotiaan tamperelaismiehen tietoliikenteen häirinnästä ja uskonrauhan rikkomisesta 50 päiväsakkoon. Mies oli tukkinut internetin keskustelupalstaa erittäin suurella määrällä viestejä, joista osassa pilkattiin Jumalaa.
Tuomiot uskonrauhan rikkomisesta ovat harvinaisia. Nykyisen rikoslain pykälän voimassaoloaikana eli vuodesta 1999 lähtien siitä on tuomittu vain muutama henkilö. Miehelle kertyy päiväsakkoja 300 euroa. Keskustelupalstan ylläpitäjälle Eniro Oy:lle hänen on korvattava tietoliikenteen häirinnästä tullutta vahinkoa 1.300 euroa. Miehen tietokone tuomittiin menetetyksi valtiolle.
Mies oli lähetellyt viestejään Suomi24.fi-sivuston uskontoaiheiselle chat-palstalle eli reaaliaikaiselle keskustelupalstalle reilun puolen vuoden ajan marraskuusta 2003 alkaen.
Osa viesteistä oli ollut vain pitkiä merkkijonoja, mutta osassa rikottiin käräjäoikeuden mukaan ihmisten uskonrauhaa. Viesteissä oli pyhiin asioihin yhdistetty häpäisevällä tavalla seksuaalisia tekoja ja termejä, oikeus totesi. Niissä esiintyivät muun muassa Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki.
Uskonrauhan rikkomista on lain mukaan muun muassa, jos julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa kirkkojen tai uskonnollisten yhdyskuntien pyhinä pitämiä asioita. Mies kiisti oikeudessa uskonrauhan rikkomisen. Hän myönsi lähettäneensä viestit, mutta ilmoitti, ettei hänellä ollut tarkoitusta loukata. Oikeus kuitenkin katsoi, että laissa mainittu loukkaamistarkoitus oli, koska viestit oli lähetetty uskon asioista kiinnostuneiden seuraamalle palstalle ja ne olivat sisällöltään loukkaavia. ”Menettely ylittää sen, mitä on katsottava sananvapauden sallimaksi menettelyksi”, oikeus totesi.<

Oli tän päivä Hesarissa. vaikuttaa aivan K-miehen hommilta, ainaki tekee samaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu