TARVE

Olisi tarpeen sellainen ihmisoikeusasianajaja ja niitä tarvitaan paljon, koska epäoikeudenmukaisuutta on yhä enemmän ja inhimilliset olot ovat puutteellisia. Ihmisoikeusjulistus on vaan näennäinen kulissi joka ei takaa ilmanmuuta että ne toteutuu.
On totta, että maissa joissa on vielä kehnommat olot tarvitaan ensisijaisesti ihmisoikeuksien toteutumista, mutta mielestäni ihmisoikeuksien toteutumisessa pitää tapahtua jatkuvaa kehitystä kaikkialla ja siihen on todella tarvetta.
Mä ainakin koen naisena epäinhimillisyyttä, heikomman riistoa, epäoikeudenmukaisuutta, hyväksikäyttöä, alistamasta vahvemman vallan alle, syrjintää yms.
Tarviiko niiden ihmisoikeudellisten vaateiden olla niin huomattavia (kuten esim. nälän näkeminen, köyhät olot yleensä) jotta niihin voisi vedota.
"Vähemmän" huomattavat epäoikeudenmukaisuudet ihmisoikeuksissa tulisi myös ottaa huomioon ja niitä varten olisi tarvetta ihmisoikeus"asianajajille"!
Onko kukaan samaa mieltä?
[email protected]
1104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

samaa mieltä.

Meillä Suomessa eletään siinä illuusiossa, että meillä viranomaistoiminta on virheetöntä; ja että ihmisoikeudet toimivat käytännössä.

Itse kaiken kokeneena voin sanoa, että Suomen eri viranomaisten keskuudesta löytyy todellisia mätäpaiseita ja että ihmisoikeudet meillä ei ole edes puolitiessä - ja täällä Sodankylässä niitä ei ole ollenkaan.

Edelleen voin kaiken kokeneena sanoa, että meiltä Suomesta ei löydy ainuttakaan järjestöä, joka olisi kiinnostunut yksilön ihmisoikeuksien ja oikeusturvan toteutumisesta. Ihmisoikeusliitosta erosin viime keväänä ja Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitosta nyt kesällä. Turhia kumpikin.

Eli pitäiskö lähteä perustamaan selainen uusi organisaatio, joka lähtisi "laupiaan samarialaisen" esikuvan mukaisesti ja muskettisotureiden hengessä toiminaan uhrien puolesta vääriä ja väkeviä vastaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarvitsija kirjoitti:

Olisi tarpeen sellainen ihmisoikeusasianajaja ja niitä tarvitaan paljon, koska epäoikeudenmukaisuutta on yhä enemmän ja inhimilliset olot ovat puutteellisia. Ihmisoikeusjulistus on vaan näennäinen kulissi joka ei takaa ilmanmuuta että ne toteutuu.
On totta, että maissa joissa on vielä kehnommat olot tarvitaan ensisijaisesti ihmisoikeuksien toteutumista, mutta mielestäni ihmisoikeuksien toteutumisessa pitää tapahtua jatkuvaa kehitystä kaikkialla ja siihen on todella tarvetta.
Mä ainakin koen naisena epäinhimillisyyttä, heikomman riistoa, epäoikeudenmukaisuutta, hyväksikäyttöä, alistamasta vahvemman vallan alle, syrjintää yms.
Tarviiko niiden ihmisoikeudellisten vaateiden olla niin huomattavia (kuten esim. nälän näkeminen, köyhät olot yleensä) jotta niihin voisi vedota.
"Vähemmän" huomattavat epäoikeudenmukaisuudet ihmisoikeuksissa tulisi myös ottaa huomioon ja niitä varten olisi tarvetta ihmisoikeus"asianajajille"!
Onko kukaan samaa mieltä?
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu