Kun katselee hiukan tätä keskustelua täällä on saanut sellaisen käsityksen, että ihminen ei ole Jumalalle kelpaava, mikäli hänellä on jokin näistä seuraavista piirteistä:
-alkoholisti (parantumaton)
-huumeiden käyttäjä (parantumaton)
-homoseksuaali (parantumaton)
-mielenterveysongelmista kärsivä (parantumaton)
-fyysisistä vaivoista kärsivä (parantumaton)
-ateisti (parantumaton)
-huorintekijä (parantumaton)
-murhaaja (parantumaton)
-rikollinen (parantumaton)
-varas (parantumaton)
ym.
Jos noista edellä mainituista vaivoista on parantunut, onko ihmisellä silloin taivaspaikka?
Miksiköhän ihminen , joka ei täytä mitään noista ylläolevista kriteereistä ei kuulu helluntaiseurakuntaan.
Siksi vissiin, että noista yllämainituista ihmisistä on suurin osa kokenut pelastuksen helluntaiseurakunnan avulla.
Nyt onkin enää kysymys siitä, että kuuluuko armo ja anteeksi saaminen myös tavalliselle taatelintallaajalle, jolla ei ole mitään "vikaa" mistä olisi parantunut.
Kuuluu, armo ja Jumalan rakkaus kuuluu kaikille ihmisille.
Entä pitääkö parantua ylläolevista piirteistä ennnenkuin voi sanoa tulleensa uskoon ja pelastetuksi?
Jotkut paranevat, toiset eivät pääsee millään vioistaan eroon vaikka tahto olisi kuinka luja.
Meidän tulisi muistaa, että jokainen ihminen on yksilö ja tärkeä ihmisenä juuri Jumalalle. Me ihmiset ja meidän seurakuntamme laki ei voi ketään ihmistä viedä sen Jumalan armon ja rakkauden piiristä pois, jonka Jumala on luvannut jokaiselle ihmiselle.
Kumpi on suurempi synti tehdä jokin teko avoimesti vai ajatella tekevänsä sitä?
Voi meitä vajavaisia ihmisiä , kun emme tajua millaisia susia olemme toisillemme; olemme valmiina raatelemaan lähimmäisen jolla on jokin edellää mainituista piirteistä, mutta missä on se armo ja anteeksi anto josta Jeesus puhui?
Kuinka paljon kamppaileekaan ihminen itse tuon "piirteensä" kanssa, miettien onko Jumalalle kelpaava ja sitten vielä me seurakuntalaiset heitämme tänne kiviä, joilla kivitämme noita "vikoja" omaavia/tekeviä.
Mieleeni tulee vaan Jeesuksen kysymys: "Joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven".
Onko liikaa pyydetty jos voisimme osoittaa rakkautta ja myötätuntoa hieman enemmän.
Olisimme tukevia ja inhimillisiä lähimmäisiä.
"36. Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen.
37. Älkääkä tuomiko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.
38. Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin."
(Luuk.6:36-38)
Me voimme vain rukoilla itsellemme Kristuksen mieltä, mutta hyväksyä se, että emme koskaan tule olemaan yhtä kypsiä ajatuksissamme ja teoissamme kuin Kristus on ollut.
Me olemme vain ihmisiä ja siksi meillä on ihmisen mieli ja sen mukana tuoma raadollisuus, joka mielellään osoittaa sormella sellaista joka on jollakin tapaa "huonompi" yksilö.
Mutta onneksi Jumala ei vaadi meiltä keneltäkään täydellisyyttä, vaan rakastaa meitä tällaisina.
Siunaksen täyteitä syksyn jatkoa
-alkoholisti (parantumaton)
-huumeiden käyttäjä (parantumaton)
-homoseksuaali (parantumaton)
-mielenterveysongelmista kärsivä (parantumaton)
-fyysisistä vaivoista kärsivä (parantumaton)
-ateisti (parantumaton)
-huorintekijä (parantumaton)
-murhaaja (parantumaton)
-rikollinen (parantumaton)
-varas (parantumaton)
ym.
Jos noista edellä mainituista vaivoista on parantunut, onko ihmisellä silloin taivaspaikka?
Miksiköhän ihminen , joka ei täytä mitään noista ylläolevista kriteereistä ei kuulu helluntaiseurakuntaan.
Siksi vissiin, että noista yllämainituista ihmisistä on suurin osa kokenut pelastuksen helluntaiseurakunnan avulla.
Nyt onkin enää kysymys siitä, että kuuluuko armo ja anteeksi saaminen myös tavalliselle taatelintallaajalle, jolla ei ole mitään "vikaa" mistä olisi parantunut.
Kuuluu, armo ja Jumalan rakkaus kuuluu kaikille ihmisille.
Entä pitääkö parantua ylläolevista piirteistä ennnenkuin voi sanoa tulleensa uskoon ja pelastetuksi?
Jotkut paranevat, toiset eivät pääsee millään vioistaan eroon vaikka tahto olisi kuinka luja.
Meidän tulisi muistaa, että jokainen ihminen on yksilö ja tärkeä ihmisenä juuri Jumalalle. Me ihmiset ja meidän seurakuntamme laki ei voi ketään ihmistä viedä sen Jumalan armon ja rakkauden piiristä pois, jonka Jumala on luvannut jokaiselle ihmiselle.
Kumpi on suurempi synti tehdä jokin teko avoimesti vai ajatella tekevänsä sitä?
Voi meitä vajavaisia ihmisiä , kun emme tajua millaisia susia olemme toisillemme; olemme valmiina raatelemaan lähimmäisen jolla on jokin edellää mainituista piirteistä, mutta missä on se armo ja anteeksi anto josta Jeesus puhui?
Kuinka paljon kamppaileekaan ihminen itse tuon "piirteensä" kanssa, miettien onko Jumalalle kelpaava ja sitten vielä me seurakuntalaiset heitämme tänne kiviä, joilla kivitämme noita "vikoja" omaavia/tekeviä.
Mieleeni tulee vaan Jeesuksen kysymys: "Joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven".
Onko liikaa pyydetty jos voisimme osoittaa rakkautta ja myötätuntoa hieman enemmän.
Olisimme tukevia ja inhimillisiä lähimmäisiä.
"36. Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen.
37. Älkääkä tuomiko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.
38. Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin."
(Luuk.6:36-38)
Me voimme vain rukoilla itsellemme Kristuksen mieltä, mutta hyväksyä se, että emme koskaan tule olemaan yhtä kypsiä ajatuksissamme ja teoissamme kuin Kristus on ollut.
Me olemme vain ihmisiä ja siksi meillä on ihmisen mieli ja sen mukana tuoma raadollisuus, joka mielellään osoittaa sormella sellaista joka on jollakin tapaa "huonompi" yksilö.
Mutta onneksi Jumala ei vaadi meiltä keneltäkään täydellisyyttä, vaan rakastaa meitä tällaisina.
Siunaksen täyteitä syksyn jatkoa
Vastaukset 7
Vanhimmat
meitä tällaisina kuin olemme, mutta Hän peräänkuuluttaa kuitenkin erästä sanomaansa eräälle "sairaalle" : en minäkään sinua tuomitse. mene, äläkä tästedes syntiä tee.
Jeesus jatkoi ja sanoi olevansa maailman valkeus, ja joka Häntä seuraa, se ei pimeydessä vaella.
Jumalan armo toimii siten, että me voimme sen avulla tulla pimeydestä valoon.
Jeesus on kaikkien ihmisten Vapahtaja, eritoten uskovien (omakohtaista kokemusta on)!
ev. lut kirkossa, lähimmäinen hyvä.sieltä löydät kaikkea mitä nyt yleensä voi olla, kaikki kukat saa kukkia.Mutta sitten onkin eri asia onko se Raamatun mukainen srk.Vastaus on, EI OLE!
Eiköhän raamatun mukainen seurakunta ole jokaisen ihmisen sisällä, riippumatta siitä mikä on maallisen seurakunnan nimi tai tunnustus.
Jos todella haluaa seurata sitä sanaa mistä Jeesus puhui, ei se ole "tekoja/tapoja" tai seurakuntia vaan se on ihmisen sisällä oleva ja elävä Jumala ja omantunnon ääni.
Meissä ihmisissä on se jännä puoli, että me olemme laumaeläimiä ja meillä on hirveä tarve kuulua johonkin joukkoon tai järjestöön. Se minkä joukon valitsemme teemme sen oman sisäisen tuntemuksemme mukaan ja alamme toteuttaa sen "seurakunnan" tapoja ja oppia.
Se mikä seurakunta oppeineen ja tapoineen sopii kullekin ihmistyypille on aivan eriasia kuin henkilökohtainen usko Jeesukseen.
Koska minulla on tunne, että lähes jokaisessa seurakunnassa on hyvät ja huonot puolensa (oppierot ovat ihmisen kehittämiä) en uskalla enkä halua sitoutua minkään seurakunnan oppien mukaiseen ajatteluun vaan minä haluan aidon ja henkilökohtaisen suhteen Jumalaan.
Saattaa tuntua hassulta ja joidenkin mielestä jopa "sielunvihollisen" työltä, jos sanon, että minun seurakuntani on Jumalan seurakunta ja se on sydämessäni ja sinne mahtuu kaikki maailman ihmiset, katsomatta rotuun, ideologiaan tai uskoon.
Rakkaus Jumalaa ja hänen luotujaan ja itseäni kohtaan on se peruspilari, josta Jeesus puhui ja minkä haluan käyvän toteen.
Ei miekka kädessä "kostoa" ja tuomiota julistaen vaan rakkautta ja lämpöä ja sopua eteenpäin vieden samalla elämää kunnioittaen.
Tuo kaikki on Jeesuksen opetusten perusta, rakkaus, armo ja taas rakkaus.
Kun vain oppisimme nuo yksinkertaiset säännöt ja käskyistä tärkeimmän;" Matt.22: 36-40
"Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."
Koska olemme ihmisiä vain, olemme inhimillisä mielipiteinemme ja tapoinemme, mutta se ei ole este päästä Jumalan rakkauden ja armon yhteyteen.
Sanokoon toinen ihminen mitä sanoo, mutta jokaisen oma sydän tietää ja tuntee totuuden ja jos sydän ei mistään syytä on totuus siellä oleva ja yhteys Jumalan kanssa kunnossa.
Ei lähdetä nyt vielä ihmisinä sanomaan mikä seurakunta on raamatun mukainen annetaan Jumalan päättää.
teitä kaikkia siunaten
täynnä armoa ja totuutta. Ei erikseen, ikäänkuin vierekkäisinä elementteinä, vaan yhdessä ja sisäkkäin. Jeesuksen persoonassa armo on läsnä totuudessa ja totuus armossa.
Jos lähdemme ihmisinä toimimaan pelkästään rakkauden mukaan toimintaamme sanelee oma inhimillinen käsityksemme rakkaudesta jolloin luemme Raamatun ilmoitusta Jumalasta ja Jumalan rakkaudesta tunteellisen käsityksemme läpi. Jotenkin tähän tapaan: Jumala on rakkaus, siksi Hän suvaitsee sen ja tämän ja tuon, sillä jos Hän ei niitä suvaitsisi, Hän ei olisi rakkaus.
Tällä tavalla määrittelemme Jumalan puolesta mitä rakkaus on.
Jos tahdomme todella elää rakkaudessa ja siinä armossa, jonka kautta Jumala todellisella tavalla läsnäolevana Jumalana toimii uskovan elämässä, meidän on pakko nöyrtyä käsitystemme kanssa ristin juurelle.
- Herra, opeta minua tuntemaan sinua juuri sellaisena kuin olet.
* *
UT opettaa ihan selkeästi (kirje Tiitukselle, muistaakseni toinen luku) että Jumalan armo kasvattaa hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot niin että uskova elää todellisesti Jumalaa kunnioittaen. Tämä on niin selkeä Raamatun opetus kuin voi olla. Sitten on kyllä niitä jotka armoon vedoten on valmiit kaikkiallisessa rakkaudessa sulauttamaan yhteen kaiken ja julistamaan pelastusta kaikille ohi uudestisyntymisen ja ristin evankeliumin, mutta tuollaisessa julistuksessa ei ole todellista Jumalan armoa, siinä vain käsitettä "armo" käytetään ja sovelletaan omien näkemysten mukaan.
Kristillinen käsitys on että armo on vain Jeesuksessa. Jeesuksen ulkopuolella ei ole armoa. Armolliseen julistukseen kuuluu Jeesuksen tähdentäminen pelastuksen tienä. Itse asiassa, jos annan heikolla jäällä kulkevan kävellä tuhoaan kohti ja huudan hänelle "kyllä armo kannattelee" niin onko käyttäytymiseni armollista vai armotonta? Todellinen rakkaus laittaa varoittamaan, kehoittamaan ja jopa nuhtelemaan synnistä - se on armoa. Armotonta on sulkea silmänsä lähimmäisten synneiltä, selitellä heidän pahuutensa tyhjiin ja saarnata siirapinmakuisia saarnoja ihmisten korvasyyhyyn, kun he ovat hukkumassa iankaikkiseen kadotukseen.
* *
Minunkin seurakuntani on Jumalan seurakunta.
Raamattu opettaa että kun ihminen uudestisyntyy eli tulee Jumalan yhteyteen hänestä tulee sillä hetkellä Jumalan seurakunnan jäsen. Jumalan seurakunta ei ole minkään nimellisen, tässä ajassa vaikuttavan kristillisen organisaation tai yhteisön hallittavissa.
Jumalan valtakunta on sisäisesti niissä joissa Pyhä Henki on.
Kuitenkin Jumala asetti seurakuntaansa tietyn järjestyksen. Ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä on opetusta tästä asiasta ja muuallakin UT:ssa.
Mielestäni ei ole tärkeää mihin ajalliseen seurakuntaan uskova liittyy kunhan se vaan perusopetukseltaan on Raamatun mukainen eli siellä on kyllin terve evankeliumi.
Sataprosenttisesti oikea oppi on vain Isällä taivaassa.
Olen havainnut että ihmisissä jotka vetoaa vain universaaliin seurakuntaan ja sen varjolla väistää asian toista puolta eli alistumista käytännölliseen seurakuntajärjestykseen on jonkinlaista ylpeyttä ja väärää riippumattomuutta vielä uskovinakin.
Täydellistä seurakuntaa ei ole, mutta kun kuulumme sisimmältämme Jumalan perheväkeen eli Kristuksen ruumiiseen (universaali srk) kykenemme armon kautta hyväksymään vajavaisetkin seurakunnat ja juuri niissä kasvamme vajavaisina uskovina toisten vajavaisten uskovien kanssa, kärsien toinen toistamme rakkaudessa.
Seurakunnan keskellä meillä tulee olla käsitys että kaikissa muissakin seurakunnissa on kristittyjä ja vaikka ajattelemme joistain asioista eri tavalla olemme samaa perheväkeä jokaisen kanssa joka uskoo evankeliumin. Se seurakunta johon itse kuulun ei ole koko universaali srk. Ehkä seurakunnassa johon kuulun kaikki ei ole edes pelastuneet eli eivät kuulu universaaliin seurakuntaan. Jumala sydämemme tietää. Seurakunnan keskellä tulee siis pitää yllä Raamatun opetusta kristittyjen yhteydestä ja juuri seurakunnasta käsin tätä yhteyttä tulee harrastaa.
* *
Käsitys että jokainen ihminen on Jumalan lapsi on epäkristillinen. Raamattu ei tue sellaista käsitystä. Ihminen tulee Jumalan lapseksi Jeesuksen vastaanottamisen kautta ja saa lapseutensa todistukseksi Pyhän Hengen.
Tietysti jokaisella on vapaus ajatella kuinka haluaa ja voi ajatella että kaikki ihmiset on Jumalan lapsia ja automaattisesti sisällä armon pelastavassa ja pyhittävässä vaikutuksessa. Mutta jos tuolla tavalla ajattelee, olisi hyvä olla rehellinen ja myöntää ettei ole kristitty.
Kristilliselle käsitteille kuten Jumalan rakkaus ja pelastava armo tulee antaa sisältö Raamatusta käsin, muussa tapauksessa ei ole kyse kristillisistä käsitteistä. Olen keskustellut useiden New Age -ajattelua edustavien ihmisten kanssa jotka puhuu paljon Jeesuksesta ja sanoo kunnioittavansa häntä, mutta olennaista on mistä Jeesuksesta puhutaan, puhutaanko jostain omasta ideasta vai mistä?
Millaista Jeesusta kunnioitetaan? Sitä lihaan tullutta Jumalan Poikaa, ihmiseksi syntynyttä, joka on todellisesti Jumala, yhtä Isän kanssa? Raamatun ilmoittamaa Jeesusta Kristusta joka kuoli ja vuodatti verensä ihmisten syntien sovitukseksi koska ilman Hänen sovintotyötään ei ole pelastusta?
Vai jotakin toista Jeesusta?
* *
Omatunto on erittäin tärkeä ja sitä ei tule väheksyä. On kuitenkin syytä muistaa ettei se ole erehtymätön totuuden mittapuu. Ihmisen omatunto ei ole Pyhä Henki eikä omantunnon ääni niin ollen ole Jumalan ääni. Ei siitäkään huolimatta että Jumala voi kyllä puhua omantunnon kautta.
Omatunto voi paatua. Omatunto voi myös olla sairaalloisen yliherkkä. Joissain tilanteissa ihmisen omatunto voi venyä kuin purukumi.
Nykyajan muotitrendejä on "kuunnella oman sydämensä ääntä" ja "kehittää itseään vapaasti". Silloin on mahdotonta kuunnella Jeesuksen ääntä.
Jeesuksen kuunteleminen edellyttää oman syntisyyden tunnustamista. Olen riippuvainen Jeesuksesta Kristuksesta. Kuten oksa on riippuvainen yhteydestä puuhun. Kaikki sellainen riippumattomuus joka minussa taistelee Kristusta ja Jumalan hallintavaltaa vastaan on kapinallisuutta, se on lihallista luontoa.
Ihmisen oma sydän voi siis viedä harhaan - siksi on syytä rukoilla Jumalan totuuden valkeutta ettei mitään jäisi pimentoon vaan voisimme, epätäydellisinä ja erehtyvinä ihmisinä, kulkea Jumalan valkeudessa. Kristusta ylistäen.
Hieno kirjoitus ja kovin täydentävä.
Totta, ihmisen on oltava nöyrä Jumalan edessä eikä alkaa sanella omia sääntöjä luottaen omaan raamatun tulkintaansa vaan luottaen lujasti siihen, että itse Jeesus on mukana auttamassa valinnoissa joita sisin tekee.
Vasta kun oppii oikealla tavalla nöyrtymään kaikkivaltiaan edessä ja ottamaan Hänen sanoistaan vaarin ja kuuntelemaan Jeesuksen opetuksia, voi mieli olla rauhassa.
Mutta juuri siksihän Jumala on antanut Poikansa Jeesuksen sovittaa puolestamme synnit, jotta meillä olisi armo joka ikinen päivä uusi ja voisimme näin vajavaisina, mutta täynnä Herran "ylpeyttä" astua jokaiseen päivään.
Jumalan valtakunta on jo nyt keskellämme, mutta se on ihmissilmille vielä näkymätön.
"Ja kun fariseukset kysyivät Häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi Hän heille ja sanoi: 'Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä." (Luuk.17:20-21)
Näin ollen ei käsittääkseni maallisessa ajassa ole mitään "oikeaa seurakuntaa" vaan seurakunta yhteyden tarkoitus on viedä ihminen lähemmäs tuota armon ja rakkauden sanomaa.
Se mitä raamatun opetusta kussakin seurakunnassa painotetaan on seurakuntakohtaista ja siihen kuuluville ihmisille tärkeää. Se mikä raamatun opetus kolahtaa yksityiseen ihmiseen on henkilökohtaista eikä riippuvaista jostain oikeasta tavasta.
Jumala näkee jokaisen meistä ja näkee sydämemme sisimmät ajatuksetkin, näin ollen emme voi koskaan olla piilossa Jumalalta, siksi ennenkaikkea rehellisyys itseään kohtaan on tärkeää, jotta voisi kysyä ; "rakastaako Jumala minua tällaisenaan ja kuuluuko Jumalan armo myös minulle".
Vastauksen saa kysymäällä sisällä olevalta "tunteelta"; syyttääkö se minua mistään?
Jos ei syytä on välit Jumalaan kunnossa.
En tarkoita, etteikö välit olisi kunnossa myös niillä, jotka kamppailevat uskonsa/seurakuntansa oppien soveltamista omaan elämään ja tuntien syyllisyyttä, siitä että on puutteellinen.
Armo koskettaa myös heitä. Se koskettaa meitä kaikkia.
Tuohon armoon ja rakkauteen tukien pitäisi meidän jokaisen kyetä nojaamaan ja lapsen lailla luottamaan Isään, että Hän on oikeudenmukainen ja ei anna mitään pahaa tapahtua, ilman että sillä olisi jokin tarkoitus.
Jumalan rakkaus on niin ihmeellinen,että sitä ei yksinkertaisuudessaan voi käsittää vaan siitä yritämme tehdä jotenkin vaikean ja tavoittelemattomissa olevan asian.
Kun Henki koskettaa se muuttaa koko ajatusmaailman, siksi kaiketi puhummekin Jumalan lapsista ja maailman lapsista. Sillä jokainen, joka on saanut kokea tuon ihanan tunteen, ei voi enää käsittää miten on voinut tulla toimeen ilman tuota kaikkivoipaa ja rakastavaa Jumalaa.
Hengen kosketuksen voimasta ihmisen koko elämänasenne ja arvomaailma heittää kärrynpyörää ja siinä kaiketi on se syy miksi puhumme maailman ihmisistä ja Jumalan ihmisistä.
Totuus on kuitenkin se, että armo ja Jumalan rakkaus koskee myös maailman ihmsiä, me Jumalan lapset olemme vain saanet kokea sen henkilökohtaisesti, silti emme saisi ylpistyä ja pitää itseämme "parempina" ihmisinä ja jotenkin kelvollisempina, sillä rakkaus ja armo koskee aivan jokaista.
siunaten koko maailmaa;)))
Niin, Jeesukseen uskovat ovat uloskutsutut, ulkopuolelle leirin , Kristuksen pilkkaa kantaen.On suuri ero Jeesukseen uskovien ja Häneen uskomattomien kohdalla.Jopa esitetään kysymys, mitä yhteistä on uskovaisella ja uskottomalla?
Se on totta että Raamattu sanoo että Jeesus on kaikkien Vapahtaja, varsinkin uskovien!
No joka tapauksessa, Hän , Jeesus on ovi, kuka siitä käy sisälle, hän PELASTUU.
Tää on sitä yxin kertaista EVANKELIUMIA.
En kyllä henkilökohtaisesti tunne olevani minkään pilkan kohteena vaikka tunnustankin kristinuskoa.
Mitä tarkoitat leireille?
En näe mitään leirejä.
Totta evankeliumi on yksinkertainen ja siihen pohjautuu kaikki totuus.