Lestadiolaistytöt

ovat ihan mukavia vaikkakin suuri osa on aika kaksinaismoralisteja tai sitten ei moraalia ollenkaan he he:)....siis nuoret:)

hyvä esimerkki on esimerkisksi se tapaus kun olin kurssilla kristillisessä kansanopistossa, asuin kyseisen opiston asuntolan vieressä olevassa asunnossa (joka oli tarkoitettu kesäpapeille) muutaman kuukauden.
no asiaan, täytyy sanoa että missään asuntoloissa en ole ennen sellaista vilskettä ja haureutta nähnyt ennen harjoitetavan kuin tässä kyseisessä opistossa.
kun kello tuli 11 niin silloin liikenne alkoi, ja voi sitä synnin määrää.

eipä silti kyllähän yksi lestadiolasityttö jahtasi minuakin useamman viikon...kunnes lopulta annoin periksi lihan himoille, harjoitimme "syntiä" moneen otteeseen noin vuoden ajan vaikka olinkin jo kurssini lopettanut, tyttö jopa itse osti ehkäisyvälineitä.
olemme vieläkin hyviä ystäviä vaikka tästä on jo kulunut 3 vuotta.

niin enkä ole itse lestadiolainen enkä muutenkaan erityisen uskovainen.

pointti onkin että turha on lestadiolaisten puolustella omalla siveydellään kun asia on todellisuudesssa aivan toinen.
eivät taida vanhemmat tietää mitä opistoissa tapahtuu:)
322073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Olen lukenut näitä keskusteluja mm. ehkäisystä yms. synnin tekemisestä.

Olen itse saanut olla kristillisyytemme kansanopistossa muutama vuosi sitten. En itse silloin törmännyt vastaavaan ongelmaan. Meillä oli silloin ihana talvi.

Me vanhoillislestadiolaiset emme todellakaan ole yhtään sen parempia ihmisinä kuin kukaan muukaan. Ei ihmisen arvoa mitata sillä onko uskovainen vai ei. Jumala loi meidät kaikki samanarvoisiksi ihmisiksi.

Tänä aikana on paljon vanhoillislestadiolaisista kodeista olevia nuoria ja aikuisia, jotka ovat jättäneet tämän uskon ja elävät Raamatun ohjeita noudattamatta. Minun suvussa / kaveripiirissä on tällaisia tuhlaajalapsia, jotka ovat hyljänneet omakohtaisen uskon. Mikään synti ei ole Jumalan edessä sellainen, etteikö sitä voisi saada anteeksi. Synti saa aikaan sen, että tuhlaajalapset tekevät sellaisia asioita, joita emme voi Raamatun mukaan hyväksyä.
Uskonsa voi kieltää joko sanoin tai teoin. Teoilla uskonsa kieltämiseen kuuluu mm. se, että tekee sellaisia asoita, mitkä eivät ole Jumalan tahdon mukaisia (alkoholin käyttäminen, riettaat elämäntavat jne.)

Äänestä
  • edes kuvittele että tiedät mitä ovat raamatun opit, suurin osa uskontoryhmistä tulkitsee raamatun opetuksia eri tavoin.
    vai että lestadiolaiset tietäisivät kuinka pitää elää?:):) no eläkää sitten siinä luulossa:)

    vai että on alkoholin käyttö jumalan tahdon vastaista? ei taida ihan olla kuitenkaan sillä tavalla, eikä ole moni muukan asia teidän L uskossanne, suurin osa "säännöistä" ovat ihmisen keksimiä ja on ihan turha uskotella että ne tulevat pyhästä hengestä tai raamatusta. unimaailmassa elelette, ettekä pääse sen avulla helpommin taivaaseen kuin kukaan muukaan.

    ja tämä tyttö jonka kanssa minä olin niin uskoo kyllä jumalaan ja siitä ei sinun eikä kenenkään muunkaan kannata kiistellä.

    pahanlaatuista lasten aivopesua on koko lestadiolaisuus.

    vapaa seksuaalisuus kaikille uskonnosta riippumatta.
    tukahdutettu seksuaalisuus on pahaksi mielenterveydelle teini iässä.

    niin ja enä sanonut että tapaus jonka näin ja olin mukana olisi ollut ongelma, päinvastoin mukavaa puuhaa koko homma.

    Äänestä

  • Tuo on kanssa kiintoisa näkökanta, että mikään synti ei ole liian iso anteeksiannettavaksi ja "jumala" antaa anteeksi kaikki. Ensin paastaan, että syntiset joutuu "ikuiseen helvetin tuleen" ym., mutta sen perään sitten ehtoollinen, jossa saa syntinsä anteeksi. Sehän siis "oikeuttaa" tekemään mitä vaan , vaikka se onkin "syntiä", mutta ei se mitään, kotiin vaan ja "pari ave mariaa" ja taas on puhdas mieli... Eikä tämä "lesta" ole ainoa "uskonto" jossa näin.

    Äänestä

  • FeelerDealer kirjoitti:

    edes kuvittele että tiedät mitä ovat raamatun opit, suurin osa uskontoryhmistä tulkitsee raamatun opetuksia eri tavoin.
    vai että lestadiolaiset tietäisivät kuinka pitää elää?:):) no eläkää sitten siinä luulossa:)

    vai että on alkoholin käyttö jumalan tahdon vastaista? ei taida ihan olla kuitenkaan sillä tavalla, eikä ole moni muukan asia teidän L uskossanne, suurin osa "säännöistä" ovat ihmisen keksimiä ja on ihan turha uskotella että ne tulevat pyhästä hengestä tai raamatusta. unimaailmassa elelette, ettekä pääse sen avulla helpommin taivaaseen kuin kukaan muukaan.

    ja tämä tyttö jonka kanssa minä olin niin uskoo kyllä jumalaan ja siitä ei sinun eikä kenenkään muunkaan kannata kiistellä.

    pahanlaatuista lasten aivopesua on koko lestadiolaisuus.

    vapaa seksuaalisuus kaikille uskonnosta riippumatta.
    tukahdutettu seksuaalisuus on pahaksi mielenterveydelle teini iässä.

    niin ja enä sanonut että tapaus jonka näin ja olin mukana olisi ollut ongelma, päinvastoin mukavaa puuhaa koko homma.

    Kuuleppas.. Tuosta alkoholin käytöstä.. Raamatussahan sanotaan jotenkin, että elkäät juoko sitä mistä paha meno tulee.. Ei tietenkään ihan sanatarkkaan noin ollut, mutta tuossa on selvä kehoitus, ettei viinaksia juotaisi.

    Ja kun sanoit, että se tyttö jonka kanssa olit, uskoo Jumalaan, niin mikäs siinä. Voi hän uskoakin, mutta ehkä vain "teknisesti". Jumalaan voi uskoa kuka tahansa, mutta evankeliumin uskominen (Jeesuksen nimessä ja veressä syntien anteeksi antaminen) vasta antaa sielulle rauhan.

    Tekninen usko ilman evankeliumin uskomista sydämelleen on ihan turhaa. Se ei tee synneistä vapaaksi, että sanoo: Kyllä Jumala on olemassa ja Jeesuskin on ollut maan päällä ja uskon että näin on ollut.

    Äänestä

  • Misme kirjoitti:

    Tuo on kanssa kiintoisa näkökanta, että mikään synti ei ole liian iso anteeksiannettavaksi ja "jumala" antaa anteeksi kaikki. Ensin paastaan, että syntiset joutuu "ikuiseen helvetin tuleen" ym., mutta sen perään sitten ehtoollinen, jossa saa syntinsä anteeksi. Sehän siis "oikeuttaa" tekemään mitä vaan , vaikka se onkin "syntiä", mutta ei se mitään, kotiin vaan ja "pari ave mariaa" ja taas on puhdas mieli... Eikä tämä "lesta" ole ainoa "uskonto" jossa näin.

    Syntejä EI saa anteeksi, kun nauttii ehtoollista. Mutta ehtoolliselle tulisi mennä synnit anteeksi annettuna, sillä joka ehtoollista nauttii ja ei ole sydämenuskoa, nauttii sen omaksi turmiokseen.

    Äänestä

  • Misme kirjoitti:

    Tuo on kanssa kiintoisa näkökanta, että mikään synti ei ole liian iso anteeksiannettavaksi ja "jumala" antaa anteeksi kaikki. Ensin paastaan, että syntiset joutuu "ikuiseen helvetin tuleen" ym., mutta sen perään sitten ehtoollinen, jossa saa syntinsä anteeksi. Sehän siis "oikeuttaa" tekemään mitä vaan , vaikka se onkin "syntiä", mutta ei se mitään, kotiin vaan ja "pari ave mariaa" ja taas on puhdas mieli... Eikä tämä "lesta" ole ainoa "uskonto" jossa näin.

    Lestadius kutsuu näitä ihmisiä armon varkaiksi. Ei vanhoillisetkaan niin opeteta, että synninpäästön jälkeen voisi vapaasti syntiä tehdä. Vihollinen sen syntiin lankeamisen saa aikaan. Synnin palkka on kuolema. Syntien ja ylitsekäymisten vuoksi ihminen menettää lopulta uskon. Katuvalle julistetaan ehdoton evankeliumi.

    Äänestä

  • VL kirjoitti:

    Kun vl-lestat uskovat ja opettavat, että teoillaan voi kieltää uskonsa, me esikoislestadiolaiset olemme perinteisesti toista mieltä: teoillaan EI voi kieltää uskoaan. Tähän otan perusteeksi ensinnä Kuningas Daavidin rukousta, kun hän oli tehnyt huorin ja teettänyt murhan hän rukoili Jumalaa : -Älä ota pois hyvää Henkeäsi ja pyysi Jumalan armoa. Siis Daavid oletti että tällaistenkin tekosten jälkeen hänellä on Pyhä Henki. Näin se onkin. Olen itsekin elänyt epäkristillisessä avoliitossa ja tahdoin uskoa koko ajan Jeesukseen tämänkin synnin sovittajana. Pyrin koko ajan avoliitosta avioliittoon ja mieheni tahtiin mentiin.
    Luther taas kirjoittaa että vaikka 1000 kertaa päivässä murhaisi ja kumminkin uskoo, niin pelastuu.
    Jos ajatellaan että synnintekomäärä täytyy olla ensin minimaalinen jotta voi jatkuvalla syötöllä uskoa, niin tämä on epäluterilainen tekojen oppi, Herra armahtakoon siitä eksytyksestä ! Uskon myötä saa lahjaksi halun ja voiman vastustaa syntiä, joten kaikki uskovat haluavatkin olla murhaamatta tai tekemättä huorin. Mutta kun on langettu niin uskoa tunnustaen vaan Jeesuksen tykö pyytämään: Herra, lisää meille uskoa !

    Armon varkaat ovat niitä, jotka "liittyvät" Jumalan pyhien joukkoon menemättä ahtaasta portista. Heillä on kuollut usko, he ovat vain nimellisesti esim luterilaisia tai lestadiolaiskristittyjä. Kyllä heitä on ja Jeesus herättelee heitä tajuamaan tilansa.

    Äänestä

  • Eliza/eslest kirjoitti:

    Teoillaan voi todellakin kieltää uskonsa. Rankka esimerkki:

    Mies on raiskannut tytön.

    Oletteko esikoiset oikeasti sitä mieltä, että jos mies hyväksyy tuon teon hän pääsee taivaaseen ?
    Sitä tarkoittaa uskonsa kieltäminen teoilla. Eli hyväksyy synnin, eikä tee synnistä parannusta.

    Äänestä

  • toukka kirjoitti:

    Ensinnäkin kaikki riippuu kuitenkin siitä, onko tuolla miehellä elävä usko vai ei. Sillä ei ole mitään merkitystä viimeisellä tuomiolla, mitä kauheuksia hän ikinä olisikaan tehnyt. Eli jos mies tekosensa jälkeen katuu ja jaksaa uskoa, että KAIKKI hänen syntinsä ovat anteeksi, niin hän on autuas. En tavallisesti käytä tehokeinoja kirjoittaessani, mutta kirjoitin "kaikki" isolla sen takia, että Jumala todellakin antaa anteeksi joko kaikki synnit tai ei yhtään, eli Jumala ei anna syntejä anteeksi yksitellen. Elävän uskon omaava kristitty pitää siis itseään kaikkiin synteihin viallisena, mutta myös kaikki synnit anteeksi saaneena.

    Mutta vaikka siis tällä teolla periaatteessa sinänsä ei ole merkitystä tämän miehen pelastumiseen, niin luulenpa vain, että aika vaikea olisi käytännössä uskoa sen jälkeen. Siksi on olemassa Jumalan sanan saarna ja siksi on olemassa rippi, että syntiset jaksaisivat uskoa ja uskon voimasta sitten taistella syntiä vastaan.

    Jos siis uskovainen tekee syntiä, niin se synti ei automaattisesti heitä pois armon tilasta, mutta synti on kuitenkin tappava myrkky, joka hävittää uskon tai muuttaa sen kuolleeksi. Ja kun usko on muuttunut epäuskoksi tai kuolleeksi uskoksi, niin sitten vasta ihminen on langennut armon tilasta.

    Voiko sitten teoillaan kieltää uskonsa... En oikein uskalla mennä siihen sanomaan mitään äkkijyrkkäöä vastausta. Raamatussa lukee, että hedelmistään puu tunnetaan. Eli jos se kantaa huonoja hedelmiä, niin se ei sitten ole hyvä puu. Ja huonot puut kai on luvattu polttaa tulessa. Mutta sitten Raamatussa lukee myös, että vain Jumala näkee sydämeen ja ihminen näkee vain sen, mitä voidaan nähdä silmillä. Siksi olisi varmaan paras olla tuomitsematta muita heidän tekojensa mukaan, ja sanoa että kun tuollaista tekee, niin sitten sitä on kyllä jo teoillaan kieltänyt uskonsa. Tänään hän ehkä minä huomenna... Eli minä ainakin rohkenen sanoa vasta sitten, että joku on kieltänyt uskonsa, kun hän on itse omalla suullaan sanonut, ettei usko. Vaikka todellinen lankeeminen tietysti on tapahtunut jo aikaisemmin, mutta sitä toiset eivät voi ilman väärien tuomioiden vaaraa koskaan erehtymättä nähdä.

    Äänestä

  • toukka kirjoitti:

    Teoillaan voi todellakin kieltää uskonsa. Rankka esimerkki:

    Mies on raiskannut tytön.

    Oletteko esikoiset oikeasti sitä mieltä, että jos mies hyväksyy tuon teon hän pääsee taivaaseen ?
    Sitä tarkoittaa uskonsa kieltäminen teoilla. Eli hyväksyy synnin, eikä tee synnistä parannusta.

    Yhdyn täysin kirahvin kirjoitukseen. Vielä lisäisin, että Kuningas Daavid sanoo näinkin: Erhetykset kuka ymmärtää. Käsitän sen niin, että joka hetki minä ja muut hyväksymme ymmärtämättömyydessämme liudan syntejä. Minulle on käynyt niin, että kun olen ollut joko keskusteluyhteydessä tois(t)en kristittyjen kanssa, lukenut kristittyjen kirjoitusta netistä tai kuunnellut saarnaa, niin yht´äkkiä olen tullut tuntoihini jostain synnistä. Tällainen synti tai väärä, synnillinen asenne on voinut olla jo pitkään, tiedostamattani. Esim. viha ja katkeruus jotain henkilöä kohtaan. Olen siis ollut ymmärtämättäni erhetyksessä, mutta en ole tälläkään teollani kieltänyt uskoani.
    Raiskauksesta. Tunnen monia tapauksia, joissa elävätuntoinen kristitty on joutunut psykoosiin. Mielisairauksiltahan eivät kristitytkään välty. Tällöin elämänhallintakyky on pettänyt ja seksielämä on tullut holtittomaksi ja sukulaisille on tullut kiirettä saada hänet hoitoon. Jos tässä olosuhteessa mies raiskaa (tällaista tapausta en tunne) tai nainen ajautuu vaikka katuojaan, Jumalan oikeusistuimessa on paljon lieventäviä asianhaaroja, vaikka ulkopuolisilla tuomiohenki jyllää.
    Jos taas "normaali" ihminen ehdoin tahdoin hyväksyy raiskaukset, murhat ym, niin hänelle niinkuin muillekin sama resepti, tehdä päivittäistä parannusta ja uskoa niin väärin teot kuin väärin ajatellut ajatuksetkin ja suunnitelmat anteeksi annetuiksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

    Tuli vielä mieleen muutamia asioita tähän liittyen.

    Niistä armonvarkaista. Eikös ne ole sellaisia, jotka omistavat itselleen katumattomalla sydämellä Jumalan armolupaukset? Armonvarkaalla ei siis ole Vapahtajan kärsimys elävänä tunnossaan, ja siksi tällaisen on helppo ajatella, että "teenpäs nyt syntiä kun kaikki synnit kuitenkin on sovitettu ja ne saa uskoa anteeksi". Tällä tavalla sitten joutuu tallaamaan sovintoverta jalkojensa alle.

    Mutta tässäkään ei ole kysymys niinkään siitä, että tehdään syntiä, vaan siitä, että koko perusta on väärä, jos ei Vapahtajan kärsiminen ole särkenyt sydäntä, ja valmistanut vastaanottamaan uskoa.

    Ja sitten tuli mieleen vielä, ettei ole isompia ja pienempiä syntejä (muistaakseni unohtui viimeksi, vaikka mielessä oli). Jos varastan töistä nuppineulan tai ammun naapurin aivot pihalle, niin molemmat ovat taivaallisen tuomarin tulisilmien edessä kadottavia syntejä, jos ei ihmisellä ole puolustajaa ja sijaiskärsijää tuomiolla. Kadotus (samoin kuin pelastuskin) on joko "on" tao "off", ei ole eri asteita. Ja jos jo nuppineulan varastaminen on kadottava synti, niin miten synneissä voisi olla isompia ja pienempiä? Kieltääkö nuppineulan varastamisella jo uskonsa, vai tarvitaanko siihen joku ihmisten mielestä "isompi" synti? Ja miksi jotkut synnit siinä tapauksessa olisivat "isompia" kuin toiset, jos kerran "pienikin" synti on kadottava?

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Eikös raamatussa ole mainittu kuolemansynneistä? Muistaakseni on.

    Äänestä

  • toukka kirjoitti:

    Eikös raamatussa ole mainittu kuolemansynneistä? Muistaakseni on.

    Muistelisin kuulleeni, ettei Raamatussa ole mainittu mitään syntiä kuolemansynniksi, ja että kuolemansynti-käsite olisi katolisen kirkon joskus keksimä, mutta en mene kuitenkaan päätäni pantiksi antamaan (kun ei se pää minun omani edes ole). Mutta jos löydät, tai joku muu löytää, paikan, jossa se lukee, niin muutan sitten tätä hataraa muistikuvaani sen mukaiseksi.

    Juu, en ole aivan varma onko se ihan kuolemansynti nimellä mainittu.

    Jotenkin muistelen, että siellä olisi mainittu että esim. huoruus ja murha yms. pitäsi olla anteeksiannettuja ennen kuolemaa. Jos joku muistaa niin voi lisätä tai korjata.

    Sitten Pyhän Hengen pilkka, jos joku "uskovainen" pilkkaa Pyhää Henkeä, kyllä hän silloin teollaan kieltää uskonsa.

    Pyhän Hengen pilkka on raamatun mukaan sellainen asia jota ei anneta taivaassa anteeksi. Eikö siinä ole ainakin yksi täysin varma kuolemansynti? Muita kuten murha, aviorikos yms. Jumala antaa anteeksi kun niitä katuu todella ja uskoo, mutta tuota rankinta Hän ei enää anna.

    Joo, kyllä Pyhän Hengen pilkka on Raamatun mukaan sellainen, ettei sitä anneta anteeksi tässä elämässä eikä tulevassakaan.

    Joskus on seuroissa sanottu, että jos joku olisi Pyhän Hengen pilkkaan joutunut, niin ei sellainen ihminen enää tänne tulisi, koska olisi jo niin paatunut. No luulen kyllä, että itse asiassa voisi tullakin, mutta pahoissa aikeissa. Ei siis sillä mielellä, että saisi jotain ravintoa sieltä kuolemattomalle sielulleen, koska Jumala ei enää sellaista kutsu, joka on pilkannut Pyhää Henkeä.

    Joskus muistelen kuulleeni, että joku olisi sanonut, että jos kiroaa sen päivän kun sai uskon, silloin pilkkaa Pyhää Henkeä. Mutta en muista missä sen kuulin, ja voi olla, että muutenkin voi ehkä pilkata Pyhää Henkeä.

    En muista sellaista paikkaa Raamatusta, jossa laitettaisiin syntejä johonkin järjestykseen, mutta kyllä kaikkien syntien tulee olla anteeksiannettuja ennen kuolemaa. Ja jos ihminen ei jaksa jotain tiettyä syntiä uskoa anteeksi kuollessaan, vaikka kaikki muut uskoisikin anteeksi, niin ei se ole autua lähtö ja kadotukseen sellaisessa sielun tilassa joutuu.

    Uskovaisella on jatkuva syntien anteeksiantamus, ja kylpee koko ajan temppelin kynnyksen ali vuotavassa kirkasvetisessä sovintoveren virrassa. Vaikka joutuisikin syntiin, niin se on lupa uskoa anteeksi. Ei siis ole niin, että pitäisi ensin ripittäytyä ja sitten vasta uskoa. Silloinhan siitä tulisi sellaista, että ikäänkuin kaivosta kannettaisiin kovalla työllä pesuvettä ja sillä sitten pestäisi.

    Mutta sitten tuli mieleen myös sellainen käsite kuin heikkoiden synti ja pahuuden synti. Pahuuden synti kai on sama kuin ehdollinen synti.

    Heikkouden syntiin voi kristittykin joutua, ja silloin pätee se edellä kuvattu jatkuva syntien anteeksiantamus, vaikka synti olisi inhimillisesti ajatellen kuinkakin paha. Heikkouden synti tarkoittaa sitä, että vaikka onkin halu taistella syntiä vastaan, kuitenkin joskus lankeaa, ja sitten langettuaan katuu katkerasti, miksi taas näin onnettomasti piti mennä käymään.

    Pahuuden synti on taas sellaista, että vaikka tietää jonkin asian olevan syntiä, siitä huolimatta tekee vakaan päätöksen seurata synnin kiusausta tekoon asti. Silloin on taistelu syntiä vastaan loppunut jo ennen synnin tekemistä, ja ihminen on joutunut pois armon tilasta eli on siis kadotetussa sieluntilassa. Eli tarkkaan ottaen elävä kristitty ei edes voi joutua tällaiseen pahuuden syntiin, koska sen tekeminen edellyttä sisäistä lankeamista jo etukäteen.

    Mutta tässä heikkouden synti/pahuuden synti -asetelmassakaan ei ole eroa sillä mitä oikeastaan tekee, vaan erona on se mieli, jolla sen tekee.

    Äänestä

  • Eliza/eslest kirjoitti:

    Kun vl-lestat uskovat ja opettavat, että teoillaan voi kieltää uskonsa, me esikoislestadiolaiset olemme perinteisesti toista mieltä: teoillaan EI voi kieltää uskoaan. Tähän otan perusteeksi ensinnä Kuningas Daavidin rukousta, kun hän oli tehnyt huorin ja teettänyt murhan hän rukoili Jumalaa : -Älä ota pois hyvää Henkeäsi ja pyysi Jumalan armoa. Siis Daavid oletti että tällaistenkin tekosten jälkeen hänellä on Pyhä Henki. Näin se onkin. Olen itsekin elänyt epäkristillisessä avoliitossa ja tahdoin uskoa koko ajan Jeesukseen tämänkin synnin sovittajana. Pyrin koko ajan avoliitosta avioliittoon ja mieheni tahtiin mentiin.
    Luther taas kirjoittaa että vaikka 1000 kertaa päivässä murhaisi ja kumminkin uskoo, niin pelastuu.
    Jos ajatellaan että synnintekomäärä täytyy olla ensin minimaalinen jotta voi jatkuvalla syötöllä uskoa, niin tämä on epäluterilainen tekojen oppi, Herra armahtakoon siitä eksytyksestä ! Uskon myötä saa lahjaksi halun ja voiman vastustaa syntiä, joten kaikki uskovat haluavatkin olla murhaamatta tai tekemättä huorin. Mutta kun on langettu niin uskoa tunnustaen vaan Jeesuksen tykö pyytämään: Herra, lisää meille uskoa !

    Armon varkaat ovat niitä, jotka "liittyvät" Jumalan pyhien joukkoon menemättä ahtaasta portista. Heillä on kuollut usko, he ovat vain nimellisesti esim luterilaisia tai lestadiolaiskristittyjä. Kyllä heitä on ja Jeesus herättelee heitä tajuamaan tilansa.

    Kirjoitat: "Uskon myötä saa lahjaksi halun ja voiman vastustaa syntiä, joten kaikki uskovat haluavatkin olla murhaamatta tai tekemättä huorin."

    Kuinka David teki nuo synnit, jos hänellä oli usko?

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Muistelisin kuulleeni, ettei Raamatussa ole mainittu mitään syntiä kuolemansynniksi, ja että kuolemansynti-käsite olisi katolisen kirkon joskus keksimä, mutta en mene kuitenkaan päätäni pantiksi antamaan (kun ei se pää minun omani edes ole). Mutta jos löydät, tai joku muu löytää, paikan, jossa se lukee, niin muutan sitten tätä hataraa muistikuvaani sen mukaiseksi.

    Kirahvi, muistit ihan oikein, katolisen kirkon juttua, mutta jo ajalta jolloin siellä oltiin laajasti uskomassa johtoporrasta myöten. Laestadiuskin listaa nämä kuolemansynnit, seloste löytyy opuksessa nimeltä "Hulluinhuonelainen", kirj LLL. Hän nimeää ne passioiksi ja perkeleiksi. Niitä ovat ekaksi Itsekkyys eli omavanhurskaus, kaikkien perkeleitten päämies. Sitten kuusi muuta, mm ylpeys, ahneus, kateus, huoruus jne. Nykykatolisuuden kuolemansyntilista on hieman erilainen, siihen kuuluu laiskuuskin, joka ei kuulu LLL:n listaan. (Hyvä !)
    Mutta mistä Laestadiuksen lista on kotoisin, onko se katolisuuden tietyltä vuosisadalta, jos on, niin miltä ?
    Sanasto kaipaisi uusintaa. Nimittäisin näitä perussynneiksi, sitähän sana perisynti alunperin tarkoittaakin. Perussynneistä lähtee muut synnit niin ajatusten kuin tekojenkin asteelle.
    LLL varoittaa tilanteesta jolloin joku taistelee kuutta perkelettä vastaan täysillä mutta seitsemäs on valloillaan kun se jää huomaamatta. Arvelen, että näin on kun ykkösperussynti eli omavanhurskaus on vallassa, henkilöllä on kuollut usko ja tekojen oppi pulpahtelee esiin muodossa tai toisessa. Taivaaseen ei pääse vaikka elämä olisi muilta osin hyvää ja pyhää.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Joo, kyllä Pyhän Hengen pilkka on Raamatun mukaan sellainen, ettei sitä anneta anteeksi tässä elämässä eikä tulevassakaan.

    Joskus on seuroissa sanottu, että jos joku olisi Pyhän Hengen pilkkaan joutunut, niin ei sellainen ihminen enää tänne tulisi, koska olisi jo niin paatunut. No luulen kyllä, että itse asiassa voisi tullakin, mutta pahoissa aikeissa. Ei siis sillä mielellä, että saisi jotain ravintoa sieltä kuolemattomalle sielulleen, koska Jumala ei enää sellaista kutsu, joka on pilkannut Pyhää Henkeä.

    Joskus muistelen kuulleeni, että joku olisi sanonut, että jos kiroaa sen päivän kun sai uskon, silloin pilkkaa Pyhää Henkeä. Mutta en muista missä sen kuulin, ja voi olla, että muutenkin voi ehkä pilkata Pyhää Henkeä.

    En muista sellaista paikkaa Raamatusta, jossa laitettaisiin syntejä johonkin järjestykseen, mutta kyllä kaikkien syntien tulee olla anteeksiannettuja ennen kuolemaa. Ja jos ihminen ei jaksa jotain tiettyä syntiä uskoa anteeksi kuollessaan, vaikka kaikki muut uskoisikin anteeksi, niin ei se ole autua lähtö ja kadotukseen sellaisessa sielun tilassa joutuu.

    Uskovaisella on jatkuva syntien anteeksiantamus, ja kylpee koko ajan temppelin kynnyksen ali vuotavassa kirkasvetisessä sovintoveren virrassa. Vaikka joutuisikin syntiin, niin se on lupa uskoa anteeksi. Ei siis ole niin, että pitäisi ensin ripittäytyä ja sitten vasta uskoa. Silloinhan siitä tulisi sellaista, että ikäänkuin kaivosta kannettaisiin kovalla työllä pesuvettä ja sillä sitten pestäisi.

    Mutta sitten tuli mieleen myös sellainen käsite kuin heikkoiden synti ja pahuuden synti. Pahuuden synti kai on sama kuin ehdollinen synti.

    Heikkouden syntiin voi kristittykin joutua, ja silloin pätee se edellä kuvattu jatkuva syntien anteeksiantamus, vaikka synti olisi inhimillisesti ajatellen kuinkakin paha. Heikkouden synti tarkoittaa sitä, että vaikka onkin halu taistella syntiä vastaan, kuitenkin joskus lankeaa, ja sitten langettuaan katuu katkerasti, miksi taas näin onnettomasti piti mennä käymään.

    Pahuuden synti on taas sellaista, että vaikka tietää jonkin asian olevan syntiä, siitä huolimatta tekee vakaan päätöksen seurata synnin kiusausta tekoon asti. Silloin on taistelu syntiä vastaan loppunut jo ennen synnin tekemistä, ja ihminen on joutunut pois armon tilasta eli on siis kadotetussa sieluntilassa. Eli tarkkaan ottaen elävä kristitty ei edes voi joutua tällaiseen pahuuden syntiin, koska sen tekeminen edellyttä sisäistä lankeamista jo etukäteen.

    Mutta tässä heikkouden synti/pahuuden synti -asetelmassakaan ei ole eroa sillä mitä oikeastaan tekee, vaan erona on se mieli, jolla sen tekee.

    "mutta kyllä kaikkien syntien tulee olla anteeksiannettuja ennen kuolemaa"

    Olen jollain asteella eri mieltä. Siinä on kysymys juuri siitä millä mielellä synti on tehty. Jos vahingossa pääsee lipsahtamaan joku synti juuri ennen kuolemaa vaikka on halu uskoa, ei voida sanoa ettei tuo henkilö päässyt taivaaseen kun se teki juuri noin.

    Oikeastaan luulen että meistä ei kovinkaan moni pääsisi taivaaseen jos ihan kaikki synnit pitäisi olla anteeksi annettuja viimeisellä hetkellä. Siinä voi tulla vaikka täydellisen halvaantumisen aikana mieleen vaikka mitä, eikä ketään ole saarnaamassa syntejä anteeksi. Silloin voisi ajatella että tuolla ihmisellä ei ole mahdollisuutta päästä taivaaseen, kun juuri viimeisen henkäyksen aikana ei kukaan saarnannut syntejä anteeksi. Ei se niin mene.

    Tässä taisi nyt tulla vähän sanojen erilaisesta käsittämisestä johtuvaa sekaannusta. Kun sanoin, että kaikkien syntien pitää olla anteeksi kuollessa, jotta pelastuisi, tarkoitin sitä, että pitää uskoa, että kaikki synnit ovat anteeksi. En siis tarkoittanut sitä, että kaikkia syntejä olisi täytynyt pyytää anteeksi tai että olisi täytynyt kuulla synninpäästön sen synnin tekemisen jälkeen. Juuri sitä halusin korostaa, että uskovaisella on jatkuva syntien anteeksiantamus (se temppelin kynnyksen ali vuotava kristallinkirkas virta). Ja se tarkoittaa, että joka hetki saa uskoa syntinsä anteeksi riippumatta siitä, onko niitä tunnustanut etc.

    Syntien tunnustamiseen ei voi autuuttaan perustaa, koska ihminen ei voi edes tietää kaikkia syntejään.

    Ja jos synninpäästön kuulemiseen perustaisi, niin silloinhan sitä pitäisi olla toinen kristitty olkapäällä koko ajan hokemassa synninpäästösanoja, koska kuitenkin joka hetki joutuu syntiin.

    Eli siis olen täydellisesti samaa mieltä siitä mitä kirjoitit ylläolevassa.

    Äänestä

  • VL kirjoitti:

    Kirjoitat: "Uskon myötä saa lahjaksi halun ja voiman vastustaa syntiä, joten kaikki uskovat haluavatkin olla murhaamatta tai tekemättä huorin."

    Kuinka David teki nuo synnit, jos hänellä oli usko?

    Davidilla varmaan alunperin ainakin oli halu olla tekemättä syntiä, mutta hän lankesi. Ja jokainen itsensä tunteva uskovainen joutuu tunnustamaan, että lankeaa, vaikka ei haluaisi. Paavali kirjoittaa, jotenkin, että "sen sisällisen ihmisen puolesta minulla on halu Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä huomaan toisen lain", ja sitten vielä kirjoittaa, että "jos minä nyt syntiä teen, niin en se enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu".

    Tuntuisi oikeastaan kyllä, että Davidin usko varmaan oli muuttunut kuolleeksi jo ennen kuin hän murhautti Batseban miehen ja otti Batseban vaimokseen. Niin suunnitelmallinen se teko oli. Mutta en ole sitä sen enempää oikeastaan miettinyt, joten en tiedä.

    Äänestä

  • toukka kirjoitti:

    "mutta kyllä kaikkien syntien tulee olla anteeksiannettuja ennen kuolemaa"

    Olen jollain asteella eri mieltä. Siinä on kysymys juuri siitä millä mielellä synti on tehty. Jos vahingossa pääsee lipsahtamaan joku synti juuri ennen kuolemaa vaikka on halu uskoa, ei voida sanoa ettei tuo henkilö päässyt taivaaseen kun se teki juuri noin.

    Oikeastaan luulen että meistä ei kovinkaan moni pääsisi taivaaseen jos ihan kaikki synnit pitäisi olla anteeksi annettuja viimeisellä hetkellä. Siinä voi tulla vaikka täydellisen halvaantumisen aikana mieleen vaikka mitä, eikä ketään ole saarnaamassa syntejä anteeksi. Silloin voisi ajatella että tuolla ihmisellä ei ole mahdollisuutta päästä taivaaseen, kun juuri viimeisen henkäyksen aikana ei kukaan saarnannut syntejä anteeksi. Ei se niin mene.

    Taivaassa ei ole eikä sinne päästetä yhtään syntiä.

    Äänestä

  • VL kirjoitti:

    Taivaassa ei ole eikä sinne päästetä yhtään syntiä.

    Taivaassa ei ole varmasti syntiä... mutta täällä maan päällä kaikki me ollaan syntisiä... Kukaan ei ole synnitön. Jokainen ihminen poistuu tästä elämästä syntisenä. Vasta taivaassa olemme vapaita kaikesta synnistä.

    Äänestä

Näitä palstoja selaillessa ainakin vahvistuu väite, että uskonto ja seksi liittyvät toisiinsa hyvin voimakkaasti. Nämäkin lestat viittaavat toistuvasti taisteluun "lihaa" ja "syntiä" vastaan. Sama juttu tuntemieni ev.luttienkin kanssa: ei mikään muu kuin seksi mielessä, olipa kyseessä pappi tai kirkkovaltuuston jäsen. Ihan käypi tavallista vanhaapiikaa kateeksi; en ole juurikaan uskovainen, mutta ei minun tarvitse pyydellä pyhältä hengeltä voimaa, että en esim. tarttuisi rivoon julkaisuun, miehen sepalukseen tai viinaan. Mainitut asiat vain eivät kiinnosta lainkaan... liekö tällainen peräti luonnotonta? Ehkäpä luoja ovelasti rankaisee minua jostain siten, että kaikki halut ja himot on minusta pois ottanut...

Äänestä
  • Oikeastaan tuntuu kyllä paremminkin siltä, että epäuskoiset ne usein mieltävät "lihan" ja "synnin" seksiin liittyviksi. Lihan vaikutukset ovat kyllä paljon moninaisemmat kuin pelkkä seksiin liittyvä lihallisuus, lihan hedelmiä luetellaan mm. Raamatussa. En nyt tähän hätään muista paikkaa joten ei valitettavasti voi sitä kopioida tähän, mutta vihasta ja riidasta siellä muistaakseni ainakin puhutaan. Ja kymmenestä käskystäkin vain yksi liittyy seksuaalisuuteen.

    Äänestä

  • eslest kirjoitti:

    Oikeastaan tuntuu kyllä paremminkin siltä, että epäuskoiset ne usein mieltävät "lihan" ja "synnin" seksiin liittyviksi. Lihan vaikutukset ovat kyllä paljon moninaisemmat kuin pelkkä seksiin liittyvä lihallisuus, lihan hedelmiä luetellaan mm. Raamatussa. En nyt tähän hätään muista paikkaa joten ei valitettavasti voi sitä kopioida tähän, mutta vihasta ja riidasta siellä muistaakseni ainakin puhutaan. Ja kymmenestä käskystäkin vain yksi liittyy seksuaalisuuteen.

    Siinä siis selitys! Uskovaisten kielessä sanoilla on muitakin merkityksiä kuin yleiskielessä. Näin ollen uskovaisten teoillakin lienee totutusta poikkeavia tarkoituksia. Mitähän esim. aviossa oleva pastori puuhaa vieraillessaan naapurissamme asuvan, pari vuosikymmentä kirkonmiestä itseään nuoremman, naisen tykönä? Tarjoaa varmaankin ehtoollisen kotikäyntinä, koska usein näkyy pastorilla olevan viiniputeli kainalossa visiitille mennessä. Liperit vaan puuttuu.

    Eikös siellä ison kirjan kymmenennessä direktiivissäkin kielletä himoitsemasta naapurin muijaa? Vai muistanko kansakoulun opetukset väärin.

    Kun kuuntelee uskovaisia, ei voi välttyä käsitykseltä, että seksi on synneistä pahin. Juoppous tulee pitkän matkan takana perässä ja sodista, väkivallasta ja murhista puhutaan jo vähemmän. Vähiten puhutaan ahneudesta, veronkierrosta ja muusta pettämisestä, jotka kuitenkin käytännössä ovat yleisimpiä moraalittomuuksia - myös uskovaisilla.

    Onkohan seksi se kovin koetinkivi uskovaisille? Eli siitä puhutaan, mitä eniten halutaan. Ettei vain pöksyt kastuisi lestadiolaistytöillä, kun tänne kirjoittelevat ja tuhmia viestejä lukevat?

    Äänestä

  • Ei-lest kirjoitti:

    Sulle Ei-lest!
    jos sun mielestä on kiva puhua seksistä niin mun mielestä tuolla on kyllä "Seksi-palsta"...voit mennä sieltä hakee tyydytystä...noi seksi jutut ei kuulu näihin uskonto asioihin...!

    Äänestä

  • elisa* kirjoitti:

    Luen tietysti seksipalstoja, mutta enemmän muita.

    Pointti kommentissani oli siinä, että lestadiolaisilla näyttää seksi olevan melkeinpä ainoa synti ja ainakin pahin, ja sitä en ymmärrä. Muut synnit jotenkin tajuan, kun niissä on kysymys siitä, että tehdään pahaa toiselle ihmiselle. Seksissähän tehdään hyvää - ainakin tarkoitus pitäisi olla. Pahaa tekevät ne, jotka syyllistävät seksin ja tekevät siitä synnin.

    Ja mitäs Sinä täällä roikut muita morkkaamassa, jos et kerran halua seksistä puhua - siitähän tässä puhutaan koko ajan? Enhän minä tätä keskustelua aloittanut. Jtkoin, kun muut panivat alulle.

    Onko sulle joku lest. väittänyt että seksi olisi syntiä? Huorin tekeminen on raamatun mukaan syntiä. Mutta avioliitossa harrastettu seksi ei ole syntiä, kyllä se Jumala on sen seksin nautinnonkin antanut.

    varsinaiseen kysymykseeni. Eli miksikä seksi avioliiton ulkopuolella on synti, ja miksi se lestadiolaisille on synneistä suurin? Siltä se kuulostaa, kun kuuntelee teitä.

    Miksi mainitsemistani pahoista teoista ei juurikaan puhuta, vaan keskitytään "huoruuteen", ja tehdään siten seksi likaiseksi?

    Avioliiton ulkopuolinen seksi on synti koska Raamattu kertoo että seksi kuuluu avioliittoon ja Raamattu puhuu huoruudesta syntinä jota avioliiton ulkopuolinen seksi on.

    Huoruus ei ole synneistä suurin. Ei syntejä voida oikein laittaa järjestykseen. Jokainen synti on synti. Itse emme sen kummemmin tuota huoruuden syntiä joka seuroissa käsittele todellakaan. Täällä se vain on niin kysytty aihe, seksi kiinnostaa ihmisiä ja siitä tuo juttujen yksipuolisuus johtuu ;)

    Kaikki pahat teot ovat samalla tavalla syntiä.

    Miksi huoruudesta puhuminen tekee seksin likaiseksi? Avioliitossa seksi on puhdasta ja Jumalan lahjaa.

    Jos usko ei ole oikea ei taivaaseen pääse sillä että kieltäytyy huoruuden synnistä. Teot eivät ratkaise sillä tavalla, että näin tekemällä pelastut. Ei, tarvitaan usko joka synnyttää halun tehdä Jumalan tahdon mukaan.

    Äänestä

  • liha meidät yhdistää kirjoitti:

    Siinä siis selitys! Uskovaisten kielessä sanoilla on muitakin merkityksiä kuin yleiskielessä. Näin ollen uskovaisten teoillakin lienee totutusta poikkeavia tarkoituksia. Mitähän esim. aviossa oleva pastori puuhaa vieraillessaan naapurissamme asuvan, pari vuosikymmentä kirkonmiestä itseään nuoremman, naisen tykönä? Tarjoaa varmaankin ehtoollisen kotikäyntinä, koska usein näkyy pastorilla olevan viiniputeli kainalossa visiitille mennessä. Liperit vaan puuttuu.

    kaikki "uskovaiseksi" itseään kutsuvat ei välttämättä ole lestadiolaisia!
    onko tää pastori sun tietos mukaan vanhoillislestadiolainen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

FeelerDealer kirjoitti:

ovat ihan mukavia vaikkakin suuri osa on aika kaksinaismoralisteja tai sitten ei moraalia ollenkaan he he:)....siis nuoret:)

hyvä esimerkki on esimerkisksi se tapaus kun olin kurssilla kristillisessä kansanopistossa, asuin kyseisen opiston asuntolan vieressä olevassa asunnossa (joka oli tarkoitettu kesäpapeille) muutaman kuukauden.
no asiaan, täytyy sanoa että missään asuntoloissa en ole ennen sellaista vilskettä ja haureutta nähnyt ennen harjoitetavan kuin tässä kyseisessä opistossa.
kun kello tuli 11 niin silloin liikenne alkoi, ja voi sitä synnin määrää.

eipä silti kyllähän yksi lestadiolasityttö jahtasi minuakin useamman viikon...kunnes lopulta annoin periksi lihan himoille, harjoitimme "syntiä" moneen otteeseen noin vuoden ajan vaikka olinkin jo kurssini lopettanut, tyttö jopa itse osti ehkäisyvälineitä.
olemme vieläkin hyviä ystäviä vaikka tästä on jo kulunut 3 vuotta.

niin enkä ole itse lestadiolainen enkä muutenkaan erityisen uskovainen.

pointti onkin että turha on lestadiolaisten puolustella omalla siveydellään kun asia on todellisuudesssa aivan toinen.
eivät taida vanhemmat tietää mitä opistoissa tapahtuu:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu