Nöyryys???

Nimimerkki jeesusteleva kiihko hihhuli Rangaistus viestiketjussani seuraavaa.

”Ensinnäkin minä en tuomitse ketään.
Totuus on kuitenkin se, että Raamattu osoittaa homouden esim. olevan syntiä, elikkä Raamatun mukaan se teko mm. on tuomittava teko. Raamattukaan ei kuitenkaan tuomitse vaan osoittaa mistä olisi syytä tuomita.
Tuomari on se joka päättää tuomion ja minä annan Jeesuksen ja Jumalan pitää sen tuomarin vallan.”

Jos sinä vain kerrot kuinka asiat ovat niin ethän sinä yritä millään tavalla vaikuttaa siihen saako homot rekisteröidä parisuhteensa vai eivät?

Pystytkö sinä ajattelemaan sellaista vaihtoehto, että ehkä sinä oletkin väärässä? Pystytkö myöntämään, että raamattusi totuus on totta sinulle vain, koska sinä uskot se olevan totta? Uskovaisilta tuntuu aina unohtuvan se että uskossa on kyse aina subjektiivisesta uskosta. Jos kyseessä olisi tieto niin silloin puhuttaisiin tiedonnoista! Eikö sinua yhtään häiritse se että sinä vaadit vain uskoa, mutta saman aikaisesti yrität todistella uskontoasi kaiken maailman ihmeillä? Eikö todisteet ihmeestä tapa uskon?

Minua häiritsee suunnattomasti se että uskovaiset uskonnosta riippumatta nostavat omien tunteidensa merkityksellisyyden muiden yläpuolelle. On hyvin ironista, että esimerkiksi raamatussa puhutaan siitä kuinka ihmisen pitää olla nöyrä, mutta todellisuudessa juuri niiltä, jotka raamattua eniten lukevat puuttuu nöyryys täydellisesti.

Mielestäni uskovaiset ihmiset tarvitsevat uskontoa luodakseen merkityksen omalle elämälleen. Jos ole olemassa kaikkivaltias olento niin miksi hän tarvitsee juuri sinua kertomaan homoille heidän tekemään väärin? Onko kyse siitä, että kaikkivaltias ei kykene ilmaisemaan omaa tahtoaan suoraan meille ihmisille vai onko kyse siitä, että sinä ja kaltaisesi saisitte merkityksen omalle elämällenne toimimalla jumalan sotureina? Miksi jumalasi voima näkyy vain niissä asioissa, joita et pysty todistamaan? Miksei jumalasi ilmaise itseään niin voimallisesti, että kukaan ei pystyisi häntä kyseenalaistaman?

Kun sinä julistat täällä uskonnostasi niin mikä on motiivisi? Ethän vain ole tyydyttämässä omaa pätemisen tarvettasi? Ethän ammenna voimaa toiminnallesi siitä kun kuvittelet itsesi jumalasi edessä viimeisellä tuomiolla? Tunnetko silloin nöyryyttä vai ylpeyttä itsestäsi?

Kun tässä maailmassa on niin paljon uskontoja niin mitkä ovat sinun kriteerisi joiden avulla pystyt tuomitsemaan toisen uskonnon edustajan pyhään kirjaan perustuvan teon(vrt. homouden tuomitseminen)? Kuinka sinä vertailet teidän uskojenne aitoutta? Onko sinulla käytössä mitään muuta kuin oma tunteesi siitä, että olet oikeassa? Missä on nöyryys kun pidät omaa subjektiivista tunnettasi toisen ihmisen tunnetta parempana ja totuuden mukaisempana?

Mikään ei ole pelottavampaa kuin se että on olemassa kirjoja(Raamattu, Koraani, yms.), joiden määräyksiä jotkin ihmiset eivät kyseenalaista vaan toteuttavat niitä seurauksista välittämättä. Kun terroristit iskevät he ovat jumalansa asialla aivan samoin kuin Yhdysvallat taistelee jumalansa nimessä. Missä on se nöyryys, jossa ihmiset luopuisivat ajatuksestaan olla jumalansa oikea käsi ja antaisivat jumalalleen vallan toimia täällä maailmassa haluamallaan tavalla?
712576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 71

Vanhimmat

Suvaitsevaisuus on toki oikein ymmärrettynä hyvä asia.

Mutta mitä kaikkea pitää suvaita?
Homoutta? Pedofiliaa? Eläimiinsekaantumista? Nekrofiliaa? Murhia? Raiskauksia? Insestiä? Muita rikoksia?

Jos oma lapsesi raiskattaisiin tai murhattaisiin, olisitko suvaitsevainen ja ymmärtäväinen tekijää kohtaan?
Tuskinpa!

Suvaitsevaisuudellakin on rajansa. Sellainen ns."suvaitsevaisuus", joka suvaitsee kriikittömästi kaikkea, ei ole suvaitsevaisuutta ollenkaan, vaan pelkkää moraalittomuutta ja välinpitämättömyyyttä. Valehteleminen ei myöskään ole suvaitsevaisuutta, vaan sitä itseään; valehtelemista. Totuus on voitava sanoa, siitä huolimatta vaikka se sattuisikin. Sinullakin on oikeus kuulla Totuus. Huomaa; Sinulla on oikeus, kuulla Totuus. On väärin valehdella toisen mieliksi; miellyttääkseen. Eikö olekin niin että arvostat paljon enemmän sellaista ihmistä joka uskaltaa sanoa sen mikä on totta, kuin sellaista joka nuoleskelee ja mielistelee kaikkia puhuen vain miellyttäviä asioita?

Joku on joskus sanonut että suurin ongelma ei ole rikolliset, vaan ne jotka antavat heidän jatkaa rikoksien tekemistä. Eli ne jotka hiljaa hyväksyvät rikollisen toiminnan. Rikollisten päähänsilittäjät, ymmärtäjät ja nuoleskelijat, selkärangattomat; Liian suvaitsevaiset.

Jos näet myymälävarkaan kaupassa, tai miehen yrittämässä raiskausta, oletko heitä kohtaan ymmärtäväinen ja suvaitsevainen?
Tuskinpa..

Liika suvaitsevaisuus on saa siis itse asiassa aikaan enemmän pahaa, kuin hyvää.       

Vai onko nöyryys mielestäsi sitä, että, vaikka näkisi ympärilään millaista vääryyttä ja hirveyksiä tahansa, kieltää vastuunsa raukkamaisesti ja nössömäisesti pitää asian omana tietonaan? Onko mielestäsi nössömäisyys ja selkärangattomuus nöyryyttä?

Siinä tapauksessa olet ymmärtänyt nöyryyden täysin väärin. Nöyryys ja nöyristely ovat täysin eri asioita. Nöyryys on ennenmuuta Totuuden, ja Tosiasioiden myöntämistä ja tunnustamista. Totuudessa pysymistä, ja Totuuden mukaan elämistä.

Kun sinä julistat täällä uskonnostasi niin mikä on motiivisi?

Rakkaus. Ainoastaan Rakkaus.

Äänestä
  • sekä kaltaisiasi hihhulita, miksei siis sivullisislle täysin harmittomia saman sukupuolen välisiä suhteitakin.

    Äänestä

  • Nasse kirjoitti:

    sekä kaltaisiasi hihhulita, miksei siis sivullisislle täysin harmittomia saman sukupuolen välisiä suhteitakin.

    Jos suvaitsette homoja, niin miksette samantien sitten suvaitse pedofiileja ja raiskaajia?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    emme hyväksy homoja niin voimmeko hyväksyä heteroitakaan. Vai väitätkö, että heterojen joukosta ei löydy pedofiilejä ja raiskaajia?

    Äänestä

  • ”Mutta mitä kaikkea pitää suvaita?
    Homoutta? Pedofiliaa? Eläimiinsekaantumista? Nekrofiliaa? Murhia? Raiskauksia? Insestiä? Muita rikoksia?”

    Jos meillä on luettelemasi kaltainen lista asioista, jotka ovat kiellettyjä ilman perusteluja niin silloin ajaudumme tilanteeseen, jossa kaikki mikä ei ole erikseen kiellettyä on sallittua. Toisaalta mitä järkeä on elää elämä jonka jokaisen sallitun teon joku on luetteloinut.

    Itse haluaisin saada homouden tuomittavuudelle muutkin perustelut kuin vain sen että se tuomitaan raamatussa. Jos kaksi aikuista samaa sukupuolta olevaa ihmistä harrastaa seksiä toistensa kanssa niin mikä siinä on tuomittava? Juuri tuollainen raamatun mukainen lista sokeuttaa teidät uskovaiset ihmiset erottamaan homoutta murhasta!

    ”Joku on joskus sanonut että suurin ongelma ei ole rikolliset, vaan ne jotka antavat heidän jatkaa rikoksien tekemistä. Eli ne jotka hiljaa hyväksyvät rikollisen toiminnan. Rikollisten päähänsilittäjät, ymmärtäjät ja nuoleskelijat, selkärangattomat; Liian suvaitsevaiset.”

    Minä oikein näen kuinka sinä huudat kostoa. Ei ole rikollisen toiminnan hyväksyntää se että rikollisen motiivit pyritään selvittämään ja mahdollisesti korjaamaan. Jos me vain kostamme ymmärtämättä rikoksen motiivia niin luomme jälleen uuden motiivin uuteen rikokseen.

    Jos jumalasi käskisi sinun murhata minut niin tottelisitko sinä häntä? Jos sinä olet täysin vakuuttunut, että sinun tulee murhata, niin missä menee se raja milloin nöyrryt kyseenalaistamaan oman subjektiivisen totuutesi? Missä oli terroristin nöyryys kyseenalaistaa oma totuutensa kun hän räjäytti itsensä ihmisjoukon keskellä? Oletko sinä silittämässä uskon veljesi päätä kun hän jumalasi nimeen toimimalla selkeästi satuttanut ihmistä?

    ”Vai onko nöyryys mielestäsi sitä, että, vaikka näkisi ympärilään millaista vääryyttä ja hirveyksiä tahansa, kieltää vastuunsa raukkamaisesti ja nössömäisesti pitää asian omana tietonaan? Onko mielestäsi nössömäisyys ja selkärangattomuus nöyryyttä?”

    Nöyryys on sitä että kykenee pohtimaan asiaa myös toisen näkökulmasta. Jos emme esimerkiksi kykene näkemään terroristien tekojen motiiveja niin kuinka voimme olettaa että lapsi, joka on menettänyt perheensä terrorisminvastaisessa sodassa kykenee näkemään vihollisensa motiivin? Se vaatii nöyryyttä kyetä katkaisemaan tämä kierre ja niellä oma koston halunsa, kyetä jopa antamaan anteeksi ja pyrkiä omalla esimerkillään osoittamaan toiselle ihmiselle olevansa hänen luottamuksensa arvoinen. Minusta tämä ei ole nössöyttä eikä selkärangattomuutta vaan äärimmäistä nöyryyttä, jossa on vaarana menettää kaikki(myös oma henki) paremman tulevaisuuden tavoittelussa.

    Siksi onkin tärkeää että emme seuraa vierestä kuinka fundamentalismi nostaa päätään vaan vaadimme että sekä minun ja sinun tulee kyetä tarvittaessa perustelemaan maallisin keinoin jokainen maallinen tekomme. Maallisin keinoin siksi, että jos sinä katsot oikeudeksesi perustella tekojasi raamatulla niin sinun tulee hyväksyä myös koraanin ja muiden ns. pyhien kirjojen mukaiset perustelut.

    Jos julistamisesi motiivi on ainoastaan rakkaus niin haluaisin tietää ketä kohtaan tuo rakkaus on? Onko se itserakkautta vai rakkautta jumalaasi kohtaan? Itselleni tulee mieleen, että sinä puhdistat oman mielesi sillä että satuttamisen jälkeen kutsutkin toimintaasi rakkaudeksi. Muista että rakkautta on se että asianosainen sanoo toimintaasi rakkaudeksi. Rakkautta ei ole se että sinä kutsut toimintaasi rakkaudeksi!

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Jos suvaitsette homoja, niin miksette samantien sitten suvaitse pedofiileja ja raiskaajia?

    Miten homot liittyvät pedofiileihin ja raiskaajiin?Miten se,mitä kaksi ihmistä omasta vapaasta tahdostaan tekevät keskenään kuuluu sinulle?

    Äänestä

  • Prata kirjoitti:

    ”Mutta mitä kaikkea pitää suvaita?

    ”Mutta mitä kaikkea pitää suvaita? Homoutta? Pedofiliaa? Eläimiinsekaantumista? Nekrofiliaa? Murhia? Raiskauksia? Insestiä? Muita rikoksia?”

    >>Jos meillä on luettelemasi kaltainen lista asioista, jotka ovat kiellettyjä ilman perusteluja niin silloin ajaudumme tilanteeseen, jossa kaikki mikä ei ole erikseen kiellettyä on sallittua. Toisaalta mitä järkeä on elää elämä jonka jokaisen sallitun teon joku on luetteloinut.>>

    Älä viitsi. Jokainen, jopa vähäiselläkin järjellä varustettu ihminen tajuaa perustelemattakin oikean ja väärän eron, eli osaa erottaa ilman lakikirjaakin esim rikollisuuden, ja laillisuuden toisistaan. Itsestäänselvyyksiä ei tarvitse perustella, paitsi, niin no..ehkä lapsille. Sitäpaitsi, nuo olivat vain esimerkkejä, liittyen siihen kysymykseen mitä kaikkea muka pitää suvaita. Luulenpa että jos lapsesi olisi murhattu tai raiskattu, olisit todella suvaitsematon teon tekijää kohtaan.

    "Itse haluaisin saada homouden tuomittavuudelle muutkin perustelut kuin vain sen että se tuomitaan raamatussa. Jos kaksi aikuista samaa sukupuolta olevaa ihmistä harrastaa seksiä toistensa kanssa niin mikä siinä on tuomittava?"

    Yhtä lailla, sinun logiikkaasi käyttäen voisi kysyä: Miksi sitten olet niin suvaitsematon pedofiileja kohtaan? Tai raiskaajia kohtaan? Tai murhaajia kophtaan? Tai eläimiinsekaantujia ja kaiken maailman muita sairaita ja oksettavia perversioita harrastavia kohtaan? Yhtä lailla logiikkaasi käyttäen voisi todeta: "Jos kaksi ihmistä harrastaa seksiä toistensa kanssa niin mikä siinä on tuomittavaa?" tai jos ihminen ja eläin harrastaa seksia, niin mikä siinä on tuomittavaa? Miksemme sitten samantien sopisi että mikään ei ole tuomittavaa eikä laitonta tai rikollista?

    Niinpä. Suvaitsevaisuudellakin on rajansa.

    >>Minä oikein näen kuinka sinä huudat kostoa. Ei ole rikollisen toiminnan hyväksyntää se että rikollisen motiivit pyritään selvittämään ja mahdollisesti korjaamaan. Jos me vain kostamme ymmärtämättä rikoksen motiivia niin luomme jälleen uuden motiivin uuteen rikokseen.Jos jumalasi käskisi sinun murhata minut niin tottelisitko sinä häntä? <

    EHDOTTOMASTI EN! Minun Jumalani ei käske murhaamaan, vaan Rakastamaan! ÄLÄ TAPA! on yksiselitteinen ja kiistamatön Rakkauden käsky.

    >Milloin nöyrryt kyseenalaistamaan oman subjektiivisen totuutesi?>

    Minun omalla subjektiivisella mielipiteelläni ei ole mitään merkitystä.

    >Missä oli terroristin nöyryys kyseenalaistaa oma totuutensa kun hän räjäytti itsensä ihmisjoukon keskellä<

    Vihaan terrorismia, sortoa ja väkivaltaa sen kaikissa muodoissa.

    "Oletko sinä silittämässä uskon veljesi päätä kun hän jumalasi nimeen toimimalla selkeästi satuttanut ihmistä?"

    Riippuu hänen motiiveista ja tarkoitusperistä. Jos hänen ainoa motiivinsa on ollut rakkaus, joka tahtoo sanoa totuuden, vaikka se sattuukin -siksi koska vihaa valhetta, hyvksyisin hänen toimintansa. Missään muussa tapauksessa EN!
    Tosin sanoen, satuttaminen ei ole tarkoituksellista, mutta aina ei voi olla satuttamatta, mikäli aikoo puhua totta.

    >Nöyryys on sitä että kykenee pohtimaan asiaa myös toisen näkökulmasta. Jos emme esimerkiksi kykene näkemään terroristien tekojen motiiveja niin kuinka voimme olettaa että lapsi, joka on menettänyt perheensä terrorisminvastaisessa sodassa kykenee näkemään vihollisensa motiivin? Se vaatii nöyryyttä kyetä katkaisemaan tämä kierre ja niellä oma koston halunsa, kyetä jopa antamaan anteeksi ja pyrkiä omalla esimerkillään osoittamaan toiselle ihmiselle olevansa hänen luottamuksensa arvoinen. Minusta tämä ei ole nössöyttä eikä selkärangattomuutta vaan äärimmäistä nöyryyttä, jossa on vaarana menettää kaikki(myös oma henki) paremman tulevaisuuden tavoittelussa.<

    Aivan totta! Mutta nöyryys ei ole nössöilyä ja vastuunpakoilua. Asiat on sanottava niinkuin ne ovat, mutta rakkaudella. Anteeksianto on erittäin tärkeää, sehän on uskon kulmakivi ja perusta. Ihmistä tulee ja saa rakastaa, ja hyväksyä -jokaista -ilman mitään ehtoja ja vaatimuksia. Mutta vääryyttä, vääriä asioita, syntiä, pahuutta jne, tulee loppumattomasti vihata. Rakastan ihmisiä, ja juuri siksi vihaan asioita jtka tuhoavat ihmisiä. Siis: Tahdon rakastaa ihmistä, ja vihata syntiä. Mitä väärää siinä on?

    Äänestä

  • Lucifer kirjoitti:

    Miten homot liittyvät pedofiileihin ja raiskaajiin?Miten se,mitä kaksi ihmistä omasta vapaasta tahdostaan tekevät keskenään kuuluu sinulle?

    "Miten homot liittyvät pedofiileihin ja raiskaajiin?"

    Kysymys on yhtlailla seksuaalisesta perversiosta ja kieroutumasta. Toasiasiassa homomies ei etsi seksiä, vaan ISÄÄ. Homot ovat tyypillisesti miehiä joilla ei ole lapsuudessa ollut isää, tai isä on jäänyt hyvin etäiseksi ja vieraaksi. Homoudessa on siis kysymys siitä että mies kaipaa sitä isää, jota hänellä ei lapsena koskaan ollut. Homoudesta voi myös parantua. Tämäkin vahvistaa sitä käsitystä että homous on identiteettihäiriö.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Jos suvaitsette homoja, niin miksette samantien sitten suvaitse pedofiileja ja raiskaajia?

    Suvaitsemmehan uskovaisiakin, eli pedofiilipappeja ja lapsenraiskaaja lahkosaarnaajia.

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    Olet siis itse näitä eheytettyjä? Siis kaappihomo joka teeskentelee heteroa lahkonsa painostuksesta.
    No ei ihme että olet noin katkera ja kateellinen julkihomoille jotka ovat avoimesti mitä haluavat, sitä mitä sinäkin haluat olla mutta et uskalla.
    Ei kaikki homot muuten etsi isähahmoa, se on sinun fantasiasi.

    harmittomia kuten heterotkin. Pedofiilit ja raiskaajat eivät ole harmittomia.

    Kerropa nyt aluksi KUKA on se uhri kahden toisiaan rakastavan aikuisen suhteessa?
    Pedofiliassa ja muissa mainitsemissasi rikoksissa asia on aivan selvä, on hyväksikäyttäjä ja uhri!

    Joten kertoisitko nyt missä se rikos on homo tai lesbosuhteessa, kuka on uhri?
    Sinun ahdasmieliset uskontontosi rasistisvivahteiseen historiaan perustuvat käsityksesi ovat ainoat mitä tässä loukataan!

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    "Miten homot liittyvät pedofiileihin ja raiskaajiin?"

    Kysymys on yhtlailla seksuaalisesta perversiosta ja kieroutumasta. Toasiasiassa homomies ei etsi seksiä, vaan ISÄÄ. Homot ovat tyypillisesti miehiä joilla ei ole lapsuudessa ollut isää, tai isä on jäänyt hyvin etäiseksi ja vieraaksi. Homoudessa on siis kysymys siitä että mies kaipaa sitä isää, jota hänellä ei lapsena koskaan ollut. Homoudesta voi myös parantua. Tämäkin vahvistaa sitä käsitystä että homous on identiteettihäiriö.

    Oletko sinä ihan oikeasti vähän vajaa? Kuten on havaittu, sinäkin havaitsisit jos joskus sivistäisit itseäsi, että homous liittyy erittäin läheisesti aivoihin. Joillekin miehille, esimerkiksi, on siunaantunut aivot jotka ovat lähempänä naisen aivoja kuin keskimäärin miehillä. Tällaiset henkilöt usein tuntevat sisäisesti olevansa naisia.

    Voitko kertoa perusteluja omille kannoillesi? Se, että sinä juntti olet lukenut raamattua ei korvaa tietoa, jota ihan oikeasti fiksut ihmiset ovat vuosikymmenien tutkimusten jälkeen saavuttaneet.

    Sinulla, kuten muillakin vajailla on ongelmana kokonaisuuksien hahmottaminen. Se, että lähdet sen kummemmin lukematta mitään muuta kuin raamattua, väittelemään psykologiasta ja tyrmäämään faktoja omilla mielipiteilläsi, on vain suoraan sanottuna naurettavaa.

    Tarvitsemmeko oikeastaan enää tutkijoita, kun meillä on sinut? Jos vain alat suuressa älykkyydessäsi kirjoittamaan tutkimuksia, niin luulen, että Nobel-komitea arvostaisi sitä.

    Mikä siis aiheuttaa sen, että homoseksuaalisuus on väärin? Tämä jäi vielä tuossa pitkässä viestissä vastaamatta.

    Sanoit että se on perversio. Hyvä on, lähdetään siitä että se on perversio. Mitä sillä tarkoitat?

    Onko perverssiä sellainen, mikä
    a)tuntuu puhujasta vastenmieliseltä
    b)on vähemmistön toimintatapa
    c)vahingoittaa ihmisiä, eläimiä, ympäristöä
    d)tuottaa nautintoa
    e)mainitaan kielteiseen sävyyn uskonnollisessa runoudessa
    f)jokin muu luonnehdinta, mikä?

    Yritän ymmärtää ajattelutapaasi, siksi näitä kyselen.

    Mistä sinä puhut jos

    "Minun omalla subjektiivisella mielipiteelläni ei ole mitään merkitystä."

    Kenen käsityksistä sitten puhut????

    Äänestä

  • L-J kirjoitti:

    Olet siis itse näitä eheytettyjä? Siis kaappihomo joka teeskentelee heteroa lahkonsa painostuksesta.
    No ei ihme että olet noin katkera ja kateellinen julkihomoille jotka ovat avoimesti mitä haluavat, sitä mitä sinäkin haluat olla mutta et uskalla.
    Ei kaikki homot muuten etsi isähahmoa, se on sinun fantasiasi.

    Olen hetero ihan vapaaehtoisesti. En suostuisi tekemään mitään painostuksesta. Enkä ole katkera, en yhtään..:) Jos katkeruus ja homous on sinun ongelmasi, ei sen tarvitse merkitä että se olisi kaikkien ongelma..

    Äänestä

  • Asylum2 kirjoitti:

    Oletko sinä ihan oikeasti vähän vajaa? Kuten on havaittu, sinäkin havaitsisit jos joskus sivistäisit itseäsi, että homous liittyy erittäin läheisesti aivoihin. Joillekin miehille, esimerkiksi, on siunaantunut aivot jotka ovat lähempänä naisen aivoja kuin keskimäärin miehillä. Tällaiset henkilöt usein tuntevat sisäisesti olevansa naisia.

    Voitko kertoa perusteluja omille kannoillesi? Se, että sinä juntti olet lukenut raamattua ei korvaa tietoa, jota ihan oikeasti fiksut ihmiset ovat vuosikymmenien tutkimusten jälkeen saavuttaneet.

    Sinulla, kuten muillakin vajailla on ongelmana kokonaisuuksien hahmottaminen. Se, että lähdet sen kummemmin lukematta mitään muuta kuin raamattua, väittelemään psykologiasta ja tyrmäämään faktoja omilla mielipiteilläsi, on vain suoraan sanottuna naurettavaa.

    Tarvitsemmeko oikeastaan enää tutkijoita, kun meillä on sinut? Jos vain alat suuressa älykkyydessäsi kirjoittamaan tutkimuksia, niin luulen, että Nobel-komitea arvostaisi sitä.

    "Kuten on havaittu, sinäkin havaitsisit jos joskus sivistäisit itseäsi, että homous liittyy erittäin läheisesti aivoihin."

    No juuri niinhän kirjoitinkin. Homous on persoonallisuus ja identifikaatiohäiriö. Syy usein erittäin vakavat ongelmat lapsen isäsuhteessa..

    Äänestä

  • Asiasta sinua enemmän tietävä kirjoitti:

    Kerropa nyt aluksi KUKA on se uhri kahden toisiaan rakastavan aikuisen suhteessa?
    Pedofiliassa ja muissa mainitsemissasi rikoksissa asia on aivan selvä, on hyväksikäyttäjä ja uhri!

    Joten kertoisitko nyt missä se rikos on homo tai lesbosuhteessa, kuka on uhri?
    Sinun ahdasmieliset uskontontosi rasistisvivahteiseen historiaan perustuvat käsityksesi ovat ainoat mitä tässä loukataan!

    Kaikki mikä rikkoo, loukkaa ja tuhoaa ihmistä(itseä tai/ja toista/toisia) joko henkisesti, emotionaalisesti tai fyysisesti on ehdottomasti väärin, ja tuomittavaa. Homous täyttää kaikki nuo tunnusmerkit.

    Äänestä

  • Huutelija kirjoitti:

    Mikä siis aiheuttaa sen, että homoseksuaalisuus on väärin? Tämä jäi vielä tuossa pitkässä viestissä vastaamatta.

    Sanoit että se on perversio. Hyvä on, lähdetään siitä että se on perversio. Mitä sillä tarkoitat?

    Onko perverssiä sellainen, mikä
    a)tuntuu puhujasta vastenmieliseltä
    b)on vähemmistön toimintatapa
    c)vahingoittaa ihmisiä, eläimiä, ympäristöä
    d)tuottaa nautintoa
    e)mainitaan kielteiseen sävyyn uskonnollisessa runoudessa
    f)jokin muu luonnehdinta, mikä?

    Yritän ymmärtää ajattelutapaasi, siksi näitä kyselen.

    ...luonnotonta, epänormaalia, sairasta, kieroutunutta, vahingoittaa ihmisiä tai eläimiä tai ympäristöä, on psyykettä tuhoavaa, tai sairaan psyyken aiheuttamaa, elämää tai terveyttä vaarantavaa pakkomielteenomaista toimintaa..Eipä kai tuota sen paremmin osaa kuvata...

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Mistä sinä puhut jos

    "Minun omalla subjektiivisella mielipiteelläni ei ole mitään merkitystä."

    Kenen käsityksistä sitten puhut????

    vaan täysin objektiivisesta, itsenäisestä, kaikista ihmisistä riippumattomasta totuudesta, jota kukaan ei(en minäkään) voi miksikään muuttaa.Uskoi siihen tai ei.

    Omilla mielipiteilläni sen sijaan ei ole mitään merkitystä..

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    "Miten homot liittyvät pedofiileihin ja raiskaajiin?"

    Kysymys on yhtlailla seksuaalisesta perversiosta ja kieroutumasta. Toasiasiassa homomies ei etsi seksiä, vaan ISÄÄ. Homot ovat tyypillisesti miehiä joilla ei ole lapsuudessa ollut isää, tai isä on jäänyt hyvin etäiseksi ja vieraaksi. Homoudessa on siis kysymys siitä että mies kaipaa sitä isää, jota hänellä ei lapsena koskaan ollut. Homoudesta voi myös parantua. Tämäkin vahvistaa sitä käsitystä että homous on identiteettihäiriö.

    "Toasiasiassa homomies ei etsi seksiä, vaan ISÄÄ. Homot ovat tyypillisesti miehiä joilla ei ole lapsuudessa ollut isää, tai isä on jäänyt hyvin etäiseksi ja vieraaksi"

    Jaa. Tunnen muutaman lesbon jotka eivät todellakaan kaipaa isäänsä. Itseasiassa heidän uskovaiset isänsä jotka ovat heitä lapsena seksuaalisesti hyväksikäyttäneet, nuo insestin harrastajat, yököttävät niin minua kuin ketä tahansa muutakin.

    Pikkukaupunkien valtuustoissa, ja kirkkovaltuustoissa, paikallisen koulun rehtorina tms. arvostetussa asemassa elävästä X-uskon henkilöstä ei näitä moni uskoisi.

    Niin uskomatonta on uskiksen elämä.

    Olisi mielenkiintoista tietää, miten he oikeuttavat itselleen raamattunsa valossa ko. toiminnan. Varsinkin kun tyttöjen äidit, noiden isien vaimot ovat olleet tietoisia toiminnasta painaen sen villaisella, uskonsa nimissä ja arvattavasti seurakunnan suojeluksessa.

    Äänestä

  • L-J kirjoitti:

    Suvaitsemmehan uskovaisiakin, eli pedofiilipappeja ja lapsenraiskaaja lahkosaarnaajia.

    uskovainen ei ole pedofiili, eikä raiskaaja. Eikä kukaan raiskaaja tai pedofiili ole uskovainen. Olet vajonnut todella alas, kun tuollaista edes kuvitteletkin.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ...luonnotonta, epänormaalia, sairasta, kieroutunutta, vahingoittaa ihmisiä tai eläimiä tai ympäristöä, on psyykettä tuhoavaa, tai sairaan psyyken aiheuttamaa, elämää tai terveyttä vaarantavaa pakkomielteenomaista toimintaa..Eipä kai tuota sen paremmin osaa kuvata...

    "...luonnotonta, epänormaalia, sairasta, kieroutunutta, vahingoittaa ihmisiä tai eläimiä tai ympäristöä, on psyykettä tuhoavaa, tai sairaan psyyken aiheuttamaa, elämää tai terveyttä vaarantavaa pakkomielteenomaista toimintaa..Eipä kai tuota sen paremmin osaa kuvata... "

    Hyvä, kiitos.
    Tarkastellaan seuraavaksi, miten nuo määritteet sopivat homoseksuaalisuuteen.

    - Luonnotonta? Luonnossa sitä kuitenkin tapahtuu, muidenkin lajien kuin ihmisen parissa. Onko luonnossa melko yleinen käytös luonnotonta?

    Tiede 31.12.2001:
    "Myös orangeilla homosuhteita
    Ihminen harrastaa sitä. Vuorigorillakin harrastaa sitä, samoin kääpiösimpanssi. Nyt myös oranki (Pongo pygmaeus abelii) on liitetty niiden kädellisten joukkoon, joilla tavataan homoseksuaalista käyttäytymistä.
    Bronxin eläintarhan tutkijat seurasivat näitä Sumatran alavilla sademetsäalueilla asustavia uhanalaisia ihmisapinoita ja havaitsivat, että orankiurokset yrittävät paritella keskenään. Neljästä tutkitusta uroksesta kaksi viihtyi myös naaraiden kanssa."

    http://www3.interscience.wiley.com/cgi-bin/abstract/86010877/ABSTRACT
    "Wild male Sumatran orangutans at two study sites engaged in homosexual behavior. These observations demonstrate that homosexual behavior is not an artifact of captivity or contact with humans. In separate instances, homosexual behavior was associated with affiliative and agonistic behaviors. These observations add orangutans to the list of primates in which homosexual behavior forms part of the natural repertoire of sexual or sociosexual behavior." Am. J. Primatol. 55:177-181, 2001.

    Siitä miten asiat ovat, ei voi johtaa miten niiden tulisi olla. Se, että homoutta yleisesti esiintyy, ei ole argumentti sen hyväksymisen puolesta tai sitä vastaan. Luonnottomuus-kommentti ei ole siis tässä relevantti.

    - Epänormaalia? I.e., normaalista poikkeavaa. Mikä on "normaalia" ihmisen seksuaalisuudessa? Eräs viisas kerran sanoi, että ihmisen seksuaalisuus on kuin haulikolla ampuis; voi lentää mihin vaan. Seksuaalisen himon kohde voi olla mitä tahansa kumisaappaista lasituoppeihin ja kermaviilillä tahrittuihin sukkahousuihin. Sinäkö määrittelet normaalin rajan? Millä oikeudella?

    - Sairasta? Homoseksuaalisuus poistui sairausluokituksesta vuonna 1981. Mitä ylipäätään pidetään sairautena on suhteellinen juttu. Nykyään puhutaan paljon medikalisaatiosta; normaalit ihmiselämän ilmiöt, kuten väsymys ja ärtymyskin ovat kohta hoitoa vaativia sairauksia. Tämä argumentti ei sitä paitsi päde tässä muutenkaan, ellet halua väittää, että sairastuminen olisi moraalisesti paha asia. Sairas ei voi sairaudelleen mitään. Tuskin kukaan on sairas ihan silkkaa pahuuttaan.

    - Kieroutunutta? Mielipidekysymys. Minun ja monen muun mielestä homoseksuaalisuus ei ole luonnostaan sen kieroutuneempaa kuin heterohommelitkaan. Mites tämä ratkaistaan? Kättä vääntämällä? Sano aika ja paikka.

    - Vahingoittaa ihmisiä tai eläimiä tai ympäristöä? Ettäkö homoparin koira vahingoittuu kahden miehen välisessä suhteessa? En oikein näe yhteyttä. Mitenkä ympäristö vahingoittuu? Tuleeko päästöjä mereen homorakkauden seurauksena? Tämäkin menee vähän ohi. Vahingoittaa ihmisiä? Ketä? Nöyrempi kansalainen jättäisi jokaiselle itselleen ratkaistavaksi, onko joku toinen vahingoittunut vai ei. Aistin tässä sitä kuulua uskovaisen kaikkitietävyyttä, joka tietää aina paremmin mikä muille on hyväksi. Eipä vakuuta.

    -Elämää tai terveyttä vaarantavaa pakkomielteenomaista toimintaa?
    Homous voi olla tätä. Samoin heterous. Miksi toinen niistä olisi toista pahempi?

    Näethän, että mikä sinulle on itsestäänselvää, ei sitä lähemmässä tarkastelussa suinkaan muille ole. Oletko varma, että sinun totuutesi on se ainoa oikea?

    Tämä osaltani riittää tästä, tiedän että tätä voisi jatkaa loputtomiin. Kiitän ja kumarran.

    Äänestä

  • Nassen kirjoitti:

    "Toasiasiassa homomies ei etsi seksiä, vaan ISÄÄ. Homot ovat tyypillisesti miehiä joilla ei ole lapsuudessa ollut isää, tai isä on jäänyt hyvin etäiseksi ja vieraaksi"

    Jaa. Tunnen muutaman lesbon jotka eivät todellakaan kaipaa isäänsä. Itseasiassa heidän uskovaiset isänsä jotka ovat heitä lapsena seksuaalisesti hyväksikäyttäneet, nuo insestin harrastajat, yököttävät niin minua kuin ketä tahansa muutakin.

    Pikkukaupunkien valtuustoissa, ja kirkkovaltuustoissa, paikallisen koulun rehtorina tms. arvostetussa asemassa elävästä X-uskon henkilöstä ei näitä moni uskoisi.

    Niin uskomatonta on uskiksen elämä.

    Olisi mielenkiintoista tietää, miten he oikeuttavat itselleen raamattunsa valossa ko. toiminnan. Varsinkin kun tyttöjen äidit, noiden isien vaimot ovat olleet tietoisia toiminnasta painaen sen villaisella, uskonsa nimissä ja arvattavasti seurakunnan suojeluksessa.

    "Jaa. Tunnen muutaman lesbon jotka eivät todellakaan kaipaa isäänsä."

    Voi sinua pientä viisastelijaa. En ihmettele että eivät kaipaa. En minäkään kaipaisi heidän sijassaan. Myötätuntoni on heidän puolellaan. Nythän olikin kysymys homoista eikä lesboista. Ja sitäpaitsi, siitä huolimatta osoitit väitteeni todeksi. Niin homoilla, kuin myös lesboilla on ollut lapsuudessaan vaikea, traumaattinen ja kipeä isäsuhde. Tämä on rikkonut heidän seksuaalisen identiteettinsä. Siksi heillä on seksuaalinen identifikaatiohäiriö. Juuri tätä olen tarkoittanut. Mutta hyvin usein uhreista tulee kiusaajia. Eli he kierrättävät kärsimäänsä eteenpäin. Haavoittavat muita ihmisiä, juuri siten kuin heitä itseään on haavoitattu. Homous on juuri tätä.

    Ymmärrän että niin homot, pedifiilit, raiskaajat, kuin lesbotkin ovat itsekin uhreja. Rikottuja ihmisiä. Mutta tiedän myös että rikkinäisyys ei tarkoita sitä että siitä ei voisi parantua. Kierre voidaan katkaista. Olennaisinta on anteeksianto, ja katkeruudesta irti päästäminen.

    "Itseasiassa heidän uskovaiset isänsä jotka ovat heitä lapsena seksuaalisesti hyväksikäyttäneet, nuo insestin harrastajat,"

    Olen 100 % varma että eivät ole uskovia, eivätkä ole koskaan olleetkaan! Uskovainen ihminen ei kertakaikkiaan pysty tekemään mitään tuollaisia hirveyksiä. Se on täysin mahdotonta! Onko elämäsi todellakin niin tyhjää ja onnetonta, onko ateismisi niin heikoilla, että sinun täytyy alentua moiseen törkeään uskovien mustamaalaamiseen? Etkö osaa edes hävetä?

    "Olisi mielenkiintoista tietää, miten he oikeuttavat itselleen raamattunsa valossa ko. toiminnan. Varsinkin kun tyttöjen äidit, noiden isien vaimot ovat olleet tietoisia toiminnasta painaen sen villaisella, uskonsa nimissä ja arvattavasti seurakunnan suojeluksessa."

    Eivät tee, eivätkä oikeuta, vaan tuomitsevat moisen toiminnan EHDOTTOMASTI!!

    "insestin harrastajat, yököttävät niin minua kuin ketä tahansa muutakin."

    Niin minuakin, samoin kuin kaikkia uskovia. Mutta sen lisäski minua yököttää myös tyypit jotka käyttävät koko aikansa ja voimansa syyttömien syyttämiseen ja mollaamiseen!

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    vaan täysin objektiivisesta, itsenäisestä, kaikista ihmisistä riippumattomasta totuudesta, jota kukaan ei(en minäkään) voi miksikään muuttaa.Uskoi siihen tai ei.

    Omilla mielipiteilläni sen sijaan ei ole mitään merkitystä..

    voit tietää mikä on täysin objektiivista,itsenäistä ja kaikista ihmisistä riippumaton totuus. Mistä se on löydettävissä? Vaikka löytäisit sen mistä tahansa niin millä perusteella voit tietää että juuri tuo on se absoluuttinen totuus?

    Äänestä

  • ZotZot kirjoitti:

    "Jaa. Tunnen muutaman lesbon jotka eivät todellakaan kaipaa isäänsä."

    Voi sinua pientä viisastelijaa. En ihmettele että eivät kaipaa. En minäkään kaipaisi heidän sijassaan. Myötätuntoni on heidän puolellaan. Nythän olikin kysymys homoista eikä lesboista. Ja sitäpaitsi, siitä huolimatta osoitit väitteeni todeksi. Niin homoilla, kuin myös lesboilla on ollut lapsuudessaan vaikea, traumaattinen ja kipeä isäsuhde. Tämä on rikkonut heidän seksuaalisen identiteettinsä. Siksi heillä on seksuaalinen identifikaatiohäiriö. Juuri tätä olen tarkoittanut. Mutta hyvin usein uhreista tulee kiusaajia. Eli he kierrättävät kärsimäänsä eteenpäin. Haavoittavat muita ihmisiä, juuri siten kuin heitä itseään on haavoitattu. Homous on juuri tätä.

    Ymmärrän että niin homot, pedifiilit, raiskaajat, kuin lesbotkin ovat itsekin uhreja. Rikottuja ihmisiä. Mutta tiedän myös että rikkinäisyys ei tarkoita sitä että siitä ei voisi parantua. Kierre voidaan katkaista. Olennaisinta on anteeksianto, ja katkeruudesta irti päästäminen.

    "Itseasiassa heidän uskovaiset isänsä jotka ovat heitä lapsena seksuaalisesti hyväksikäyttäneet, nuo insestin harrastajat,"

    Olen 100 % varma että eivät ole uskovia, eivätkä ole koskaan olleetkaan! Uskovainen ihminen ei kertakaikkiaan pysty tekemään mitään tuollaisia hirveyksiä. Se on täysin mahdotonta! Onko elämäsi todellakin niin tyhjää ja onnetonta, onko ateismisi niin heikoilla, että sinun täytyy alentua moiseen törkeään uskovien mustamaalaamiseen? Etkö osaa edes hävetä?

    "Olisi mielenkiintoista tietää, miten he oikeuttavat itselleen raamattunsa valossa ko. toiminnan. Varsinkin kun tyttöjen äidit, noiden isien vaimot ovat olleet tietoisia toiminnasta painaen sen villaisella, uskonsa nimissä ja arvattavasti seurakunnan suojeluksessa."

    Eivät tee, eivätkä oikeuta, vaan tuomitsevat moisen toiminnan EHDOTTOMASTI!!

    "insestin harrastajat, yököttävät niin minua kuin ketä tahansa muutakin."

    Niin minuakin, samoin kuin kaikkia uskovia. Mutta sen lisäski minua yököttää myös tyypit jotka käyttävät koko aikansa ja voimansa syyttömien syyttämiseen ja mollaamiseen!

    "Olen 100 % varma että eivät ole uskovia, eivätkä ole koskaan olleetkaan! Uskovainen ihminen ei kertakaikkiaan pysty tekemään mitään tuollaisia hirveyksiä. Se on täysin mahdotonta! Onko elämäsi todellakin niin tyhjää ja onnetonta, onko ateismisi niin heikoilla, että sinun täytyy alentua moiseen törkeään uskovien mustamaalaamiseen? Etkö osaa edes hävetä? "

    Ja nyt kun ongelmna tuli ratkaistua, on taas kiva olla uskis ja entistä parempi sellainen.

    Esimerkkitapaukseni ovat Joensuusta ja Lahden seudulta, uskon että myös muualta vastaavia löytyy.

    Mitä tulee onnettomaan, uskisten rikkomaan lapsuuteen, se ei ole kaikille homoseksuaaleille yhteistä, kunhan nyt besservisserille nostin kahden ihmisen elämää syvästi koskettaneen tapahtuman esille.

    Nämähän eivät ole valittavissa olevia asioita, mutta jos olisi pakko valita kahdesta: homoseksuaalinen suuntautuminen vs. kristinusko, valinta olisi helppo.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    voit tietää mikä on täysin objektiivista,itsenäistä ja kaikista ihmisistä riippumaton totuus. Mistä se on löydettävissä? Vaikka löytäisit sen mistä tahansa niin millä perusteella voit tietää että juuri tuo on se absoluuttinen totuus?

    että kun tahdot löytää Totuuden, et aseta sille mitään omista subjektiivista käsityksistäsi, eikä myöskään kenenkään toisenkaan ihmisen/ihmisten subjetiivisista käsityksistä johtuvia ennakkoasenteita tai tulkintoja. Tavallaan siis nollaat kaikki subjektiiviset käsitykset. Ja otat Totuuden vastaan nöyrästi..sellaisena kuin se on. Siitä mitään vähentämättä, tai siihen mitään lisäämättä.

    Et yritä tinkiä Totuuden kanssa, tai lahjoa sitä..Yksinkertaisesti vain tyydyt siihen sellaisena kuin se on. Pidit siitä tai et.

    Vain siten löytää Totuuden.

    Äänestä

  • Huutelija kirjoitti:

    "...luonnotonta, epänormaalia, sairasta, kieroutunutta, vahingoittaa ihmisiä tai eläimiä tai ympäristöä, on psyykettä tuhoavaa, tai sairaan psyyken aiheuttamaa, elämää tai terveyttä vaarantavaa pakkomielteenomaista toimintaa..Eipä kai tuota sen paremmin osaa kuvata... "

    Hyvä, kiitos.
    Tarkastellaan seuraavaksi, miten nuo määritteet sopivat homoseksuaalisuuteen.

    - Luonnotonta? Luonnossa sitä kuitenkin tapahtuu, muidenkin lajien kuin ihmisen parissa. Onko luonnossa melko yleinen käytös luonnotonta?

    Tiede 31.12.2001:
    "Myös orangeilla homosuhteita
    Ihminen harrastaa sitä. Vuorigorillakin harrastaa sitä, samoin kääpiösimpanssi. Nyt myös oranki (Pongo pygmaeus abelii) on liitetty niiden kädellisten joukkoon, joilla tavataan homoseksuaalista käyttäytymistä.
    Bronxin eläintarhan tutkijat seurasivat näitä Sumatran alavilla sademetsäalueilla asustavia uhanalaisia ihmisapinoita ja havaitsivat, että orankiurokset yrittävät paritella keskenään. Neljästä tutkitusta uroksesta kaksi viihtyi myös naaraiden kanssa."

    http://www3.interscience.wiley.com/cgi-bin/abstract/86010877/ABSTRACT
    "Wild male Sumatran orangutans at two study sites engaged in homosexual behavior. These observations demonstrate that homosexual behavior is not an artifact of captivity or contact with humans. In separate instances, homosexual behavior was associated with affiliative and agonistic behaviors. These observations add orangutans to the list of primates in which homosexual behavior forms part of the natural repertoire of sexual or sociosexual behavior." Am. J. Primatol. 55:177-181, 2001.

    Siitä miten asiat ovat, ei voi johtaa miten niiden tulisi olla. Se, että homoutta yleisesti esiintyy, ei ole argumentti sen hyväksymisen puolesta tai sitä vastaan. Luonnottomuus-kommentti ei ole siis tässä relevantti.

    - Epänormaalia? I.e., normaalista poikkeavaa. Mikä on "normaalia" ihmisen seksuaalisuudessa? Eräs viisas kerran sanoi, että ihmisen seksuaalisuus on kuin haulikolla ampuis; voi lentää mihin vaan. Seksuaalisen himon kohde voi olla mitä tahansa kumisaappaista lasituoppeihin ja kermaviilillä tahrittuihin sukkahousuihin. Sinäkö määrittelet normaalin rajan? Millä oikeudella?

    - Sairasta? Homoseksuaalisuus poistui sairausluokituksesta vuonna 1981. Mitä ylipäätään pidetään sairautena on suhteellinen juttu. Nykyään puhutaan paljon medikalisaatiosta; normaalit ihmiselämän ilmiöt, kuten väsymys ja ärtymyskin ovat kohta hoitoa vaativia sairauksia. Tämä argumentti ei sitä paitsi päde tässä muutenkaan, ellet halua väittää, että sairastuminen olisi moraalisesti paha asia. Sairas ei voi sairaudelleen mitään. Tuskin kukaan on sairas ihan silkkaa pahuuttaan.

    - Kieroutunutta? Mielipidekysymys. Minun ja monen muun mielestä homoseksuaalisuus ei ole luonnostaan sen kieroutuneempaa kuin heterohommelitkaan. Mites tämä ratkaistaan? Kättä vääntämällä? Sano aika ja paikka.

    - Vahingoittaa ihmisiä tai eläimiä tai ympäristöä? Ettäkö homoparin koira vahingoittuu kahden miehen välisessä suhteessa? En oikein näe yhteyttä. Mitenkä ympäristö vahingoittuu? Tuleeko päästöjä mereen homorakkauden seurauksena? Tämäkin menee vähän ohi. Vahingoittaa ihmisiä? Ketä? Nöyrempi kansalainen jättäisi jokaiselle itselleen ratkaistavaksi, onko joku toinen vahingoittunut vai ei. Aistin tässä sitä kuulua uskovaisen kaikkitietävyyttä, joka tietää aina paremmin mikä muille on hyväksi. Eipä vakuuta.

    -Elämää tai terveyttä vaarantavaa pakkomielteenomaista toimintaa?
    Homous voi olla tätä. Samoin heterous. Miksi toinen niistä olisi toista pahempi?

    Näethän, että mikä sinulle on itsestäänselvää, ei sitä lähemmässä tarkastelussa suinkaan muille ole. Oletko varma, että sinun totuutesi on se ainoa oikea?

    Tämä osaltani riittää tästä, tiedän että tätä voisi jatkaa loputtomiin. Kiitän ja kumarran.

    "...luonnotonta, epänormaalia, sairasta, kieroutunutta, vahingoittaa ihmisiä tai eläimiä tai ympäristöä, on psyykettä tuhoavaa, tai sairaan psyyken aiheuttamaa, elämää tai terveyttä vaarantavaa pakkomielteenomaista toimintaa.

    Homous täyttää kaikki nuo kriteerit: Mutta ei se ole heidän vikansa. He ovat itsekin uhreja. Rikottuja ihmisiä. Mutta heidän onnekseen parantuminen on mahdollista :)

    Juuri kun sinulle kumottiin noista jokainen, niin toistat vain aikaisemman repliikkisi.

    Äänestä

  • Nassen kirjoitti:

    "Olen 100 % varma että eivät ole uskovia, eivätkä ole koskaan olleetkaan! Uskovainen ihminen ei kertakaikkiaan pysty tekemään mitään tuollaisia hirveyksiä. Se on täysin mahdotonta! Onko elämäsi todellakin niin tyhjää ja onnetonta, onko ateismisi niin heikoilla, että sinun täytyy alentua moiseen törkeään uskovien mustamaalaamiseen? Etkö osaa edes hävetä? "

    Ja nyt kun ongelmna tuli ratkaistua, on taas kiva olla uskis ja entistä parempi sellainen.

    Esimerkkitapaukseni ovat Joensuusta ja Lahden seudulta, uskon että myös muualta vastaavia löytyy.

    Mitä tulee onnettomaan, uskisten rikkomaan lapsuuteen, se ei ole kaikille homoseksuaaleille yhteistä, kunhan nyt besservisserille nostin kahden ihmisen elämää syvästi koskettaneen tapahtuman esille.

    Nämähän eivät ole valittavissa olevia asioita, mutta jos olisi pakko valita kahdesta: homoseksuaalinen suuntautuminen vs. kristinusko, valinta olisi helppo.

    Mitä tulee onnettomaan, rikkinäiseen lapsuuteen, ja varsinkin ongelmaiseen isäsuhteeseen, herkässä kehityksen vaiheessa, silloin kun persoonallisuus, identiteetti ja seksuaalisuus on kehittymässä, on kaikille homoseksuaaleille yhteistä.

    Lapsuuden aikana koetut traumaattiset asiat, seksuaalinen hyväksikäyttö, insesti, väkivalta jne lapsen kehittyvää persoonallisuutta rikkovat asiat, ovat syynä, useinmiten. Tarkoittaa sitä että kukaan lapsi ei ole syntynyt homoksi tai lesboksi, vaan seksuaalinen poikkevuus johtuu lapsuuden trumoista, rikotusta persoonallisuudesta ja identiteetistä.Jja koska kukaan ei ole syntynyt homoksi, se ei ole kenenkään alkuperäinen identiteetti. Tämä tarkoittaa myös sitä että homoudesta voi parantua -tulla omaksi itsekseen, löytää oma persoonallisuutensa ja identiteettinsä.

    "Ja nyt kun ongelmna tuli ratkaistua, on taas kiva olla uskis ja entistä parempi sellainen."

    Ongelma ei ole tullut ratkaistua ennen kuin uhrien vammat ovat parantuneet. En ole koskaan kuvitellut olevani ketään parempi. En myöskään huonompi.

    "jos olisi pakko valita kahdesta: homoseksuaalinen suuntautuminen vs. kristinusko, valinta olisi helppo"

    Niin olisikin. Se olisi Kristinusko. Ja on edelleen..
    Ehdottomasti :)

    Minua kyllä ihmetyttää miten olet voinut vajota noin alas..että omaa katkeruuttasi ja syyllisyyttäsi purkaaksesi syytät ihmisiä(uskovaisia) jotka eivät ole tehneet mitään pahaa..

    Äänestä

  • UPDATE_5995517 kirjoitti:

    Juuri kun sinulle kumottiin noista jokainen, niin toistat vain aikaisemman repliikkisi.

    asioiden tahallinen vääristely, kieroilu, valehtelu ja harhaanjohtaminen ole mitään kumoamista..

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    että kun tahdot löytää Totuuden, et aseta sille mitään omista subjektiivista käsityksistäsi, eikä myöskään kenenkään toisenkaan ihmisen/ihmisten subjetiivisista käsityksistä johtuvia ennakkoasenteita tai tulkintoja. Tavallaan siis nollaat kaikki subjektiiviset käsitykset. Ja otat Totuuden vastaan nöyrästi..sellaisena kuin se on. Siitä mitään vähentämättä, tai siihen mitään lisäämättä.

    Et yritä tinkiä Totuuden kanssa, tai lahjoa sitä..Yksinkertaisesti vain tyydyt siihen sellaisena kuin se on. Pidit siitä tai et.

    Vain siten löytää Totuuden.

    "..kun tahdot löytää Totuuden, et aseta sille mitään omista subjektiivista käsityksistäsi, eikä myöskään kenenkään toisenkaan ihmisen/ihmisten subjetiivisista käsityksistä johtuvia ennakkoasenteita tai tulkintoja. Tavallaan siis nollaat kaikki subjektiiviset käsitykset. Ja otat Totuuden vastaan nöyrästi..sellaisena kuin se on. Siitä mitään vähentämättä, tai siihen mitään lisäämättä."

    "...... Mutta vääryyttä, vääriä asioita, syntiä, pahuutta jne, tulee loppumattomasti vihata. Rakastan ihmisiä, ja juuri siksi vihaan asioita jtka tuhoavat ihmisiä. Siis: Tahdon rakastaa ihmistä, ja vihata syntiä. Mitä väärää siinä on? "

    Ja kaiken tässä yllämainitussa pystyt ilman minkäänlaista subjektivista omaa käsitystäsi näkemään mikä on absoluuttisen objekktiivinen totuus kun sekä rakastat että vihaat.

    Aika moinen ihmiseksi olet. En voi kun onnitella.

    en ole yhtään ketään parempi. Aivan tavallinen "pulliainen" olen:)

    "Ja kaiken tässä yllämainitussa pystyt ilman minkäänlaista subjektivista omaa käsitystäsi näkemään mikä on absoluuttisen objekktiivinen totuus kun sekä rakastat että vihaat."

    Kyllä, aivan juuri noin. Paitsi että en itse pysty. Kysymys ei ole minun pystymisestäni, sillä jos itse pystyisin, en olisi enää objetiivinen. Siinä mitä teen, ei voi olla mitään "OMAA" vaikutintani, taka-ajatuksia, laskelmoimista tai tulkintaani. Kysymys ei siis ole omista kyvyistäni, vaan Kristuksen, joka vaikuttaa Hänen omissaan. Mielestäni olen kylläkin liian halpa-arvoinen Hänen käytettäväkseen. Olen tästä sanonutkin Hänelle usein, mutta aina Hän sanoo: "Minä tiedän paremmin, luota minuun". No, minä luotan, en edes voisikaan olla luottamatta persoonaan jolle olen elämäni velkaa. En vain ymmärrä..miten Täydellisen Hyvä Hän on..IHMETTELEN HÄNEN RAKKAUTTAAN..se ylittää käsityskykyni...

    Älä siis onnittele minua. En ole onnittelusi oikea kohde.

    Ylistä Kristusta.

    Äänestä

  • just sitä tarkoitinkin kirjoitti:

    "Kuten on havaittu, sinäkin havaitsisit jos joskus sivistäisit itseäsi, että homous liittyy erittäin läheisesti aivoihin."

    No juuri niinhän kirjoitinkin. Homous on persoonallisuus ja identifikaatiohäiriö. Syy usein erittäin vakavat ongelmat lapsen isäsuhteessa..

    No sinä nyt en näytä ymmärtävän ollenkaan. Homouteen liittyy usein fyysiset syyt, jotkut vaan ovat erilaisia. Toisaalta, kyse voi olla myös puhtaasti mielipiteestä. Joku vain ei voi pitää vastakkaista sukupuolta esteettisenä ja kiinnostavana.

    Identifioidu sinäkin järkevien ihmisten joukkoon, jotka eivät väitä mielipiteitään faktoiksi.

    Nyt pyytäisin sinulta lähdetietoa. Kuka/mikä ryhmä homoutta tutkittuaan on päätynyt tällaiseen johtopäätelmään? Mistä maassa ja kuinka pitkällä aikavälillä tähän on päästy? Ja onko tuota tutkimusta hyväksynyt ketkään muut kuin jälkeenjääneet lahkolaiset?

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    "..kun tahdot löytää Totuuden, et aseta sille mitään omista subjektiivista käsityksistäsi, eikä myöskään kenenkään toisenkaan ihmisen/ihmisten subjetiivisista käsityksistä johtuvia ennakkoasenteita tai tulkintoja. Tavallaan siis nollaat kaikki subjektiiviset käsitykset. Ja otat Totuuden vastaan nöyrästi..sellaisena kuin se on. Siitä mitään vähentämättä, tai siihen mitään lisäämättä."

    "...... Mutta vääryyttä, vääriä asioita, syntiä, pahuutta jne, tulee loppumattomasti vihata. Rakastan ihmisiä, ja juuri siksi vihaan asioita jtka tuhoavat ihmisiä. Siis: Tahdon rakastaa ihmistä, ja vihata syntiä. Mitä väärää siinä on? "

    Ja kaiken tässä yllämainitussa pystyt ilman minkäänlaista subjektivista omaa käsitystäsi näkemään mikä on absoluuttisen objekktiivinen totuus kun sekä rakastat että vihaat.

    Aika moinen ihmiseksi olet. En voi kun onnitella.

    huomaatkos..meitä "ihmisiä" on moneen junaan.

    mitä tollaselle kaverille voi enää sanoa?muutaku onneks olkoo.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    että kun tahdot löytää Totuuden, et aseta sille mitään omista subjektiivista käsityksistäsi, eikä myöskään kenenkään toisenkaan ihmisen/ihmisten subjetiivisista käsityksistä johtuvia ennakkoasenteita tai tulkintoja. Tavallaan siis nollaat kaikki subjektiiviset käsitykset. Ja otat Totuuden vastaan nöyrästi..sellaisena kuin se on. Siitä mitään vähentämättä, tai siihen mitään lisäämättä.

    Et yritä tinkiä Totuuden kanssa, tai lahjoa sitä..Yksinkertaisesti vain tyydyt siihen sellaisena kuin se on. Pidit siitä tai et.

    Vain siten löytää Totuuden.

    "Vain siten löytää Totuuden"

    hienosti määritelty totuuden löytäminen.mutta eikös se myös pitäisi todeta,enneku se "totuudeksi" julkistetaan?

    eli totuushan on yksinkertaisesti tässä.mutta kuinka pitkälle sitä pystyt toteamaa?

    mä en pysty kovinkaa pitkälle...kuinka pitkälle sä pääset?loppuun asti..totuuteen?

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    en ole yhtään ketään parempi. Aivan tavallinen "pulliainen" olen:)

    "Ja kaiken tässä yllämainitussa pystyt ilman minkäänlaista subjektivista omaa käsitystäsi näkemään mikä on absoluuttisen objekktiivinen totuus kun sekä rakastat että vihaat."

    Kyllä, aivan juuri noin. Paitsi että en itse pysty. Kysymys ei ole minun pystymisestäni, sillä jos itse pystyisin, en olisi enää objetiivinen. Siinä mitä teen, ei voi olla mitään "OMAA" vaikutintani, taka-ajatuksia, laskelmoimista tai tulkintaani. Kysymys ei siis ole omista kyvyistäni, vaan Kristuksen, joka vaikuttaa Hänen omissaan. Mielestäni olen kylläkin liian halpa-arvoinen Hänen käytettäväkseen. Olen tästä sanonutkin Hänelle usein, mutta aina Hän sanoo: "Minä tiedän paremmin, luota minuun". No, minä luotan, en edes voisikaan olla luottamatta persoonaan jolle olen elämäni velkaa. En vain ymmärrä..miten Täydellisen Hyvä Hän on..IHMETTELEN HÄNEN RAKKAUTTAAN..se ylittää käsityskykyni...

    Älä siis onnittele minua. En ole onnittelusi oikea kohde.

    Ylistä Kristusta.

    täysin sanaton.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Kaikki mikä rikkoo, loukkaa ja tuhoaa ihmistä(itseä tai/ja toista/toisia) joko henkisesti, emotionaalisesti tai fyysisesti on ehdottomasti väärin, ja tuomittavaa. Homous täyttää kaikki nuo tunnusmerkit.

    Ainoa vahingontekijä on tässä tapauksessa kiihkouskovainen hyökätessään itselleen tuntemattomien ihmisten kimppuun asiasta joka ei hänelle edes kuulu.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    uskovainen ei ole pedofiili, eikä raiskaaja. Eikä kukaan raiskaaja tai pedofiili ole uskovainen. Olet vajonnut todella alas, kun tuollaista edes kuvitteletkin.

    Eli homoseksuaali ei myöskään voi olla uskovainen?

    Jos kerran homoseksuaalisuus on mielen sairaus, miksi häntä pitäisi vielä rangaista helvetillä?

    Syrjikö Jeesus homoseksuaaleja? Olisiko hänen pitänyt?

    Kuinka kauan jaksat vielä valehdella itsellesi?

    Äänestä

  • Asiasta kirjoitti:

    Ainoa vahingontekijä on tässä tapauksessa kiihkouskovainen hyökätessään itselleen tuntemattomien ihmisten kimppuun asiasta joka ei hänelle edes kuulu.

    väärin auttaa ihmisiä? Varsinkin jos tietää että heitä voi auttaa, ja että lääke heidän sairauteensa on olemassa? Minusta olisi vastuutonta heittelejättöä olla hoitamatta ja auttamatta ihmisiä, jos heitä voi auttaa..
    Auttaja ei tee uhreja, vaan nimenomaan hoitaa uhreja terveiksi. Mutta ehkä sinä haluatkin että he jäävätkin uhreiksi, eivätkä koskaan parane?

    Äänestä

  • onko kirjoitti:

    haluaa parantaa niin tätyy tietää mikä sairaus on kysymyksessä, vai kuinka? Se että tuntee sairauden nimen ei vielä tarkoita sitä että tietäisi mikä lääkitys asiaan on paras. Tämä taitaa useati unohtua. Vaikka ei se tänä päivänä ole niin kummallista kun luontaistuotekaupasta löytyy apu sairauteen kun sairauteen.

    Äänestä

  • luuhamara kirjoitti:

    Eli homoseksuaali ei myöskään voi olla uskovainen?

    Jos kerran homoseksuaalisuus on mielen sairaus, miksi häntä pitäisi vielä rangaista helvetillä?

    Syrjikö Jeesus homoseksuaaleja? Olisiko hänen pitänyt?

    Kuinka kauan jaksat vielä valehdella itsellesi?

    "Eli homoseksuaali ei myöskään voi olla uskovainen?"

    Siis voi nimittää itseään uskovaiseksi, voi olla kirkon jäsen jne; voi näytellä uskovaisen roolia, mutta ei ole todellinen uskovainen.

    "Jos kerran homoseksuaalisuus on mielen sairaus, miksi häntä pitäisi vielä rangaista helvetillä?"

    Mielestäni ketään ei saisi rangaista helvetillä. Eikä kukaan muu niin teekään, paitsi ihminen itse. Ihminen itse on oma helvettinsä, ja rakentaa itse itselleen oman henkiökohtaisen helvetin(ja usein myös läheisilleen) , mikäli kieltäytyy pelastumasta. Jos joku joutuu helvettiin, se johtuu vain siitä että hän on tahtonutkin juuri sinne. Se vain on niin käsittämätöntä, ja surullista, miksi niin moni vartavasten juuri tahtoo helvettiin.

    "Syrjikö Jeesus homoseksuaaleja? Olisiko hänen pitänyt?"

    Ei varmaankaan syrjinyt, eikä varsinkaan olisi pitänyt. Ketään ei pidä syrjiä, ei ketään. Riippumatta hänen taipumuksistaan. Ihmisiä kuuluu rakastaa, heidät kuuluu hyväksyä ilman mitään ehtoja, mutta pahuus, vääryys, jne on tuomittava.

    Eli hyväksyn homot, ja arvostan heitä ihmisinä. En vain hyvksy heidän kieroituneisuuttaan. Ja tiedän että he voisivat parantua. Jos vain tietäisivät että lääke heidän sairauteensa on olemassa. En siis tuomitse ihmisiä heidän taipumustensa mukaan, vaan hyväskyn heidät siitä huolimatta. Ymmärrän että he ovat kärsineitä ja sairaita ihmisiä. Juuri siksi haluankin auttaa heitä.

    En ole jaksanut valehdella itselleni viiteen vuoteen.. Eikä onneksi tarvitsekaan :)

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    "Miten homot liittyvät pedofiileihin ja raiskaajiin?"

    Kysymys on yhtlailla seksuaalisesta perversiosta ja kieroutumasta. Toasiasiassa homomies ei etsi seksiä, vaan ISÄÄ. Homot ovat tyypillisesti miehiä joilla ei ole lapsuudessa ollut isää, tai isä on jäänyt hyvin etäiseksi ja vieraaksi. Homoudessa on siis kysymys siitä että mies kaipaa sitä isää, jota hänellä ei lapsena koskaan ollut. Homoudesta voi myös parantua. Tämäkin vahvistaa sitä käsitystä että homous on identiteettihäiriö.

    Taas vaihteeksi. BTW, jos minua joku ällöttää niin tämä erilaisten ilmiöiden mukapsykologisointi harrastajavoimin luonnollisesti.

    Homogenetiikkaa ja lisää löytyy PubMedin hakukoneella.

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?cmd=Retrieve&db=PubMed&list_uids=10213693&dopt=Citation

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?cmd=Retrieve&db=pubmed&dopt=Abstract&list_uids=15724806&query_hl=9

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?cmd=Retrieve&db=pubmed&dopt=Abstract&list_uids=15539346&query_hl=9

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?cmd=Retrieve&db=pubmed&dopt=Abstract&list_uids=15883379&query_hl=14

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?cmd=Retrieve&db=pubmed&dopt=Abstract&list_uids=8772548&query_hl=18

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?cmd=Retrieve&db=pubmed&dopt=Abstract&list_uids=15580585&query_hl=14

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?cmd=Retrieve&db=pubmed&dopt=Abstract&list_uids=14682369&query_hl=14

    Äänestä

  • eli kysessä on lahja,minkä viisaampi voi saada.mitenkäs ei viisaammat?kuinka sä oot lahjas saanu?pitikö joku sua itseään viisaampana?

    onko kyseessä lahja mistä haluat eroon vai onko kyseessä lahja jonka haluat jakaa?

    kummassakin tapauksessa loukkaat viisaampaasi väheksymällä hänen lahjojaan..tyrkyttämällä omia lahjojasi hänelle.toisaalta yrität nostaa itseäsi viisaamman jalustan yläpuolelle toteamalla että sulla on jotain sellaista mikä viisaammalle kuuluisi.

    neuvo 3:älä yritä nostaa itseäsi viisaamman yläpuolelle

    neuvo 4:viisas on oppilas..viisaampi on opettaja.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Olen hetero ihan vapaaehtoisesti. En suostuisi tekemään mitään painostuksesta. Enkä ole katkera, en yhtään..:) Jos katkeruus ja homous on sinun ongelmasi, ei sen tarvitse merkitä että se olisi kaikkien ongelma..

    Kun sä sanot että olet hetero ihan vapaaehtoisesti niin silloinhan annat sen mahdollisuuden että voit valita mikä olet... Homoilu on siis käynyt mielessä?

    Äänestä

  • scapegoat6 kirjoitti:

    moinen

    Uskonnon kierouttama kaappihomo joka purkaa ahdistustaan, taitaa olla jotain seksifantasioita siinä samalla.
    Saa jumalansa luvalla ajatella homoseksiä kun on muka tuomitsemassa sitä.

    ei sen tarvitse merkitä että sen pitäisi olla kaikkien muidenkin ongelma..

    Sori mutta yrityksesi ei onnistu. Et sinä onnistu tekemään minusta homoa. Ihan turha sinun on yrittää. :)

    Niinpä taidat olla ateismin kierouttama kaappihomo joka purkaa ahdistustaan, taitaa olla jotain seksifantasioita siinä samalla. Saat ateismisi luvalla ajatella homnoseksiä. Rohkeus vain puuttuu sinulta. Voit tulla ulos kaapistasi ;)

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    ”Mutta mitä kaikkea pitää suvaita? Homoutta? Pedofiliaa? Eläimiinsekaantumista? Nekrofiliaa? Murhia? Raiskauksia? Insestiä? Muita rikoksia?”

    >>Jos meillä on luettelemasi kaltainen lista asioista, jotka ovat kiellettyjä ilman perusteluja niin silloin ajaudumme tilanteeseen, jossa kaikki mikä ei ole erikseen kiellettyä on sallittua. Toisaalta mitä järkeä on elää elämä jonka jokaisen sallitun teon joku on luetteloinut.>>

    Älä viitsi. Jokainen, jopa vähäiselläkin järjellä varustettu ihminen tajuaa perustelemattakin oikean ja väärän eron, eli osaa erottaa ilman lakikirjaakin esim rikollisuuden, ja laillisuuden toisistaan. Itsestäänselvyyksiä ei tarvitse perustella, paitsi, niin no..ehkä lapsille. Sitäpaitsi, nuo olivat vain esimerkkejä, liittyen siihen kysymykseen mitä kaikkea muka pitää suvaita. Luulenpa että jos lapsesi olisi murhattu tai raiskattu, olisit todella suvaitsematon teon tekijää kohtaan.

    "Itse haluaisin saada homouden tuomittavuudelle muutkin perustelut kuin vain sen että se tuomitaan raamatussa. Jos kaksi aikuista samaa sukupuolta olevaa ihmistä harrastaa seksiä toistensa kanssa niin mikä siinä on tuomittava?"

    Yhtä lailla, sinun logiikkaasi käyttäen voisi kysyä: Miksi sitten olet niin suvaitsematon pedofiileja kohtaan? Tai raiskaajia kohtaan? Tai murhaajia kophtaan? Tai eläimiinsekaantujia ja kaiken maailman muita sairaita ja oksettavia perversioita harrastavia kohtaan? Yhtä lailla logiikkaasi käyttäen voisi todeta: "Jos kaksi ihmistä harrastaa seksiä toistensa kanssa niin mikä siinä on tuomittavaa?" tai jos ihminen ja eläin harrastaa seksia, niin mikä siinä on tuomittavaa? Miksemme sitten samantien sopisi että mikään ei ole tuomittavaa eikä laitonta tai rikollista?

    Niinpä. Suvaitsevaisuudellakin on rajansa.

    ”Joku on joskus sanonut että suurin ongelma ei ole rikolliset, vaan ne jotka antavat heidän jatkaa rikoksien tekemistä. Eli ne jotka hiljaa hyväksyvät rikollisen toiminnan. Rikollisten päähänsilittäjät, ymmärtäjät ja nuoleskelijat, selkärangattomat; Liian suvaitsevaiset.”

    >>Minä oikein näen kuinka sinä huudat kostoa. Ei ole rikollisen toiminnan hyväksyntää se että rikollisen motiivit pyritään selvittämään ja mahdollisesti korjaamaan. Jos me vain kostamme ymmärtämättä rikoksen motiivia niin luomme jälleen uuden motiivin uuteen rikokseen.Jos jumalasi käskisi sinun murhata minut niin tottelisitko sinä häntä? <

    EHDOTTOMASTI EN! Minun Jumalani ei käske murhaamaan, vaan Rakastamaan! ÄLÄ TAPA! on yksiselitteinen ja kiistamatön Rakkauden käsky.

    >Milloin nöyrryt kyseenalaistamaan oman subjektiivisen totuutesi?>

    Minun omalla subjektiivisella mielipiteelläni ei ole mitään merkitystä.

    >Missä oli terroristin nöyryys kyseenalaistaa oma totuutensa kun hän räjäytti itsensä ihmisjoukon keskellä<

    Vihaan terrorismia, sortoa ja väkivaltaa sen kaikissa muodoissa.

    "Oletko sinä silittämässä uskon veljesi päätä kun hän jumalasi nimeen toimimalla selkeästi satuttanut ihmistä?"

    Riippuu hänen motiiveista ja tarkoitusperistä. Jos hänen ainoa motiivinsa on ollut rakkaus, joka tahtoo sanoa totuuden, vaikka se sattuukin -siksi koska vihaa valhetta, hyvksyisin hänen toimintansa. Missään muussa tapauksessa EN!
    Tosin sanoen, satuttaminen ei ole tarkoituksellista, mutta aina ei voi olla satuttamatta, mikäli aikoo puhua totta.

    >Nöyryys on sitä että kykenee pohtimaan asiaa myös toisen näkökulmasta. Jos emme esimerkiksi kykene näkemään terroristien tekojen motiiveja niin kuinka voimme olettaa että lapsi, joka on menettänyt perheensä terrorisminvastaisessa sodassa kykenee näkemään vihollisensa motiivin? Se vaatii nöyryyttä kyetä katkaisemaan tämä kierre ja niellä oma koston halunsa, kyetä jopa antamaan anteeksi ja pyrkiä omalla esimerkillään osoittamaan toiselle ihmiselle olevansa hänen luottamuksensa arvoinen. Minusta tämä ei ole nössöyttä eikä selkärangattomuutta vaan äärimmäistä nöyryyttä, jossa on vaarana menettää kaikki(myös oma henki) paremman tulevaisuuden tavoittelussa.<

    Aivan totta! Mutta nöyryys ei ole nössöilyä ja vastuunpakoilua. Asiat on sanottava niinkuin ne ovat, mutta rakkaudella. Anteeksianto on erittäin tärkeää, sehän on uskon kulmakivi ja perusta. Ihmistä tulee ja saa rakastaa, ja hyväksyä -jokaista -ilman mitään ehtoja ja vaatimuksia. Mutta vääryyttä, vääriä asioita, syntiä, pahuutta jne, tulee loppumattomasti vihata. Rakastan ihmisiä, ja juuri siksi vihaan asioita jtka tuhoavat ihmisiä. Siis: Tahdon rakastaa ihmistä, ja vihata syntiä. Mitä väärää siinä on?

    ”Älä viitsi. Jokainen, jopa vähäiselläkin järjellä varustettu ihminen tajuaa perustelemattakin oikean ja väärän eron, eli osaa erottaa ilman lakikirjaakin esim rikollisuuden, ja laillisuuden toisistaan. Itsestäänselvyyksiä ei tarvitse perustella, paitsi, niin no..ehkä lapsille. Sitäpaitsi, nuo olivat vain esimerkkejä, liittyen siihen kysymykseen mitä kaikkea muka pitää suvaita.”

    Huomaan ettet joko ymmärtänyt koko pointtia tai sitten olet niin sokaistunut omasta erinomaisuudestasi ettet vaivaudu oikeasti pohtimaan asiaa. Jos oikeasti luit mitä kirjoitin niin minähän juuri pidin tällaisia saatehdä/eisaatehdä listoja huonoina, koska silloin joutuvat tilanteisiin, jossa tilanteesta riippumatta tuomitsevat asioita.

    Tällainen lista johtaa sinunlaiseen käytökseen, jossa sinä tuomitset esimerkiksi homouden raamatun perusteella. Käytännössä asia on niin että sinulle homous on väärin ja sen jälkeen etsin asialle perustelut. Minäkin voisin heittää väitteen että autot eivät pysy tiellä. Tämän väitteen todisteena on se auto, jonka eilen näin ojassa. Juuri näin te uskovaiset todistelette asioita itsellenne. Teette hyvin yksioikoisia johtopäätelmiä asioista ettekä huomaa/muista mainita että kaikki muut autot pysyivätkin tiellä.

    Se onko tämä tiedostamatonta vai tietoista valehtelua onkin minusta mielenkiintoinen asia.

    ”Luulenpa että jos lapsesi olisi murhattu tai raiskattu, olisit todella suvaitsematon teon tekijää kohtaan.”

    Te uskovaiset varmaan psyykkaatte itseänne tällaisilla äärimmäisen tuskaisilla tapahtumilla. Ehkä tässäkin on taustalla se että pääset sopivaan vihan tilaan näillä lapsiraiskaus jutuilla ja sitten niputat homouden samaan kategoriaan. Tämän jälkeen oletkin saanut vaimennettua kaikki homouteen suopeasti suhtautuvat ajatuksesi.

    Etkö sinä näe tai ymmärrä, että kaikkia asioita ei voida niputtaa saman arvoisiksi?

    ”En minä huuda kostoa. Puolustan uhrien -kyllä kaikkien uhrien etua. Ymmärrän että rikolliset ovat itsekin uhreja. Mutta rikollisuus ei poistu sillä että aletaan hyväksymään rikollisuus, tai että aletaan suosimaan sitä. Tosiasia on se että nyky-yhteiskunnassa uhreilla ei ole mitään oikeuksia, sensijaan rikollisia, oikein kilpaa ymmärtävät kaikki. Se loukkaa oikeustajuani. ”

    Valehteletko sinä tiedostamattasi? Minä en ole missään vaiheessa puolustanut rikollista toimintaa vaan olen esittänyt oman teoriani siitä kuinka rikollista toimintaa voitaisiin vähentää ja kuinka uskonnollisen ”keppi” ajattelun sijasta voisimme yrittää oikeasti tehdä tästä maailmasta parempi paikka. Mitään auvoista onnelaa me emme tästä maailmasta saa, mutta jokainen ihminen voisi omalta osaltaan vaikuttaa siihen miten yhteiskunta toimii.

    En ole ollut poistamassa vankiloita, vaan väitän että yhteiskunnalle olisi huomattavasti edullisempaa se että hyödyntäisimme rikoksen tekijän vankilassaoloajan niin että oppisimme tuntemaan hänen motiivinsa. Tämän jälkeen voimme oikeasti vaikuttaa tähän henkilöön niin, että hän ei enää syyllistyisi rikolliseen toimintaan.

    Uskovaisilla ihmisillä on vain niin voimakastarve jakaa maailma hyvään ja pahaan, että he eivät omilta mantroiltaan ehdi syventymään siihen mikä saa toisen ihmisen käyttäytymään rikollisesti. Tähän väliin uskovaiset muistavat mainita äiti Teresan kaltaisilta ihmisistä, kuvitellen että yksi ihminen miljoonien joukossa riittää kumoamaan muiden pahat teot. Jälleen kerran ei nähdä tiellä pysyviä autoja vaan ainoastaan ojassa oleva. Jos raamatun tutkimisen ja kirkossakäynnin sijaan tutustuisitte oikeasti rikollisiin ihmisiin ja heidän motiiveihinsa niin silloin olisitte ainakin matkalla ymmärtämyksen tiellä.

    ”EHDOTTOMASTI EN! Minun Jumalani ei käske murhaamaan, vaan Rakastamaan! ÄLÄ TAPA! on yksiselitteinen ja kiistamatön Rakkauden käsky.”

    Sinun sanaasi en oikein enää osaa luottaa, mutta toivottavasti tuo on totta mitä sanot. Tässä on kuitenkin jälleen kerran hyvä tilaisuus pohtia yksinkertaisten käskyjen toimivuutta äärettömän kompleksisessa maailmassa.

    Jos sinulla on kivääri kädessäsi ja näet itsemurhapommittajan ihmisjoukon keskellä. Pommittaja on juuri laukaisemassa pommiaan ja sinä olet niin kaukana ettet kykene muuten estämään häntä kuin ampumalla häntä kuolettavasti. Luulen, että jopa sinun moraalisi hyväksyisi tällaisen tapon, vaikka raamattusi sanoo selkeästi: ”ÄLÄ TAPA!”.

    Tällaiset listat siis sopii perusohjeeksi keskivertoihmiselle keskivertotilanteisiin, mutta jos sinun seksuaalinen suuntautumisesi poikkeaa keskiverrosta niin tällaiset listat eivät enää toimikaan. Uskovaiset ihmiset yrittävät ratkaista tilannetta muuttamalla maailmaa listansa kaltaiseksi lyömällä esimerkiksi homoa raamatulla päähän. He kuvittelevat kun he solvaavat homoseksuaalia ihmistä rinnastaen hänet pedofiilimurhaajaraiskaajaan niin he vain päästelevät suustansa rakkauden kukkasia. Aivan kuin he omistaisivat oikeuden muuttaa omat pahat tekonsa hyviksi hokemalla tekevänsä hyvää.

    ”Minun omalla subjektiivisella mielipiteelläni ei ole mitään merkitystä.”

    Jälleen kerran sinä joko valehtelet tai et ymmärrä mistä puhut. Jos sinun subjektiivisella mielipiteelläsi ei ole merkitystä niin oletko sinä jonkinlainen narunukke, jonka tekoja ja sanoja ohjaakin joku muu? Ymmärrän kyllä että sinä vain yrität väistellä omaa vastuutasi teoistasi väittämällä noudattavasi vain raamattua. Mutta muista että kukaan muu kuin sinä ei voi tehdä päätöstä siitä, että sinä pidät raamattua omana henkilökohtaisena absoluuttisena auktoriteettina. Sinä olet subjektiivisesti päättänyt uskoa raamatun sanaan! Ei sitä päätöstä ole tehnyt kukaan muu!

    ”Vihaan terrorismia, sortoa ja väkivaltaa sen kaikissa muodoissa.

    "Oletko sinä silittämässä uskon veljesi päätä kun hän jumalasi nimeen toimimalla selkeästi satuttanut ihmistä?"

    Riippuu hänen motiiveista ja tarkoitusperistä. Jos hänen ainoa motiivinsa on ollut rakkaus, joka tahtoo sanoa totuuden, vaikka se sattuukin -siksi koska vihaa valhetta, hyvksyisin hänen toimintansa. Missään muussa tapauksessa EN!
    Tosin sanoen, satuttaminen ei ole tarkoituksellista, mutta aina ei voi olla satuttamatta, mikäli aikoo puhua totta.”

    Etkö sinä oikeasti näe kuinka pussiin puhuit/kirjoitit taas itsesi? Eli sinä vihaat terrorismia, mutta et huomaa kuinka terrorisoit ympäristöäsi, koska motiivisi on rakkaus. Jälleen kerran muistuttaisin sinua siitä että et sinä voi julistaa tekojasi rakkauden teoiksi, vaan tekojesi kohteen pitää se tehdä! Juuri tästä omien tarkoitusperien kyseenalaistamattomuudesta terrorismi saa oikeutuksensa terroristin mielessä. Toivottavasti sinäkin ymmärrät tämän ja nöyrryt myöntämään että se absoluuttinen totuus ei ole sinun eikä minun määriteltävissä vaan meidän tulisi pyrkiä toimimaan jokaisessa tilanteessa oman parhaan kykymme mukaan.

    Itsemurhapommittajat ovat mielestäni kaikkein säälittävintä joukkoa, koska he eivät ole edes valmiita tulemaan uhriensa omaisten eteen katsomaan heitä silmiin ja perustelemaan heille miksi teko oli oikeutettu.

    ”Aivan totta! Mutta nöyryys ei ole nössöilyä ja vastuunpakoilua. Asiat on sanottava niinkuin ne ovat, mutta rakkaudella.”

    Jälleen kerran kehottaisin sinua miettimään millä oikeudella sinä määrittelet asioiden oikean laidan. Asioista pitää pystyä puhumaan, mutta lähtökohta ei saa olla se että sinä opetat jotain mantraa, kykenemättä perustelemaan sitä muuten kuin omalla subjektiivisella tuntemuksella siitä, että jokin kirja on absoluuttinen auktoriteetti ja sinä omistat sen oikean tavan tulkita tätä kirjaa! Tällä tavoin keskustellessa sinä asetat itsesi toisen yläpuolelle etkä nöyrry myöntämään, että sinun sanoillasi ei ole toisen sanoja suurempaa arvoa.

    ”Tahdon rakastaa ihmistä, ja vihata syntiä. Mitä väärää siinä on?”

    Siinä on nimenomaan se vääryys, että sinä olet ylentänyt itsesi siihen asemaan, jolla on oikeus määritellä mikä on syntiä ja mikä ei. Jälleen kerran muistutan että sinä olet subjektiivisesti valinnut sen kirjan(raamattu), jonka tekstiä sinä pidät auktoriteettina. Tämän auktoriteetin nojalla sinä luot ihmisen mallin, jonka sisälle sinä katsot oikeudeksesi pusertaa kaikki ihmiset. Se että sinä sanot tätä tekoa rakkaudeksi ei tee siitä rakkauden tekoa. Sinulta siis puuttuu nöyryys nähdä itseäsi muiden ihmistenkaltaisena!

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    ei sen tarvitse merkitä että sen pitäisi olla kaikkien muidenkin ongelma..

    Sori mutta yrityksesi ei onnistu. Et sinä onnistu tekemään minusta homoa. Ihan turha sinun on yrittää. :)

    Niinpä taidat olla ateismin kierouttama kaappihomo joka purkaa ahdistustaan, taitaa olla jotain seksifantasioita siinä samalla. Saat ateismisi luvalla ajatella homnoseksiä. Rohkeus vain puuttuu sinulta. Voit tulla ulos kaapistasi ;)

    Kyllä minä voin olla julkihomo. so what?
    Sinä se piilopuppeli olet, haluttaa mutta pelottaa.
    Sääliks käy poikaraukkaa ;)

    En ole koskaan kuvitellut itseäni mitenkään erinomaiseksi. En ole yhtään sinua parempi. En ole yhtään homoa parempi. En huonompikaan. Olemme kaikki, niin homot, lesbot kuin streittaritkin, yhtä arvokaita, mittaamattoman arvokkaita.

    Ensinnäkin, kukaan ei ole syntynyt homoksi. Homous johtuu lapsuuden traumaattisesta isä-, tai äitisuhteesta, joka on rikkonut lapsen identiteetin. Toisin sanoen, homous on sairaus josta voi parantua, ja löytää alkuperäisen so. originellin sukupuolisen identiteetin. Mies miehuuden, ja nainen naiseuden. En tietenkään syytä homoja siitä että he ovat homoja. Eihän se heidän vikansa ole. Homous on verrattavissa rikollisuuteen, siinä mielessä että se rikkoo ja loukkaa ihmisen alkuperäistä persoonallisuutta, ja identiteettiä. Kaikki joka rikkoo ihmisen persoonaa, on väkivaltaa ja verrattavissa rikollisuuteen. Mieluummin kuitenkin sanoisin että homous on verrattavissa sairauteen. Ja sairauttahan se onkin. Se ei ole parantumaton, vaan täysin parannettavissa oleva sairaus. Jos joku sanoo että homoudesta ei voi parantua, hän:
    a) Ei tiedä mistä puhuu
    b) Valehtelee

    Homous on myös rinnastettavissa päihteidenkäyttöön. Nimittäin, päihtedenkäyttäjät käyttävät aivan samoja argumentteja, saadakseen päihteidenkäytöllensä oikeutusta, kuin homot. Mutta, yhtä lailla, niin narkomaani, alkoholisti, kuin homokin voi parantua.

    >>Oletko sinä silittämässä uskon veljesi päätä kun hän jumalasi nimeen toimimalla selkeästi satuttanut ihmistä?

    Äänestä

  • L-J kirjoitti:

    Kyllä minä voin olla julkihomo. so what?
    Sinä se piilopuppeli olet, haluttaa mutta pelottaa.
    Sääliks käy poikaraukkaa ;)

    Sori, mutta ei kiinnosta..

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Sori, mutta ei kiinnosta..

    Minäkin olen hiukan epäreilu sinua kohtaan ja sanon että se koira älähtää johon keppi kolahtaa.

    Totta puhuakseni edellinen vertaus on syvältä p..tä. Mutta laitoin sen tänne siksi, että et ainakaan minun kanssa keskustelessa käytä kyseistä vertausta!

    On älinästä päätellen hakattu kuin vierasta sikaa :D
    Lienee poloinen ainoa joka joutui poistumaan SETAn pikkujouluista ilman herraseuraa :D :D

    Onhan se noloa jos joutuu omaa nuokahtamistaan selittelemään sanoilla, mutta kyllä jeesus tulee minunkin edestäni :D :D :D

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Sori, mutta ei kiinnosta..

    Näin sut viime lauantaina pinkki drinkki kädessä ja keltainen liina takataskussa ;)
    Kerro sit kun pääset yli peloistasi niin voidaan jatkaa......

    Äänestä

On kuin antelias miljardööri, onhan niitäkin mutta vain harva harvoista!

Äänestä

Prata kirjoitit:

Uskovaisilta tuntuu aina unohtuvan se että uskossa on kyse aina subjektiivisesta uskosta.

- Siis mitä yrität sanoa? Onko Jumalan Sana mielestäsi subjektiivinen vai objektiivinen, entä Jumala. Miksi emme luottaisi Jumalaan, ja onhan meillä vapaa valinta, saamme purnata, epäillä...

Jatkat edelleen:
Mielestäni uskovaiset ihmiset tarvitsevat uskontoa luodakseen merkityksen omalle elämälleen. Jos on olemassa kaikkivaltias olento niin miksi hän tarvitsee juuri sinua kertomaan homoille heidän tekemiään vääriksi?

Kyllä, tarvitsemme tiedon siitä että elämällämme on merkitys.
(Hei ns. ateistit" mikä on teidän elämämme merkitys, vai oletteko eläimien kaltaisia jotka eivät siitä piittaa, eivätkä sitä pohdiskele)

Fatalismiako yrität peilata, eli ihmisen ei ole tarvetta tehdä mitään koska kaikki kuitenkin tapahtuu.

Raamattu tuomitsee kyllin selvästi homouden, ei kuitenkaan homoja. Mistä he tietäisivät jos kukaan ei kertoisi. Omatunto on liian joustava käsite.
Jumala ilmaisee itsensä uskovien kautta. Tosin myös mm. luonnon kautta.

Edelleen kirjoitat:
Pystytkö sinä ajattelemaan sellaista vaihtoehtoa, että sinä oletkin väärässä?

Kysymys Prata: mihin perustat ajatuksesi kirjoituksessasi? Mikä on tieto lähteesi? Jos oletkin väärässä. Filosofisella pohdiskelullasi et pitkälle pääse. Sitä ovat jo monet ennen sinua kokeilleet.

Meillä uskovilla on Raamattu, entä mikä sinulla on. Päivän lehti, televisio, vai ihan oma järkeily, siinä on vain se ongelma, että se kaikki on lainattu tietolähteistä jotka ovat kuin ilmaa. Objektiivisuus on niissä mahdoton käsite.

Hyvää jatkoa "nöyrälle" pohdiskelulle

Äänestä
  • "Kysymys Prata: mihin perustat ajatuksesi kirjoituksessasi? Mikä on tieto lähteesi? Jos oletkin väärässä. Filosofisella pohdiskelullasi et pitkälle pääse. Sitä ovat jo monet ennen sinua kokeilleet.

    Meillä uskovilla on Raamattu, entä mikä sinulla on. Päivän lehti, televisio, vai ihan oma järkeily, siinä on vain se ongelma, että se kaikki on lainattu tietolähteistä jotka ovat kuin ilmaa. Objektiivisuus on niissä mahdoton käsite."

    En ole Prata, mutta minä ainakin perustan ateismini tieteeseen. Tiede ei kuitenkaan ole mistään lainattua. Tiede perustuu asioille, jotka voit itse halutesasi testata ja jos päädyt eri tulokseen ja osaat sen avulla perustella jonkin väitteen vääräksi niin se väite kumotaan, koska se on väärässä. Lisäksi tiede antaa mielestäni paljon järkevämmän selityksen tälle kaikelle kuin raamattu.

    Raamattu taas perustuu vain joihinkin ajatuksiin ja tarinoihin, joita ihmiset ovat kirjoitelleet vuosien saatossa, eli on puhtasti filosofista pohdiskelua mutta ei perustu kuin "musta tuntuu" periaatteeseen.

    Eli perustan ateismini johonkin, jonka voin itse todeta oikeaksi, enkä mihinkään "musta tuntuu" selityksiin. Turha muuten vastata tähän viestiin millään lainauksilla raamatusta. Raamattu on mielestäni uskottavuudessaan aikalailla samalla viivalla Aku-Ankan kanssa. Tosin raamattu on vain paljon huonompaa viihdettä.

    Äänestä

  • "Pystytkö sinä ajattelemaan sellaista vaihtoehtoa, että sinä oletkin väärässä?"

    Vastaus tähän kiinnostaisi. Vaihdoit tässä kohdassa puheenaihetta. Omalta kohdaltani voin sanoa, että olen koko pienen huutelevan ikäni jatkuvasti miettinyt sitä vaihtoehtoa, että entä jos olen väärässä. Minusta se on ainoa tapa pohtia asioita rehellisesti.
    Pystytkö sinä siihen? Tiedän, että fundamentalistiuskovaiset eivät siihen pysty ja se heistä tekeekin niin vaarallisia.

    Äänestä

  • Huutelija kirjoitti:

    "Pystytkö sinä ajattelemaan sellaista vaihtoehtoa, että sinä oletkin väärässä?"

    Vastaus tähän kiinnostaisi. Vaihdoit tässä kohdassa puheenaihetta. Omalta kohdaltani voin sanoa, että olen koko pienen huutelevan ikäni jatkuvasti miettinyt sitä vaihtoehtoa, että entä jos olen väärässä. Minusta se on ainoa tapa pohtia asioita rehellisesti.
    Pystytkö sinä siihen? Tiedän, että fundamentalistiuskovaiset eivät siihen pysty ja se heistä tekeekin niin vaarallisia.

    Huutelija kirjoitit:
    Pystytkö sinä ajattelemaan sellaista vaihtoehtoa, että sinä oletkin väärässä?"
    Tiedän, että fundamentalistiuskovaiset eivät siihen pysty ja se heistä tekeekin niin vaarallisia.

    Toki vain, ilman muuta voin olla väärässä, muutenhan olisin Jumala ja kaikkitietävä.

    Tuo kannanottosi "fundamentalisti uskovista" menee vähän epätarkasti. Et voi tietää miten uskovat ajattelevat, jokainen on kuitenkin yksilö.

    Ilman kristittyjä maa olisi täydessä sekasorrossa.
    Kirjoitat vaarallisuudesta. Mitä vaarallista on rakkauden sanomassa? Vaarallista on hyvin yleinen kaiken hyväksyvä vapauden ilmapiirin vaatiminen, eli "jokainen tehköön mitä parhaaksi näkee". Rikollisuus lisääntyy, huumeet leviävät, seksuaalinen hillittömyys...

    Pysähdy vetämään henkeä ihan rauhallisesti ja sen jälkeen ajattele.

    Äänestä

  • Nosturi kirjoitti:

    "ilman muuta voin olla väärässä"

    Hyvä, tämä antaa toivoa sinun suhteesi.

    "Tuo kannanottosi "fundamentalisti uskovista" menee vähän epätarkasti. Et voi tietää miten uskovat ajattelevat, jokainen on kuitenkin yksilö."

    Käytän sanaa "fundamentalisti" samassa merkityksessä kuin brittiläinen teologian tohtori Andrew Wright: Äärimmäinen varmuus siitä, minkälainen todellisuus on, on fundamentalismia, samoin se, että aukottomasti määrittelee, millainen Jumala on. Näin ollen fundamentalisti on nimenomaan sellainen henkilö, joka ei pysty kuvittelemaan olevansa väärässä.

    "Ilman kristittyjä maa olisi täydessä sekasorrossa."

    Tämä lienee vitsi?

    "Kirjoitat vaarallisuudesta. Mitä vaarallista on rakkauden sanomassa?"

    Älä vääristele sanojani, pyydän. En väitä että rakkauden sanoma olisi vaarallinen, tosin suosin enemmän rakkauden todeksi elämistä kuin pelkkiä tyhjiä puheita siitä.
    Sanoin että _fundamentalismi_ on vaarallista. Terrorismi, uskonsodat, AIDSin torjunnan vastustaminen, vähemmistöjen (esim. seksuaalivähemmistöjen vainot) jne jne. En nyt edes mene historiaan, nämä nykyhetken esimerkit riittäköön.

    Kiitos että huolehdit hengityksestäni, oi rakastava kristitty.

    Tässä kaikki.

    Äänestä

  • ------&gt; kirjoitti:

    "Kysymys Prata: mihin perustat ajatuksesi kirjoituksessasi? Mikä on tieto lähteesi? Jos oletkin väärässä. Filosofisella pohdiskelullasi et pitkälle pääse. Sitä ovat jo monet ennen sinua kokeilleet.

    Meillä uskovilla on Raamattu, entä mikä sinulla on. Päivän lehti, televisio, vai ihan oma järkeily, siinä on vain se ongelma, että se kaikki on lainattu tietolähteistä jotka ovat kuin ilmaa. Objektiivisuus on niissä mahdoton käsite."

    En ole Prata, mutta minä ainakin perustan ateismini tieteeseen. Tiede ei kuitenkaan ole mistään lainattua. Tiede perustuu asioille, jotka voit itse halutesasi testata ja jos päädyt eri tulokseen ja osaat sen avulla perustella jonkin väitteen vääräksi niin se väite kumotaan, koska se on väärässä. Lisäksi tiede antaa mielestäni paljon järkevämmän selityksen tälle kaikelle kuin raamattu.

    Raamattu taas perustuu vain joihinkin ajatuksiin ja tarinoihin, joita ihmiset ovat kirjoitelleet vuosien saatossa, eli on puhtasti filosofista pohdiskelua mutta ei perustu kuin "musta tuntuu" periaatteeseen.

    Eli perustan ateismini johonkin, jonka voin itse todeta oikeaksi, enkä mihinkään "musta tuntuu" selityksiin. Turha muuten vastata tähän viestiin millään lainauksilla raamatusta. Raamattu on mielestäni uskottavuudessaan aikalailla samalla viivalla Aku-Ankan kanssa. Tosin raamattu on vain paljon huonompaa viihdettä.

    ------> kirjoitat

    Eli perustan ateismini johonkin, jonka voin itse todeta oikeaksi, enkä mihinkään "musta tuntuu" selityksiin.

    No minkä olet todennut oikeaksi.
    Ja minkä kirjan asettaisit Raamatun rinnalle. Sanopa kirjan nimi ja osoita asia.
    Jos joudut todella vaikeaan tilanteeseen, paha sairaus tms. niin kaivatko ne kaikki maailman tiedeteokset esille ja haet sieltä vastauksen, ja siinä ne ongelmat ratkeavat... huh huh

    (Sitäpaitsi Aku Ankka on varsin mukava sarjis).
    Kirjoitat loppu osassa "mielestäni". Hyvä ilmaisu"!

    "No minkä olet todennut oikeaksi."

    Olen todennut oikeiksi ainakin kaikki peruskoulussa, lukiossa ja yliopistossa lukemani kemian-, matematiikan-, ja fysiikankirjat. Voin myös kertoa kirjojen nimet jos haluat ne tietää, muuten en viitsi niitä luetella.

    "Ja minkä kirjan asettaisit Raamatun rinnalle. Sanopa kirjan nimi ja osoita asia."

    Raamattu ei mielestäni ole totta, joten asetan edellämainitsemani kirjat sen edelle, enkä rinnalle. Osaa niissä todistettujen väittämien todenmukaisuutta olen kokeillut ja päätynyt samanlaisiin tuloksiin. Kaikkia niitä väittämiä ei minulla ole ollut tarvetta koetella. Osan väittämistä voin todeta todeksi pelkästään ympäröivää maailmaa katselemalla. Osaa väittämistä pidän puolitotena, koska niitä ei välttämättä ole todistettu täysin oikeiksi, mutta ei täysin vääriksikän.

    "Jos joudut todella vaikeaan tilanteeseen, paha sairaus tms. niin kaivatko ne kaikki maailman tiedeteokset esille ja haet sieltä vastauksen, ja siinä ne ongelmat ratkeavat... huh huh"

    No tavallaan kaivan. Eli jos minua kohtaa sairaus, niin ensin mietin, mikä tieteen-alue minua voisi auttaa (tämä rajaa etsittävää aluetta). Tulisi ensin mieleen lääketiede. Sen jälkeen mietin mistä saisin selville miten lääketiede voi minua auttaa tämän sairauden kanssa. Siis päätän mennä tapaamaan lääkäriä, koska hän on opiskellut lääketiedettä, joten käyn siis tavallaan kysymässä lääkäriltä mitä hän on lukenut kyseisestä aiheesta. Olen myös huomannut, että tiede osaa auttaa minua ongelmissani paremmin kuin raamattu.

    Nyt esittäisin kysymyksen sinulle. Jos sinua kohtaa vakava sairaus, niin turvaudutko sinäkin tieteeseen vai luetko vain raamattua ja rukoilet?

    Rukoilen. Lääketieteellä on paikkansa, mutta lääkäriin mennessä vien asiani rukouksessa Kristukselle. Lääketieteellä on kuitenkin rajoituksensa.
    Mutta.
    Olisi pitänyt hieman tarkentaa edellistä kirjoitusta, en ehkä saanut itseäni ymmärretyksi, vaikka asia on varsin yksinkertainen. Siis tarkemmin. On muutakin kuin selkeästi hoidettavat sairaudet. Joten kysyn. Mitä teet jos joudut tilanteeseen kun kaikki kaatuu päälle. Masennus, vaikeudet läheisten kanssa, talous, onnettomuudet jne. Asioita joihin et kertakaikkiaan saa apua ihmisiltä, etkä itseltäsi.
    Jos on lapsia ja he joutuvat auttamattomiin vaikeuksiin.
    Niin, on tilanteita joiden kautta joutuu täysin tyhjän päälle, silloin saatat ajatella, tässä ei voi enää kukaan muu kuin Jumala auttaa. Vai oletko kuin entiset lännen sankarit jotka kuolivat saappaat jalassa ennenkuin antoivat periksi omalle kyvyttömyydelleen.
    Jokainen joka on kokenut jotain todella pahaa ei väitä, olen oman elämäni valtias.
    Tämä ei ole peloittelua vaan arkirealismia

    Ihmisen elämä ei ole vain kemiaa, matematiikkaa ja fysiikkaa, tai yksilmäistä tilattua tiedettä.

    silloin kun tiede voi sinua auttaa, niin turvaudut tieteeseen ja muulloin raamattuun? No käyhän se tietysti niinkin.

    Minä en ole raamatusta ja uskonnosta löytänyt isompaa tukea, tosin jos nyt aivan rehellisesti puhutaan, niin en ole koskaan kohdannut mitään todella järisyttävää vastoinkäymistä. Toisaalta en möyskään näe asioita noin mustavalkoisesti. Vapaasti lainattuna: "Joko turvaudut jumalaan tai koitat vain puskea yksin läpi harmaan kiven." On paljon muitakin vahtoehtoja kuin turvautua heti jumalaan tai olla yksin. On ystäviä ja sukulaisia. Mielestäni ystävän kanssa jutteleminen vaikeasta asiasta auttaa enemmän, kuin rukoileminen. Toisille rukoilemisesta saattaa olla tietenkin enemmän apua, mutta koska en usko jumalaan, niin rukoileminen tuntuu minusta lähinnä itsekseen puhumiselta.

    "Asioita joihin et kertakaikkiaan saa apua ihmisiltä, etkä itseltäsi."

    Masennus ei mielestäni ainakaan lukeudu tällaisiin asiohin. Jos minä masentuisin pahasti, niin en todellakaan usko, että ainakaan hurahtaisin uskoon, silloin ainakin kävisi huonosti. Miten muka yksin rukoileminen auttaa masennukseen? Minun masennukseni varmaankin vain pahenisi yksin olemisella. Parantaako jumala muka jotain sairauksia jos vain rukoilet? Empä oikein usko. Mikä sairaus sitten paranee rukoilemalla?

    "Jokainen joka on kokenut jotain todella pahaa ei väitä, olen oman elämäni valtias."

    Eikös tämä väite tue vain käsitystä, että uskonto on vain defenssi jotain vastaan? Ei se silti tarkoita, että jumala olisi olemassa vaikka kuinka toivoisit. Enkä minä usko, että hallitsen täydellisesti elämääni, mutta ei sitä hallitse jumalakaan.

    "Ihmisen elämä ei ole vain kemiaa, matematiikkaa ja fysiikkaa, tai yksilmäistä tilattua tiedettä."

    En ole väittänyt, että elämäni olisi pelkkää tiedettä, vaikka tiede onkin yksi suurimmista syistä, miksi en usko jumalaan. Elämässä on paljon muutakin kuin tiede, mutta minun elämääni ei uskonto silti kuulu. En koe mitään tarvetta moiselle. En halua uskoa jumalaan, enkä löydä mitään järjellistä syytä uskoa. Miksi siis uskoisin?

    Äänestä

OIKEA NÖYRYYS ON !
MINÄ TARVITSEN SINUA ISRAELIN PYHÄ.
JA KIITOS ETTÄ SAIN SYNTINI ANTEEKSI, POIKASI JEESUKSEN VEREN KAUTTA,JONKA HÄN GOLKATALLA VUOKSENI VUODATTI.se o siinä.
Vaihtoehtoja on ajateltu paljon,niistä kaikista ylläoleva on PARAS JA AINOA MIKÄ JÄI.
JA SE TULEE KANTAMAAN,TÄSSÄ ja TULEVASSA AJASSA
Muuten USKO ei ole tunnetta ja tunteilua.
Ja SANASSA on mieletäni SELVÄT ohjeet,kaikkeen.
HERRANSA EDESSÄ JOKAINE SEISOO TAI KAATUU.

Äänestä
  • isot pojat olisivat kertoneet sinulle satuja ja että sinä olisit peloissasi kiltisti niihin uskonut?

    Äänestä

"Jos sinä vain kerrot kuinka asiat ovat niin ethän sinä yritä millään tavalla vaikuttaa siihen saako homot rekisteröidä parisuhteensa vai eivät?"

Rekisteröinti? Jos joku on homo ja haluaa rekisteröidä itsensä, niin ei sillä ole juurikaan merkitystä.
Eri asia on jos joku homo haluaa Jumalan siunaaman avioliiton, se on naurettavaa, koska yhtä hyvin minä voisin sitten hakea papilta siunauksen pankkien ryöstelyyn ja aviorikoksiin.

Jos ei halua uskoa Raamattuun niin voi voi, mutta fakta on kuitenkin se, että Raamatun mukaan se ei ole hyväksyttävää ja sen ei pitäisi olla epäselvää.

Jos on niin, että Raamatun totuus on vain minulle totta, niin minkä ihmeen takia kaikenmaailman homot haluavat Raamatussa esiteltävältä Jumalalta siunauksen omalle toiminnalleen, kun Raamatussa sanotaan kuitenkin, ettei sellainen sovi ja jos kerran kukaan ei kuitenkaan edes usko Raamattua.

Minulle riittää se, että ihmiset tietävät mitä Raamatussa sanotaan, jos he eivät sitä halua uskoa se on jokaisen oma asia. Jos haluaa toimia Raamatun opetuksen vastaisesti, niin omapa on asiansa.
Hakemalla tekemäänsä syntiin Jumalan, joka on tuominut sen teon, siunaus on aika erheellistä ja sillä periaatteessa tehdään Jumalasta oman "säännön" rikkoja ja synnintekijä.

Mutta tietenkin, minä uskon Raamatun mukaan ja ymmärrän kyllä, ettei kaikki halua niin tehdä, mutta se ei muuta sitä, mitä Raamatussa lukee.

"Eikö sinua yhtään häiritse se että sinä vaadit vain uskoa, mutta saman aikaisesti yrität todistella uskontoasi kaiken maailman ihmeillä? Eikö todisteet ihmeestä tapa uskon?"

Ei, koska pitäisi vielä uskoa, että mahdolliset ihmeet ovat ihmeitä ja todistavat vielä kaiken lisäksi uskon kohteesta.

Mikään todiste ei tapa uskoa, koska todiste on totta vasta kun sen uskoo.

"On hyvin ironista, että esimerkiksi raamatussa puhutaan siitä kuinka ihmisen pitää olla nöyrä, mutta todellisuudessa juuri niiltä, jotka raamattua eniten lukevat puuttuu nöyryys täydellisesti."

Niin sitä pyydän anteeksi, että olen erittäin taipuvainen ylpeyteen ja tunnustan myös, että en ole mitenkään hyvä ihminen.
Sillä ei pitäisi kuitenkaan olla merkitystä siihen mitä Raamattu sanoo.
Olisi hienoa kun ihmiset keskittyisivät siihen mitä sanotaan eikä siihen kuka sanoo.

"Mielestäni uskovaiset ihmiset tarvitsevat uskontoa luodakseen merkityksen omalle elämälleen."

Itse en tarvitse uskontoa, vaan Jumalan. Enkä usko Jumalaan mielestäni siksi, että elämälläni olisi sitten jokin merkitys.

Ja kun uskon Jumalaan niin minkä merkityksen se elämälleni tekee?
Eihän Raamattu oikeastaan selitä miksi Jumala loi ihmiset.
Kyllä Raamattu tietenkin antaa tietyn merkityksen, mutta mikä sen merkityksen merkitys on.

"Jos ole olemassa kaikkivaltias olento niin miksi hän tarvitsee juuri sinua kertomaan homoille heidän tekemään väärin?"

Jos kuitenkin Raamattu sen kertoo ja minä satun saamaan tilaisuuden sen kertomiseen, niin miksi en sanoisi, siksikö että se ei mielytä kuulijaa.

Eikä Jumala välttämättä tarvitsekaan minua kertomaan. Väittäisin, että suurimmalla osalla homoista "omatunto" sanoo homouden olevan väärin, mutta he haluavat kieltää sen ja siinä vaiheessa kun onnistuu vaientamaan sen äänen ja joku tulee muistuttamaan siitä, niin hermothan siinä menee.
Olen sitä mieltä, että ei kristinuskolla olisi mitään merkitystä maailmassa jos sillä ei olisi juuri tätä vaikutusta.
Ei muodostuisi omaa ryhmää joka haluaa erikseen tuoda julki ettei usko siihen.
Kristinuskon tai tarkemmin sanoen Raamatun opetuksen "pistävyys" on se miksi sitä vihataan eniten kaikista uskonnoista.
Ja se pistävyys ei mielestäni johdu siitä, että se vaan sanoisi jotain vääräksi, vaan siitä, että ihmisen "omatunto" todistaa myös niin.
Tähän sopii mielestäni vanha sanonta "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa".

Jos tähän ei ihmiset hermostu ni jo on ihme. :)

"Miksi jumalasi voima näkyy vain niissä asioissa, joita et pysty todistamaan?"

Mielestäni Jumalan voima näkyy mm. siinä, että me ja tämä maailma ollaan olemassa ja niiden olemassa oloon kai uskot.

"Miksei jumalasi ilmaise itseään niin voimallisesti, että kukaan ei pystyisi häntä kyseenalaistaman?"

Se ei taida vaan vielä kuulu Jumalan suunnitelmaan.
Ja toisaalta se luultavasti tarkoittaisi sitä, että joutuisit kuolemaan, koska ehkä vasta hengettömänä olet tilassa, jossa et voi kyseenalaistaa, tai sitten sinulta pitää poistaa kyseenalaistamisen taito.
Tätähän minä en varmuudella tiedä, mutta uskon, etää sinäkin sen tulet vielä varmuudella tietämään.

"Kun sinä julistat täällä uskonnostasi niin mikä on motiivisi? Ethän vain ole tyydyttämässä omaa pätemisen tarvettasi? Ethän ammenna voimaa toiminnallesi siitä kun kuvittelet itsesi jumalasi edessä viimeisellä tuomiolla? Tunnetko silloin nöyryyttä vai ylpeyttä itsestäsi?"

Jos minä todistaisin tässä omasta puolestani, niin minkä arvoinen se todistus olisi?

Itse pidän kuitenkin yhtenä motiivina totuuden esiin tuomista, vaikka sillehän täälä nauraa varmaan ateistipalstan kehyksetkin.

Jos kuvittelen itseni viimeiselle tuomiolle, niin nähdäkseni minut pitäisi tuomita kadotukseen ja ainoa pelastumisen mahdollisuus, minkä itselläni näen on se, että Jumala Jeesuksen kautta minut armahtaa.
Ja olet osittain oikeassa, saattaa olla nimittäin, että yhden syyn tuomioon vedän itselleni juuri kirjoittamalla tätäkin, koska voi olla, että olen ylpeä siitä mitä kirjoitan ja useasti kirjoittaessani omaa (huom. omaa) mielipidettä ajattelen, että jes minkä kuningasajatuksen taas sainkaan.

"Kuinka sinä vertailet teidän uskojenne aitoutta?"

Taidokkaasti :)
Syy miksi pidän Raamatun ilmoitusta aitona on se, että se ulottuu pitkälle menneisyyteen ja myös tulevaan, eikä ole vain yhden ihmisen esitys.
Toinen ja tärkeämpi syy on se, että Raamatun opetus on hyvää, enkä usko kenenkään ihmisen saavan sellaista aikaan ilman Jumalaa.

Mutta toki jos et niin halua uskoa, niin ei siinä sitten mitään. Raamatussa on kohta jossa sanotaan siihen tyyliin, että jos teitä ei jossain oteta vastaan, niin "pyyhkikää" jalkanne ja lähtekää muualle. Ideana ei siis ole jankuttaa tätä Raamatun ilmoitusta, vaan kertoa se kerran jos ihminen sen hylkää niin sääli.
(Tietenkin jos joku kysyy jotain niin on hyvä vastata).

"Mikään ei ole pelottavampaa kuin se että on olemassa kirjoja(Raamattu, Koraani, yms.), joiden määräyksiä jotkin ihmiset eivät kyseenalaista vaan toteuttavat niitä seurauksista välittämättä."

Mitä Raamatun määräyksiä sitten kyseenalaistamatta ja seurauksista välittämättä noudatetaan?
Ei voi olla vaarallista jos kertoo vaan mitä Raamattu sanoo, paitsi ehkä itselleen, jossain mielessä jossain tapauksessa.

"Kun terroristit iskevät he ovat jumalansa asialla aivan samoin kuin Yhdysvallat taistelee jumalansa nimessä."

Mielestäni Raamattu kuitenkin osoittaa, mitkä teot ovat Jumalan tahdon mukaisia ja mitkä eivät.
Ja tappaminen ei esim. ole Raamatun mukaan oikein.

Lopuksi sanon kuitenkin, että näin minä uskon ja ymmärrän kyllä jos muut eivät niin halua uskoa.

Äänestä
  • mä oon samaa mieltä tosta jumalan siunaamisjutusta.

    jos joku uskoo ja haluaa toimia raamatun opin mukaan nii senkun toimii,mutta se että sieltä poimitaan mieluisimmat kohdat omaksi totuudeksi,nii pudottaa pohjan jopa uskovaisen uskolta itseltäänkin.

    joku roti se teillä uskovaisillakin on oltava :)

    ja sit toisaalta,jos ei oo uskovainen nii mitäväliä sillä on siunaako jumala vai ei.

    eli homot rekisteriin vaa..turha teiän on jumalanne kaa alkaa homoudesta vääntää.toimikaa oppikirjanne mukaan,nii teiänkin uskottavuuden pienet rippeet säilyy...edes toisten uskovaisten silmissä.

    Äänestä

  • pistemiäs kirjoitti:

    mä oon samaa mieltä tosta jumalan siunaamisjutusta.

    jos joku uskoo ja haluaa toimia raamatun opin mukaan nii senkun toimii,mutta se että sieltä poimitaan mieluisimmat kohdat omaksi totuudeksi,nii pudottaa pohjan jopa uskovaisen uskolta itseltäänkin.

    joku roti se teillä uskovaisillakin on oltava :)

    ja sit toisaalta,jos ei oo uskovainen nii mitäväliä sillä on siunaako jumala vai ei.

    eli homot rekisteriin vaa..turha teiän on jumalanne kaa alkaa homoudesta vääntää.toimikaa oppikirjanne mukaan,nii teiänkin uskottavuuden pienet rippeet säilyy...edes toisten uskovaisten silmissä.

    "mä oon samaa mieltä tosta jumalan siunaamisjutusta."

    :)

    Äänestä

  • jeesusteleva kiihko hihhuli... kirjoitti:

    "mä oon samaa mieltä tosta jumalan siunaamisjutusta."

    :)

    hyvä että hymyilyttää...hyvä jos ymmärsit pointinki.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Prata kirjoitti:

Nimimerkki jeesusteleva kiihko hihhuli Rangaistus viestiketjussani seuraavaa.

”Ensinnäkin minä en tuomitse ketään.
Totuus on kuitenkin se, että Raamattu osoittaa homouden esim. olevan syntiä, elikkä Raamatun mukaan se teko mm. on tuomittava teko. Raamattukaan ei kuitenkaan tuomitse vaan osoittaa mistä olisi syytä tuomita.
Tuomari on se joka päättää tuomion ja minä annan Jeesuksen ja Jumalan pitää sen tuomarin vallan.”

Jos sinä vain kerrot kuinka asiat ovat niin ethän sinä yritä millään tavalla vaikuttaa siihen saako homot rekisteröidä parisuhteensa vai eivät?

Pystytkö sinä ajattelemaan sellaista vaihtoehto, että ehkä sinä oletkin väärässä? Pystytkö myöntämään, että raamattusi totuus on totta sinulle vain, koska sinä uskot se olevan totta? Uskovaisilta tuntuu aina unohtuvan se että uskossa on kyse aina subjektiivisesta uskosta. Jos kyseessä olisi tieto niin silloin puhuttaisiin tiedonnoista! Eikö sinua yhtään häiritse se että sinä vaadit vain uskoa, mutta saman aikaisesti yrität todistella uskontoasi kaiken maailman ihmeillä? Eikö todisteet ihmeestä tapa uskon?

Minua häiritsee suunnattomasti se että uskovaiset uskonnosta riippumatta nostavat omien tunteidensa merkityksellisyyden muiden yläpuolelle. On hyvin ironista, että esimerkiksi raamatussa puhutaan siitä kuinka ihmisen pitää olla nöyrä, mutta todellisuudessa juuri niiltä, jotka raamattua eniten lukevat puuttuu nöyryys täydellisesti.

Mielestäni uskovaiset ihmiset tarvitsevat uskontoa luodakseen merkityksen omalle elämälleen. Jos ole olemassa kaikkivaltias olento niin miksi hän tarvitsee juuri sinua kertomaan homoille heidän tekemään väärin? Onko kyse siitä, että kaikkivaltias ei kykene ilmaisemaan omaa tahtoaan suoraan meille ihmisille vai onko kyse siitä, että sinä ja kaltaisesi saisitte merkityksen omalle elämällenne toimimalla jumalan sotureina? Miksi jumalasi voima näkyy vain niissä asioissa, joita et pysty todistamaan? Miksei jumalasi ilmaise itseään niin voimallisesti, että kukaan ei pystyisi häntä kyseenalaistaman?

Kun sinä julistat täällä uskonnostasi niin mikä on motiivisi? Ethän vain ole tyydyttämässä omaa pätemisen tarvettasi? Ethän ammenna voimaa toiminnallesi siitä kun kuvittelet itsesi jumalasi edessä viimeisellä tuomiolla? Tunnetko silloin nöyryyttä vai ylpeyttä itsestäsi?

Kun tässä maailmassa on niin paljon uskontoja niin mitkä ovat sinun kriteerisi joiden avulla pystyt tuomitsemaan toisen uskonnon edustajan pyhään kirjaan perustuvan teon(vrt. homouden tuomitseminen)? Kuinka sinä vertailet teidän uskojenne aitoutta? Onko sinulla käytössä mitään muuta kuin oma tunteesi siitä, että olet oikeassa? Missä on nöyryys kun pidät omaa subjektiivista tunnettasi toisen ihmisen tunnetta parempana ja totuuden mukaisempana?

Mikään ei ole pelottavampaa kuin se että on olemassa kirjoja(Raamattu, Koraani, yms.), joiden määräyksiä jotkin ihmiset eivät kyseenalaista vaan toteuttavat niitä seurauksista välittämättä. Kun terroristit iskevät he ovat jumalansa asialla aivan samoin kuin Yhdysvallat taistelee jumalansa nimessä. Missä on se nöyryys, jossa ihmiset luopuisivat ajatuksestaan olla jumalansa oikea käsi ja antaisivat jumalalleen vallan toimia täällä maailmassa haluamallaan tavalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu