Voiko oikeasti olla homo ja uskovainen?

Kauko

Tarkoitan siis, että henkilö on uskossa Jeesukseen ja on samanaikaisesti homoseksisuhteessa toisen miehen kanssa. Olisiko sellainen tilanne mahdollista hyvällä omallatunnolla niin ettei se häiritsisi mitenkään Jumalasuhdetta.

Vai onko niin, että homo voi olla uskossa, mutta voidakseen olla hyvällä omallatunnolla hänen on pidättäydyttävä homoseksistä?

Luulisin, että ensimmäisessä tapauksessa tulisi ristiriitoja elämään, mutta jälkimmäisen mallin mukaan voisi elää suht normaalia kristityn elämää.

89

5965

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itsekin homo

      Kyllä homo voi olla hellariseurakunnan jäsen ja oikeasti uskossa Jeesukseen, mutta on pidättäydyttävä ko parisuhteesta. Tunnen useita hellarihomoja, mutta enin osa heistä piilottaa sen muilta, eivät antaudu seksisuhteeeseen. Jotkut ovat jopa naimisissa ja heillä on lapsiakin. Osa on keskustellut asian selväksi vaimonsa kanssa, osa piilottaa sen häneltä. Tämä on varma asia. Ompa jopa nuoriso- (poika) työsä olleita, jotka ovat "vietellet" kerhopoikiaan esim. eräretkillä. Olen joutunut tälläisiä tunnustuksia kuuntelemaan, mutta kun vaikenen kuin muuri ihmisten asioista, ei ne ainakaan minun kautta ole levinneet missään muodossa kenenkään tietoisuuteen. Ymmärrän heitä enkä tuomitse, tunnen itse tilani, En ole "vietellyt" uskoon tuloni jälkeen ketään, vaan tyytynyt osaani. Vaikeaa se joskus on, mutta sen kiusauksen voittaa.Homoudesta ei pääse eroon millään konstilla, jos on rehellinen itselleen.

      • irrrstas

        Seurakunnassa on eronneitakin. Seurakunnassa on muitakin syntisiä. kaikki ovat syntisiä. Homosuhteessa on kyse rakkaudesta. Rakkaudesta, Jumalan lahjasta on kyse. Se ei ole irstautta.

      • Katolilainen

        Itse olen elänyt selibaatissa kolme vuotta, koska käännyin katoliseen uskoon, ja kuuliaisena tyttönä en harrasta avioliiton ulkopuolisia suhteita. Hyvä sääntö tämä on, ja elämä on nyt jotenkin luonnollisempaa, kokonaisempaa. Auktoriteetti näissä asioissa on ollut kumma helpotus.

      • ,,,,,,,,,,

        Olen kyllä uskovainen nainen ja hetero...tietääkseni,mutta tuo oli minusta tosi hyvin ja oikein kirjoitettu.Noinhan se on.Toisaalta en pysty käsittämään MIKSI Jumala on sallinut tuollaisen "vitsauksen" kun se kuitenkin on syntiä.Vitsaushan se on jos joudut koko elämäsi pidättäytymään seksistä tai valitsemaan hetero suhteen vastoin mieltymystäsi.En kapinoi Jumalaa vastaan ,koska Hän varmaan tietää mitä tekee,mutta ihmettelen sitä.Itselläni on poika joka on trans-sukupuolinen,eli kokee olevansa nainen miehen kropassa.Sitäkin olen miettinyt että miten tuo on mahdollista?Eihän Jumala tee virheitä,niin kuvitteleeko poikani sitten nuo tunteet,vai miten on.Olisi mukava saada näihin kysymyksiin järkeviä vastauksia.

      • zopp
        ,,,,,,,,,, kirjoitti:

        Ensimmäisenä tulee mieleen vastaus, että elämme langenneessa maailmassa; monenmoista mahtuu. Ei sillä, etteikö kärsimyksen ongelma silti aina kohdalle tullessaan tuntuisi kipeältä, eikä kapinakaan liene harvinaista. En minä tätä ymmärrä. En ole vielä itsekään sinut oman tilanteeni kanssa, jotta miten mahdan suurinpiirtein täysipäisenä elämäni elää...

      • kokemus33

        tiedän seurakunnasta ulkomailta 1 entisen homon, jolla oli tosi rankka elämä. asui kadulla jne. Halusi leikkauttaa itsensä naiseksi. Söi hormoneja.
        Sitten tuli uskoon ja kun vuoden päästä hänet näin niin hän näytti ihan mieheltä jälleen ja elämä oli paljon paremmin kuosissa.
        Sitten oli tämä toinen joka pidättäytyi homosuhteista ja ihastui naiseen.
        en tiedä mitä nykyään mut siihen mennessä oli jo lähemmäs 10v toiminut.

      • uytuytuty

        EI JUMALA TEE HOMOJA, VARKAITA TAI VALEHTELIJOITA, ME OLEMME SYNTISIÄ IHMISIÄ, JOKAISELLA ON OMA PAHA TAIPUMUKSENSA, MUTTA KUN TULEE USKOON JUMALA VOI MUUTTAa meidät että voitamme pahat halumme, sillä synnin harjoittamina emme pääse kuollessamme taivaaseen. Älkää eksykö, eivät miehimykset... jne sanoo Raamattu

      • asioista perillä
        irrrstas kirjoitti:

        Seurakunnassa on eronneitakin. Seurakunnassa on muitakin syntisiä. kaikki ovat syntisiä. Homosuhteessa on kyse rakkaudesta. Rakkaudesta, Jumalan lahjasta on kyse. Se ei ole irstautta.

        Kaikki rakkaus ei ole Jumalasta.

      • Anonyymi
        uytuytuty kirjoitti:

        Voi vittu.

      • Anonyymi

        Eikä edes tarvitse yrittää päästä eroon, sama asia jos meikäläisen pakotettaisiin muuttumaan homoksi ja käymään jotain terapioita niin ei onnistuisi . Se miksikä syntyy ei tarvitse miksikään muuttaa , niin on housen kanssa, kaikki homot joita minä tunnen ovat ihania ihmisiä, eikä siinä heidän sukupuolisesta suuntauksesta puhuta kun tavataan , joten niin kauan kun näitä vanhoja kääkköjä vielä on olemassa jotka eivät käsitä mitä homous on niin sääliksi käy kun kuulee heidän mielipiteitään , tyhmyyden huipputasoa olevia .

      • Anonyymi
        Katolilainen kirjoitti:

        Itse olen elänyt selibaatissa kolme vuotta, koska käännyin katoliseen uskoon, ja kuuliaisena tyttönä en harrasta avioliiton ulkopuolisia suhteita. Hyvä sääntö tämä on, ja elämä on nyt jotenkin luonnollisempaa, kokonaisempaa. Auktoriteetti näissä asioissa on ollut kumma helpotus.

        Eikö sitä voi uskoa omaan itseensä se kun johonkin mitä ei ole edes olemassa muualla kun uskovan aivoissa .kun aina vaan jauhetaan satuja ja vielä uskotaan niihin

        Voi hyvä Sylvi tuota uskoa raamattuun, sen on kirjoittaneet ihan tavalliset ihmiset joskus kauan sitten . Rakasta poikaasi sellaisena kun hän on, sillä hän tietää itse mikä hän on siinä ei ole mitään hävettävää ja kyseenalaista itsesi mihin uskot ja miksi uskot, eikö se ole niin että sen jumalan vastuulle laitetaan asioita mistä itse ei vastuuta halua kantaa.

      • Anonyymi
        zopp kirjoitti:

        Ensimmäisenä tulee mieleen vastaus, että elämme langenneessa maailmassa; monenmoista mahtuu. Ei sillä, etteikö kärsimyksen ongelma silti aina kohdalle tullessaan tuntuisi kipeältä, eikä kapinakaan liene harvinaista. En minä tätä ymmärrä. En ole vielä itsekään sinut oman tilanteeni kanssa, jotta miten mahdan suurinpiirtein täysipäisenä elämäni elää...

        Langenneesta maailmassa. ??????
        Elämme todellisessa maailmassa missä kaikilla on sama arvo ihmisenä . Sodat ja ilmaston muutokset kyllä tekee maailman toiseksi . Miksi joku ihmis sortti muka parempi kun joku toinen , annetaan vähemmistöjen elää rauhassa heillä on ihan samat asiat arkipäivässä tapaeetilla kun heteroillakin. Ihminen joka on homo ei ole mitenkään huonompi ihminen joten se joka yrittää syyllistää homouden on uskonto , kuinkas muuten ja ihmiset ne vaan uskoo vaikka niillä ei ole mitään todisteita mistään .

      • Anonyymi
        uytuytuty kirjoitti:

        EI JUMALA TEE HOMOJA, VARKAITA TAI VALEHTELIJOITA, ME OLEMME SYNTISIÄ IHMISIÄ, JOKAISELLA ON OMA PAHA TAIPUMUKSENSA, MUTTA KUN TULEE USKOON JUMALA VOI MUUTTAa meidät että voitamme pahat halumme, sillä synnin harjoittamina emme pääse kuollessamme taivaaseen. Älkää eksykö, eivät miehimykset... jne sanoo Raamattu

        Älä viitsi saarnata, et usko edes itse omaan itseesi , nyt eletään hieman toista aikakautta se mitä yli 2000 vuotta sitten

      • Anonyymi
        ,,,,,,,,,, kirjoitti:

        Olen kyllä uskovainen nainen ja hetero...tietääkseni,mutta tuo oli minusta tosi hyvin ja oikein kirjoitettu.Noinhan se on.Toisaalta en pysty käsittämään MIKSI Jumala on sallinut tuollaisen "vitsauksen" kun se kuitenkin on syntiä.Vitsaushan se on jos joudut koko elämäsi pidättäytymään seksistä tai valitsemaan hetero suhteen vastoin mieltymystäsi.En kapinoi Jumalaa vastaan ,koska Hän varmaan tietää mitä tekee,mutta ihmettelen sitä.Itselläni on poika joka on trans-sukupuolinen,eli kokee olevansa nainen miehen kropassa.Sitäkin olen miettinyt että miten tuo on mahdollista?Eihän Jumala tee virheitä,niin kuvitteleeko poikani sitten nuo tunteet,vai miten on.Olisi mukava saada näihin kysymyksiin järkeviä vastauksia.

        Jumala ei tee virheitä ja syntiä on paljon muutakin homous on syntiä eikä muuksi muutu olen itsekin bi/homo

      • Anonyymi
        asioista perillä kirjoitti:

        Kaikki rakkaus ei ole Jumalasta.

        Nimenomaan

      • Anonyymi
        irrrstas kirjoitti:

        Seurakunnassa on eronneitakin. Seurakunnassa on muitakin syntisiä. kaikki ovat syntisiä. Homosuhteessa on kyse rakkaudesta. Rakkaudesta, Jumalan lahjasta on kyse. Se ei ole irstautta.

        Syntisiä ???????
        Kukaan ihminen ei ole syntinen . Mutta on tyhmiä ihmisiä joilla on kumma kiinnostus toisten yksityis elämään .
        Homoja on ollut niin kauan kun ihmisiä on ollut maan päällä ja tulee olemaan. Ihan vaan tavallisia työssä käyviä ihmisiä . Ja se miten kullakin on seksi asiat ei kuulu todellakaan kenellekkään .
        Joten aika paksua puppua kun jankutetaan asiasta mistä ei ole mitään käsitystä

      • Anonyymi
        ,,,,,,,,,, kirjoitti:

        Olen kyllä uskovainen nainen ja hetero...tietääkseni,mutta tuo oli minusta tosi hyvin ja oikein kirjoitettu.Noinhan se on.Toisaalta en pysty käsittämään MIKSI Jumala on sallinut tuollaisen "vitsauksen" kun se kuitenkin on syntiä.Vitsaushan se on jos joudut koko elämäsi pidättäytymään seksistä tai valitsemaan hetero suhteen vastoin mieltymystäsi.En kapinoi Jumalaa vastaan ,koska Hän varmaan tietää mitä tekee,mutta ihmettelen sitä.Itselläni on poika joka on trans-sukupuolinen,eli kokee olevansa nainen miehen kropassa.Sitäkin olen miettinyt että miten tuo on mahdollista?Eihän Jumala tee virheitä,niin kuvitteleeko poikani sitten nuo tunteet,vai miten on.Olisi mukava saada näihin kysymyksiin järkeviä vastauksia.

        Voi hyvä Sylvi sentään tuota tietämättömyyttä

      • Anonyymi
        kokemus33 kirjoitti:

        tiedän seurakunnasta ulkomailta 1 entisen homon, jolla oli tosi rankka elämä. asui kadulla jne. Halusi leikkauttaa itsensä naiseksi. Söi hormoneja.
        Sitten tuli uskoon ja kun vuoden päästä hänet näin niin hän näytti ihan mieheltä jälleen ja elämä oli paljon paremmin kuosissa.
        Sitten oli tämä toinen joka pidättäytyi homosuhteista ja ihastui naiseen.
        en tiedä mitä nykyään mut siihen mennessä oli jo lähemmäs 10v toiminut.

        Ensinnäkään kukaan homo ei mitenkään halua leikkauttaa itseään naiseksi joten siinä taas näkee kuten pihalla ihmiset ovat näistä asioista silti vaan kovasti keskustellaan niistä ihan tosina.
        Transeksualiteet ei ole sama kun homo . Joten miksi selittelet kun et tiedä edes mistä puhut .ei kuule ole niin että homo mitenkään ihastuisi naiseen , joten siinäkin olet takapajulla on olemassa BI seksuaaleja he voivat ihastua niin naiseen kun mieheenkin.
        Ihmetyttää että aina vaan huoma 2024 on ihmisiä joilla on totaalisesti väärä käsitys asioista mistä silti,puhuvat ihan kun olisivat asiantuntijoita . Traagista

      • Anonyymi
        uytuytuty kirjoitti:

        EI JUMALA TEE HOMOJA, VARKAITA TAI VALEHTELIJOITA, ME OLEMME SYNTISIÄ IHMISIÄ, JOKAISELLA ON OMA PAHA TAIPUMUKSENSA, MUTTA KUN TULEE USKOON JUMALA VOI MUUTTAa meidät että voitamme pahat halumme, sillä synnin harjoittamina emme pääse kuollessamme taivaaseen. Älkää eksykö, eivät miehimykset... jne sanoo Raamattu

        Ihminen saa alkunsa kyllä muualta kun jumalalta . Se miksikä syntyy määrää geenit ja kromosomit , ei siis mitökään uskonnolliset asia mitenkään . Joten kenenkään ei tarvitse
        ” käännyttää” itseään miksikään muuksi mitä on homo on. Ihan yhtä hyvä ihminen h
        Kun kaikki muutkin ihmiset.
        Tietämättömyys asioista on laaja ainakin Suomessa , miten se voi olla yleensä mahdollista .

      • Anonyymi

        Ja mikäs sen estää olemasta saman arvoinen ihminen kun muutkin. Ei kai kenenkään sukupuolinen suuntaus voi mitenkään olla uskoville väärin , kun satutaan tietämään yhtä sun toista heistä . Valheellisia teko uskovaisia

      • Anonyymi
        Katolilainen kirjoitti:

        Itse olen elänyt selibaatissa kolme vuotta, koska käännyin katoliseen uskoon, ja kuuliaisena tyttönä en harrasta avioliiton ulkopuolisia suhteita. Hyvä sääntö tämä on, ja elämä on nyt jotenkin luonnollisempaa, kokonaisempaa. Auktoriteetti näissä asioissa on ollut kumma helpotus.

        Miksi muuten ihmiselle on halut annettu, siksikö ettei niitä saa sitten käyttää . Jo on kova usko kun kieltäytyy asiasta joka on luonnollinen jokaisella. Ei kyllä minun jumalani puuttuisi sellaisin asioihin .ja kun vielä on tieteellisesti todistettu että ihmiset jotka harrastavat seksiä elävät kauemmin.
        Niin että kukahan ihminen aikojen alussa on tuonkin kumman säännön ihmisille laittanut että muka pitäisi olla selibaatissa. Ainostaan ihmiset joilla ei seksivietti toimi ovat selibaatissa ei muut . Ja joku sellainen sen säännönkin on keksaissut kun on ollut kateellinen muille jotka ivat normaaleja

      • Anonyymi
        ,,,,,,,,,, kirjoitti:

        Olen kyllä uskovainen nainen ja hetero...tietääkseni,mutta tuo oli minusta tosi hyvin ja oikein kirjoitettu.Noinhan se on.Toisaalta en pysty käsittämään MIKSI Jumala on sallinut tuollaisen "vitsauksen" kun se kuitenkin on syntiä.Vitsaushan se on jos joudut koko elämäsi pidättäytymään seksistä tai valitsemaan hetero suhteen vastoin mieltymystäsi.En kapinoi Jumalaa vastaan ,koska Hän varmaan tietää mitä tekee,mutta ihmettelen sitä.Itselläni on poika joka on trans-sukupuolinen,eli kokee olevansa nainen miehen kropassa.Sitäkin olen miettinyt että miten tuo on mahdollista?Eihän Jumala tee virheitä,niin kuvitteleeko poikani sitten nuo tunteet,vai miten on.Olisi mukava saada näihin kysymyksiin järkeviä vastauksia.

        Jumala tee virheitä ?
        Lapsi syntyy maailmaan isänsä ja äitinsä perinteillä ja ne mitkä geenit ja kromosomit ovat saaneet ei olekkaan mitenkään päättänyt vähiten lapsi itse
        Oikeinko tosissasi hetronainen höpiset

      • Anonyymi
        kokemus33 kirjoitti:

        tiedän seurakunnasta ulkomailta 1 entisen homon, jolla oli tosi rankka elämä. asui kadulla jne. Halusi leikkauttaa itsensä naiseksi. Söi hormoneja.
        Sitten tuli uskoon ja kun vuoden päästä hänet näin niin hän näytti ihan mieheltä jälleen ja elämä oli paljon paremmin kuosissa.
        Sitten oli tämä toinen joka pidättäytyi homosuhteista ja ihastui naiseen.
        en tiedä mitä nykyään mut siihen mennessä oli jo lähemmäs 10v toiminut.

        Älä valehtele

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä edes tarvitse yrittää päästä eroon, sama asia jos meikäläisen pakotettaisiin muuttumaan homoksi ja käymään jotain terapioita niin ei onnistuisi . Se miksikä syntyy ei tarvitse miksikään muuttaa , niin on housen kanssa, kaikki homot joita minä tunnen ovat ihania ihmisiä, eikä siinä heidän sukupuolisesta suuntauksesta puhuta kun tavataan , joten niin kauan kun näitä vanhoja kääkköjä vielä on olemassa jotka eivät käsitä mitä homous on niin sääliksi käy kun kuulee heidän mielipiteitään , tyhmyyden huipputasoa olevia .

        Ihan niin ovat ihan tavallisia ihmisiä kun muutkin ei heissä mitään ihmeellistä ole muuta kun vajaitten mielestä .

      • Anonyymi
        uytuytuty kirjoitti:

        EI JUMALA TEE HOMOJA, VARKAITA TAI VALEHTELIJOITA, ME OLEMME SYNTISIÄ IHMISIÄ, JOKAISELLA ON OMA PAHA TAIPUMUKSENSA, MUTTA KUN TULEE USKOON JUMALA VOI MUUTTAa meidät että voitamme pahat halumme, sillä synnin harjoittamina emme pääse kuollessamme taivaaseen. Älkää eksykö, eivät miehimykset... jne sanoo Raamattu

        SYNTILUETTELOt onkin sitä varten että ymmärrät kaikkien olevan syntisiä johonkin ja ettei kukaan voi pelastaa itse itseään vaan yksin Jeesuksen kautta voi pelastua kuoleman jälkeen taivaaseen eli saa rauhan sielulle.

      • Anonyymi
        asioista perillä kirjoitti:

        Kaikki rakkaus ei ole Jumalasta.

        Lestamiehet väkisinmakaaja lahko . Hellarit. Raiskataan sitä avioliitossakin ja syytellään syyttömiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä edes tarvitse yrittää päästä eroon, sama asia jos meikäläisen pakotettaisiin muuttumaan homoksi ja käymään jotain terapioita niin ei onnistuisi . Se miksikä syntyy ei tarvitse miksikään muuttaa , niin on housen kanssa, kaikki homot joita minä tunnen ovat ihania ihmisiä, eikä siinä heidän sukupuolisesta suuntauksesta puhuta kun tavataan , joten niin kauan kun näitä vanhoja kääkköjä vielä on olemassa jotka eivät käsitä mitä homous on niin sääliksi käy kun kuulee heidän mielipiteitään , tyhmyyden huipputasoa olevia .

        Siis Judas hellarit ne vasta pahoja onkin ja jotkut lesta lahkot. Syyttää ja syyttää kaikki on pahaa saatanasta ja syntiä kyttää vahtii syyttää. Kiduttaa ahmii ja huijaa . Vie tavarat muilta varastaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sitä voi uskoa omaan itseensä se kun johonkin mitä ei ole edes olemassa muualla kun uskovan aivoissa .kun aina vaan jauhetaan satuja ja vielä uskotaan niihin

        No mihin sun sielusi menee kuoleman jälkeen mieti sitä kun pahaa toisille teet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi hyvä Sylvi tuota uskoa raamattuun, sen on kirjoittaneet ihan tavalliset ihmiset joskus kauan sitten . Rakasta poikaasi sellaisena kun hän on, sillä hän tietää itse mikä hän on siinä ei ole mitään hävettävää ja kyseenalaista itsesi mihin uskot ja miksi uskot, eikö se ole niin että sen jumalan vastuulle laitetaan asioita mistä itse ei vastuuta halua kantaa.

        Kyllä saatana osaa kirjoitukset ja käyttää niitä.

    • Kadun-nainen

      Varmaankin joillakin h-seksualisteilla on kielilläpuhumista. Eikös tämä ole jo täysin kiistaton merkki uskosta, hellareidenkin mielestä.

    • WorldWatch

      Etsippä hakukoneesta sanalla AFFIRMATION... on kylläkin toimintaa Amerikassa... Suomessa Setakin on pitänyt jotain uskonnollista porukkaa, mutta sen uskonnollisuus taistaa olla poliittisesti -ja uskonnollisesti ihan jotain muuta.

    • mtien voi olla noin pimeitä

      ihmisiä pitäs vähän kristittynä olla perillä jumalan sanasta mitä raamattu on

      • täyshomo

        Toiset tulkitsevat Raamattua kuten heidän tarkoitusperiinsä sopii.. Elätkö itse täysin synnitäntä elämää, ainakin tuollainen haistattelu on syntiä.

    • joo

      Riippuu kunkin ihmisen omastatunnosta. Toinen ihminen ei voi määritellä, onko joku toinen uskossa, sen tietää vain ihminen itse omassa sydämessään.

      • Pride88

        Tuosta vois nyt sitten päätellä että jos olen homo vaikka olen rukoillut että olisin hetero mutta en pysty muuttuun sellaiseksi niin helvettiin mennään että paukkuu. Sitä siis tarkotat?

      • kain88

        Usko on henkilökohtainen asia, eikä muilla ihmisillä pitäisi olla arvosteltavaa aikuisen tekemisistä. Varsin outona pidän ihmisiä jotka kailottavat uskostaan, ja tekevät siitä näin ns. trendi-ilmiön. Omassa koulussani ainakin jotkut tytöt ovat taipuvaisia tähän, ja sitten he tuputtavat Raamattua muille. Ketään ei pidä pakottaa uskoon.

      • Anonyymi
        Pride88 kirjoitti:

        Tuosta vois nyt sitten päätellä että jos olen homo vaikka olen rukoillut että olisin hetero mutta en pysty muuttuun sellaiseksi niin helvettiin mennään että paukkuu. Sitä siis tarkotat?

        Lopeta aliarvioimasta itseäsi , sinä,olet hyvä ihan sellaisena kun olet , ja ei sitä homouttaan millään rukouksilla muuteta . Uskalla olla oma itsesi ja jätä sellainen uskonto joka ei homoja hyväksy , itse en ole homo mutta lopettanut aina suhteen ihmiseen joka haukkuu heitä , minä taas vaadin että kaikille annettaisiin tieteellistä selvitystä siitä ettei maailmassa ole ainoastaan heteroja . Mutta uskon ettei tiede pure näihin uskovaisiin he eivät uskalla elää ilman tulikeppiä minä pitävät uskontoa. Niin että hae itsellesi kaveri. kenen kanssa viihdyt ja hyväksy oma itsesi , sillä homoudesta ei ole mitään pahaa , ne on tyhmät ihmiset jotka sen pahaksi puhuvat. Mutta kehitys on mennyt eteenpäin enemmistö ihmisistä ei näe homoudessa mitään erikoista

      • Anonyymi
        kain88 kirjoitti:

        Usko on henkilökohtainen asia, eikä muilla ihmisillä pitäisi olla arvosteltavaa aikuisen tekemisistä. Varsin outona pidän ihmisiä jotka kailottavat uskostaan, ja tekevät siitä näin ns. trendi-ilmiön. Omassa koulussani ainakin jotkut tytöt ovat taipuvaisia tähän, ja sitten he tuputtavat Raamattua muille. Ketään ei pidä pakottaa uskoon.

        Ihan niin tuputtaminen omista uskostaan ei saa olla mikään oikeus yhteiskunnassa.

    • homous

      on syntiä, ei voi jatkuvasti
      elää synnissä ja palvella vanhurskautta.
      Silloin on pelkästään synnin orja.

      • Anonyymi

        Jaa että on syntiä että sattuu syntymään homona. On siinäkin herran palvelija joka imee raamatusta sen miten haluaa uskoa.
        Kuule miehen siittiöitä tulee sukupuoli ihmiseen , joten ajattele hieman sitä että jossain on pahasti asiat vinossa kun joku tuhansia vuosia vanha olettamus elää vielä toisissa, muuna se uskosi tähän aikaan , ja hyväksy ihmiset sellaisina kun he ovat, etkä yritä syyllistää ihmistä siitä miksi hän on syntynyt .
        Sääli kansaa joka pimeydessä vaeltaa joihin kehitys ei ole saanut otetta jos ihmisen arvo on samanlainen oli homo tai hetero.

    • Tiitinen

      Usko on sellainen juttu, että sen synnyttää ja ylläpitää Pyhä henki. Ihminen ei voi tulla uskoon ja pysyä uskossa itsekseen, vaan Pyhä Henki on se, joka uskon synnyttää ja uskon ylläpitää.

      Eipä voi mitään sille, että Pyhä Henki synnyttää uskon heihin, joihin Hän sen synnyttää.

      Eipä voi mitään sille, että Pyhä Henki pitää uskossa homoja ja lesboja. Ihminen ei voi määräillä Pyhää Henkeä. Sinusta, ihmisestä, voi tuntua lesbo ja homo vastenmieliseltä. Mutta et voi mitään taas sille, että Pyhä Henki rakastaa homoa ja lesboa ja synnyttää heissä uskon ja pitää heitä uskossa.
      Sinun, ihmisen mielestä, lesbo ja homo ei voi olla uskovaisia. Pyhä Henki taas vähät välittää siitä, onko joku homo, hetero tai lesbo. Pyhä Henki pitää homoja ja lesboja uskovaisina ja elävässä uskossa, kun on kerran uskon heihin synnyttänyt.

      Sinusta voi olla kummallista, että Jumalan Pyhä henki elää homoissa ja lesboissa, mutta Jumalasta itsestään se ei ole kummallista. Hän vain nyt sattuu olemaan Jumala, joka toimii hieman erilaisin ajatuksin ja periaattein kuin sinä ja ihmiset :)

      Valituksia ja ihmettelyjä siitä, että uskovaiset homot ja lesbot ovat uskossa, voi siis tehdä vain ja ainoastaan itse Jumalalle, joka on näihin homoihin ja lesboihin uskon synnyttänyt ja heissä uskoa ylläpitää :)

      • matilda

        Hymyssä suin luin tuota sinun kirjoitusta, asiaa puhuit.
        Hyvää jatkoa ja siunausta:)

      • evl pastori
        matilda kirjoitti:

        Hymyssä suin luin tuota sinun kirjoitusta, asiaa puhuit.
        Hyvää jatkoa ja siunausta:)

        Itse toimin pastorina seurakunnassa, olen uskossa ja myös homo. Minulla on kanssa se ajatus, etteivät homoseksi ja usko sovi yhteen. Voin kuitenkin heittää pari hyvää puolta, mitä asiassa on:
        - Homous on auttanut kummasti, kun seurakuntalaisnaiset ovat yrittäneet iskeä nuoren komean pastorinsa, ei oo ollut kovin pahoja vaikeuksia kieltäytyä
        - Ei ole mitään ongelmaa ymmärtää sielunhoitotilanteissa ihmisiä, jotka kamppailevat seksuaalisen identiteettinsä kanssa
        - Sitten kun Jumala toimii, siunaa ja tekee jotain hienoa kauttani, niin ihmiset ovat ihan mielissään, kiittelevät ihmettelevät ja ylistävät minua siitä. Silloin lähes ainoa ajatus on, että nämä ihmiset eivät tiedä, millainen syntinen paska oikeasti olen ja mitä minun elämäni on ja kuinka hemmetin väärin mä oon joskus toiminut ja haluaisin toimia.. ja jos ihmiset vain näkisivät kaikkien niiden kulissien taakse ja mun kamppailuni, niin ne eivät tod tulisi kiittelemään sanallakaan --> sen tähden ei voi muuta kuin ainoastaan antaa kaiken kunnian täysin Jumalalle, koska itsellä ei ole mitään ansioita tai osuutta siihen, mitä Jumala tekee, vaan se kaikki tulee täysin Hänen armostaan
        - Usein kuullaan vedottavan siihen, että onhan se helppo julistaa homoliittoja vastaan kun ei tiedä, mitä ne ihmiset joutuvat käymään läpi. No kyllä tiedän tasantarkkaan, ja silti voin rehellisesti sanoa, että pidän siitä huolimatta Raamatun sanaa luotettavana ja totena! Tiedän tasan tarkkaan, muttei se muuta silti sitä, että koen Jumalan seisovan sanojensa takana.
        - Sitten vielä yksi hyvä puoli on se, ettei minulla sinänsä ole ongelma osoittaa Jumalan rakkautta miespuolisia kohtaan. Monet saattavat olla homofobisia ja aika useinhan miehet eivät osoita tunteitaan. No mulla ei oo mitään menetettävää: Voin rehellisesti mennä, sanoa jollekin miehelle että se on hyvä tyyppi, rakas tyyppi, mahtava ihminen jne.. ja jos siinä leimautuu itse homoksi, niin eipä se kovin metsään mene! Ei oo siinäkään asiassa mainetta mitä menettää, ku sehän ois vaan totta. (Totta kait nyt siis pitää pyrkiä osoittaan se rakkaus sitten ihmisille Jumalan mielenmukaisesti, hyvällä ja rakentavalla tavalla)
        - Ja sitten vielä se, että eipä oo varaa tuomita ketään. Tiedän itse omat syntini ja sen helvetin, mitä niiden takia käyn läpi. Mä en ainakaan halua arvostella tai laittaa yhtäkään lisäkriteerejä kenellekään. Mä tiedän, että Jeesus näkee sen katujuoponkin siellä kadunpohjalla ja rakastaa polttavalla rakkaudella.. ja sinä päivänä kun se katujuoppo tulee mun seurakuntaan, niin mä haluan koko sydämestäni kunnioittaen sitä ihmistä rukoilla hänen ja hänen elämänsä puolesta, ja mä uskon täysin, että Jeesus voi saapua sen ihmisen sydämeen ja tehdä suuria ihmeitä sen ihmisen elämässä! (Sillä onhan Jumala toiminut munkin elämästä kaikesta tästä homoudesta ja omasta heikkoudesta huolimatta)

        Tämän paremmin mä en ehkä osaa vastata aloitettuun ketjuun. Mutta tämä on minun omakohtainen kokemukseni. Varmaan kaikki eivät näitä ajatuksia allekirjoita, mutta itse koen selkeästi, että Jumalan palveleminen ja homouden harjoittaminen vain eivät kuulu yhteen.. ja Jeesus siinä itse kutakin auttakoon ja antakoon meille viisaan sydämen ja näkevät silmät :)

      • Street_Light
        evl pastori kirjoitti:

        TOdella hieno että tulit avautumaan tähän topiciin,uskovainen homo pastori :)
        Aiemmissä kommenteissa valtaisan ärsyttävää taas,kun HETEROT tulee tänne HOMO-palstalle jeesustelemaan ja nyökkimään päätä tyyliin "joo kyllä se niin on että synnissä elävät"... Vaikka näiden kahden mielipide on jotakuinkin sama, sillä on merkitystä kuinka asiansa esiin tuo ja puhuuko omasta kokemuksestansa (joka on kuitenkin vain jokaisen henk-koht.kokemus) vai pyhisteleekö asiasta josta ei oikeastaan käytännössä tiedä. Jälkimmäinen on raivostuttavaa!!

        Itse elän lesbona toisen naisen kanssa yhteistä ihanaa arkea,ja olen uskossa JUmalaan sekä Jeesukseen.Kumppanillani on myös uskon siemen,vaikka pienesti versoaa vielä :)
        Ensin tuli seksuaalisuuden tajuaminen (nuorena),sitten usko elämääni(muutamia vuosia vanhempana).Olen jopa itse kyseenalaistanut oman seksuaalisuuteni uskoni tähden,ja oikeasti kriittisesti pohtinut Jumalalle teenkö väärin jakaessani rakkautta kumppanilleni.Olen ollut valmis luopumaan parisuhteesta,jos Jumala niin tahtoo.Ja Hän kerta toisensa jälkeen osoittaa minulle "siinä on sinun kumppanisi,nainen" Viesti on ollut aina selkeä.

        Tunnen myös muutaman vastaavassa tilanteessa,siis että Jumala näyttää vihreää valoa homoseksuaalille parisuhteelle.Voiko näin todella olla??Itse ainakin olen vakuuttunut siitä.

      • gay66

        Ihanasti sanottu!!!

      • Anonyymi

        Älä höpäjä !uskontaotaan jo lapsiparoille päähän pienenä , ei siinä sen kummempia juttuja ole

      • Anonyymi

        Punainen valo välkähti kuin peuralla ajovaloissa. Mikä väri kuvailee mielestäsi parhaiten pervoutta?

    • Lekassora

      On helppo uskoa, että himoitseminen on syntiä. Kuten heterosuhteissa, parisuhteet ovat elostelun vastakohta. Siksi on huvittavaa, että kristityt hyökkäävät vakautta vastaan.

      Homoseksuaalinen kristitty voi rakastaa aidosti niin, että rakkaus kumpuaa sydänjuuresta lähtien. Se on kokemus, joka ei poissulje uskonnollista kokemusta. Molemmat kumpuavat syvältä aitoina. Aito puhdas tunne ei ole syntiä.

      "Otan jotain pois, onko se enää syntiä?" on kiinnostava lähestymistapa. Lämmin hymy ei ole syntiä, hali ei ole, eikä välittäminen. Yhdessä eläminen ei ole, eikä yhdessä kokeminen. Koko ihmisyys voidaan kokea yhdessä. Ihmisyys on Jumalan luoma hyvä asia.

      Kun Raamattua lukee kiihkotta, huomaa, että naisen asemaan asettuminen ja ylenpalttinen seksuaalinen kiihko ovat keskeiset tekijät. Ensimmäinen on stereotypia, joka on harvoin totta. Toinen on yleinen ajatus: seksuaalinen vetovoima on kirkon mielestä syntiä: Vain pimeässä peiton alla.

      • Anonyymi

        Ei näitä höpötyksiä jaksa edes lukea

    • Kalju nainen

      Onko tällä keskustelupalstalla uskovaisia homoseksuaaleja vai
      seurakuntiin kuuluvia kaappihomoseksuaaleja, jotka tahtoisivat
      saada yhteisönsä hyväksynnän ja julkisesti rakastaa oman
      sukupuolensa edustajaa?

      Itse olen ensinmainittu, uskovainen ja lesbo. Olen tielläni kohdannut
      Jumalaan uskovia ihmisiä, joista toiset ovat hyväksyneet minut muttei
      lesbouttani, toiset ovat kääntäneet selkänsä, toiset hyväksyneet minut
      JA lesbouteni. Toiset ovat olleet luterilaisia, toiset helluntalaisia,
      mormoneja ja jehovia, toiset vaan ihmisiä jotka uskovat Jumalaan
      ja Raamattuun eikä tarvitse seurakuntaa ja sen sääntöjä siihen väliin.

      Kokemukseni on, että eriasteinen hyväksyminen on tapahtunut
      yksilöasteella, enkä yleistäisi minkään seurakunnan edustajien olevan
      avosylisempiä kuin toisten. Ihan yhtä lailla olen ateistin mielestä elänyt
      kuvottavaa elämää, ja toisen ateistin mielestä olen "ok".

      Tätä ihmettelen eniten: mikä on ihminen toista tuomitsemaan?
      Mikä on ihminen sanomaan rakkauttani vaimooni synniksi?

      Jumala minut tuomitkoon kun sen aika on, ei ihminen.

    • HanQ

      no kommentoinpa tähän nyt minäkin...

      Olen uskossa, uskon Jumalaan, Jeesukseen, ja Pyhään Henkeen, olen käynyt rippikoulun ja isoskoulutuksen ja hakenut Diakiin sosionomi/nuoriso-ohjaaja linjalle.

      Mutta, asun naisen kanssa, seurustelen naisen kanssa ja olen itse nainen, olen pitkin kevättä seurannut kaiken maailman kirkko vs. seksuaali vähemmistöt kalabaliikkia ja mielestäni se on mennyt jo ihan pelleilyksi...

      Ei ole meidän ihmisten asia kertoa ketä Jumala rakastaa ja ketä ei, ja Raamattukin, niin pyhä kirja kuin onkin, on ihmisten kirjoittama, Usko itsessään on lähtöisin Jumalasta ja Pyhästä Hengestä ja ainakaan omaa uskoani ei voi kukaan viedä vain sanomalla että koska olen LESBO niin Jumala ei minua rakasta...

      Koska syntisiä olemme kaikki... Ja edes tämän kaiken homoilta, Älä Lannistu-kampanjan yms. jälkeen en ole eronnut kirkosta.
      Ei se ole minulta tai Jumalalta pois jos ihmiset ovat kapeakatseisia ja pelkäävät sellaista mitä eivät tunne. :)

      sellaisia vain mietin. :)

    • Jos Jumala on olemassa, niin... kaikkihan uskovat todellisiin asioihin, mutta kaikki eivät usko ufoihin eikä Jumalaan. Pitäsi olla parempaa näyttöä.

      Mutta asiasta, että vaikka homona ei enää homoilisi ja saisi siten synninpäästön, niin ei se ihan niinkään mene. Kun kerran moneen kertaan sekä Jumala että Jeesus ovat Raamatun kertomuksissa sanoneet, että ihmisessä ei ole mitään hyvää ja aina poikkeavat pois oikealta tieltä ja kukaan ei ole synnitön, niin ei taida olla mitään varsinaista hyötyä alkaa vaikkapa heteroksi.

      Ei heterot sen parempia ja synnittömimpiä ole ainakaan Raamatun mukaan. Jos ihan järjellä ajattelee, niin Jumala antoi surmaustuomion myös tottelemattomille lapsille ja niille, jotka koskevat yhteen vuoreen. Joku tolkku pitää olla, ja noissa Raaamatun tuomioissa ei aina ole mitään järkeä.

      Eli ajattelen että kyllä homot voivat olla kristillisessä uskossa aivan kuten heterotkin. Syntiä on niin paljon, vaikka välillä tuntuu että vain homous on. Lukisitte vaikkapa pahoista synneistä Jesaja 1: 10-17 . Hesekiel 16:49 ja Matteus 25: 31-46. Niissä on kovimmat mahdollisimmat asiat ja tuomiot, ja löytyy auttamisen puutetta. Siinä pohdittavaa syntisyydestä ja kuka saa olla kristitty.

    • Ihanjärjetöntä

      Mie en käsitä, minkä takia aina puhutaan homoseksistä. On kysymys ennenkaikkea elämän jakamisesta rakastamansa ihmisen kanssa, oli ihminen mikä tahansa.

    • Lukkosulat

      Usko ja totuuden kaipuu ovat läheisiä asioita Teininä minua ahdisti kristittyjen ahdasmielisyys, mikä ajoi ottamaan etäisyyttä. Hyvä niin, sillä opin katsomaan Raamattua teologien näkökulmasta. Kun mietit, "kuka sanoo kelle" ja "mikä on keskeisin kappaleessa sanottu asia ja sen syy", huomaat, ettei Raamattu puhu homoista edes Paavalin kuuluisissa kirjeissä. Homous ja uskonto voivat hyvin olla sopusoinnussa.

    • fghfgj

      Vaikea uskoa että uudestisyntynyt uskova voisi olla homo/perverssi....

      Anteeks vaan 30-lukulaisia asenteitani.

    • lapintyar84

      No onneksi se ei sinun uskostasi ole kiinni. On se hurjaa lukea kuinka ihmiset ottavat Jumalalta oikeuden itselleen tuomita muita. Onneksi minä en sellaisen asian kanssa joudu Jumalan edessä seisomaan kun se aika koittaa.

    • Janne Nousiainen

      Tähän maailman ihmisten aivopesuun on käytetty monia eri keinoja. Homoseksuaalisuuden propagoiminen muka hyvänä ja myönteisenä asiana on ollut yksi tärkeimpiä agendoja..Totuus on se, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, joita kehotettiin lisääntymään ja täyttämään maa.
      Homoseksuaaliset kieroudet ovat Saatanan kapinaa ja suoria hyökkäyksiä Jumalan luomisajatusta ja Jumalan suoria teitä vastaan.
      Helvetissä on homojen seurana myös monia homouden synnin hyväksyneitä pappeja ja piispoja.

    • Heinä mies

      Mä en tajuu mikä siinä muka on vaikeeta siinä kirkossa käymisessä
      ja kunnon homoilussa.

      Muistaakseni meillä penkit on tosi kovat ja epämukavat, et jos
      peppu sillai tosi kuumottavana, niinku joksu junnunpana oli
      kunnon peuhailun jälkeen, ni ottaa vaik tyynyn sinne pyllyn alle.

      Eihän siinä oo mitää sen kummenpaa.

    • !?!?!?!

      Uskovainen EI voi ola homo tai lesbo. Jos on niin silloin ei ole uskoa.

    • hellarilesbo

      Mä oon helluntailainen nuori ja oon lesbo. Uskon Jeesukseen ja Raamatun Jumalaan ja mulla on tosi ristiriitasia tunteita. En pystyis elää suhteessa naisen kanssa. Oon kyllä siihenkin erehtynyt, mutta se vaan rikko mua ja en pystyny olla lähellä Jumalaa sillon. Oon kyllä kertonu joillekin seurakunnassani ja hyvin ne on sen asian ottanu ku tietää että en aio mennä siihen enää mukaa.. Ei se oo väärin et lintu lentää pään yli mut se on jos antaa sen tehä pesän oman pään päälle. Uskon että tuutte vielä kuulee musta joskus myöhemmin, koska uskon että Jumala auttaa mua vaikka nyt onkin vaikeeta itsetunnon kanssa. Tärkeintä on että omatunto on kohallaa ja että voi elää ilman syyllisyyttä Jumalan kasvojen eessä. Mä rakastan Jumalaa.

    • homo mutta synnitön

      Ymmärrätkö - hyväveli,velihyvä - että kaikki seksi on syntiä. Selvennyksenä todettakoon, että myös miehen ja naisen välinen sellainen. Ainoastaan se tilanne, että panon (nainnin) tarkoituksena on saada siittiöt itämään, siis raskaus, on hyväksyttyä. Muussa on kysymys syntisestä lihanhimosta. Eli, pidättäydy seksistä ja nai ainoastaan ne pari kertaa, jos todellakin haluat olla puhdas ison kirjan tarkoittamalla tavalla - äläkä ajattele syntistä seksiä muina aikoina. Pystytkö itsekään siihen?

      Hyi sinua syntistä saatanan riivaamaa seksipetoa!

    • ei_valoa_tunnelissa

      Oon uskossa ja niin homo, ku vain voi olla. Yritän välttää homosuhteita, mutta elämä on todella vaikeaa. Uskon Jeesukseen, minulla on selkeä kutsu Jumalalta tiettyyn tehtävään ja hän on varustanut lahjoilaan siihen. Siitä huolimatta: tähän asiaan ei näy mitään vastausta ja oon kuitenkin taistellut/kituuttanut/kärsinyt tästä asiasta jo yli 15 vuotta.

      • uskovainen tiikeri

        Älä pelkää, ei homous vie Jumalan rakkautta sinulta pois. Jumala rakastaa meitä kaikkia, niin homoja, heteroita, lesboja, biseksuaaleja ja kaikkia muitakin. Me kaikki olemme syntisiä ihan yhtä lailla eikä kukaan ole toistaan parempi. Raamatussa sanotaan, että Jumala antoi ainoan poikansa maanpäälle, jottei yksikään, joka häneen uskoisi, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Älä siis välitä, jos joku sinulle sanoo, ettet pääsisi taivaaseen koska olet homo. Mikään yksittäinen synti ei voi estää taivaaseen pääsyä, vaan kaikki USKOVAT pääsevät sinne. Siunausta ja voimia sinulle!

      • homopappi
        uskovainen tiikeri kirjoitti:

        Niinhän se on: Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä. Jos tuomitsemme itsemme, tuomitsemme myös Jumalan ja Jumalan luomistyön. Meidän tehtävämme on levittää ympärillemme hyvää, uskoa hyvään, levittää lämpöä ihmisten kesken.
        Sairautta on tarpeeksi. Älkäämme tehkö ihmisiä sairaiksi mielipiteillämme! Jeesus paransi sairaat. Voisimmeko mekin seurata Hänen jälkiään ja parantaa? Meillä tulee olla niin paljon uskoa, että uskomme myös omaan merkitykseemme ja tarkoitukseemme maailmassa - homoina ja lesboina!

      • Rakkaustaivas
        uskovainen tiikeri kirjoitti:

        Älä pelkää, ei homous vie Jumalan rakkautta sinulta pois. Jumala rakastaa meitä kaikkia, niin homoja, heteroita, lesboja, biseksuaaleja ja kaikkia muitakin. Me kaikki olemme syntisiä ihan yhtä lailla eikä kukaan ole toistaan parempi. Raamatussa sanotaan, että Jumala antoi ainoan poikansa maanpäälle, jottei yksikään, joka häneen uskoisi, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Älä siis välitä, jos joku sinulle sanoo, ettet pääsisi taivaaseen koska olet homo. Mikään yksittäinen synti ei voi estää taivaaseen pääsyä, vaan kaikki USKOVAT pääsevät sinne. Siunausta ja voimia sinulle!

        Eli voitko olla miehenä pari-/seksisuhteessa toisen miehen kanssa. Uskosi riittää Jumalalle ja pääset taivaaseen..

    • koiu

      Uskon päämäärä on kristus minussa. Parannuksen tekeminen meitä kietovasta synnistä, olkoon nyt sitten vaikka homous, ei tee meistä pyhempiä tai Jeesukselle kelpaavampia. Kun uskossaan päätyy aikanaan tilaan, jossa päätyy kyselemään, vaaditaanko uskoontulemisen ja pyhän hengen saamisen jälkeen viellä minultakin lisäponnisteluja, saavuttaakseni uskon päämäärän, sieluni pelastuksen, olet jo lähellä merkittävää oivallusta: mikä olen minä, synteineni ja voittoineni Jumalan edessä? Mitä merkitystä sillä enää on, pelastunko vai en, sillä Jeesus on kirkautta täynnä, rakkaus ja ylistetty iänkaikkisesta iänkaikkiseen. Katsot lopulta uskon alkajaan.

      Jeesus ei rakasta homoseksuaalisuuttasi. Hän vihaa syntiä. Hän rakastaa sinua ja vie sinua päivä päivältä lähemmäksi itseään, että lopulta saat unohtaa itsesi, syntisi, pelastuksen varmistelemisesi, saadaksesi vain nauttia ja rakastaa sekä ylistää ja palvoa häntä, sillä hän totisesti on sen arvoinen.

      Älä todistele enää itsellesi:tälläinen minä ole, syntinen homo, alkoholisti, valehtelija, avionrikkoja, haurea jne. Risti on edessämme. Kaikki on maksettu. Unohda itsesi ja pidä itsesi kuolleena tälle maailmalle. Uskomuksistasi ja uskonnosta luovu, uskoon takerru äläkä väitä Jeesusta valehtelijaksi. Hän on ilmoittanut synnin synniksi ja silletulevan palkan. Rakkaus ja totuus kulkevat käsikädessä. Rakastu Häneen ja jätä itsesi. Kadota itsesi jotta eläisit. Amen.

      • Sisäpiiristäkö?

        "Jeesus ei rakasta homoseksuaalisuuttasi."

        Sinulla on varmaan sisäpiiritietoa, Jeesus kun ei missään vaiheessa maininnut sanaakaan homoseksuaalisuutta sen tuomitsevassa yhteydessä.

        Tai sitten on toinen vaihtoehto: Voin väittää sinua valehtelijaksi. Amen.

    • koiu

      Voit väittää minua valehtelijaksi.

    • 13 and teen me

      Homous ja uskovaisuus ovat ihan mahdollisia samassa päässä, mutta useinkin juuri tuolla tapaa kuin aloittajalla: olen uskova, pidättäydyn homoudesta, elän parisuhteessa joka näyttää heterolta. Missä luuraa uskovainen homopari? Eiköhän ne juuri jollakin tapaa ole toinen toistaan "korvaavia" tapoja käsitellä omaa sieluaan maailmankaikkeudessa.

      Joku näkee uskonnon kautta, toinen käsittelee homouden kautta, yksi taas politikoinnin ja aatteellisuuden kautta, yksi näkee että avaruudesta tulee jokin ylimääräinen joka "sieppaa" ja tunkeutuu mieleen, viimeeksimainittu onkin sitten jo ihan rehti skitso toisen mielestä.

      Kaikki ovat SAMOJA asioita, näillä kaikilla tavoin ihminen vain yksinkertaisesti käsittelee omaa henkistä olemustaan ja henkisyyttään itsessään.

      Kulttuuri, biologia, geenit ynnä muu vaan sitten määrää ja säätää sen, millä tapaa asian kukin näkee.

      Yksinkertaista. Homous on vaan yksi "uskonto" jossa henkisyyttä käsitellään hyvin materialistisin tavoin. Jonkinlaista uuden ajan oikeistolaisuutta.

    • PyhäJärjestys1

      -27.12.2015-

      Jopa on syntinen röyhkeys työntänyt itseänsä esille ja kaikkien silmien nähtäväksi. Tehän olette ilmiselvästi sekaantunut pahuuden henkivaltojen ja näiden palvelijoiden juonitteluihin ja aikaansaannoksineen kuten juuri noiden valhejuutalaisten ja valhekristittyjen noitien puuhasteluihin, mistä kyllä rangistuksia saatte kuten jokainen muukin, joka näiden harjoittamiseen ja levittämiseen syyllistyy, ja lienette jo saanutkin. Ja sitten teillä vielä röyhkeyttä kehottaa muita tekemään parannusta.

      Älköön kukaan ottako tosissaan täällä "uskovien" kirjoituksia älköönkä sekaantuko niiden esittelemiin noituuksiin ja harhaoppeihin koskaan missään mitenkään älköönkä niitä levitelkö, tulivatpa ne sitten millä nimikkeellä tahansa, vaan pysyköön niistä visusti erossa älköönkä niitä myöskaan rahoittako. Ja hävittäkää tällaiset materiaalit hallustanne, ellette Kaikkivaltiaan Pyhästa Tahdosta käytä niitä todisteina tällaista syntiä harjoittavia vastaan.

      Jäljet johtavat jälleen kerran samalla sylttytehtaalle, mikä ei ole mikään ihme. Tokihan tämä tunnetaan, kuka on porttokristillisyyden salassa varjeltu kumppani. Tässähän se tuli jälleen todistetuksi palstalle tuoduissa kirjoituksissa.

      Valhejuutalaiset noidat ja muut Kristuksen ja Kaikkivaltiaan viholliset pelkäävät sydänjuuria myöten nimenomaan Koraanin ja profeetta Muhammadin ilmoittamaa oikeata Islamia ja samalla profeetta Muhammadia, sillä nämä tuovat toteutuessaan ehdottoman tuomion näiden päälle ja lopettavat heidän noituutensa ja muun vääryyden harjoittamisensa.

      Siksi "uskovat" yrittää vähätellä Koraania ja profeetta Muhammadia, mutta sen sijaan korottaa äärimmäisen tuomittavaa, syntistä riivaajien palvelemista, tätä ns. Mustan Raamatun ja muutakin noituutta, joiden tuntemisella ja harjoittamisella nämä valhejuutalaiset ja valhekristityt ja muutkin noidat yrittävät harjoittaa Kaikkivaltiaan ja Kristuksen edessä laitonta auktoriteettia, estää laillisen auktoriteetin harjoittamista samoin kuin kaapata itselleen varallisuutta, joka ei heille kuulu.

      "Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?

      Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.

      Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.

      Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.

      Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään." (Matt.7:16-20)

      "Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan.

      Kaikkivaltiaan Pyhien Ilmoitusten ja Kirjoitusten kuten Koraanin sotkeminen pimeyden lasten noituuksiin ja epäjumalien (riivaajien ja näkyvän maailman mahtavien) palvelemiseen ja tähän ohjaaviin materiaaleihin sekä näiden asettaminen tasavertaiseen asemaan on Kaikkivaltiaan, Kristuksen ja Kaikkivaltiaan muiden lähettiläiden kuten profeetta Muhammadin sekä Kaikkivaltiaan Pyhän Hengen, Sanan, Lain ja näiden ilmoittaman Pyhän Järjestyksen halventamista ja väheksymistä samoin kuin pyrkimystä estää Kaikkivaltiaan Pyhän Tahdon ja Kristuksen Opetuslapseuden toteutumista tänä Kristuksen Uuden Liiton aikana. Tällaisesta kapinoinnista on määrätty kuolemantuomio.

      Noituus väärien jumalien palvelemisineen on kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla

      Noituus, etenkin yhdistettynä väärin jumalien (henkivaltojen ja näkyvän maailman mahtavien) palvelemiseen (asettamiseen Kaikkivaltiaan rinnalle ja/tai yläpuolelle) on kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty myös Kristuksen Uuden Liiton aikana samoin kuin Koraanin ja profeetta Muhammadin ilmoittaman elämänjärjestelmän, Aabrahamin uskon, sen oikean Islamin keskuudessa, joka vahvistaa Koraanin ja profeetta Muhammadin kautta Kaikkivaltiaan Pyhän Lain (Tooran) noudattamisen sekä muut Kaikkivaltiaan Pyhät Ilmoitukset ja Kirjoitukset.

      Profeetta Muhammad myös todistettavasti tuomitsi ja toimi Tooran mukaisesti, vieläpä kirjaimellisesti vedoten sen käskyihin, säädöksiin ja oikeudentuomioihin.

      Ja Suomenmaa on Kaikkivaltiaan Pyhän Säätämyksen mukaisesti jo saatettu tämän oikean Islamin alaisuuteen. Ja sillä tiellä nyt edetään.

      Noituus, etenkin yhdistettynä väärien jumalien (henkivaltojen ja näkyvän maailman mahtavien) palvelemiseen (asettamiseen Kaikkivaltiaan rinnalle ja/tai yläpuolelle) on siten kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla myös Venäjän (Russian) Tsaarikunnan eli Keisarikunnan ja sen Suomenmaan (Suomen) Suuriruhtinaanmaan eli Suuriruhtinaskunnan alueella Kristuksen nimessä ja Kaikkivaltiaan Pyhä Henki eli Totuuden Henki sen apostolisen (apostolien) seurakunnan ja profeetta Muhammadin kautta vahvistakoon.

      jatkuu...

      • PyhäJärjestys1

        Arkkienkeli Gabriel tuo

        ankaruuden ja verenvuodatuksen

        Sitten he (joukko juutalaisia rabbeja) sanoivat: "Kerro meille Hengestä."

        Jumalan lähettiläs vastasi: "Minä vannotan teitä Jumalan ja Hänen israelilaisten puolesta tekemiensä tekojen kautta! Tiedättekö te Gabrielin, joka tulee luokseni?"

        "Kautta Jumalan", he vastasivat, "kyllä, mutta hän on meidän vihollisemme, Muhammad, sillä hän on enkeli, joka tuo ankaruuden ja verenvuodatuksen. Ellei näin olisi, seuraisimme sinua."

        s. 180

        Ibn Hisham, Profeetta Muhammadin elämäkerta, arabiankielisestä 800-luvun alkuteoksesta, Sirat Rasul Allah (lyhentäen suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila), 1999 Basam Books Oy.

        Eiköhän oteta Kaikkivaltiaan Pyhä Sana ja Laki tässäkin elämän perustaksi, etenkin nyt, kun Suomenmaa on siirtynyt jo Koraanin ja profeetta Muhammadin ilmoittaman oikean Islamin alaisuuteen.

        Varkaiden nimet ja yhteystiedot otettakoon selville ja laitettakoon julkiseksi niin tiedetään, mistä tavoittaa sitten, kun aletaan käymään ns. islamilaista oikeutta.

        Varkaan ja varkauden Jumalan oikeuden mukainen tuomitseminen, rangaistukset ja korvaukset:

        Yleislinjaus varastamiseen:

        "Älä varasta." (2.Ms.20:15 & 5.Ms.5:19)

        "Älä himoitse (tavoittele) lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa." (2.Ms.20:17)

        "Älä himoitse (tavoittele) lähimmäisesi vaimoa. Älä halaja lähimmäisesi huonetta, älä hänen peltoansa, älä hänen palvelijaansa, palvelijatartansa, härkäänsä, aasiansa, äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.' (5.Ms.5:21)

        "Varkailta taasen, olkootpa mies- tai naispuolisia, leikatkaa kädet. Se on palkka heidän omista teoistaan ja muita varoittava kuritus Jumalalta. ALJAH (Jumala) on mahtava, viisas.

        Mutta ken tekee katumuksen ja parannuksen pahoista teoistaan, häntä kohtaan on ALJAH (Jumala) sääliväinen. ALJAH (Jumala) on totisesti armahtava, laupias."

        (Koraani 5:38-39)

        "Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen.

        Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen." (Matt.18:8-9 & Mark.9:43-48)

        "Joka varastaa Aadamin (ihmisen) ja joko myy hänet tahi pitää häntä hallussansa, se rangaistakoon kuolemalla." (2.Ms.21:16)

        "Jos joku tavataan siitä, että hän on varastanut jonkun veljistään, israelilaisista, ja kohdellut häntä tylysti tai myynyt hänet, niin varas kuolkoon. Poista paha keskuudestasi." (5.Ms.24:7)

    • heartablaze

      Tässä erinomainen DOKUMENTTI filmi aiheesta!

      Tällaisia jotkut teistäkin ennen olivat - homoseksuaalisuudesta uuteen elämään (dokumentti)
      https://youtu.be/Ix4vx41mdhA

    • eipahalle

      Jokainen ihminen voi olla uskovainen.
      Kellään ihmisellä ei ole oikeutta tehdä syntiä tietoisesti.
      Onko homojen kohdalla rakkaus pelkkää himoa.
      Homo on ihminen siinä missä heterokin ja kummankin tulee tehdä parannusta synneistään.
      Jeesus sanoi että alunalkaen Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.
      Parisuhteesta Hän sanoi heidän tulevan yhdeksi lihaksi joka on mahdotonta homo suhteessa.
      Jumala antoi ihmisille tehtävän lisääntyä ja täyttää maailman sitä tehtävää myöskin tulee lisääntymiskykyisten ihmisten toteuttaa.
      Raamatussa homous on kiellettyä tekoina ei sinänsä ihmisenä. Huom monet muutkin teot ja ajatukset ovat kiellettyjä eikä niitä tule toteuttaa. Kielletyistä asioista tulee pyrkiä irti eikä jatkaa tietoisesti.
      Pyhä-Henki on niissä ihmisissä voimakkaasti vaikuttamassa jotka vilpittömästi pyrkivät tekemään parannusta.
      Ilman Pyhää-Henkeä lienee vaikeaa uskoa ja toteuttaa uskovan kristityn elämän tapoja.
      Maallinen lainsäädäntö ei liene vielä voimassa parisuhteen muodostamiseksi homoseksuaalien kesken eikö se laki ole vahvistamatta?
      Minusta on tarpeetonta keskustelua uskonnon piirissä on mahdollista olla homo parisuhteessa ja olla uskova sehän jokaiselle käy ilmi varsin selvästi Raamatusta.
      Älkäämme sotkeko uskontoa tähän selvään asiaan.
      Toivotan kaikille hyvää vuoden jatkoa ja voimia että käsitystä tehdä parannusta.
      Rakastakaamme toisiamme lähimmäisen rakkauden voimalla.

    • Mikset voisi? Jokaisella on oikeus uskoa ja harjoittaa uskoaan, Sitäpaitsi kaikki riippuu ihan vaan siitä, miten ja mitä käännöstä Raamatusta tulkitaan

    • TruthSetsFree

      Dr Michael Brown on kirjoittanut kirjan: "Can you be a gay and christian?" (Responding With Love and Truth to Questions About Homosexuality )

      Hänellä on myös youtubessa englannin-kielinen opetus aiheesta tässä:

      Can You Be Gay and Christian?
      https://www.youtube.com/watch?v=dVj1XZjQF70

    • lusifer

      työnnä se piplia perseesesi ja mee antaa papille persettä.

    • lusifer

      oi kauko sinä homojen pomo.mä hetken epäilin ettet ole homo,mutta viime yönä kun nuolin sun munaa se maitu ihan paskalle ja olin varma homoudestasi

    • Anonyymi

      Miksei voisi olla ihan normaalia, eihän homo ele sen kummempi ihminen kun heterotkaan
      Ihmisten tietämättömyys tekee sen vaan kummalliseksi . Siis henkivät ole sairaita mitenkään eikä myöskään rikollisia . Ja sitä saa rakastaa ketä haluaa, rakkaus toiseen ei ole synti. Joten ihmeellinen kysymys sinänsä .
      Moni homoseksuaali haluaa kirkossa vihkimisen koska uskovat jumalaan niin ettei ihmisen sukupuolinen suuntaus estä kerään uskomasta.
      Kummallista että sellaista edes kysytään , koska uskovaiset sanovat että jumala loi ihmisen, homot on kans niitä jumalan lumia jos on uskovainen . Mutta jos on ateisti niin ymmärtää toisen ihmisen suuntauksen eikä tuomitse ketään, mutta uskon veljet ne ovat tuomitsemassa jumalan luomaa ihmistä jonkun raamatun lauseen johdosta eikä käsitetä edes miten raamattu on koottu kirjaksi .

    • Anonyymi

      Vanha testamentti opettaa, että ho­mous on syntiä. Asia mainitaan kahdesti Mooseksen laeissa. Niissä miesten välinen seksi kielletään ehdottomasti: se on ”kauhistuttava teko”, johon syyllistyneet on surmattava. Tuskin tätä voi muina miehinä ohittaa.

    • Anonyymi

      Voiko pukki olla kaalimaan vartijana ?

      Sama on vastaus siihen, voiko homoudessa elävä olla uskova. Eli EI

      Homo voi olla kyllä uskonnollinen kylläkin, mutta ei Taivas ole hänen lopullinen "päätepysäkki".

      • Anonyymi

        Sinähän sen tiedät

    • Anonyymi

      Tekstini:
      Voiko pukki olla kaalimaan vartijana ?

      Sama on vastaus siihen, voiko homoudessa elävä olla uskova. Eli EI

      Homo voi olla kyllä uskonnollinen kylläkin, mutta ei Taivas ole hänen lopullinen "päätepysäkki".

      Vastaus:
      Sinähän sen tiedät.

      Vastaukseni tähän:
      Jumala sen tietää, ja koska minä tiedän mitä Jumala sanoo, niin ei siihen ole kenelläkään nokan koputtamista.

      Nimittän uskonnollisuuteen ei liity parannuksen teko. Eletään uskonnollisuudessa, mutta sen rinnalla eletään synnissä ihan tietoisesti. Olipa se homoilua tmv.

      Ilmestyskirjassakin sanotaan: " Ulkopuolella (siis ei Taivaassa vaan Helvetissä) on miehimykset (tark. homoseksuaalit)... "

      • Anonyymi

        Niin mikä sun motiivi on tulla tähän palstalle?? Olet ihan ulkopuolisena. Mene sinne missä muut taivaskelpoiset ovat. Vai kelpaako sulle kukaan ihminen, kun oot niin pyhä? Parempi kuin Jumala itse?

    • Anonyymi

      Kumma aloitus. Jos ihminen syntyy toisella suuntauksella niin se on hänen ominaisuutensa. Siinä ei pitäisi olla mitään väärää .
      Ja jos hän on uskovainen niin mitä hänen seksuaalisuudella on siinä tekemistä .
      Ihmisiä syntyy vasenkätisenä ja sekin oli aikoinaan eräille väärin, lapsia pakotettiin oikeakätiseksi koulussakin. Karttakeppiä sormille heti jos kirjoitti vasemmalla kädellä.
      Kunha ihmiset ymmärtäisivät että kukaan ei itse päätä että on homo, sillä hän syntyy homona ja siinä ei ole mitään väärää .
      Kunhan vaan keskittäydytään ihmisiin ihmisinä eikä niin kovasti jankutetaan toisten ominaisuuksista .
      Homot ovat ihan samanlaisia ihmisiä kun heterotkin ,ei homotkaan mieti heteroiden seksuaalista elämää.
      Aika jättää nuo vanhan aikaiset käsitykset ihmisistä , ja ymmärtää ettei kenenkään tarbåvitse mitenkään kieltäytyä omasta suhteestaan toiseen ihmiseen vaan siksi etä joku älyvapaa omaa siitä käsityksen joka harvoin vastaa totuutta jos homo on uskovainen niin sekin on hänen henkilökohtainen asia eikä kuulu muillle . Maailmassa on tilaa kaikille .

    • Anonyymi

      Itse olen uskovainen bi mies satakunasta yhdessä naisen kanssa mutta jo pienenä homoillut ja edelleen haluan mutta ristiriitaiset ajatukset haluaisin tutustua samanlaiseen

    • Anonyymi

      Voiko homoudessa elävä olla uskova. EI

      Homo voi olla kyllä uskonnollinen kylläkin, mutta ei Taivas ole hänen lopullinen "päätepysäkki".

      Jumala tämän tietää, ja koska minä tiedän mitä Jumala sanoo, niin ei siihen ole kenelläkään nokan koputtamista.

      Nimittän uskonnollisuuteen ei liity parannuksen teko. Eletään uskonnollisuudessa, mutta sen rinnalla eletään synnissä ihan tietoisesti. Olipa se homoilua tmv.

      Ilmestyskirjassakin sanotaan: " Ulkopuolella (siis ei Taivaassa vaan Helvetissä) on miehimykset (tark. homoseksuaalit)... "

      Lankeamus homouteen on asia erikseen. Parannuksen tekemällä saa synnit anteeksi kun uskoo sydämessään JEESUKSEN sovittaneen kaikki synnit. Mutta homoudessa elävällä ja saati sitten ihmisellä joka ei tunne henkilökophtaisesti JEESUSTA on Helvetti edessä.

      Tunetko sinä JEESUKSEN ?

    • Anonyymi

      Sanoppa yksikin syy miksi homojen pitäisi pidetty seksistä partnerinsa kanssa . Tuota homoutta aitten teikäläiset jaksaa jauhaa joka päivä. Ei ilmeisesti ymmärretä että ainut ero heillä on se sukupuolinen suuntaus heteroihin nähden :muuten ovat olihan samalaisia ihmisiä kun kaikki muutkin . Heistä kukaan ei ole itse määrännyt perintötekijöitään , kuten ei ole määrännyt heterotkaan aivojensa aivojen ymmärtämiskyky vaan on vajaa jotenkin ja katsoo oikeudekseen kirjoitella homoista ja mitä saavat tehdä ja mitä eivät.
      Homoissa in monia uskovaisia , siis kuten sanottu ovat kuten muutkin ihmiset.
      Joten koska tämäkin hetero saa kalloonsa jotain muuta se kun sepustella homoista milloin mitäkin . Koska on kovasti kiinnostunut aiheesta . Siis ainahan se on niin että siitä puhe mistä puute . Ja koska alkaa ymmärtämään ettei homous ole mikään jännittävä asia maailmassa kukin on sitä miksi syntyy. Ja saa ollakkin. Ennemmin katson näitä jotka ottavat homouden aina puheen aiheeksi että heiltä todella puuttuu jotakin olennaista elämästä .

    Ketjusta on poistettu 54 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      140
      4472
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      351
      2243
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      4
      2220
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1901
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      108
      1843
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      459
      1805
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      484
      1640
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1519
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      493
      1376
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      45
      1350
    Aihe