Ihmisarvo?

Ihan haluaisin tietää ihmisten mielipiteitä sellaiseen asiaan kun mielestäni kristinuskossa ihmisarvoa ei pidetää minään.Ok..kaikki ovat samanarvoisia hänen edessään MUTTA miksi ihminen on vain kurja syntinen?? Ja ainakin minulle tuli nuoruudessani tunne että onnistuessasi kiität ylimpää ja epäonnistuessasi syy on sinun tai sitten se on ylimmän "tahto".
En ymmärrä. Ihminen joka yhtään omaa itsekunnioitusta ei pysty tätä allekirjoittamaan ja enkä tarkoita että kyseessä tarvitsisi olla törkeä itserakkaus. Tämä on ihan vilpitön tiedustelu. Eikö ihmisillä ole halua tuntea olevansa voimakas ja ylpeä itsestään. Siis ihan terveellä tavalla. Mielestäni uskonnossa ihmisestä tulee anonyymi.
290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämä otsikon lause iskettiin nuorena aina silloin naamalleni, kun kirkon seurakuntanuorten tilaisuuksissa esitin jotain vaikeita kysymyksiä.

Lause siis tarkoittaa sitä, että oma ajattelu on sallittu vain tiettyyn rajaan saakka - jottei pappien ja nuorisonohjaajien selittelykyky käy koetukselle.

Kirkko käyttää nykyään valtaansa ihan samoilla kaavoilla kuin ristiretkien aikaan. Turpa kiinni-tyylillä.

Tästä samasta syystä ihmisarvoa tietenkin alennetaan. Ja jos vielä kyselet jotain vaikeaa, niin siihen voi vastata että...

Äänestä
  • Rakasta itseäsi niin maailma rakastaa sinua.

    Vihaa itseäsi niin yksin jäät.
    Ei edes piru kärsi itsesäälin varressa köllöttöteliää. Pari paisetta lykkää persuksiin ja saat rauhassa köllötellä.

    Ei omatunto ole itserakkautta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juuzo kirjoitti:

Ihan haluaisin tietää ihmisten mielipiteitä sellaiseen asiaan kun mielestäni kristinuskossa ihmisarvoa ei pidetää minään.Ok..kaikki ovat samanarvoisia hänen edessään MUTTA miksi ihminen on vain kurja syntinen?? Ja ainakin minulle tuli nuoruudessani tunne että onnistuessasi kiität ylimpää ja epäonnistuessasi syy on sinun tai sitten se on ylimmän "tahto".
En ymmärrä. Ihminen joka yhtään omaa itsekunnioitusta ei pysty tätä allekirjoittamaan ja enkä tarkoita että kyseessä tarvitsisi olla törkeä itserakkaus. Tämä on ihan vilpitön tiedustelu. Eikö ihmisillä ole halua tuntea olevansa voimakas ja ylpeä itsestään. Siis ihan terveellä tavalla. Mielestäni uskonnossa ihmisestä tulee anonyymi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu