Älkää kadehtiko!

Katsokaas nyt. Samanaikaisesti kun tasaveroa suunnitellaan, on pakko puuttua sosiaalitukiin ja muuhun tulonjakoon.

Periaatteessa tasavero tulee toteuttaa siten, että ihmiselle jää palkastaan enemmän rahaa käteen. Eikä mitään mätkyjä tule koskaan.

Verohallintoa voidaan karsia, kun kaikille on sama vero. Byrokratia kevenee ja valtion kustannukset pienenevät.

Ihmiset voivat vapaaehtoisesti perustaa yhteisöjä, joiden säännöillä jakavat tuloja tasaisemmin, jos haluavat. Pääasia on, ettei työn tekemistä rangaista.
9259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Aivan oikein.
Joka tuota vastustaa, on perverssi.

Äänestä

Eli alle 1500 euroa tienaavilla, heitä on eniten.

1500 euron tuloilla nyt vero on n. 10 %.

Tasavero olisi vissiin korkeampi.

Äänestä
  • Jotenkin suurempiin ansioihin olisi voitava kannustaa. Palkkatasoa on voitava hilata ylöspäin.

    Tosin kuntien oikeutta verottaa on vaikea lähteä muuttamaan, kun kehitys on ollut päinvastaista.

    Äänestä

Tasa tulo ja tasa vero.
Mitä kadehtimista siinä muka olisi?

Äänestä
  • Olisi mielenkiintoista nähdä kuinka kauan ihmiset jaksaisivat tehdä työtä, kun laiskat saisivat saman palkan kuin ahkeratkin.

    Äänestä

Periaatteessa tasavero tulee toteuttaa siten, että ihmiselle jää palkastaan enemmän rahaa käteen. Eikä mitään mätkyjä tule koskaan.

Kerroppa nyt miten tuo toteutetaan?Eli kaikille johtajille,insinööreille,lääkäreille,lakimiehille,ja muille varsin hyvin tienaaville pistetään veroprosenttia alas, että saa vielä entistä enemmän tuloa?

Ja samalla kaikille duunareille jotka tienaa vähän, pistetään lisää veroa, ettei vaan saa leipää siitä työstään?

Ootko nyt miettinyt et jonkun ne tavalliset duunihommat pitää tehä?

Ja mietippäs nyt et miksi hehkutetaan että suomessa olisi työvoimapula, kun samalla on 180 000 työtöntä?

Ettei olis vaan niin että yhtiöt haluaa noihin paskahommiin väkeä, mut ei viitisi maksaa niille kunnon palkkaa...

Joten ratkaisua haetaan sieltä että pitäs saada vaikka virosta/maahanmuutajista "halpaa" työvoimaa...

voivoi....taas olis kirveellä töitä.
Eikä tarvi ruveta nimittelemään kommariksi, en ole, mutta tervettä järkeä löytyy.

Äänestä
  • Siis ensinnäkin vasta 2001 euron kuukausitulosta menisi veroa ollenkaan. Kaikilla olisi ilmainen 2000 euroa. Myös kunnallisveroissa.

    Onhan tällainen ihan jees?

    Äänestä

jos jättäisimme verojen maksun kokonaan työnantajan ja verokarhun väliseksi asiaksi.

Perustelen tätä siten, että rahat, jotka työnantaja verokarhulle muka meidän rahoina tilittää, eivät todella ole meidän rahoja. Emme ole niitä rahoja koskaan nähneet, emmekä tule näkemään.

Olisi elämä todella hauskaa, kun puhuisimme vain nettopalkoista, eikä koskaan tarvitsisi haastella noista ikävistä veroista.

Sanokaas viisaat olisiko ehdotukseni mahdollista toteuttaa? Mikä olisi suurin pulma?

Äänestä
  • Se olisi tosi kivaa. Palkat voisivat nousta sellaisella menetelmällä. :-)

    Mutta jäisikö silloin sanomisen oikeus vain työnantajapiireille siitä, miten verovaroja käytetään? Eli kaventaisiko se palkansaajien vaikutusmahdollisuuksia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tasavero OK kirjoitti:

Katsokaas nyt. Samanaikaisesti kun tasaveroa suunnitellaan, on pakko puuttua sosiaalitukiin ja muuhun tulonjakoon.

Periaatteessa tasavero tulee toteuttaa siten, että ihmiselle jää palkastaan enemmän rahaa käteen. Eikä mitään mätkyjä tule koskaan.

Verohallintoa voidaan karsia, kun kaikille on sama vero. Byrokratia kevenee ja valtion kustannukset pienenevät.

Ihmiset voivat vapaaehtoisesti perustaa yhteisöjä, joiden säännöillä jakavat tuloja tasaisemmin, jos haluavat. Pääasia on, ettei työn tekemistä rangaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu