jo pitkään tiedossa.
Mellakoista on turha syyttää:
-arkkitehtuuria(slummit)
-rasismia
-köyhyyttä
Vaikka näillä kaikilla tekijöillä on merkitystä, suurin syy on se etteivät muslimit(huomattava osa) tosiasiassa hyväksy valtion auktoriteettia. Heille auktoriteettinä on islami, ja islam ei hyväksy maallista valtiota.
Jo 80-luvulla on todettu ministerin suulla, että Ranskan ykkösongelma on islam.
http://www.jihadwatch.org/dhimmiwatch/archives/003140.php
Ranskan
5
319
Vastaukset
- joukkoa
Musset on hupaisaa sakkia. Ne kahinoi aina ja jatkuvasti joko "vääräuskoisia" vastaan tai sitten keskenään. Ei ole montaakaan mussemaata jossa olisi rauhallista eikä pian montaa muutakaan maata jossa musset eivät rettelöisi.
oli todiste...?
- Laitman
Amerikkalaiset lehtimiehet ovat osuneet asian ytimeen, kun he epäilevät, että Länsi-eurooppa on jo menetetty Islamille. Eihän kyseessä ole mitään muuta kuin Islamin valloitusyritys maahanmuuton ja syntyvyyden avulla!
Kun 60-luvulla L.A. ja Detroit paloivat niin julistettiin ulkonaliikkumiskielto. sillä erolla kuitenkin, että siellä kyseessä oli todella kielto. Eli ryöstäjät ja polttopullojen heittäjät ammuttiin säälimättä. - In USA we trust!
Laitman kirjoitti:
Amerikkalaiset lehtimiehet ovat osuneet asian ytimeen, kun he epäilevät, että Länsi-eurooppa on jo menetetty Islamille. Eihän kyseessä ole mitään muuta kuin Islamin valloitusyritys maahanmuuton ja syntyvyyden avulla!
Kun 60-luvulla L.A. ja Detroit paloivat niin julistettiin ulkonaliikkumiskielto. sillä erolla kuitenkin, että siellä kyseessä oli todella kielto. Eli ryöstäjät ja polttopullojen heittäjät ammuttiin säälimättä.USA, joka syöksyy ilomielin avuksemme, kun hätä on suuri. Näin on aina tapahtunut ja tulee taas kohta tapahtumaan. Thanks a lot, lot.
- z.x.c
Ehkäpä juuri tuollainen asenne on yksi syy mellakoihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1972253
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo391537Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321194Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56962Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol270960- 55886
Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20882Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis260820Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S18765Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58753