Nuoret MAP-kirkossa

Ajattelin tässä samalla kertoa hieman enemmä nuorten touhuista kirkossamme.

12 vuotiaat siis pääsevät vihdoin NUORTEN OHJELMAAN mukaan. Tytöillä ja pojilla on omat järjestönsä, jotka välillä tekevät jotain yhdessäkin. Pojat saavat tehtäväkseen jakaa sakramenttiä ja heidät setetaan Aaronin pappeuteen diakoneiksi. Muita tehtäviäkuten laulukirjojen jako, vanhusten ja muiden auttaminen.

Nuoret kokoontuvatkerran viikossa tekemään jotain kivaa. Viime viikolla piti poikien mennä katsomaan tähtiä,mutta satoi kovasti. Tytöillä oli ilta, johon vanhemmat oli kutsuttu, johon he olivat valmistaneet ohjelmaa vanhemmilleen normeista. Pojat saivat olla mukana ja etenkin kakut jälkeenpäin maistuivat. Hauskaa oli myös eräs kysely jossa oli vanha pari, aivan uusi pari ja seurusteleva pari ja heitä tentattiin. Muistiko mies mitä naisella oli ollut päällään kun he ekan kerran tapasivat... ym.

Kaikille 12-18 vuotiaille:
Siten on ne vanhusten juhlat jossa kaikki nuoret ovat mukana järjestämässä. Ja joululauluja vanhuksille myös laulamista sairaaloissa tai vanhustenkodeissa jos on laulavaaporukkaa. Pojat hankkivat ilmaisia puita ja hakkaavat halkoja seurakunnan vanhuksille ja auttavat niiden viemisessä ao.lle. Pojat ovat kutsuneet vanhemmat laittamalleen päivälliselle...menin hieman huolestuneena, mutta hyvää se oli, ei ois uskonukkaan...

14 vuotiaat pojat saavat opettajan viran Aaronin pappeudessa ja sen myötä hieman lisää velvollisuuksia kuten sakramentti leivän ja veden järjestämisen. Heidä suurin kutsumuksensa on katsoa että kaikilla on asiat hyvin seurakunnassa ja että kukaan ei ole yksin.

Toinen pojistani tuli kerran luokesni ja sanoi... kuule äiti mielestäni sisaarX on niin surullinen, voisitko mennä kysymään onko kaikki kunnossa. Menin heti ja hän olikinn kovin väsynyt, hän oli ollut auttamassa äitiään ja tullut kovin väsyneeksi. Eli kyllä ne nuoret näkevät paljon.

16 vuotiaat saavat siis siunata sakramentin ja antavat sen jaettavaksi. He saavat kastaa mutta eivät voi konfirmoida. Heidän tulee opettaa, saarnata, kehoittaa ja selittää evankeljumia. Muuten heillä on myös kaikki ne velvollisuudet joita heillä on ollut ennenkin.

Pojilla ja tytöillä on omat talviyöpymisleirinsä, sekä kesäleirinsä. Lisäksi nykyään on pojilla aina sillon tällön LANeja, eli siis tietokonepeli yöpymisiä. Heillä on pieni kirjanen jossa on tehtäviä jotka he voivat tehdä eri aloilta kuten hyväntekeväisyys, Pyhien Kirjoitusten luku, yhteiskunta, koulutus, kunto ja ulkoilu. Tehtävät auttavatheitä parantamaan kuntoaan, koulutodistustaan, opettavat heitä tekemään suunitelmia elämäävarten.

Johtajat tekevät toimintasuunitelmat yhdessä nuorten kanssa, joten he yhdessä päättävät mitä kivaa tekevät. Ainoa joka estää joitakin kivoja juttuja on raha, sillä kirkon jutut eivät saa maksaa. Ovat he silti käyneet keilaamassa ja semmosta... luultavasti joku on ystävällisesti avannut kukkaron nyöriä, en ainakaan ole kuullut mitään maksusta.

Sit on ne TANSSIT noin kerran kuussa yli 14 vuotiaille. Ne pidetään eri puolilla vaarnaa eli useamman seurakunnan alueella, vuorion vierahissa.

14 vuotiaat alottavat myös 4 vuotisen seminaarin0 pyhien kirjoitusten opiskelun. Kirkon lähellä olevat saavat mennä aamuseminaariin kirkolle kello seitsemäksi tai puoli seitsemäksi riipuen seurakunnasta ja koulun ajoista. Joskus aamuseminaareja järjestetään kirkon ulkopuolella jäsenen kodissa jos kauempana on ryhmä sen ikäisiä, muuten voi sen tehdä kotonakin vanhempien kanssa. Seminaarissa luetaan yksi vuosi Uutta Testamenttia, vuosi Vanhaa Testamenttia ja vuosi Mormonin kirjaa ja vuosi Opin ja Liittojen kirjaa ja Kallisatvoista Helmeä ja muita Pyhiä Kirjoituksia.

Tässäjoitakin asioita mitä he tekevät meillä. Tietenkin seurakunta, jolla ei ole niin montaa nuorta ei voi järjestää niin paljoa. Kaikki riippuu myös seurakunnan nuorten innokkuudesta.
En tiedäkovinkaan paljoa tyttöjen ohjelmastakun on vain noit apoikia, mutta ehkäjoku lisää!
8474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Niin. Kaikki nuorten toiminnat kirkossa on tervehenkisiä ja vievät nuoria oikeaan suuntaan. Minua harmittaa se, että en nuorena ollessani voinut olla näissä toiminnoissa mukana, kun en ollut vielä kuullut koko MAP-kirkosta. Tiedän jääneeni paljosta paitsi. Se toiminta, jota minulla oli ystävieni kanssa, ei kyllä ollut mitään tervehenkistä. Silloin tuli kuvioon alkoholi ja tupakankokeilut yms. Monesta pahanteosta olisin säästynyt, jos minulla olisi ollut kirkko elämässäni. Harmittaa tosissaan. Tiedän, että nämä "maalliset" tavat eivät ole kyllä vieneet minua yhtään eteenpäin. Päinvastoin. Onneksi olen kuitenkin aikuisena saanut ottaa evankeliumin vastaan ja parantaa tapani. Evankaliumi tekee kaikille hyvää. Puhtaista nuoristamme se erityisesti näkyy.

Äänestä
  • ihan sama juttu. En tosin ollut missään mukana. En uskaltanut mennä mihinkään. Istuin vain kotona ja kuuntelin musaa ja katoin TVtä. En halunnut olla mukanan muiden pämppäilyissä ja muussa sellasessa.

    Olisin voinu olla mukana niin monessa kivassa jutussa, jos olisin jo sillon ollut jäsen. Tuli sitä vähän vanhempanan Botalla kerran käytyy.

    Pojat oli nii korneja, aina kännissä. Ei sopinu mulle. Olis elämäkin avautunun ihan toisella lailla jos oisin tienny et saman henkisii nuorii oli olemassa. Ei ois haksahtanu siihen ekään tyyppiin.

    Äänestä

kotikaupunkini uskovat nuoret(kin) järjestävät muutaman kerran vuodessa ns. yhteiskristillisiä pippaloita.
miksi sinun "mie vua-nuoresi" eivät ole siellä mukana?

Äänestä
  • Miten mormoninuoret saavat tiedon näistä tapahtumista?

    Äänestä

  • Jonna kirjoitti:

    Miten mormoninuoret saavat tiedon näistä tapahtumista?

    muutkin eli paikallisten aviisien ilmoitus-osastosta. sitä paitsi kaikkihan ne tietää toistensa menoista, kiertävät kirkosta toiseen muulloinkin, kuin niinä varsinaisina teema-iltoina.
    minusta se on hienoa!
    nytkin ovat lähdössä maata näkyvissä -pippaloihin muutamalla yhteisellä bussilla.
    festarit yhdistävät aina kristityt nuoret kaikista kirkoista, kaikkialta suomesta.

    mene vain rohkeasti mukaan, jos kiinnostaa.

    Äänestä

  • tode' kirjoitti:

    "nytkin ovat lähdössä maata näkyvissä -pippaloihin muutamalla yhteisellä bussilla.
    festarit yhdistävät aina kristityt nuoret kaikista kirkoista, kaikkialta suomesta.

    Nämä Maata näkyvissä-festarit ovat yhteiskristillisiä nuorten tilaisuuksia. Luonnollisestikin kaikki nuoret ovat sinne tervetulleita.

    Ihmettelen silti, miksi mormoninuoret osallistuvat niihin, vaikka heidän kirkkonsa pitää muita kirkkoja harhaoppisina? Itsestään selvää on, että MK ei kirkkona ole näiden festivaalien järjestäjien joukossa.

    Äänestä

  • tode' kirjoitti:

    mene vain rohkeasti mukaan, jos kiinnostaa.

    kämppiksen kanssa juteltiin usein kaikista tapahtumista ja ajattelinkin käydä esim. kristittyjen teekkareiden jutuissa sen kanssa. Sitten se mun kämppis yhtenä päivänä kerto miten se oli maininnut niille kämppiksensä olevan mormoni ja miten meillä oli ollut kiintoisia keskusteluja uskonnosta, ja ilmapiiri oli heti muuttunut silleen jännittyneeksi. "Kannattaa varoa", oli sanottu jne. Oli annettu oitis materiaalia turvaksi - "Torni ja temppeli" oli ollut käden ulottuvilla.

    Enpä ole ehtinyt siellä sitten käydä. Toivottavasti muualla on parempaa meininkiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mie vua kirjoitti:

Ajattelin tässä samalla kertoa hieman enemmä nuorten touhuista kirkossamme.

12 vuotiaat siis pääsevät vihdoin NUORTEN OHJELMAAN mukaan. Tytöillä ja pojilla on omat järjestönsä, jotka välillä tekevät jotain yhdessäkin. Pojat saavat tehtäväkseen jakaa sakramenttiä ja heidät setetaan Aaronin pappeuteen diakoneiksi. Muita tehtäviäkuten laulukirjojen jako, vanhusten ja muiden auttaminen.

Nuoret kokoontuvatkerran viikossa tekemään jotain kivaa. Viime viikolla piti poikien mennä katsomaan tähtiä,mutta satoi kovasti. Tytöillä oli ilta, johon vanhemmat oli kutsuttu, johon he olivat valmistaneet ohjelmaa vanhemmilleen normeista. Pojat saivat olla mukana ja etenkin kakut jälkeenpäin maistuivat. Hauskaa oli myös eräs kysely jossa oli vanha pari, aivan uusi pari ja seurusteleva pari ja heitä tentattiin. Muistiko mies mitä naisella oli ollut päällään kun he ekan kerran tapasivat... ym.

Kaikille 12-18 vuotiaille:
Siten on ne vanhusten juhlat jossa kaikki nuoret ovat mukana järjestämässä. Ja joululauluja vanhuksille myös laulamista sairaaloissa tai vanhustenkodeissa jos on laulavaaporukkaa. Pojat hankkivat ilmaisia puita ja hakkaavat halkoja seurakunnan vanhuksille ja auttavat niiden viemisessä ao.lle. Pojat ovat kutsuneet vanhemmat laittamalleen päivälliselle...menin hieman huolestuneena, mutta hyvää se oli, ei ois uskonukkaan...

14 vuotiaat pojat saavat opettajan viran Aaronin pappeudessa ja sen myötä hieman lisää velvollisuuksia kuten sakramentti leivän ja veden järjestämisen. Heidä suurin kutsumuksensa on katsoa että kaikilla on asiat hyvin seurakunnassa ja että kukaan ei ole yksin.

Toinen pojistani tuli kerran luokesni ja sanoi... kuule äiti mielestäni sisaarX on niin surullinen, voisitko mennä kysymään onko kaikki kunnossa. Menin heti ja hän olikinn kovin väsynyt, hän oli ollut auttamassa äitiään ja tullut kovin väsyneeksi. Eli kyllä ne nuoret näkevät paljon.

16 vuotiaat saavat siis siunata sakramentin ja antavat sen jaettavaksi. He saavat kastaa mutta eivät voi konfirmoida. Heidän tulee opettaa, saarnata, kehoittaa ja selittää evankeljumia. Muuten heillä on myös kaikki ne velvollisuudet joita heillä on ollut ennenkin.

Pojilla ja tytöillä on omat talviyöpymisleirinsä, sekä kesäleirinsä. Lisäksi nykyään on pojilla aina sillon tällön LANeja, eli siis tietokonepeli yöpymisiä. Heillä on pieni kirjanen jossa on tehtäviä jotka he voivat tehdä eri aloilta kuten hyväntekeväisyys, Pyhien Kirjoitusten luku, yhteiskunta, koulutus, kunto ja ulkoilu. Tehtävät auttavatheitä parantamaan kuntoaan, koulutodistustaan, opettavat heitä tekemään suunitelmia elämäävarten.

Johtajat tekevät toimintasuunitelmat yhdessä nuorten kanssa, joten he yhdessä päättävät mitä kivaa tekevät. Ainoa joka estää joitakin kivoja juttuja on raha, sillä kirkon jutut eivät saa maksaa. Ovat he silti käyneet keilaamassa ja semmosta... luultavasti joku on ystävällisesti avannut kukkaron nyöriä, en ainakaan ole kuullut mitään maksusta.

Sit on ne TANSSIT noin kerran kuussa yli 14 vuotiaille. Ne pidetään eri puolilla vaarnaa eli useamman seurakunnan alueella, vuorion vierahissa.

14 vuotiaat alottavat myös 4 vuotisen seminaarin0 pyhien kirjoitusten opiskelun. Kirkon lähellä olevat saavat mennä aamuseminaariin kirkolle kello seitsemäksi tai puoli seitsemäksi riipuen seurakunnasta ja koulun ajoista. Joskus aamuseminaareja järjestetään kirkon ulkopuolella jäsenen kodissa jos kauempana on ryhmä sen ikäisiä, muuten voi sen tehdä kotonakin vanhempien kanssa. Seminaarissa luetaan yksi vuosi Uutta Testamenttia, vuosi Vanhaa Testamenttia ja vuosi Mormonin kirjaa ja vuosi Opin ja Liittojen kirjaa ja Kallisatvoista Helmeä ja muita Pyhiä Kirjoituksia.

Tässäjoitakin asioita mitä he tekevät meillä. Tietenkin seurakunta, jolla ei ole niin montaa nuorta ei voi järjestää niin paljoa. Kaikki riippuu myös seurakunnan nuorten innokkuudesta.
En tiedäkovinkaan paljoa tyttöjen ohjelmastakun on vain noit apoikia, mutta ehkäjoku lisää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu