Agnes, Agnes, Agnes

Huippua! Kaksi suosikkiani ovat alusta asti olleet Agnes ja Katri, mutta nyt Agnes veti kyllä pidemmän korren.

Sekä biisivalinnallaan, että tulkinnallaan ja myös niin kuin tuomarit jo sanoivatkin, pelkällä olemisellaan. Agnes on jumalainen! Toki Katrikin on ihana!

Tietysti jos asia tosiaan oli niin ettei voinut valita esitettävää biisiä kuin ainoastaan siltä vuodelta jona esittäjä on itse syntynyt, niin se rajoittaa toki paljon, mutta silti...

Josta muistuikin mieleeni, että Agneksen syntymävuotta ei taidettu mainita, eikä näinollen myöskään Europen Carrie-biisin vuotta. Onko se sitten julkaisuvuosi vai mikä? Ilmeisesti.

Agnes on muistaakseni 25-vuotias, eli onko syntynyt 1980?

Ja sitten Katri sanoi biisivalinnastaan että se on Celine Dionin, kun taas Heikki Paasonen (juontaja) sanoi että Whitneyn. (Tarkoitti varmaankin Whitney Houstonia?) Kummankohan se sit oikein oli?
81517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Katri kyllä sanoi kappaleen olevansa Whitneyn kappale.

Agnesin valintaa ihmettelen minäkin. Agnes on muuten täyttänyt lähiaikoina jo 26 vuotta, ainakin Idolsin nettisivuilla oli ikä jo 26. Kilpailijoiden piti esittää oman syntymävuotensa HITTIbiisejä ja mielestäni se tarkoittaa sitä, että kyseinen kappale oli kyseisen vuoden HITTI.

Carrie on nettisurffailun perusteella julkaistu vasta joskus 1986-1987 eli selkeästi Agnesin syntymän jälkeen. Tätä minäkin ihmettelen, miksi Agnes sitten sai laulaa sen. Agnesin kohdalla ei myöskään mainittu hänen syntymävuottaan. Kaikilla muilla niin sanottiin. Esim. "Roni on vm. 87", "Katri syntyi joulukuussa 85", "Ilkka on syntynyt 1979".

Agnes lauloi mielestäni UPEASTI, mutta silti kaikkien pitäisi olla samalla viivalla ja ihmetyttää miksi yhden finalistin ei tarvitse noudattaa sääntöjä...

Äänestä
  • Todellakin, Agnes lauloi todellakin upeasti ja Katrikin ihan hienosti.

    Mutta ilmeisesti tuo Agneksen esittämä Europen kappale Carrie on TEHTY jo vuonna 1980 ja julkaistu sitten vasta 1986 tai 1987. Näin oli joku kirjoittanut tuonne aiemmin, kun selasin näitä keskusteluja.

    HITTIhän Carrie todellakin oli, Final Countdownin ohella, ja omasta mielestäni Cherokeen ohella yksi hienoimmista Europen biiseistä.

    Ok, pitääpä tarkistaa vielä videolta mitä se Katri oikein sanoikaan, ehkä kuulinkin vain väärin tai jotain. No, onneksi otin nauhalle.

    Äänestä

  • Viihteen ystävä kirjoitti:

    Todellakin, Agnes lauloi todellakin upeasti ja Katrikin ihan hienosti.

    Mutta ilmeisesti tuo Agneksen esittämä Europen kappale Carrie on TEHTY jo vuonna 1980 ja julkaistu sitten vasta 1986 tai 1987. Näin oli joku kirjoittanut tuonne aiemmin, kun selasin näitä keskusteluja.

    HITTIhän Carrie todellakin oli, Final Countdownin ohella, ja omasta mielestäni Cherokeen ohella yksi hienoimmista Europen biiseistä.

    Ok, pitääpä tarkistaa vielä videolta mitä se Katri oikein sanoikaan, ehkä kuulinkin vain väärin tai jotain. No, onneksi otin nauhalle.

    että itse ymmärsin säännöt niin, että kappaleen piti olla HITTI kilpailijan syntymävuotena. Ja Carriesta tuli hitti vasta silloin -80-luvun puolessa välissä.

    Äänestä

  • äskeinen kirjoitti:

    että itse ymmärsin säännöt niin, että kappaleen piti olla HITTI kilpailijan syntymävuotena. Ja Carriesta tuli hitti vasta silloin -80-luvun puolessa välissä.

    Mutta eihän niin ole sanottukaan, vaan että kilpailijat esittävät hittibiisejä syntymävuodeltaan.

    Eli kilpailijat esittävät hittibiisejä. Ok. Carrie on/oli hittibiisi. Ok. Carrie on tehty vuonna 1980. Ok. Agnes on syntynyt vuonna 1980. Ok. Agnes esittää hittibiisin Carrie vuodelta 1980. Ok. Kaikki ok.

    Ok?

    xD

    Äänestä

Se oli Whitney Houstonin kipale ja niin Katri itsekin sanoi.
Olen kuunnellut tarkkaan.

Äänestä
  • Katson itsekin vielä nauhalta, jahka ehdin.

    Äänestä

Joo Agneska oli paras ja tulee olemaan. Vaikka nyt ei olekkaan esiintynyt lavoilla, niin ehdottomasti lavakarismaa on vaikka jakaa muille. Luonnollinen ja tunteellinen esiintyjä. Vaikka biisi nyt ei sattuisi olemaankaan juuri hittinä 1980, oli esitys kuitenkin kaikinpuolin parempi kuin muiden. Kyllä tässä vaiheessa on jo karsittava jyvät akanoista.

Äänestä
  • Agnes on upea! Voittakoon! Katri toiseksi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viihteen ystävä kirjoitti:

Huippua! Kaksi suosikkiani ovat alusta asti olleet Agnes ja Katri, mutta nyt Agnes veti kyllä pidemmän korren.

Sekä biisivalinnallaan, että tulkinnallaan ja myös niin kuin tuomarit jo sanoivatkin, pelkällä olemisellaan. Agnes on jumalainen! Toki Katrikin on ihana!

Tietysti jos asia tosiaan oli niin ettei voinut valita esitettävää biisiä kuin ainoastaan siltä vuodelta jona esittäjä on itse syntynyt, niin se rajoittaa toki paljon, mutta silti...

Josta muistuikin mieleeni, että Agneksen syntymävuotta ei taidettu mainita, eikä näinollen myöskään Europen Carrie-biisin vuotta. Onko se sitten julkaisuvuosi vai mikä? Ilmeisesti.

Agnes on muistaakseni 25-vuotias, eli onko syntynyt 1980?

Ja sitten Katri sanoi biisivalinnastaan että se on Celine Dionin, kun taas Heikki Paasonen (juontaja) sanoi että Whitneyn. (Tarkoitti varmaankin Whitney Houstonia?) Kummankohan se sit oikein oli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu