Sosiaali- ja terveysministeri ehdottaa mietojen alkoholijuomien mainontaan rajoituksia, että alkoholihaitat lieventyisivät. Logiikka näyttää järkevältä, mutta osoittaa, ettei Hyssälä hallitse tehtäviään. Ongelmajuomisen haitoilla ja mietojen juomien mainonnalla ei ole mitään yhteyttä. Yhtä hyvin hän voisi kieltää jäätelömainonnan kesällä, koska silloin on paljon hukkumiskuolemia.
Hyssälä kannattaisi siirtää sivuun, ellei hän pysty saamaan mitään aikaan sillä sosiaalipolitiikan rintamalla, joka aiheuttaa pakonomaisen juomisen syyt.
Kukaan nimittäin ei juo siksi, että juomia mainostetaan, sillä parhaimmillaankin mainonta vaikuttaa vain siihen, mitä juomaa juodaan silloin, kun juodaan, vaikka siinäkin on paljon selkeämpänä vaikuttimena juojan sosiaalinen viiteryhmä ja usein se, mistä juomasta saa halvimmalla eniten alkoholiprosentteja
Hyssälä ei hallitse tehtäviään
25
755
Vastaukset
- viiteryhmä
kuules enpä oikein usko että hyssälä on välttämäti estämässä näitä niin sanottuja juoppojen juomista.
Vaan tarkoituksena on paremminkin estää koulua käyvien alle 16-vuotiaitten juominen joka on tänäpäivänä siirtynyt viikonlopuista jo keskelle viikkoakin tietenkin on käytössä muitakin aineita.
Mietippä sitä kuinka oppivainen voi olla sellainen kaveri joka liottaa aivosolujaan alaikäisenä alkoholissa.
Mitä Hyssälä tässä tilanteessa voi tehdä 1. nostaa veroja 2. estää mainoksia tuomasta myönteistä vaikutelmaa alkholista. Ykkösvaihtoehtohan on jo aikaisemmin tyrmätty.
Sinänsä ristiriitainen tilanne syntyy myös siitä kun koetetaan valistaa lasta alkoholin vaaroista ja sitten tulee mainos tv:stä luomaan toisenlaista mielikuvaa.
Näihin yllä mainittuihin asioihin pitäisi lasten vanhempien ottaa kanttaa ja keskustelemaan lastensa kanssa näistä asioista ja olla kiinnostunut lasten menoista.
Niin mahtaako noista mietojen juomien käyttäjistä tulla niitä tulevaisuuden ongelmakäyttäjiä? ehkä
Tiedätkö sinä mitä jälkikasvusi (jos on, varsinkin peruskouluiässä) tekevät iltaisin kun ovat kaveridensa kanssa ja teetkö päivittäisen halauksen?
Kirjoitus hieman tökkii mutta eiköhön siitä ajatus kuitenkin selviä.- Jaba_43
Sosiaalinen viiteryhmä ratkaiseen niorten alkoholinkäytön ja sen määrän. mainonta voi vaikuttaa vain siihen, mitä juodaan silloin kun juodaan.
Mainonnan vaikutúksia on tutkittu erittäin paljon eikä koskaan ole missään tällä maapallolla osoitettu, että mainonnan määrän vaihtelut vaikuttaisivat juomisen määrän vaihteluihin, mutta juomisen jakautumiseen eri juomien suhteen mainonta sen sijaan vaikuttaakin.
Kun mainonta on ikään kuin markkinakakun jakamista, niin se kieltämällä ei pienennetä kakun kokoa.
Tämä Hyssälän tulisi tajuta ja puuttua ongelman syihin eikä lillukanvarsiin kerätäkseen itselleen poliittisia irtopisteitä asialla, joka saa kansan keskuudessa huomiota - kuten sinulta - mutta ei vaikuta yhtään mitään itse ongelmaan. - tajunnut
Jaba_43 kirjoitti:
Sosiaalinen viiteryhmä ratkaiseen niorten alkoholinkäytön ja sen määrän. mainonta voi vaikuttaa vain siihen, mitä juodaan silloin kun juodaan.
Mainonnan vaikutúksia on tutkittu erittäin paljon eikä koskaan ole missään tällä maapallolla osoitettu, että mainonnan määrän vaihtelut vaikuttaisivat juomisen määrän vaihteluihin, mutta juomisen jakautumiseen eri juomien suhteen mainonta sen sijaan vaikuttaakin.
Kun mainonta on ikään kuin markkinakakun jakamista, niin se kieltämällä ei pienennetä kakun kokoa.
Tämä Hyssälän tulisi tajuta ja puuttua ongelman syihin eikä lillukanvarsiin kerätäkseen itselleen poliittisia irtopisteitä asialla, joka saa kansan keskuudessa huomiota - kuten sinulta - mutta ei vaikuta yhtään mitään itse ongelmaan.asian ydintä.
Sillä siinä lasten joukossa on niin lääkärien lapsia kuin talonmiehen lapsia se mikä heitä yhdistää on halpa ja mukava alkoholi.
toivottavsti sinä et kuulu niihin jotka haastavat opettajia oikeuteen siitä että ovat ottaneet yhteyttä kotiin heidän lapsensa alkoholin käytön vuoksi.
Tiedäkö mikä ongelma nuorten kohdalla on?
heillä ei ole oikeita vanhempia vaan ainostaan lappu mikrossa "jääkaapissa laatikkoa, lämmitä sitä jos haluat syödä"
Kuinka usein sinä vietät yhteistä aikaa perheesi kanssa(jos sinulla sitä on)? tuleeko sitä aikaa enemmän kuin 1h/viikossa?
Onko heillä mahdollinen ensimmäinen kontakti aikuiseen ihmiseen vasta koulussa?
Kysy ihmeessä jos sinulla on omassa perheessä tai tuttava perheessä miten nuoret juovat nykyisin ja miksi ja ketä siellä on. - väärässä !
Jaba_43 kirjoitti:
Sosiaalinen viiteryhmä ratkaiseen niorten alkoholinkäytön ja sen määrän. mainonta voi vaikuttaa vain siihen, mitä juodaan silloin kun juodaan.
Mainonnan vaikutúksia on tutkittu erittäin paljon eikä koskaan ole missään tällä maapallolla osoitettu, että mainonnan määrän vaihtelut vaikuttaisivat juomisen määrän vaihteluihin, mutta juomisen jakautumiseen eri juomien suhteen mainonta sen sijaan vaikuttaakin.
Kun mainonta on ikään kuin markkinakakun jakamista, niin se kieltämällä ei pienennetä kakun kokoa.
Tämä Hyssälän tulisi tajuta ja puuttua ongelman syihin eikä lillukanvarsiin kerätäkseen itselleen poliittisia irtopisteitä asialla, joka saa kansan keskuudessa huomiota - kuten sinulta - mutta ei vaikuta yhtään mitään itse ongelmaan.Jos mainonta lopetetaan kokonaan, niin tietyn ajan kuluessa myöskin alkoholin kulutus vakiintuu alemmalle tasolle.
Tästä on näyttöä monen tuotteen suhteen. Siksi mainostajat pyrkivät pitämään säännöllisellä kampanjoinnilla tuotteitaan esillä, ensinnäkin siksi, etteivät vanhat asiakkaat unohda tuotetta ja toiseksi, että saataisiin houkuteltua uusia käyttäjiä tuotteille.
Joten, mainonnan rajoittaminen vähentää aivan varmasti pitkällä aikavälillä tuottteen käyttöä ja vähentää uusien käyttäjien määrää sekä tuotteen käyttökertoja.
Tietysti on muitakin syitä ongelmien taustalla, mutta ilman selkeää moraalista kannanottoa ei voida perustella miksi alkoholia ei ratkaise taustalla olevia ongelmia.
Joten mainonnan suhdetta tuotteen käytön edistämiseen ei voi kiistää !
Siinä olet aivan varmasti väärässä.
Jos alkoholimainontaan käytetty raha sijoitettaisiin urheilun julkituomisieen mediassa, pian jouduttaisiin ongelmiin nyrjähdysten, venähdysten ja muiden urheilutapaturmien kanssa, sekä tietysti lisääntyneen urheilupaikkojen ja ohjaajien tarpeeseen.
Kuten normaalisti, ongelmia ei voi ratkaista alkoholilla, mutta ne voi yrittää unohtaa.
Eikä sellaista ongelmaa ole vielä koskaan ollut, mitä ei voisi ryyppäämällä pahentaa.
Hyssälä on siinä suhteessa oikealla asialla, että Hyssälä tekee sen mitä tehtävissä on, vaikkakin vaikutukset ovat vähäisiä, mutta oikeansuuntaisia. Jaba_43 kirjoitti:
Sosiaalinen viiteryhmä ratkaiseen niorten alkoholinkäytön ja sen määrän. mainonta voi vaikuttaa vain siihen, mitä juodaan silloin kun juodaan.
Mainonnan vaikutúksia on tutkittu erittäin paljon eikä koskaan ole missään tällä maapallolla osoitettu, että mainonnan määrän vaihtelut vaikuttaisivat juomisen määrän vaihteluihin, mutta juomisen jakautumiseen eri juomien suhteen mainonta sen sijaan vaikuttaakin.
Kun mainonta on ikään kuin markkinakakun jakamista, niin se kieltämällä ei pienennetä kakun kokoa.
Tämä Hyssälän tulisi tajuta ja puuttua ongelman syihin eikä lillukanvarsiin kerätäkseen itselleen poliittisia irtopisteitä asialla, joka saa kansan keskuudessa huomiota - kuten sinulta - mutta ei vaikuta yhtään mitään itse ongelmaan.Kaikki mainostaminen lisää myös kulutusta, kun verrataan sitä tilanteeseen, missä ei mainosteta. Ilman markkinointia, johon mainostaminen olennaisena kuuluu, ei tuotteita saada tehokkaasti kuluttajien tietoisuuteen.
Alkoholimainonnassa on pitkällä tähtäimellä havaittavissa kaksi selkeää muutosta. Uusia markkinointikohteita ovat nuoret ja naiset. Nuorille ja käytännössä alaikäisille mainostetaan erilaisia alkoholipitoisia karkkijuomia. Tällaisen mainoksen olen nykyisin nähnyt esim. bussien istuinten selkänojissa. Mainos osoittaa erittäin suurta moraalin puutetta ja vastuuttomuutta, kun kohderyhmä on selvästi nuoret.
Toinen rinnakainen muutos koskee naisia. Naisiin kohdistuva mainonta aloitettiin joskus 90-luvulla ja naiset saatiin sen myötä litkimään siideriä, joka tuli uutena tuotteena massamarkkinoille.
Panimo- ja tupakkateollisuus ovat aina hellineet ajatusta, että mainonta vaikuttaa vain tuotemerkkien jakautumiseen. Tämä on täydellistä pötyä. Tupakoinnin osalta on tapahtunut vähentymistä sen jälkeen kun mainoskielto ja aikaisempaa tehokkaampi vastainformaatio alkoivat levitä. Miesten tupakointi on ollut vähenemään päin, nuorten naisten on lisääntynyt.
Alkoholimainonnan vähentämisellä ei ole kulutukseen mitään radikaalia merkitystä, koska juomista säätelevät enemmän kulttuuriset tekijät. Mainonnan rajoittamisella ja valvonnalla yhteiskunta kuitenkin osoittaa, että se ei ainakaan tue huonoa kehitystä. Tämäkin on tärkeämpää kuin sallia haitallisten aineiden tuottajille rajaton oikeus vaikuttaa esim. nuoriin, jotka ovat kaiken lisäksi kaikkein alttiimpia tällaisille vaikutteille.
Hyssälän konstit ovat vähissä ja on ymmärrettävää, että yritetään tehdä edes jotain vaikka sitten symbolisesti. Tuoreet tiedot kertoivat, että alkoholi tappoi viime vuonna noin 1800 ihmistä, mikä on 300 enemmän kuin edellisenä vuonna. Tosiasiassa alkoholi on merkittävänä myötävaikuttavana tekijänä kuolemissa noin 3000 tapauksessa. Näissä 1800 alkoholi on siis kuoleman varsinainen aiheuttaja. Tämä määrä on esim. 4-5 kertaa suurempi kuin liikenteessä kuolleiden määrä.
Alkoholiveron alennukset alkavat siis näkyä ja hyvin ennakoidusti. Myöhempinä vuosina on pelättävissä, että alkoholin suurkulutus ja alkoholismi heijastuvat myös rikollisuuden määriin kuten rattijuopumuksiin ja väkivaltaan.- niin se menee
Mielipidepankki kirjoitti:
Kaikki mainostaminen lisää myös kulutusta, kun verrataan sitä tilanteeseen, missä ei mainosteta. Ilman markkinointia, johon mainostaminen olennaisena kuuluu, ei tuotteita saada tehokkaasti kuluttajien tietoisuuteen.
Alkoholimainonnassa on pitkällä tähtäimellä havaittavissa kaksi selkeää muutosta. Uusia markkinointikohteita ovat nuoret ja naiset. Nuorille ja käytännössä alaikäisille mainostetaan erilaisia alkoholipitoisia karkkijuomia. Tällaisen mainoksen olen nykyisin nähnyt esim. bussien istuinten selkänojissa. Mainos osoittaa erittäin suurta moraalin puutetta ja vastuuttomuutta, kun kohderyhmä on selvästi nuoret.
Toinen rinnakainen muutos koskee naisia. Naisiin kohdistuva mainonta aloitettiin joskus 90-luvulla ja naiset saatiin sen myötä litkimään siideriä, joka tuli uutena tuotteena massamarkkinoille.
Panimo- ja tupakkateollisuus ovat aina hellineet ajatusta, että mainonta vaikuttaa vain tuotemerkkien jakautumiseen. Tämä on täydellistä pötyä. Tupakoinnin osalta on tapahtunut vähentymistä sen jälkeen kun mainoskielto ja aikaisempaa tehokkaampi vastainformaatio alkoivat levitä. Miesten tupakointi on ollut vähenemään päin, nuorten naisten on lisääntynyt.
Alkoholimainonnan vähentämisellä ei ole kulutukseen mitään radikaalia merkitystä, koska juomista säätelevät enemmän kulttuuriset tekijät. Mainonnan rajoittamisella ja valvonnalla yhteiskunta kuitenkin osoittaa, että se ei ainakaan tue huonoa kehitystä. Tämäkin on tärkeämpää kuin sallia haitallisten aineiden tuottajille rajaton oikeus vaikuttaa esim. nuoriin, jotka ovat kaiken lisäksi kaikkein alttiimpia tällaisille vaikutteille.
Hyssälän konstit ovat vähissä ja on ymmärrettävää, että yritetään tehdä edes jotain vaikka sitten symbolisesti. Tuoreet tiedot kertoivat, että alkoholi tappoi viime vuonna noin 1800 ihmistä, mikä on 300 enemmän kuin edellisenä vuonna. Tosiasiassa alkoholi on merkittävänä myötävaikuttavana tekijänä kuolemissa noin 3000 tapauksessa. Näissä 1800 alkoholi on siis kuoleman varsinainen aiheuttaja. Tämä määrä on esim. 4-5 kertaa suurempi kuin liikenteessä kuolleiden määrä.
Alkoholiveron alennukset alkavat siis näkyä ja hyvin ennakoidusti. Myöhempinä vuosina on pelättävissä, että alkoholin suurkulutus ja alkoholismi heijastuvat myös rikollisuuden määriin kuten rattijuopumuksiin ja väkivaltaan.Työttömät ja rapaduunarit saadaan fiksusti päiviltä halvalla viinalla. Se on Hyssiksen tarkoitus.
- Jaba_43
tajunnut kirjoitti:
asian ydintä.
Sillä siinä lasten joukossa on niin lääkärien lapsia kuin talonmiehen lapsia se mikä heitä yhdistää on halpa ja mukava alkoholi.
toivottavsti sinä et kuulu niihin jotka haastavat opettajia oikeuteen siitä että ovat ottaneet yhteyttä kotiin heidän lapsensa alkoholin käytön vuoksi.
Tiedäkö mikä ongelma nuorten kohdalla on?
heillä ei ole oikeita vanhempia vaan ainostaan lappu mikrossa "jääkaapissa laatikkoa, lämmitä sitä jos haluat syödä"
Kuinka usein sinä vietät yhteistä aikaa perheesi kanssa(jos sinulla sitä on)? tuleeko sitä aikaa enemmän kuin 1h/viikossa?
Onko heillä mahdollinen ensimmäinen kontakti aikuiseen ihmiseen vasta koulussa?
Kysy ihmeessä jos sinulla on omassa perheessä tai tuttava perheessä miten nuoret juovat nykyisin ja miksi ja ketä siellä on.Tajuan oikein hyvin ongelmat, joista kirjoitat. Itselläni on kolme lasta, aikuisia kaikki, jotka varttuivat teini-ikään kostean 70-80-lukujen taitteessa, latenlapsia minulla on kuusi. Heistä vanhimmat alkavat olla siinä iässä, että päihteiden kokeilu voi tulla ajankohtaiseksi.
Kirjoituksessasi ei ollut mitään, minkä kanssa olisin eri mieltä.
Mutta siitä olen myös täysin varma, että alkoholin mainonnan kieltämisellä ei ole pienintäkään merkitystä muorten alkoholikokeilujen ja juomisen MÄÄRÄÄN. Tämä logiikka oli tarkemmin selvitetty edellisessä tejkstissäni. - Jaba_43
väärässä ! kirjoitti:
Jos mainonta lopetetaan kokonaan, niin tietyn ajan kuluessa myöskin alkoholin kulutus vakiintuu alemmalle tasolle.
Tästä on näyttöä monen tuotteen suhteen. Siksi mainostajat pyrkivät pitämään säännöllisellä kampanjoinnilla tuotteitaan esillä, ensinnäkin siksi, etteivät vanhat asiakkaat unohda tuotetta ja toiseksi, että saataisiin houkuteltua uusia käyttäjiä tuotteille.
Joten, mainonnan rajoittaminen vähentää aivan varmasti pitkällä aikavälillä tuottteen käyttöä ja vähentää uusien käyttäjien määrää sekä tuotteen käyttökertoja.
Tietysti on muitakin syitä ongelmien taustalla, mutta ilman selkeää moraalista kannanottoa ei voida perustella miksi alkoholia ei ratkaise taustalla olevia ongelmia.
Joten mainonnan suhdetta tuotteen käytön edistämiseen ei voi kiistää !
Siinä olet aivan varmasti väärässä.
Jos alkoholimainontaan käytetty raha sijoitettaisiin urheilun julkituomisieen mediassa, pian jouduttaisiin ongelmiin nyrjähdysten, venähdysten ja muiden urheilutapaturmien kanssa, sekä tietysti lisääntyneen urheilupaikkojen ja ohjaajien tarpeeseen.
Kuten normaalisti, ongelmia ei voi ratkaista alkoholilla, mutta ne voi yrittää unohtaa.
Eikä sellaista ongelmaa ole vielä koskaan ollut, mitä ei voisi ryyppäämällä pahentaa.
Hyssälä on siinä suhteessa oikealla asialla, että Hyssälä tekee sen mitä tehtävissä on, vaikkakin vaikutukset ovat vähäisiä, mutta oikeansuuntaisia.Olen tutustunut hyvin moniin tutkimuksiin eri maista ja missään näissä tutkimuksissa ei ole osoitettu yhteyttä alkohoilimainonnan määrän ja alkoholin kokonaiskulutuksen määrän välillä.
Mainonnan kieltämisellä ja alkoholin kokonaiskulutuksen alenemisella ei siis ole mitään yhteyttä.
Pidät mainontaa paljon vahvempana vaikuttajana kuin minä, vaikka minä olen ollut alalla yli 40 vuotta ja tiedän mainonnasta melko paljon, ja tällä perusteella sanonkin, että ikäväkseni olet väärässä.
Mitä tulee siihen, että mainonnan käytöllä esistetään tuotteen käytön lisäämistä, niin se pitää paikkansa, mutta toimii tuoteryhmän sisällä, mitä enemmän jotain tuotetta mainostetaan, sitä suuremman markkinaosuuden se saavuttaa toisten tuotteiden kustannuksella, mutta kokonaismarkkinoiden kasvuun mainonta ei koskaan yksinään vaikuta.
Näin se vaan on.
Alkoholin suhteen emme ole eri mieltä. Sen haitat ovat vakavia. Mutta jos Hyssälä uskottelee itselleen, että alkoholin kulutus alenisi mainonnan kieltämällä, niin hän ei ole tehtäviensä tasalla, ei ollenkaan. - Jaba_43
Mielipidepankki kirjoitti:
Kaikki mainostaminen lisää myös kulutusta, kun verrataan sitä tilanteeseen, missä ei mainosteta. Ilman markkinointia, johon mainostaminen olennaisena kuuluu, ei tuotteita saada tehokkaasti kuluttajien tietoisuuteen.
Alkoholimainonnassa on pitkällä tähtäimellä havaittavissa kaksi selkeää muutosta. Uusia markkinointikohteita ovat nuoret ja naiset. Nuorille ja käytännössä alaikäisille mainostetaan erilaisia alkoholipitoisia karkkijuomia. Tällaisen mainoksen olen nykyisin nähnyt esim. bussien istuinten selkänojissa. Mainos osoittaa erittäin suurta moraalin puutetta ja vastuuttomuutta, kun kohderyhmä on selvästi nuoret.
Toinen rinnakainen muutos koskee naisia. Naisiin kohdistuva mainonta aloitettiin joskus 90-luvulla ja naiset saatiin sen myötä litkimään siideriä, joka tuli uutena tuotteena massamarkkinoille.
Panimo- ja tupakkateollisuus ovat aina hellineet ajatusta, että mainonta vaikuttaa vain tuotemerkkien jakautumiseen. Tämä on täydellistä pötyä. Tupakoinnin osalta on tapahtunut vähentymistä sen jälkeen kun mainoskielto ja aikaisempaa tehokkaampi vastainformaatio alkoivat levitä. Miesten tupakointi on ollut vähenemään päin, nuorten naisten on lisääntynyt.
Alkoholimainonnan vähentämisellä ei ole kulutukseen mitään radikaalia merkitystä, koska juomista säätelevät enemmän kulttuuriset tekijät. Mainonnan rajoittamisella ja valvonnalla yhteiskunta kuitenkin osoittaa, että se ei ainakaan tue huonoa kehitystä. Tämäkin on tärkeämpää kuin sallia haitallisten aineiden tuottajille rajaton oikeus vaikuttaa esim. nuoriin, jotka ovat kaiken lisäksi kaikkein alttiimpia tällaisille vaikutteille.
Hyssälän konstit ovat vähissä ja on ymmärrettävää, että yritetään tehdä edes jotain vaikka sitten symbolisesti. Tuoreet tiedot kertoivat, että alkoholi tappoi viime vuonna noin 1800 ihmistä, mikä on 300 enemmän kuin edellisenä vuonna. Tosiasiassa alkoholi on merkittävänä myötävaikuttavana tekijänä kuolemissa noin 3000 tapauksessa. Näissä 1800 alkoholi on siis kuoleman varsinainen aiheuttaja. Tämä määrä on esim. 4-5 kertaa suurempi kuin liikenteessä kuolleiden määrä.
Alkoholiveron alennukset alkavat siis näkyä ja hyvin ennakoidusti. Myöhempinä vuosina on pelättävissä, että alkoholin suurkulutus ja alkoholismi heijastuvat myös rikollisuuden määriin kuten rattijuopumuksiin ja väkivaltaan.Kaikki mainostaminen lisää myös kulutusta, kun verrataan sitä tilanteeseen, missä ei mainosteta. Ilman markkinointia, johon mainostaminen olennaisena kuuluu, ei tuotteita saada tehokkaasti kuluttajien tietoisuuteen.
--------
Tuoteryhmän kokonaiskulutuksen kasvu ei koskaan johdu mainonnan määrästä, Kokonaiskulutuksen kasvun takana täytyy olla jokin uusi tarve, jonka uusi tuoteryhmä tyydyttää - kamerakännykät tästä esimerkkinä. mainonnan myyntiä lisäävä vaikutus kohdistuu siis aina ainoastaan siihen tuotteeseen, bränsiin, jota mainostetaan, ja joka mainonnan määrän lisäyksen kautta saa suuremman markkinaosuuden tuoteryhmän sisällä. Näin on etenkin sellaisissa "kyllästyneissä" tuoteryhmissä kuin alkoholi. Mainonnalla voidaan vaikuttaa siihen, mitä juomamerkkiä juodaan, mutta ei tippaakaan siihen kuinka suuria määriä juodaan. Kukaan ei edes aloita juomista siksi, että viinaa mainostetaan. ratkaisevat syyt ovat muualla, sosiaalisessa ympäristössä, kunkin omissa viiteryhmissä, jne... mutta ei mainonnan määrässä.
Alkoholimainonnassa on pitkällä tähtäimellä havaittavissa kaksi selkeää muutosta. Uusia markkinointikohteita ovat nuoret ja naiset. Nuorille ja käytännössä alaikäisille mainostetaan erilaisia alkoholipitoisia karkkijuomia. Tällaisen mainoksen olen nykyisin nähnyt esim. bussien istuinten selkänojissa. Mainos osoittaa erittäin suurta moraalin puutetta ja vastuuttomuutta, kun kohderyhmä on selvästi nuoret.
---------------------
Moraalisessa mielessä olen kanssasi samaa mieltä. Nuoriin ei pidä kohdistaa alkoholimainontaa, mutta samalla pitäisi kyllä kieltää näiden limunaadijuomien valmistuskin. Muilta osin viittaan siihen mitä yllä jo sanoin: nuortenkin juomisen syy on heidän sidosryhmissään ja sosiaalisessa ympäristössään. Ainutkaan nuori ei juo siksi, että juomia mainostetaan, todellinen syys on monimutkaisempi.
Toinen rinnakainen muutos koskee naisia. Naisiin kohdistuva mainonta aloitettiin joskus 90-luvulla ja naiset saatiin sen myötä litkimään siideriä, joka tuli uutena tuotteena massamarkkinoille.
------------------
Ehkäpä naiset korvasivat siiderillä oluen tai valkoviinin? Alkoholin kokonaiskulutusta siiderin mainonta ei ole kasvattanut, vaikka siiderin markkinoilletulo on saattanut aiheuttaa juomatapojen muutosta eri sosiaaliryhmissä, onhan siideri uutena tuotteena uudenlainen ratkaisu erilaisiin seurustelutilanteiden juomatyyleihin.
Panimo- ja tupakkateollisuus ovat aina hellineet ajatusta, että mainonta vaikuttaa vain tuotemerkkien jakautumiseen. Tämä on täydellistä pötyä. Tupakoinnin osalta on tapahtunut vähentymistä sen jälkeen kun mainoskielto ja aikaisempaa tehokkaampi vastainformaatio alkoivat levitä. Miesten tupakointi on ollut vähenemään päin, nuorten naisten on lisääntynyt.
--------------------
Tupakan kohdalla terveysvalistus on purrut lähinnä siten, että ns. paremman väen joukossa on alettu pitää tupakointia jotenkin rahvaanomaisena ja vulgäärinä. Mainonnan lopettamisen merkitystä ei ole koskaan osoitettu muuta kuin sen suhteen, ettei uusia tuotteita ole mahdollista tuoda markkinoille samoin kuin ennen, joten kulutus on mainonnan puuttuessa keskittynyt yhä harvempiin merkkeihin.
Alkoholimainonnan vähentämisellä ei ole kulutukseen mitään radikaalia merkitystä, koska juomista säätelevät enemmän kulttuuriset tekijät. Mainonnan rajoittamisella ja valvonnalla yhteiskunta kuitenkin osoittaa, että se ei ainakaan tue huonoa kehitystä. Tämäkin on tärkeämpää kuin sallia haitallisten aineiden tuottajille rajaton oikeus vaikuttaa esim. nuoriin, jotka ovat kaiken lisäksi kaikkein alttiimpia tällaisille vaikutteille.
--------------
Tuossa on sellaisia moraalisia perusteluja, joita vastaan on aika vaikea kinata, Siksipä toistankin vain sen, että jos Hyssälä luulee mainoskiellon vähentävän alkoholikukutusta, niin hän ei ole tehtäviensä tasalla, koska kyllä ministerin pitää pystyä puuttumaan sinne, missä ongelman todelliset syyt ovat, ja se ei ole mainonnan olemassaolo. Mainontaan puuttuminen ministeritasolla on minsuat halpahintaista ppopulisointia vakavassa asiassa.
Hyssälän konstit ovat vähissä ja on ymmärrettävää, että yritetään tehdä edes jotain vaikka sitten symbolisesti. Tuoreet tiedot kertoivat, että alkoholi tappoi viime vuonna noin 1800 ihmistä, mikä on 300 enemmän kuin edellisenä vuonna. Tosiasiassa alkoholi on merkittävänä myötävaikuttavana tekijänä kuolemissa noin 3000 tapauksessa. Näissä 1800 alkoholi on siis kuoleman varsinainen aiheuttaja. Tämä määrä on esim. 4-5 kertaa suurempi kuin liikenteessä kuolleiden määrä.
------------
Juuri noiohin asioihin pitäisi paneutua eikä hakea halpaa julkisuutta puhumalla mainoskiellosta kulutuksen vähentäjänä, koska se ei pidä paikkaansa.
Alkoholiveron alennukset alkavat siis näkyä ja hyvin ennakoidusti. Myöhempinä vuosina on pelättävissä, että alkoholin suurkulutus ja alkoholismi heijastuvat myös rikollisuuden määriin kuten rattijuopumuksiin ja väkivaltaan.
------------
Mistähän syystä halvan viinan maissa ei ole aivan mahdottomasti rikollisia. Espanjassakin saa viinipullon lähikaupasta 65 sentillä ja litra brändiä maksaa 4-5 euroa.
osaatko selittää tämän ilmiön? Jaba_43 kirjoitti:

osaatko selittää tämän ilmiön?Halvan viinan maissa, joista nyt esimerkkinä Etelä-Euroopan maat lienevät mielessäsi, on kyllä rikollisuutta ja usein enemmänkin kuin Suomessa, mutta erona on se, ettei siellä ole alkoholiin kytkeytyvää rikollisuutta läheskään yhtä paljon kuin meillä. Juomatapakulttuuri ei ole humahakuinen eikä siten johda humalassa tehtyihin rikoksiin. Jos Suomessa olisi tällainen juomakulttuuri, meillä olisi aivan minimaalinen rikollisuusongelma.
Mutta yhteyttä halvan viinan ja vähäisen rikollisuuden välillä ei ole siinä mielessä kuin tahdot sen esittää. Vastakkaisia esimerkkejä ovat taas itäisen Euroopan maat, joissa on halpaa viinaa ja moninkertainen rikollisuus Suomeen verrattuna.
Pelkkä halpa viina ei siis tuota rikollisuusongelmia. Mutta ongelmia syntyy silloin, kun halpa viina ja humalahakuinen juomakulttuuri kohtaavat. Suomesta pitäisi tehdä ensin viinimaa (ja vain ruokajuomana) ja sitten lähteä alentamaan hintoja. Toisin päin se ei ole oikein onnistunut.- Jaba_43
Mielipidepankki kirjoitti:
Halvan viinan maissa, joista nyt esimerkkinä Etelä-Euroopan maat lienevät mielessäsi, on kyllä rikollisuutta ja usein enemmänkin kuin Suomessa, mutta erona on se, ettei siellä ole alkoholiin kytkeytyvää rikollisuutta läheskään yhtä paljon kuin meillä. Juomatapakulttuuri ei ole humahakuinen eikä siten johda humalassa tehtyihin rikoksiin. Jos Suomessa olisi tällainen juomakulttuuri, meillä olisi aivan minimaalinen rikollisuusongelma.
Mutta yhteyttä halvan viinan ja vähäisen rikollisuuden välillä ei ole siinä mielessä kuin tahdot sen esittää. Vastakkaisia esimerkkejä ovat taas itäisen Euroopan maat, joissa on halpaa viinaa ja moninkertainen rikollisuus Suomeen verrattuna.
Pelkkä halpa viina ei siis tuota rikollisuusongelmia. Mutta ongelmia syntyy silloin, kun halpa viina ja humalahakuinen juomakulttuuri kohtaavat. Suomesta pitäisi tehdä ensin viinimaa (ja vain ruokajuomana) ja sitten lähteä alentamaan hintoja. Toisin päin se ei ole oikein onnistunut.Viini on etelässä syntynyt ja on siis osa heidän kulttuuriperimäänsä. Väkeviäkin siellä on tislattu, kun sato on ollut suuri tai viinistä muuten tullut juomakelvotonta. Sen sijaan etelän sosiaalisuus on kokonaan toisenlaista, sielää ihmniset elävät periteisesti yhteisöissä ja pitävät myös hauskaa keskenään, ja humalaan tuloa pidetään häpeällisenä.
Suomessa on viinaa pidetty aina pahana asiana, kiellettynä ja tuomittavana. Uskonnollinen raittiusliike on tuominnut kaiken, myös kohtuujuomisen ja ruokajuomisen. Jos kosketkaan viinaan, sinut syyllistetään syntiseksi. Tätä taustaa vasten on humalahakuinen juominen hyvin ymmärrettävää, ehkä sitä tulee myös meidän vahvasta slaavilaisesta perimästämme.
Niinpä jostain pitäisi etsiä ulospääsyä viinan ongelmista, koska hinnan pitäminen korkealla lisää muita ongelmia ja mainoskielto on pelkkää poliittista populismia, jolla kansa saadaan luulemaan, että Hyssälä muka jotain tekisi itse ongelmalle, vaikkei tee mitään. - juha210
Mielipidepankki kirjoitti:
Halvan viinan maissa, joista nyt esimerkkinä Etelä-Euroopan maat lienevät mielessäsi, on kyllä rikollisuutta ja usein enemmänkin kuin Suomessa, mutta erona on se, ettei siellä ole alkoholiin kytkeytyvää rikollisuutta läheskään yhtä paljon kuin meillä. Juomatapakulttuuri ei ole humahakuinen eikä siten johda humalassa tehtyihin rikoksiin. Jos Suomessa olisi tällainen juomakulttuuri, meillä olisi aivan minimaalinen rikollisuusongelma.
Mutta yhteyttä halvan viinan ja vähäisen rikollisuuden välillä ei ole siinä mielessä kuin tahdot sen esittää. Vastakkaisia esimerkkejä ovat taas itäisen Euroopan maat, joissa on halpaa viinaa ja moninkertainen rikollisuus Suomeen verrattuna.
Pelkkä halpa viina ei siis tuota rikollisuusongelmia. Mutta ongelmia syntyy silloin, kun halpa viina ja humalahakuinen juomakulttuuri kohtaavat. Suomesta pitäisi tehdä ensin viinimaa (ja vain ruokajuomana) ja sitten lähteä alentamaan hintoja. Toisin päin se ei ole oikein onnistunut.Ehkä meidän ei pitäisi puhua juomatapakulttuurista lainkaan juomatapoja käsitellessä, vaan pikemminkin elämäntapakulttuurista ja valtiojärjestelmien eri muodoista.
Heitit karkean heiton Etelä-Euroopan- ja Itä-Euroopan maiden erilaisesta lähestymistavasta alkoholin käyttöön. Äkkiä ajateltuna näiden alueiden ja niiden valtiojärjestelmien eroissa on eräs yhdistävä tekijä - Itä = sosialistinen ja Länsi/Etelä = kapitalistisempi. Toisessa vastuu on ylhäällä ja toisessa lähellä ihmistä - mielenkiintoista.
- älä jäbä puhu paskaa
Kyllä mainoksilla nimenomaan pyritään lisäämään tuotteen kulutusta. Ihan missä elinkaaren vaiheessa tahansa.
Olet täysidiootti tuossa mainosuskossasi.
Hyssälä on parantanut otettaan ministerinä.
Kyllä alkoholille on olemassa niin suuri luontainen kysyntä, ettei sitä erikseen tarvitse mainostaa. pöljä.- Jaba_43
Ennätin jo kirjoitella vastauksia muiden viesteihin, joten sinäkin saat käsityksen mainonnasta, kun lukaiset mitä olen kirjoittanut muille.
Eikä minulla mitään mainosuskoa ole, on vain yli 40 vuoden ammattityaito mainonnasta, mikä on kantapään kautta opettanut myös sen, mikä on mainonnalle mahdollista ja mikä ei ole.
Alkoholille todella on olemassa sellainen luontainen kysyntä, ettei se kysyntä mainonnalla mihinkään kasva eikä mainoskiellolla mihinkään pienene. Siihen mainonta kyllä vaikuttaa minkä merkkisten juomien kesken kysyntä jakautuu, eli juomavalmistajat kilpailevat kokonaiskysynnän sisällä markkinaosuuksistaan juuri mainonnan avulla.
- juha210
Hyssälä pitää erottaa tehtävistään valtion etuja ajattelemattomana tekijänä heti. Viinaveroa pitää alentaa, suomalainen alkoholimonopoli on purettava ja alkoholituotteet on laskettava vapaaseen kauppaan elintarvikkeiden kanssa samaan hyllyyn.
Ongelmajuomisen syyt ovat aivan jossain muualla kuin halvassa viinassa ja sen mainostamisessa.Ja on varmaan ihan pelkkää sattumaa, että alkoholikuolemat lisääntyvät rajusti heti veronalennuksen jälkeisenä vuotena kulutuksen kasvun myötä. Sattumaa varmaan on sekin, että sama korkea taso, jopa sen ylitys jatkuu tänäkin vuonna. Liekö sattumaa sekin, että Suomessa koettiin kaikkien aikojen kulutuskasvu heti vuoden 1969 keskiolutvapautuksen jälkeen. Tilastoluvut eivät oikein tue väitteitäsi.
- juha210
Mielipidepankki kirjoitti:
Ja on varmaan ihan pelkkää sattumaa, että alkoholikuolemat lisääntyvät rajusti heti veronalennuksen jälkeisenä vuotena kulutuksen kasvun myötä. Sattumaa varmaan on sekin, että sama korkea taso, jopa sen ylitys jatkuu tänäkin vuonna. Liekö sattumaa sekin, että Suomessa koettiin kaikkien aikojen kulutuskasvu heti vuoden 1969 keskiolutvapautuksen jälkeen. Tilastoluvut eivät oikein tue väitteitäsi.
Kuolemien lisääntyminen on alkoholin vastustajien propagandamantraa toteutettuna tilastojen manipulointia hyväksi käyttämällä.
Alkoholiperäisten sairauksien tappaviksi kehittyminen vie aika paljon kauemmin aikaa kuin yhden vuoden.
Miksi rattijuopumustapausten määrä on poliisin tilastoinnin mukaan jopa vähentynyt veronalennuksen jälkeen? - käyttö
juha210 kirjoitti:
Kuolemien lisääntyminen on alkoholin vastustajien propagandamantraa toteutettuna tilastojen manipulointia hyväksi käyttämällä.
Alkoholiperäisten sairauksien tappaviksi kehittyminen vie aika paljon kauemmin aikaa kuin yhden vuoden.
Miksi rattijuopumustapausten määrä on poliisin tilastoinnin mukaan jopa vähentynyt veronalennuksen jälkeen?lisääntynyt.
juha210 kirjoitti:
Kuolemien lisääntyminen on alkoholin vastustajien propagandamantraa toteutettuna tilastojen manipulointia hyväksi käyttämällä.
Alkoholiperäisten sairauksien tappaviksi kehittyminen vie aika paljon kauemmin aikaa kuin yhden vuoden.
Miksi rattijuopumustapausten määrä on poliisin tilastoinnin mukaan jopa vähentynyt veronalennuksen jälkeen?Tilastotiedot perustuvat lääketieteellisiin diagnooseihin, joita suorittavat lääkärit ohjeistuksen mukaan eri puolilla maata. Tarkoitatko, että lääkärit ovat ryhtyneet keskenään salaliittoon ja ruksaavat enemmän kuolemia kuin sattuu vai ruksaavat vääriä kuolinsyitä?
Alkholiperäisten sairauksien kehittyminen tappaviksi vie aikaa enemmän kuin vuoden. Siinä olet ihan oikeassa. Mutta se mikä sinulta jää tässä huomaamatta, on suurkuluttajien kulutuksen lisääntyminen. Tämä joukko on sellaista, joka kuolee lähivuosina, koska on jo pitkä ryyppykierre takana. Juuri tämä mahdollisuus annostuksen ylläpitämiseen ja lisäämiseen merkitsi sitä, että osa heistä kuoli nyt vuoden pari etuajassa. Tästä tulee tämä lisäys.
Myöhemmässä vaiheessa lisäys tulee sitä kautta, että myös suurkuluttajien määrä kasvaa. On siis potentiaalia kuolla ennenaikaisesti enemmän. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt kuolleet eivät olekaan määrätasolla poissa tulevien vuosien kuolleista. He korvautuvat entistä suuremmalla massalla ja näin pääsemme uudelle kuolleisuuden tasolle pysyvästi, ellei mitään tehdä.
Poliisin tilastointi on rattijuopumuksen suhteen hieman epäluotettava. Se johtuu siitä, että poliisi pystyy tilastoimaan aina enemmän rikoksia, jos se tehostaa valvontaansa. Terveysviranomaisten satunnaismittausten perusteella rattijuopumus ei ole lisääntynyt, joten poliisitiolasto antaa kyllä tämän hetken trendistä todellisen kuvan.
Suurkuluttajat eli ne jotka vuonna 2004 ja tänä vuonna kuolivat, ovat enimmäkseen niitä, jotka eivät enää autonajoa harrasta. Kuolleet ovat täysin tai liki puliasteella. Rattijuopumuksessa kulutuksen kasvu tullee näkymään myöhemmin, kun massakulutus kasvaa niin, että tietyn viikkokulutuksen raja ylittyy. Silloin niiden määrä jotka vielä kykenevät kontrolloimaan itseään vähenee ja kontrollin löystyminen näkyy mm. rattijuopumuksena. Ennen tätä vaihetta kasvu näkyy kyllä väkivallan kuten perheväkivallan kasvuna. Henkirikosten määrä on tässä erinomaisen luotettava mittari, koska lähes kaikki henkirikokset tulevat poliisin tietoon ja lähes kaikissa tapauksissa osapuolet ovat humalassa.
Olisin siis kyllä melko yllättynyt, jos kulutuksen kasvu ei lähivuosina tule näkymään myös rattijuopumuksen kasvuna. Jäämme odottamaan ja toivotaan, että olen väärässä.- Jaba_43
Vastustan kaikkia osittaisratkaisuja, kuten viinien vapauttamista maitokauppoihin ja väkevien pitämistä alkossa, koska se on populistista touhua ja aiheuttaa vain haittoja.
Kaikki on vapautettava kerralla, mutta sitä ennen on valtion syytä myydä Alko Oy eniten maksavalle, koska monopolin vapauttamisen jälkeen ei nykyisellä Alkon myymäläverkolla ole enää elinmahdollisuuksia. - juha210
käyttö kirjoitti:
lisääntynyt.
Huumeiden mainonta onkin viime aikoina ollut kovin vilkasta kaikissa mahdollisissa medioissa.
- juha210
Mielipidepankki kirjoitti:
Tilastotiedot perustuvat lääketieteellisiin diagnooseihin, joita suorittavat lääkärit ohjeistuksen mukaan eri puolilla maata. Tarkoitatko, että lääkärit ovat ryhtyneet keskenään salaliittoon ja ruksaavat enemmän kuolemia kuin sattuu vai ruksaavat vääriä kuolinsyitä?
Alkholiperäisten sairauksien kehittyminen tappaviksi vie aikaa enemmän kuin vuoden. Siinä olet ihan oikeassa. Mutta se mikä sinulta jää tässä huomaamatta, on suurkuluttajien kulutuksen lisääntyminen. Tämä joukko on sellaista, joka kuolee lähivuosina, koska on jo pitkä ryyppykierre takana. Juuri tämä mahdollisuus annostuksen ylläpitämiseen ja lisäämiseen merkitsi sitä, että osa heistä kuoli nyt vuoden pari etuajassa. Tästä tulee tämä lisäys.
Myöhemmässä vaiheessa lisäys tulee sitä kautta, että myös suurkuluttajien määrä kasvaa. On siis potentiaalia kuolla ennenaikaisesti enemmän. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt kuolleet eivät olekaan määrätasolla poissa tulevien vuosien kuolleista. He korvautuvat entistä suuremmalla massalla ja näin pääsemme uudelle kuolleisuuden tasolle pysyvästi, ellei mitään tehdä.
Poliisin tilastointi on rattijuopumuksen suhteen hieman epäluotettava. Se johtuu siitä, että poliisi pystyy tilastoimaan aina enemmän rikoksia, jos se tehostaa valvontaansa. Terveysviranomaisten satunnaismittausten perusteella rattijuopumus ei ole lisääntynyt, joten poliisitiolasto antaa kyllä tämän hetken trendistä todellisen kuvan.
Suurkuluttajat eli ne jotka vuonna 2004 ja tänä vuonna kuolivat, ovat enimmäkseen niitä, jotka eivät enää autonajoa harrasta. Kuolleet ovat täysin tai liki puliasteella. Rattijuopumuksessa kulutuksen kasvu tullee näkymään myöhemmin, kun massakulutus kasvaa niin, että tietyn viikkokulutuksen raja ylittyy. Silloin niiden määrä jotka vielä kykenevät kontrolloimaan itseään vähenee ja kontrollin löystyminen näkyy mm. rattijuopumuksena. Ennen tätä vaihetta kasvu näkyy kyllä väkivallan kuten perheväkivallan kasvuna. Henkirikosten määrä on tässä erinomaisen luotettava mittari, koska lähes kaikki henkirikokset tulevat poliisin tietoon ja lähes kaikissa tapauksissa osapuolet ovat humalassa.
Olisin siis kyllä melko yllättynyt, jos kulutuksen kasvu ei lähivuosina tule näkymään myös rattijuopumuksen kasvuna. Jäämme odottamaan ja toivotaan, että olen väärässä.Kuten jo kirjoitin - Hyssälä ei ajattele valtion etua tippaakaan, sillä pitkän ryyppykierteen tallaajat ovat jalostusarvoltaan erittäin negatiivisia yhteiskunnan kannalta katsottuna. Eikö olekin kaikkien kannalta parempi, että heistä päästään nopeammin eroon?
Poliisin valvonnan tehostumisen myötä rattijuopumusten määrän pitäisi siis näyttää entistäkin suurempaa kasvua, mutta totuus on toisenlainen. - juha210
Jaba_43 kirjoitti:
Vastustan kaikkia osittaisratkaisuja, kuten viinien vapauttamista maitokauppoihin ja väkevien pitämistä alkossa, koska se on populistista touhua ja aiheuttaa vain haittoja.
Kaikki on vapautettava kerralla, mutta sitä ennen on valtion syytä myydä Alko Oy eniten maksavalle, koska monopolin vapauttamisen jälkeen ei nykyisellä Alkon myymäläverkolla ole enää elinmahdollisuuksia.Aika mainio ehdotus - myydään Oy Alko Ab ruotsalaisille hyvään hintaan ja sitten vapautetaan viinan myynti Suomessa.
- Jaba_43
juha210 kirjoitti:
Aika mainio ehdotus - myydään Oy Alko Ab ruotsalaisille hyvään hintaan ja sitten vapautetaan viinan myynti Suomessa.
Jos alkoholin vähittäismyynti aiotaan vapauttaa, se merkitsee aivan automaattisesti sitä, että erittäin isot siivut Alkon 100% markkinaosuudesta menevät uusille kilpailijoille. Alkolla on siis edessä alasajo, johon sosiaali- ja terveysministeriö Alkon omistajana tuskin on koskaan valmis.
Siksi myynti voisi olla hyvä idea, jolloin alasajo jäisi uuden omistajan huoleksi ilman poliittista riskiä sille puolueelle, joka silloin on "hyssälänä" - Jaba_43
Mielipidepankki kirjoitti:
Ja on varmaan ihan pelkkää sattumaa, että alkoholikuolemat lisääntyvät rajusti heti veronalennuksen jälkeisenä vuotena kulutuksen kasvun myötä. Sattumaa varmaan on sekin, että sama korkea taso, jopa sen ylitys jatkuu tänäkin vuonna. Liekö sattumaa sekin, että Suomessa koettiin kaikkien aikojen kulutuskasvu heti vuoden 1969 keskiolutvapautuksen jälkeen. Tilastoluvut eivät oikein tue väitteitäsi.
Ja on varmaan ihan pelkkää sattumaa, että alkoholikuolemat lisääntyvät rajusti heti veronalennuksen jälkeisenä vuotena kulutuksen kasvun myötä. Sattumaa varmaan on sekin, että sama korkea taso, jopa sen ylitys jatkuu tänäkin vuonna.
----------------
Tuossa kannattaisi mennä syvemmälle yksityiskohtiin ja selvittää esim se tappoiko halpa alkoholi niitä, joilla oli jo patologinen alkoholiongelma ja oma juominen täysin hallitsematonta. Jos näin kävi, niin kannattaisi keskustella myös sosiaalisesta vastuusta, jos itsestään vastaamaan kymenemättömät juopot jätetään heitteille.
Ei kai alkoholipolitiikkaa linjata syyntakeettomien toiminnan mukaan? Kyllä juoppouteen on löydyttävä toisenlaisia sosialipoliittisia lääkkeitä kuin viinan hinnan pitäminen niin korkealla, ettei juopolilla ola varaa juoda itseään hengiltä.
Liekö sattumaa sekin, että Suomessa koettiin kaikkien aikojen kulutuskasvu heti vuoden 1969 keskiolutvapautuksen jälkeen.
----------------
Saatavuuden lisääntyminen oli tuolloin erittäin radikaali, kun Alkon myymälöitä ei ollut läöheskään niin toiuhassa kuin nyt, jolloin keskioluen vapautus todella purki patoutuneita kulutuspaineita, kun viinakauppaan matkustaminen oli monelle viitsimiskysymys.
Tilastoluvut eivät oikein tue väitteitäsi.
--------------------
Onko tilasto vain tolppa johon nojaat, vai lamppu, jolla valaiset kaikkea mahdollista, mikä asiaa selittää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1071163
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt621123Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv62847Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146846- 68747
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel107639Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto91601- 54588
- 78561
- 39528