Tuttu tunne varmaan jokaiselle. Ei voi nukkua, eikä syödä. Pelottaa, että joku kyttää ja seuraa. Eilisillan törmäilyt palaavat sekavina mieleen. Citymarketin lauantairuuhkassa iskee paniikkihäiriö ja maksalaatikot jää ostamatta. Kylmä hiki pukkaa otsalle ja teet jälleen kerran päätöksen: ei enää ikinä viinaa.
Mutta kaikki se on turhaa. Krapula oikein oivallettuna on luova ja harmoninen olotila. Toki se riippuu myös kankkustyypistä, mutta pääperiaate on sama: lopeta turha itsesäälissä kieriskely ja nauti kanuunastasi.
Koska kaikki tiedämme, että tieto lisää turvallisuutta, luomme nyt silmäyksen kankkusten perustyyppeihin.
KESKIRASKAS KYLPYHUONEKANKKUNEN. Ei ole yhdentekevää, milla tavoin kanuunasi hankit. Yksi asia on kuitenkin varma: krapulaa edeltää aina jonkinasteinen alkoholin nauttiminen. KOSSU- ja KALJAKANKKUSELLA on kuitenkin suuri ero. Kossukankkunen johtaa nimittäin kaljakankkusta herkemmin nk. keskiraskaaseen kylpyhuonekrapulaan (KKK). KKK:n tunnistaa siitä, että vietät seuraavana päivänä noin 75% ajastasi syleillen vessanpönttöä. Kaikki se, mitä tunget kurkustasi alas tulee muutaman minuutin viiveellä takaisin ruokatorvestasi. Ja herra paratkoon, jos et silloin ole pöntön lähettyvillä.
Jos sinulla on taipumusta KKK:seen, älä missään nimessä mene ainakaan Markkinoinnin perusteet- luennolle. Voit olla nimittäin varma, että ennen kuin luennoitsija on saanut piirtoheittimelle ensimmäiset kalvonsa, sinun pitää rynniä Levónin kapeat tuolirivit pikavauhtia läpi, jollet sitten halua yökkiä naapurin prujuille. Epäesteettisestä yrjöilystä saattaa seurata käsikähmä vierustoverin kanssa ja kaikkein kauheimmassa tapauksessa saatat joutua kansliaan Riitta Hulkin puhutteluun. Kovimmankin karjun kädet hikoilevat ja änkytys iskee moisessa tilanteessa, vaikka krapula olisi yökkäilyn jälkeen asteen lievempi. Parasta on siis pysyä kolmen metrin säteellä kylppäristä.
VAINOHARHAKANKKUNEN (VHK) saattaa iskeä joit sitten kossukolaa tai keskikaljaa. Tämä kankkusmuoto on yksi ilkeimmistä, mutta kun hätä on suurin on apukin lähellä. Nyrkkisääntönä sanottakoon, että VHK:n iskiessä pysy kaukana Citymarketista. Poikkeaman pääperiaatteesta voit tehdä vain Kauniiden ja rohkeiden lähetysaikaan, mutta silloinkin kannattaa olla tarkkana. Jos kankkusesi on varotoimista huolimatta äitynyt oikein pahaksi, kannattaa välttää jopa kristillisten opiskelijoiden raamattupiirikokouksia. Siinä tilassa yksikin naama saattaa olla liikaa.
VHK:n hoitoon on vain yksi lääke: makaa liikkumatta sängyllä, paina kännykän pikavalitanäppäimistöltä Kotipitsan numero ja tilaa kinkkupitsa rauhallisesti ja arvokkaasti. Sovi lähetin kanssa salasana ja sujauta rahat vaivihkaa postiluukusta. Odota pitsamiehen poistumista ja nouki laatikko nopeasti käytävän lattialta. Sen jälkeen avaa telkkari, sammuta puhelin, vältä äkkinäisiä liikkeitä ja yritä keskittyä pitsaan ja Beverly Hillsiin. Kahden vaativan asian samanaikainen tekeminen saattaa tuottaa vaikeuksia, mutta VHK:n kanssa ei ole muuta tehtävissä. Ankaran ponnistelun avulla saatat olla teräkunnossa jo Ruotsin Models Inc.:iin mennessä.
SALAKAVALAKANKKUNEN. Yksi mainitsemisen arvoinen krapulamuoto on salakavala kankkunen (SKK). Pelottavinta siinä on, että se tulee nimensä mukaisesti hitaasti hiipien ja iskee juuri, kun luulit, että kaikki on kunnossa. Huonosti tai väärin hoidettuna se saattaa johtaa jopa KKK:seen, jolloin peli on menetetty.
Jos tiedät, että darrasi on usein piilevää sorttia, älä rynni suinpäin päivän haasteisiin. Kuulostele kehoasi ja syö varmuuden vuoksi yksi Big Mac-ateria. Tarkkaile puoli tuntia ruuan vaikutuksia ja jos mahassa ei ala kiertää, olet jo aika vahvalla maaperällä. Käy suihkussa, laita dödöä ja vaihda puhtaat kalsarit. Jos parin tunnin kuluttua aterian nauttimisesta tunnet olosi vielä vahvaksi, voit lähteä Mathildaan notkumaan, mutta luentoja on syytä välttää viimeiseen asti. Lukusaliin voit mennä, mutta keskity sielläkin pääasiassa sosiaaliseen toimintaan. Kankkuspäivä on otollinen ihmissuhteiden hoitoon. Vältä lukemista, sillä reuhtomalla saatat aiheuttaa kylpyhuoneilmiön, vaikka alku olisikin ollut kivutonta.
MORKKIS eli MORAALINEN KRAPULA. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä mainittakoon moraalinen krapula (MK). MK iskee päälle, kun alat muistella sitä, mikä vielä muutamaa tuntia aiemmin tuntui oikealta asialta tehtäväksi. MK:n voimakkuus on suoraan verrannollinen edellisen illan tempausten tasoon. Jonkin asteen morkkis saattaa tulla niinkin mitättömästä asiasta kuin Erikassa viuhahtelusta tai kaverin kaljalasiin kusemisesta. Mitä vähemmissä vaatteissa on viuhahdellut ja mitä useampaan kaljalasiin kusaissut sitä voimakkaampi on morkkiksen aste. MK:n erityispiirre muihin kanuunalajeihin verrattuna on, että se ilmenee joka kankkustyypin yhteydessä ainakin lievänä.
MK:sta kärsiminen on kuitenkin turhaa. Parhaiten siitä pääsee puimalla asia luotettavan kaverin kanssa, joka harrastaa samoja kännihuveja kuin sinä. MK laimenee ja häipyy lopulta kokonaan, kun välttää tiukkapipoisia niuhottajia ja nauraa samanhenkisten kanssa morkkis lyttyyn. Sitäpaitsi miksi sitten juoda viinaa, jos sen varjolla ei saa töpeksiä eikä öykkäröidä. Täydellinen tilanteen nollaus on tutkitusti terveellistä suorittaa vähintään kerran kuussa. Morkkis ja sen ehkäiseminen on ainoastaan asennekysymys.
Lopuksi lainaan otteen Sven Strandénin kirjasta Lyhyt vapaus ja krapulatieteellinen selitysoppi. "Onko isillä drakula?"
Krapulaa ei missään tapauksessa saa trivialisoida. Kankkuisen on hemmoteltava itseään. Sekä etiikkaan että estetiikkaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. Krapulasta kärsivän on ajateltava kauniita ja suuria ajatuksia. Maksettaviksi lankeavat lainankorot tai lasten heikko koulumenestys eivät nyt saa häiritä mieltä. Ei saa käpristyä surkuttelemaan omaa tilaansa. Koskaan ei saa heittäytyä masennuksen pyörteisiin. Se ei ainoastaan ole poroporvarillinen rasite vaan se on myös sielua raastavaa henkistä masturbointia, joka ei milloinkaan johda laukeamiseen, vaikka kuinka hinkkaisi. (Strandén 1993, 106-107)
Susanna Ahonen

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.