Stubbin ulottuvuudet ja kiinnostuksen

Jalkojen välinen ulottuvuus

Olen pettynyt presidenttiehdokas Niinistön vaalikampanjan avaukseen.

Vai lähetetäänkö paikalle meppistara Alexander Stubb väläyttämään kuuluisaa hymyään. Hei toverit, me ollaan duunareita kaikki!

Cafe Niinistö ja "Työväen presidentti" iskulause ovat sittenkin vähemmän kuin olisi odottanut.

Vielä kesän kynnyksellä odotukseni olivat korkealla. Onhan Niinistön kampanjakuvan takana ammattilaisten parhaimmisto.

Paviaanit pelastaneelta mainostoimistolta olisi odottanut vähintään kaikkien suomalaisten mieltämistä yrittäjiksi: me ollaan yrittäjiä kaikki, kun oikein silmin katsotaan tyyliin.

Rohkeimmillaan kampanjaan olisi voinut ottaa kakkoskeulakuvaksi Korkeasaaren Repe-paviaanin. Niinistö - paviaanien ja kaikkien muidenkin punaista ulottuvuutta omaavien presidentti!

Mutta vielä ei ole myöhäistä. Ideaa saa käyttää vapaasti hyväksi.

***

Kyselyjen mukaan kansa toivoo presidenttinsä toimivan ennen kaikkea hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäjänä - mikä onkin konkreettisin tapa hoitaa maamme turvallisuuspolitiikkaa.

Ranskan levottomuudet ovat oiva osoitus siitä, miten voi käydä, jos tiettyjen ihmisryhmien syrjäytyminen riistäytyy käsistä.
Uutiskuvia katsoessa on vaikea uskoa poltettujen autojen ja muun hävityksen sijaitsevan Euroopan sydämessä. Helsingin Sanomien mukaan Ranskan mellakat ovat levinneet jo 300 kaupunkiin.

Natoko nyt avuksi?

Vai lähetetäänkö paikalle meppistara Alexander Stubb (kok) väläyttämään kuuluisaa hymyään. Hei toverit, me ollaan duunareita kaikki!

***

Stubbailusta on tullut jo käsite. Kuten on ilmiselvästi tullut myös herra Stubbin jalkojen välisestä ulottuvuudesta.

Maanantaina Iltasanomat nosti vehkeen esille aukeaman jutussa, mikä osoittaa Stubbilta varsinaista median hallintaa. Ensin mies lavertelee ulkoministerimme lausumista, sitten kieltää tehneensä moista, mutta jää kiinni, kun asiasta löytyy kirjallinen todiste ja saa kaiken päätteeksi käännettyä koko keskustelun sukuelimiinsä - ja presidenttiehdokas Vanhasen sukuelimiin.

Stubbin nettipäiväkirjasta löytyy seuraava merkintä: Matti Vanhanen - "Tasavallan mittainen" (Saunassa sen saisi vahvistettua...)

Moista ei voi kuin ihailla mykistyneenä.

***

Vanhasen vaaliviireistä on sanottu lehtien sivuilla vähemmän kuin Niinistön työväkeen liittymisestä. Johtuuko se häveliäisyydestä vai mistä, vaikea sanoa.

Eräs isäntä totesi minulle hykerrellen, että jos olisin liittynyt demareiden sijaan keskustalaisiin, olisi minunkin silkkipöksyni ripustettu nyt Vanhasen puolesta liehumaan maamme peltojen laidoille rekkamiesten iloksi.

Niinpä. Politiikassa ja huomion kalastamisessa on kaikki sallittua.

Maria Guzenina

09.11. 03:19




http://www.demari.fi/Article.jsp?article=3876&main=22
386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toivottavasti Alexanderin uteliaisuus tulee joskus tyydytettyä ja hän pääsee Vanhasen kanssa saunaan.
Josko Vanhanen moista ylimielistä kloppia hyväksyy seurakseen mihinkään?

Äänestä
  • Alex varmaan saunookin mieluummin saksalaisten ystäviensä kanssa, kun niiden ahteriakin niin mieluusti nuolee.
    Siinä unohtuu Stubbilta Vanhanen ja Suomi ja Suomen etu.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Alex varmaan saunookin mieluummin saksalaisten ystäviensä kanssa, kun niiden ahteriakin niin mieluusti nuolee.
    Siinä unohtuu Stubbilta Vanhanen ja Suomi ja Suomen etu.

    saunaan Stubbin kanssa. Älä ainakaan kaksin. Äläkä käännä selkääsi saunassa Stubbille. Stubb on profiloitunut Euroopassa homojen asioiden ajajana...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohteet kirjoitti:

Jalkojen välinen ulottuvuus

Olen pettynyt presidenttiehdokas Niinistön vaalikampanjan avaukseen.

Vai lähetetäänkö paikalle meppistara Alexander Stubb väläyttämään kuuluisaa hymyään. Hei toverit, me ollaan duunareita kaikki!

Cafe Niinistö ja "Työväen presidentti" iskulause ovat sittenkin vähemmän kuin olisi odottanut.

Vielä kesän kynnyksellä odotukseni olivat korkealla. Onhan Niinistön kampanjakuvan takana ammattilaisten parhaimmisto.

Paviaanit pelastaneelta mainostoimistolta olisi odottanut vähintään kaikkien suomalaisten mieltämistä yrittäjiksi: me ollaan yrittäjiä kaikki, kun oikein silmin katsotaan tyyliin.

Rohkeimmillaan kampanjaan olisi voinut ottaa kakkoskeulakuvaksi Korkeasaaren Repe-paviaanin. Niinistö - paviaanien ja kaikkien muidenkin punaista ulottuvuutta omaavien presidentti!

Mutta vielä ei ole myöhäistä. Ideaa saa käyttää vapaasti hyväksi.

***

Kyselyjen mukaan kansa toivoo presidenttinsä toimivan ennen kaikkea hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäjänä - mikä onkin konkreettisin tapa hoitaa maamme turvallisuuspolitiikkaa.

Ranskan levottomuudet ovat oiva osoitus siitä, miten voi käydä, jos tiettyjen ihmisryhmien syrjäytyminen riistäytyy käsistä.
Uutiskuvia katsoessa on vaikea uskoa poltettujen autojen ja muun hävityksen sijaitsevan Euroopan sydämessä. Helsingin Sanomien mukaan Ranskan mellakat ovat levinneet jo 300 kaupunkiin.

Natoko nyt avuksi?

Vai lähetetäänkö paikalle meppistara Alexander Stubb (kok) väläyttämään kuuluisaa hymyään. Hei toverit, me ollaan duunareita kaikki!

***

Stubbailusta on tullut jo käsite. Kuten on ilmiselvästi tullut myös herra Stubbin jalkojen välisestä ulottuvuudesta.

Maanantaina Iltasanomat nosti vehkeen esille aukeaman jutussa, mikä osoittaa Stubbilta varsinaista median hallintaa. Ensin mies lavertelee ulkoministerimme lausumista, sitten kieltää tehneensä moista, mutta jää kiinni, kun asiasta löytyy kirjallinen todiste ja saa kaiken päätteeksi käännettyä koko keskustelun sukuelimiinsä - ja presidenttiehdokas Vanhasen sukuelimiin.

Stubbin nettipäiväkirjasta löytyy seuraava merkintä: Matti Vanhanen - "Tasavallan mittainen" (Saunassa sen saisi vahvistettua...)

Moista ei voi kuin ihailla mykistyneenä.

***

Vanhasen vaaliviireistä on sanottu lehtien sivuilla vähemmän kuin Niinistön työväkeen liittymisestä. Johtuuko se häveliäisyydestä vai mistä, vaikea sanoa.

Eräs isäntä totesi minulle hykerrellen, että jos olisin liittynyt demareiden sijaan keskustalaisiin, olisi minunkin silkkipöksyni ripustettu nyt Vanhasen puolesta liehumaan maamme peltojen laidoille rekkamiesten iloksi.

Niinpä. Politiikassa ja huomion kalastamisessa on kaikki sallittua.

Maria Guzenina

09.11. 03:19




http://www.demari.fi/Article.jsp?article=3876&main=22

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu