USKOVAISET SKITSOFREENIKKOJA?

Uskovaisille näyttää olevan ominaista se,että
muuten järkevänoloiset ihmiset(uskovaisten joukossa on heitä runsaasti)hukkaavat järkensä
täydellisesti kun kysymys on uskontoon liittyvistä
asioista.

Joissakin psykoottisissa tiloissa ihminen voi vaikuttaa muuten täysin normaalilta,mutta hänellä
on jokin erityinen harhakuvitelma tai useampia,jonka perusteella hänet luokitellaan sairaaksi.
Tällainen ajatuksellinen harha voi olla
millainen tahansas.Sairastunut ei
anna millään periksi,vaikka todisteet hänen
kuvitelmansa "harhaisuuden" suhteen olisivat kuinka kiistattomat tahansa.Yleensä tällaisissa tapauksissa sairastunut
on kokenut jotain traumaattista ja tavallaan
pakenee jotakin "hulluuteensa".Lievää psykoosia
ei ole missään tapauksessa helppo havaita ,edes lähimmissään.

Ns.uskovaiset väittävät,että ruumis "ylösnousee" aikanaan ,ja tällä tarkoittavat kirjaimellisesti
sitä,että ruumis nousee haudastaan.Jos
tällaista ajatusta ei tarjoaisi kirkko vaan joku olisi sen itse keksinyt, ja olisi väitteineen myös tosissaan, hänen paikkansa olisi heti
mielisairaalassa.

Tieteelliselle tutkimukselle uskovaiset eivät anna mitään arvoa esim.evoluutioon liittyvien
kysymysten suhteen.Heille ainoa totuus on se,että Jumala loi maailman yhdessä(tai useammassa) päivässä. Kuitenkin uskovaisia löytyy myös (valitettavasti) akateemisesta ja tiedemaailmasta.Tällaisetkin ihmiset perustelevat selviä järjettömyyksiä ja mahdottomuuksia raamatun lauseilla.

Saattaisiko kyseessä olla jonkinlainen "joukkoharha",psykoosi,johon suuri määrä ihmisiä pakenee jotain esim.kuoleman pelkoa? (Itse en ole näissä asioissa mikään asiantuntija).
301158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

"(Itse en ole näissä asioissa mikään asiantuntija)."

Sen kyllä huomaa, mutta ei se mitään, tekevälle sattuu ;-)!

Erään Yhdysvaltalaisen yliopiston (The University of Kentucky)tekemän tutkimuksen mukaan ei -uskovainen altistuu psyykkisille sairauksille kaksi kertaa enemmän kuin uskovainen ihminen. Tutkimus tehtiin 1990 -luvun alkupuolella.

Äänestä
  • Ja amerikkalaisen tutkijan mukaan jehovilla on skitsofrenia neljä kertaa yleisempää kuin ihmisillä keskimäärin. Suomessa mielenterveystoimistojen asiakkaista on isompi osa uskovaisia kuin ihmisistä keskimäärin (lähde: mielenterveystoimiston työntekijät).

    Äänestä

"vaikka todisteet hänen kuvitelmansa "harhaisuuden" suhteen olisivat kuinka kiistattomat tahansa"

Näitä väitteitä on nyt ihan tarpeeksi kuultu. Ehkäpä sinä kerrot YHDEN todisteen siitä, ettei Jeesus olisikaan Kristus?

"Yleensä tällaisissa tapauksissa sairastunut
on kokenut jotain traumaattista ..."

Ehkä sinulla on tämänkin 'tiedon' pohjaksi antaa jokin TUTKIMUSTULOS? Vai onko tämä omasta mielikuvituksestasi peräisin oleva harhainen väite?

Äänestä

..että uskovien keskuudesta löytyy mielisairaita
keskimääräistä enempi. Jo täältä lähipiiristäni
tuntemieni joukossa on esimerkkejä.
Myös tätini on pannut merkille miten nuorena isänsä/äitinsä menettäneet saattavat usein
"hurahtaa uskoon". Puuttuva äiti/isähahmo tukea
etsitään uskonnon "isästä".

Äänestä
  • Hyvä Mr K.A.Tikkanen, kyllähän sinä nyt sen tiedät, että tilastot eivät kerro mitään kausaliteetista. On totta, että uskovaisissa (miten sekin nyt sitten luokitellaan) on enemmän mielenterveysongelmista (mitenhän sekin nyt sitten määritellään) kärsiviä kuin normaalipopulaatiossa, mutta mikään tutkimus ei ole pystynyt todistamaan, että usko olisi syy näihin ongelmiin. Ääriliikkeissä ja autoritatiivisissa fundamentaaliyhetisössä tämä yliedustus on vielä suurempi kuin tavallisessa kirkkokahviuskovaisuudessa. Se tukisi tuota teoriaasi puuttuvasta vanhemmasta, jota kannatan ja josta olen tällä palstalla ihan vastikään keskustellut. Samalla olen yrittänyt korostaa kahta asiaa: mielenterveysongelmia esiintyy lähes kaikilla jossain elämänsä varrella eikä se ole mikään häpeä ja että ne jopa korreloivat posiitivesti älykkyysosamäärän kanssa, päinvastoin kuin nämä jankkarisankarit täällä yrittävät väittää.

    Äänestä

Skitsoja ja muita hulluja löytyy niin uskovaisista kuin muistakin. Hullu näyttää ja kuulostaa kahelilta, mutta uskovainen hullu on ihan hirveetä katottavaa. Uskovainen joutuu hylkäämään järjellisen ajattelun, pohdiskelun ja asioiden kyseenalaistamisen. Tämä johtuu siitä, että eletään kirjan mukaan jonka on kirjoittanu joskus ennen mäktonaltsia eläneet huru-ukot jotka on pistäny sinne omia ajatuksiaan. Jos näitä ajatuksia menis kyseenalaistamaan, niin menis pohja koko uskolta.

Äänestä

Niin,tarkoitus oli pohtia sitä ovatko uskovaisten käsitykset verrattavissa sellaisten ihmisten käsityksiin,joiden todellisuudentaju
on hämärtynyt ja jotka tästä syystä on todettu mielisairaiksi.

Mielisairaiden joukossa on paljon uskovaisia,tämä on tunnettu tosiasia,mutta onko koko kysymys
oikeastaan paljon laajempi?

Mielen sairauksien vaikeudessa on eri asteita .
Jos ihminen väittää esim. pystyvänsä muuttumaan näkymättömäksi niin halutessaan (ja on asian suhteen täysin vakavissaan),on kyse todellisuuden hämärtymisestä ja luultavasti mielisairaudesta.

Mistä sitten oikein on kyse kun ihminen väittää vakavissaan nousevansa kuolemansa jälkeen haudastaan jonakin päivänä,
näinhän uskovaiset kristityt ajattelevat?

Väitän,että kyse on pohjimmiltaan samasta asiasta,uskonnollinen propaganda vain on
osa yhteiskuntaa eivätkä tällaiset ihmiset käsityksineen tule luokitelluksi mielisairaiksi(sairaalapaikat eivät edes riittäisi) ,ainakaan pelkästään jonkin uskonnollisen ,vaikkakin täysin järjettömän käsityksen takia(jos eivät ole vaaraksi itselleen tai muille).

Ihmisen todellisuudentajun täytyy olla hämärtynyt
jos hän pitää todellisuutena sitä,että ruumis nousee haudastaan kuoleman jälkeen(maatumisen jälkeenkin näin kuulemma uskovaisten mukaan tapahtuu).

Kun psykoosissa olevan mielisairaan "päähän pinttymän" kyseenalaistaa,tämä torjuu kaikenlaisen asian järkiperäisen(ja myös tieteellisen) tarkastelun.

Miksi uskovaiset sivuuttavat tieteen,kun kysymys
on esim. maailman synnystä ja elämän kehittymisestä maapallolla?

Äänestä
  • Miksi mielisairaaloissa ei esim. ole astrologeja ja heitä, jotka uskoo tähän. Tietävät tulevaisuuden tähdistä. Epäjumalten palvontaa.

    Itse näen näkyjä tulevista asioista, ja parhaillaan tapahtuvista asiooista. Kerroin niistä -> Jouduin mielisairaalaan. Jos olet uskovainen ja vastaat psykologien testiin, paukahtaa skitsofrenia hälytin päälle täysin varmasti.

    Huomasin nämä muut, joilta on "todellisuuden taju" kadonnut, niinkuin sanotte on erittäin rauhallista, toisaalta surullista porukkaa. Ihmisiä joista ei ole vaaraa kellekkään.

    Satanisteja ei ollut kyseisessä sairaalassa tietääkseni ainuttakaan. Täysin sydänvikaista sakkia, mutta eihän iljetykset kuten eläinten kanssa peuhaaminen (satanistien mukaan ei vahingoita ketään) vaadi hoitoa, vai? Psykiatrien kommentti jokainen saa uskoa mihin vaan, mutta jos näet näkyjä niin automaattisesti aivojen myrkytys käyntiin ja suljetulle osastolle. Itse kokenut.

    Jos haluatte käydä katsomassa mitä mielisairaaloissa tapahtuu, menkää ja väittäkää, että tavallisten ihmisten joukossa on satanisteja, jotka ovat sinun mielestä uhka. Ja sano vielä, että Jeesus on Herra. -> Melko varma seuraus, olet hoidossa.

    PS. Minä olen myrsky.

    Äänestä

  • Mitäpä ajattelet, pitäisikö sellaiset ihmiset, jotka eivät usko kuoleman jälkeiseen ylösnousemukseen laittaa hoitoon?

    Nyt kun on aivan selvä asia, että kaikki joutuvat olemaan läsnä viimeisellä tuomiolla, niin siitä huolimatta jotkut vain itsepäisesti uppoutuvat omiin harhakuvitelmiinsa ja kieltävät kaiken kuoleman jälkeisen elämän. Olen kuullut että näiden Jumalan kieltäjien joukossa olisi valtavat määrät psyykkisesti sairaita ja nyt mietin pitäisiköhän heidät kaikki saattaa hoitoon?

    Jumalan kieltäjien joukossa on kuulemma myös melkoinen määrä rikollisia ja epäilenkin, että kaikki Jumalan kieltäjät itseasiassa ovat rikollisia tavalla tai toisella. Mitä ajattelet, pitäisikö Jumalan kieltäjät laittaa ehkä myös vankilaan?

    PS. tilastojen mukaan kuulemma Jumalan kieltäjissä on suhteessa enemmän lasten hyväksikäyttäjiä kuin uskovissa. Mitä tämä mielestäsi kertoo Jumalan kieltäjistä?

    Olisiko vielä muita sellaisia erilaisia asian tarkastelukulmia, jotka voisi myös huomioida tässä yhteydessä?

    Äänestä

  • Jaska kirjoitti:

    Mitäpä ajattelet, pitäisikö sellaiset ihmiset, jotka eivät usko kuoleman jälkeiseen ylösnousemukseen laittaa hoitoon?

    Nyt kun on aivan selvä asia, että kaikki joutuvat olemaan läsnä viimeisellä tuomiolla, niin siitä huolimatta jotkut vain itsepäisesti uppoutuvat omiin harhakuvitelmiinsa ja kieltävät kaiken kuoleman jälkeisen elämän. Olen kuullut että näiden Jumalan kieltäjien joukossa olisi valtavat määrät psyykkisesti sairaita ja nyt mietin pitäisiköhän heidät kaikki saattaa hoitoon?

    Jumalan kieltäjien joukossa on kuulemma myös melkoinen määrä rikollisia ja epäilenkin, että kaikki Jumalan kieltäjät itseasiassa ovat rikollisia tavalla tai toisella. Mitä ajattelet, pitäisikö Jumalan kieltäjät laittaa ehkä myös vankilaan?

    PS. tilastojen mukaan kuulemma Jumalan kieltäjissä on suhteessa enemmän lasten hyväksikäyttäjiä kuin uskovissa. Mitä tämä mielestäsi kertoo Jumalan kieltäjistä?

    Olisiko vielä muita sellaisia erilaisia asian tarkastelukulmia, jotka voisi myös huomioida tässä yhteydessä?

    Ihmisiä ei Suomessa,kuten aiemmin jo totesin, luokitella mielisairaiksi PELKÄSTÄÄN jonkin uskonnollisen käsityksen vuoksi(maassamme on uskonnon vapaus)ja tämä on mielestäni oikein.

    Usko Jumalaan ja Jumalan kieltäminen ovat molemmat
    uskonnollisia käsityksiä,toinen uskoo jumalan olemassa oloon ja toinen USKOO jumalan olemattomuuteen.

    En tiedä mihin tilastoihin viittaat puhuessasi
    lasten hyväksi käyttäjistä,mutta viime aikoina
    katolisen kirkon papit USA:ssa on liitetty näkyvästi julkisuudessa pedofiliaan.

    Voisitko nyt itse vastata kahteen kysymykseen(siteeraamatta raamattua):
    Nouseeko ihmisen ruumis joskus haudastaan sen jälkeen kun ruumis on todella kuollut?

    Miksi tieteelliset todisteet evoluutiosta eivät
    uskovaisille kelpaa?

    Äänestä

  • Voyager kirjoitti:

    Mikähän minun koneessa, vai onkohan tässä palvelussa jotain hämminkiä? Yritän nyt kolmannen kerran:

    "Nouseeko ihmisen ruumis joskus haudastaan sen jälkeen kun ruumis on todella kuollut?"

    Kyllä. Uskon ruumiin ylösnousemiseen (siteeraan siis Raamatun sijasta uskontunnustusta : )

    Tosin ei heti tule mieleen mitään perustetta väittää, että ruumis olisi sellainen kuin nyt on (liha ja luut ym.). Mutta jokainen ihminen nousee viimeistään viimeiselle tuomiolle ja silloin ollaan ruumiillisia, siis ei henkiolentoja, mutta ylösnousemusruumis ei ole tällainen lihallinen kuin nyt.

    "Miksi tieteelliset todisteet evoluutiosta eivät uskovaisille kelpaa?"

    Kelpaisivat, jos niitä olisi. Ne todisteet, joita esitetään todisteena evoluutiosta eivät todista sitä mitä niillä todistellaan, muutoin kuin vilkkaan mielikuvituksen avulla.

    Äänestä

  • Uskovaiset eivät sivuuta tiedettä. Ainakaan ev. lut. kirkon kanta ei ole tieteen kanssa ristiriidassa.

    Panee miettimään, mitä sinä oikein todella tiedät, jos mitään.

    Äänestä

  • Mä kirjoitti:

    Uskovaiset eivät sivuuta tiedettä. Ainakaan ev. lut. kirkon kanta ei ole tieteen kanssa ristiriidassa.

    Panee miettimään, mitä sinä oikein todella tiedät, jos mitään.

    Tiedän ainakin sen,että ruumiin kuoleman(todellisen) jälkeen minkäänlaista ylösnousemusta haudasta ei ole tapahtunut,eikä tule tapahtumaan.

    Äänestä

  • Voyager kirjoitti:

    Tiedän ainakin sen,että ruumiin kuoleman(todellisen) jälkeen minkäänlaista ylösnousemusta haudasta ei ole tapahtunut,eikä tule tapahtumaan.

    Jeesus on noussut kuolleista.

    Äänestä

  • Voyager kirjoitti:

    Ihmisiä ei Suomessa,kuten aiemmin jo totesin, luokitella mielisairaiksi PELKÄSTÄÄN jonkin uskonnollisen käsityksen vuoksi(maassamme on uskonnon vapaus)ja tämä on mielestäni oikein.

    Usko Jumalaan ja Jumalan kieltäminen ovat molemmat
    uskonnollisia käsityksiä,toinen uskoo jumalan olemassa oloon ja toinen USKOO jumalan olemattomuuteen.

    En tiedä mihin tilastoihin viittaat puhuessasi
    lasten hyväksi käyttäjistä,mutta viime aikoina
    katolisen kirkon papit USA:ssa on liitetty näkyvästi julkisuudessa pedofiliaan.

    Voisitko nyt itse vastata kahteen kysymykseen(siteeraamatta raamattua):
    Nouseeko ihmisen ruumis joskus haudastaan sen jälkeen kun ruumis on todella kuollut?

    Miksi tieteelliset todisteet evoluutiosta eivät
    uskovaisille kelpaa?

    Kopsaan tähän palasen menneiltä ajoilta oletetun Jeesuksen käärinliinan mietiskelyä:

    >>"Alkuperäisen reliikin"
    tapauksessa sieltä
    käärinliinojen "perhoskotelosta"
    kuoriutunut "muiden ulottuvuuksien" (kenties supersymmetria-aineinen, erispininen olio)
    ylösnousemusruumiiksimuuttumisprosessi aiheuttaa
    voimakkaan neutronipulssin (kuin neutronipommi),
    mikä muuttaa jokapaikantavallista typpeä
    ylenmääräisesti radiohiileksi ja samalla
    säteilyttää sisällä olleen hahmon piirteet
    kankaaseen.

    Massaspektrometrillä kangasta analysoimalla,
    pitäisi saada tulokseksi isotooppispektri
    kaikkien alkuaineiden osalta, josta ydinfysiikan
    ammattilaisen pitäisi pystyä laskemaan tai
    arvioimaan ylösnousemuksen neutronisäteilyn teho.

    Sehän selittää sitäkin, kuinka haudan vartijat
    vapisivat ja kävivät ikäänkuin kuolleksi (mikä on
    neutronisäteilyn vaikutus eläviin ihmisiin?) ja
    miksi Ylösnoussut kielsi Maria Magdalenaa
    koskemasta itsensä (liian
    säteilevä=radioaktiivinen koskettavaksi)

    (vinkki jäljellejääviksiaikoville silloin, kun
    kristittyjen lähdön aika koittaa, pysytelkää
    turvallisen kaukana kaikista uskoviksi
    epäilemistänne ja tai sellaisten haudoista =
    säteilyvaara)

    Äänestä

  • Uskovaiset sivuuttavat tieteen? Päinvastoinhan, kirkko käyttää jatkuvasti tieteen tuloksia, ja kirkon kanta esim. evoluutioteoriaan on että se pitää paikkaansa. On minun mielestäni paljon hullumpaa ja osoittaa suurta asiantuntemattomuutta väittää että kirkko torjuisi tieteen tulokset.

    Äänestä

  • n81 kirjoitti:

    Uskovaiset sivuuttavat tieteen? Päinvastoinhan, kirkko käyttää jatkuvasti tieteen tuloksia, ja kirkon kanta esim. evoluutioteoriaan on että se pitää paikkaansa. On minun mielestäni paljon hullumpaa ja osoittaa suurta asiantuntemattomuutta väittää että kirkko torjuisi tieteen tulokset.

    vaikkapa "Jaskalta"uskooko hän evoluutioon?

    Äänestä

tai mista sait tilastokatsauksen siita, kuinka moni uskovainen on skitso? tietaakseni (tata opiskelleena), voisin vaittaa, etta kun mielisairaspotilas tai skitso, mika tahansa potilas kun joutuu hoitoon, ei han tayta lomaketta jossa kysytaan "oletko uskovainen". eli tama vaittamasi "tilastotieto" on siis aivan jonkun keksima juttu, ehkapa sinun?

Äänestä
  • Kysymyksesi oli ilmeisestu Mr.K.a.t:ille,joka mainitsi tilastot puheenvuorossaan.Itse en tällaisista tilastoista tiedä,mutta saattaisi olla hyvä tutkimusaihe kaikenlaisen "näpertelyn" sijaan ,jota tänä päivänä tiedemaailmassa on aivan riittävästi.
    Sen sijaan pyytäisin edelleen vastauksia edelliseen puheenvuorooni viitaten,kiitos.

    Äänestä

"Ns.uskovaiset väittävät,että ruumis "ylösnousee" aikanaan ,ja tällä tarkoittavat kirjaimellisesti sitä,että ruumis nousee haudastaan."

Niin, mutta kyseessä ei ole tämä sama maallinen ruumis, vaan ylösnousemusruumis... kyllä uskovaiset tietävät, että ruumis mätänee, ja jotkut tuhkataankin. Kyseessä on siis tietyllä tapaa kuvainnollinen tapa ilmaista asia- kukaan kun ei ole moista ylösnousemusta nähnyt.

" Tieteelliselle tutkimukselle uskovaiset eivät anna mitään arvoa esim.evoluutioon liittyvien kysymysten suhteen. Heille ainoa totuus on se,että Jumala loi maailman yhdessä(tai useammassa) päivässä."

Sinulle on varmaan turha muistuttaa, että suurin osa uskovaisista uskoo, että luominen on tapahtunut evoluution kautta. Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta... Uskovaiset eivät siis suinkaan hylkää tiedettä.

"Kuitenkin uskovaisia löytyy myös (valitettavasti) akateemisesta ja tiedemaailmasta.Tällaisetkin ihmiset perustelevat selviä järjettömyyksiä ja mahdottomuuksia raamatun lauseilla."

Joo, itsekin olen tähän kategoriaan kuuluva. Ajattelepa, mihin on tiedemaailma menossa, kun Raamatulla tuloksiin perusteleva tyyppi saa gradunsakin hyväksytyksi.

Eli yhteenvetona: herää. Kaikki uskovaiset eivät ole raamattufundamentalisteja.

Äänestä
  • "Joo, itsekin olen tähän kategoriaan kuuluva. Ajattelepa, mihin on
    tiedemaailma menossa, kun Raamatulla tuloksiin perusteleva tyyppi saa
    gradunsakin hyväksytyksi."

    Pysähdypä miettimään, että miten on käytyt Raamatulle ja uskonnolle tiedemaailman keskuudessa! Miten Raamatun auktoriteetti on muuttunut viimeisen 500 vuoden kuluessa. Nytko olisi yhtäkkiä suunta muuttunut? Ei varmasti. Valehtelet härskisti, jos muuta väität.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    "Joo, itsekin olen tähän kategoriaan kuuluva. Ajattelepa, mihin on
    tiedemaailma menossa, kun Raamatulla tuloksiin perusteleva tyyppi saa
    gradunsakin hyväksytyksi."

    Pysähdypä miettimään, että miten on käytyt Raamatulle ja uskonnolle tiedemaailman keskuudessa! Miten Raamatun auktoriteetti on muuttunut viimeisen 500 vuoden kuluessa. Nytko olisi yhtäkkiä suunta muuttunut? Ei varmasti. Valehtelet härskisti, jos muuta väität.

    ... en aivan ymmärtänyt, mitä tarkoitit.

    Yritin hienovaraisen ironisesti viime viestissäni nimenomaan vinkata siihen suuntaan, ettei alkuperäisen kirjoittaman mainitsemanlaisia akateemisia uskovaisia nykypäivänä ole. Uskovaisten suhde tieteeseen ei ole lähtökohtaisesti erilainen kuin muidenkaan ihmisten.

    Äänestä

  • JaakkoV kirjoitti:

    Akateemisen koulutuksen saaneissa on suuri joukko
    uskovaisia ja jopa ns."hihhuleita".Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa lääkäri Reinikainen.

    Pitääkö nyt jonkun uskovaisen alkaa näinkin selvästä ja tunnetusta tosiasiasta "jankkaamaan".

    Ok, vielä kerran.

    Totta, kirjoitin viime viestissäni väärin: on ko. laisia akateemisia uskovaisia, totta; Reinikainen on hyvä esimerkki, jos akateemisen loppututkinnon tekeminen tekee ihmisen akateemiseksi. Kirjoitukseni muotoilu oli onneton. Anteeksi.

    Ensinnäkin ymmärsin, että akateemisella uskovaisuudella tarkoitettaaisiin akatemian piirissä toimivia tutkijoita; ja näistä voi kirjoittaa hyvinkin, että
    1)akateemiset uskovaiset eivät käytä raamatullisia/uskonnolisia argumentteja omassa tieteenteossaan (Reinikainen ei hoida potilaitaan lääkärinä Raamatunlauseilla; jos hoitaisi, hänet olisi jo erotettu lääkärintoimesta, eikä voitaisi puhua akateemisuudesta edes loppututkintomerkityksessä).
    2)valtaosa akateemisista uskovaisista hyväksyy muutenkin ns. normalitieteen tulokset - evoluutioteorian siinä mukana.

    Eli: en siis ymmärtänyt, miksi pidit valitettavana sitä, että monet akateemiset ovat uskovaisia.

    ps. itse tunnen suuren joukon akateemisia uskovaisia. Lienen itsekin moinen jatkotutkintoa tekevänä.

    Äänestä

  • Kirjoitat:"Suurin osa uskovaisista uskoo,että luominen on tapahtunut evoluution kautta"

    En tiedä mihin väitteesi perustat,mutta se ei pidä paikkaansa.SUURIN OSA uskovaisista uskoo raamatun mukaiseen LUOMISOPPIIN.

    Teologiaa valitettavasti opetetaan yliopistossa
    ja tällöin väitöskirjakin yleensä käsittelee raamatun sisältöä,jota taas ei voi perustella kuin
    raamatun sisällöllä(hölynpölyä voi perustella vain hölynpölyllä).

    Tiedän,että kaikki uskovaiset eivät ole raamattu fundamentalisteja ,ja tämän suhteen olisi pitänyt olla tarkempi alkuperäisessä puheenvuorossa..Kuitenkin SUURI OSA on ja tämä on valtava ongelma.

    Juuri sinun kaltaisesi ihmiset tätä uskonnollista valtajärjestelmää pitävät pystyssä(ja tietysti oman edun tähden).
    Aivan erikseen ovat sitten ovat nämä "Jaskat"
    jotka höynähtävät uskossaan täydellisesti.Kaikki
    me näitä"hurahtaneita"tiedämme ja luultavasti se
    onkin suurimpia syitä sille,että jotkut tälläkin palstalla yrittävät näitä ihmisiä auttaa(ajattelemaan).

    Äänestä

  • Voyager kirjoitti:

    Kirjoitat:"Suurin osa uskovaisista uskoo,että luominen on tapahtunut evoluution kautta"

    "En tiedä mihin väitteesi perustat,mutta se ei pidä paikkaansa.SUURIN OSA uskovaisista uskoo raamatun mukaiseen LUOMISOPPIIN."

    Suurin osa uskovaisista..tai no rohkenen väittää, että kaikki uskovaiset uskovat oman Jumalansa luoneen maailmankaikkeuden. Suurin osa uskovaisista on kuitenkin sitä mieltä, että luominen on tapahtunut suunnilleen tieteen kertomalla tavalla (big bang, evoluutio jne.). Heille raamatun luomiskertomus ei ole kirjaimellisesti totta. Toisin sanoen se on lähinnä kuvainnollinen tarina.

    Pieni, _mutta erittäin äänekäs_ vähemmistö uskovaisista sen sijaan uskoo raamatun mukaisen luomisopin olevan kirjaimellisesti totta.

    "..Kuitenkin SUURI OSA on ja tämä on valtava ongelma. "

    Eikä ole. Todellisuudessa fundamentalisteja on vähemmistö uskovaisista, mutta heidän äänekkyytensä saa ihmiset luulemaan, että heitä olisi enemmistö.. :)

    Äänestä

  • Yazz0 kirjoitti:

    Jaakko V teologiaa(ilmeisesti)opiskelevana ehkä voisi tilastoin valaista, kuinka suuri osa uskovista ei uskokaan raamatun mukaiseen luomisoppiin(kirjaimellisesti).

    Kertokaa teologit näille "Jaskoille" ja muille,että mitä muuta raamattu sisältää,jota ei pidä tulkita kirjaimellisesti(epäselvyyttä on)?.
    Onko teoksella sitten loppujen lopuksi mitään virkaa,jos tulkinnat muuttuvat aikojen kuluessa ja tarpeen niin vaatiessa.
    (Kysymys ei ollut varsinaisesti sinulle YazzO,et ilmeisesti ole teologi).

    SUURI osa uskovaisista on raamatun kirjaimellisen tulkinnan kannalla).En osaa sanoa kuinka suuri osa ,mutta aivan LIIAN SUURI.

    Loppuun lainaus tämän päivän ilta-sanomien kolumnista(Timo Kilpi):JOS USKOO RIITTÄVÄN LUJASTI,EI TIEDÄ USKOVANSA,KOSKA USKOO TIETÄVÄNSÄ.

    Niin, en opiskele teologiaa, vaikka teol. yo olenkin.

    Mutta muutamia juttuja.

    Minulla ei ole tilastoja esittämästäni asiasta kreationismi / ei-kreationismi välillä, ikävä kyllä. Kysitykseni, että kreationistit jäävät tässä vähemistöön perustuu
    1)persoonalliseen kokemuksiin tapaamistani kristityistä (myös netissä) - monet toki hylkäävät evoluutioteorian, mutta suurin osa ei suinkaan.
    2)ev.lut. kirkon "viralliseen" opetukseen, jonka mukaan evoluutioteoria ei ole ristiriidassa luomiskertomuksen kanssa.

    "Teologiaa valitettavasti opetetaan yliopistossa ja tällöin väitöskirjakin yleensä käsittelee raamatun sisältöä,jota taas ei voi perustella kuin raamatun sisällöllä(hölynpölyä voi perustella vain hölynpölyllä)."

    Muuten hyvä, mutta teologisten opinnäytteiden tieteellinen päämäärä ei ole "perustella Raamattua". Esim. kirkkososiologia tutkii uskonnollisuutta ilmiönä, kirkkohistoria kirkon historiaa, eksegetiikka itse Raamatun syntyä ja kehitystä kirjallisesti etc., ja metodeina ovat aivan "maalliset" tieteet: kirjallisuustiede, historia, sosiologia. Vain tutkimusKOHDE erottaa nämä oppialat toisistaan. Lue joku teologisen alan väitöskirja, niin tiedät paremmin. Epäluulosi ovat katteettomia.

    "Tiedän,että kaikki uskovaiset eivät ole raamattu fundamentalisteja ... SUURI OSA on ja tämä on valtava ongelma."

    On se ongelma. ja totta, suuri osa, vaan ei suuriN osa.

    "Juuri sinun kaltaisesi ihmiset tätä uskonnollista valtajärjestelmää pitävät pystyssä(ja tietysti oman edun tähden)."

    Suo anteeksi, ensinnäkin tänä maailmanaikana on vaikea nähdä kristinuskoa tai esim. ev. lut. kirkkoa mitenkänä kovin merkittävänä valtajärjestelmänä. Lisäksi, mikähän se oma etuni voisi olla? Ei ole penniäkään kiinni.

    "Kaikki me näitä"hurahtaneita"tiedämme ja luultavasti se onkin suurimpia syitä sille,että jotkut tälläkin palstalla yrittävät näitä ihmisiä auttaa(ajattelemaan)."

    Jaa? Auttaa? Ehkä kannattaisi ottaa hieman matalamman profiilin linja, ettei lapsi mene pesuveden mukana.

    "Kertokaa teologit näille "Jaskoille" ja muille,että mitä muuta raamattu sisältää,jota ei pidä tulkita kirjaimellisesti(epäselvyyttä on)?."

    Niinpä. Se ei ole ihan noin helppoa - kukin kun lähestyy Raamattua omasta näkökulmastaan.

    "Onko teoksella sitten loppujen lopuksi mitään virkaa,jos tulkinnat muuttuvat aikojen kuluessa ja tarpeen niin vaatiessa."

    Hyvä kysymys! Mielestäni on. Ja siitä kertoo sekin, että Raamattu on yhä keskeinen kirja kulttuurissamme ja uskonnossa. Ja sitä paitsi uskon myös, että ihan kaikki ei kuitenkaan ole muutettavissa, mikäli halutaan pysyä samassa uskossa...

    Niin, jos uskoo tietävänsä, ei voi tietää uskovansa. Mielestäni tämä olisi terveelistä oman totuuden julistajien muistaa, vaan kun eivät älyä...ede skritityt, joille jumalauskon pitäisi olla kaikki kaikessa - tieto Jumalasta ei auta ketään.

    Äänestä

  • Voyager kirjoitti:

    Kirjoitat:"Suurin osa uskovaisista uskoo,että luominen on tapahtunut evoluution kautta"

    En tiedä mihin väitteesi perustat,mutta se ei pidä paikkaansa.SUURIN OSA uskovaisista uskoo raamatun mukaiseen LUOMISOPPIIN.

    Teologiaa valitettavasti opetetaan yliopistossa
    ja tällöin väitöskirjakin yleensä käsittelee raamatun sisältöä,jota taas ei voi perustella kuin
    raamatun sisällöllä(hölynpölyä voi perustella vain hölynpölyllä).

    Tiedän,että kaikki uskovaiset eivät ole raamattu fundamentalisteja ,ja tämän suhteen olisi pitänyt olla tarkempi alkuperäisessä puheenvuorossa..Kuitenkin SUURI OSA on ja tämä on valtava ongelma.

    Juuri sinun kaltaisesi ihmiset tätä uskonnollista valtajärjestelmää pitävät pystyssä(ja tietysti oman edun tähden).
    Aivan erikseen ovat sitten ovat nämä "Jaskat"
    jotka höynähtävät uskossaan täydellisesti.Kaikki
    me näitä"hurahtaneita"tiedämme ja luultavasti se
    onkin suurimpia syitä sille,että jotkut tälläkin palstalla yrittävät näitä ihmisiä auttaa(ajattelemaan).

    "Tiedän,että kaikki uskovaiset eivät ole raamattu fundamentalisteja ,ja tämän suhteen olisi pitänyt olla tarkempi alkuperäisessä puheenvuorossa..Kuitenkin SUURI OSA on ja tämä on valtava ongelma. "

    Kertoisitko ihan lyhyesti, miksi Raamattuun uskovat ihmiset ovat sinun mielestäsi ongelma?

    Ymmärrän jos pedofiilit on ongelma tai jos sarjamurhaajat on ongelma, mutta että uskovaiset, ja vieläpä VALTAVA ongelma? :)

    Ongelma-Jaska :)

    Äänestä

...yksi merkittävä selittäjä uskontojen levinnäisyyden osalta,kö ?!?
Eihän sitä,herranen aika(pardon my pun!),osaa kyseenalaistaa mitään opetustaan,jos ei ole mieltä sitä analysoimaan,kö ?!?
;^D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Voyager kirjoitti:

Uskovaisille näyttää olevan ominaista se,että
muuten järkevänoloiset ihmiset(uskovaisten joukossa on heitä runsaasti)hukkaavat järkensä
täydellisesti kun kysymys on uskontoon liittyvistä
asioista.

Joissakin psykoottisissa tiloissa ihminen voi vaikuttaa muuten täysin normaalilta,mutta hänellä
on jokin erityinen harhakuvitelma tai useampia,jonka perusteella hänet luokitellaan sairaaksi.
Tällainen ajatuksellinen harha voi olla
millainen tahansas.Sairastunut ei
anna millään periksi,vaikka todisteet hänen
kuvitelmansa "harhaisuuden" suhteen olisivat kuinka kiistattomat tahansa.Yleensä tällaisissa tapauksissa sairastunut
on kokenut jotain traumaattista ja tavallaan
pakenee jotakin "hulluuteensa".Lievää psykoosia
ei ole missään tapauksessa helppo havaita ,edes lähimmissään.

Ns.uskovaiset väittävät,että ruumis "ylösnousee" aikanaan ,ja tällä tarkoittavat kirjaimellisesti
sitä,että ruumis nousee haudastaan.Jos
tällaista ajatusta ei tarjoaisi kirkko vaan joku olisi sen itse keksinyt, ja olisi väitteineen myös tosissaan, hänen paikkansa olisi heti
mielisairaalassa.

Tieteelliselle tutkimukselle uskovaiset eivät anna mitään arvoa esim.evoluutioon liittyvien
kysymysten suhteen.Heille ainoa totuus on se,että Jumala loi maailman yhdessä(tai useammassa) päivässä. Kuitenkin uskovaisia löytyy myös (valitettavasti) akateemisesta ja tiedemaailmasta.Tällaisetkin ihmiset perustelevat selviä järjettömyyksiä ja mahdottomuuksia raamatun lauseilla.

Saattaisiko kyseessä olla jonkinlainen "joukkoharha",psykoosi,johon suuri määrä ihmisiä pakenee jotain esim.kuoleman pelkoa? (Itse en ole näissä asioissa mikään asiantuntija).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu