.. ja sitä kannattaa rakentaa Suomessakin, jotta saadaan oppia ja markkinoita maailmalta.
"Selvitys: Tuulivoima-alan vienti voisi moninkertaistua
( 10.11. 12:06 )
Tuulivoima-alan vienti voisi moninkertaistua seuraavien 15 vuoden aikana.
Teknologiateollisuuden järjestön selvityksen mukaan myös alan työpaikkojen määrä voisi kasvaa huomattavasti, jos alan osaamiseen ja investointeihin panostettaisiin.
Selvityksessä hahmotellun kehittämisohjelman mukaan ala voisi tavoitella 1,4 miljardin euron vientiä vuonna 2020. Tänä vuonna tuulivoimateollisuuden vienti on noin 200 miljoonaa euroa.
– Suomen lämpötiloiltaan ja tuuliltaan voimakkaasti vaihtelevat erityisolosuhteet antavat mahdollisuuden kehittää vientituotteita uusille avautuville markkinoille, selvityksessä korostetaan.
Työpaikkojen määrä tuulivoimateollisuudessa voisi nousta 18 000:een nykyisestä 2 000:sta.
Selvityksen teki Teknologiateollisuus yhdessä Electrowatt-Ekonon ja Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen kanssa. (STT)

Vastaukset 5
Vanhimmat
juttus on jo ydinvoimapalstalla.
PS. se on myös sääntöjen vastainen kopio...
on se jotain sellaista mitä olisi tullut rakentaa jo vuosia sitten sijoittamalla osa energiaverosta - sen perustehan on luonnon säästäminen - tuotekehittelyyn ja rakentamiseen - nyt olisi jo mitä poimia.
Geopoliittista maailmanmenoa - "etten sanoisi"
Mulla on ainakin nyt jo riittävän iso sähkölasku. En kaipaa senttiäkään lisää siihen. Oletko tietoinen siitä seikasta, että näin tuotettu sähkö on jumalattoman kallista?
on markkinansa? Ymmärsitkö uutisen?
Ei sillä väliä, kunhan minua ei pakoiteta maksamaan niitä markkinoita