OMATUNTO

OMATUNTO JA EPÄJUMALAT

Jehovan todistajat käyttäytyvät kukin omissa työ- ja muissa olosuhteissa - omantuntonsa mukaan.
Esim. isäinpäivää ei yl. yhdistetä pakanuuteen. Kuitenkin, jos ajatellaan äitienpäivää ja isäinpäivää samassa valossa, niin ainakin äitienpäivän tausta on Rhea ja Kybelle - äitijumalattaren palvonnassa.

Katolisilla on Marian palvonnan eril. muotoja (äiti, lapsi). Toisaalta isäinpäivän ajankohta pyhäinpäivästä - Halloweniin yhdistäisi sen em. tavoin pakanuuteen ja vedenpaisumukseen.

Mistä epäjumalien palvonta levisi kaikkialle? Babelin tornin ja kaupunkien rakentajaa (orjuuttajaa) Nimrodia jumaloitiin. Tutkijat sanovat: Kolminaisuus on pakanuudesta. Vanhin kolminaisuus on ilm. alkuisin Babelista.

Nimrod kapinoi Jehovaa vastaan ja rakensi Baabelin tornin. Nimrod rakensi mm. Suur-Niniven (Assyria), ja hän siis oli Babylonin (Babelin) perustaja, hänestä on lähtöisin tapa jumaloida kuninkaita, keisareita ja uskonnollisia johtajia. Tutkijain mukaan Babyloniassa oli kolminaisuuksia.

Nimrod oli alkuperäisen kolminaisuuden poika. Nimrod nai äitinsä (ph), josta siten tuli hänen puoliso. Äiti puolestaan syrjäytti isän ja nai pojan. Isä oli Kuus (Kuusin poika oli Nimrod). Vrt. 1. Moos. 10 sukuluettelo (10:8-12). Miksi Jeesusta palvotaan? Kristikunnan kolminaisuudessa Nimrodia (Poika) vastaa Jeesus. Kuusia vastaa Jehova (Isä). Heidän nimetön puolisonsa vastaa "Pyhää Henkeä" (ph). Em. kaltaisen johtopäätöksen teki Armas Salonen tutkiessaan muinaisia triadeja.

Työsuhde: Kun joku toimii työnantajan edustajana, tilanne on hiukan sama, kuin jos myyjänä toimiva myy tupakkaa jollekin asiakkaalle kauppiaan käskystä, joka näin ajattelee palvelevansa vain asiakkaiden tarpeita. Jehovan todistaja ei itse polta tupakkaa, mutta ei estä toisia polttamasta väkisin. Jehovan todistaja toimii työnantajan palveluksessa: hän sanoo ja tekee mitä ylempitaho käskee - olematta itse siinnä hengessä mukana. Postinjakajakin jakaa postia kaikille.

Jakautunut huonekunta: Esim. jos vaimo on J:n todistaja ja mies ei, voi vaimo jonkinverran joustaa - omantuntonsa mukaan - ja miellyttää miestä esim. hänen käskyjä ja toiveita totellen. Danielin kirja kertoo kolmesta heprealaisesta (Sadrak, Mesak ja Abednego), menivät kuningas Nebukadnessarin käskyä totellen Duran lakeudelle, jossa oli palvottavaksi pystytetty kuvapatsas. He olivat paikalla, mutta eivät kumartaneet patsasta, eivätkä tehneet palvontatekoa (tämän vastustajat pian kertoivat kuninkaalle, jonka laki määräsi kuolemanrangaistuksen tottelemattomuudesta). Jehova pelasti heidät jopa tulipätsistä.

Kysymys: Ketä sinä olisit totellut (Jumalaa tai maallista hallitsijaa)? Entä jos epäuskoinen puoliso, työnantaja tai valtio vaatisi rikkomaan Jumalaa ja omatuntoa vastaan?

Luottaisitko Jehovaan pelastajana - koetuksessa - kuolemanvaarassa (Joh. 5:24-30)? Jeesus antoi pessah-juhlalle uuden merkityksen ja käski viettämään "Herran ehtoollista", kuolemansa muistoksi. Raamattua selittävä hallintoelin valottaa periaatteita esim. juhlien viettämisestä esim. Kol. 2:16-23 ja Luukas 22:14-20. Pessahin lisäksi muita juhlia ei käsketty viettää. Vietätkö juhlia? Päätä itse! LINKIT - http://www.jehovantodistajat.fi – Vrt. http://www.evl.fi/raamattu/
6323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kumpaa sinä koet tottelevasi enemmän, raamattua vai VT-seuraa?
Onko omatuntosi puhdas?

Äänestä

Onhan se teidän Yahweh myös peräisin jumalkolmikosta: El, Bal ja Yahweh, jota Palestiinassa palvottiin.

Äänestä
  • EL JA BAL JA JAHVE OLIVAT MÄÄRÄTTYJÄ MASKULIINISIA JUMALIA

    JAHVE (JHVH) OLI KAIKKEUDEN LUOJAN PERSOONANIMI.

    Sanatarkka käännös kääntää nimen Jehova:ksi (UM).
    Tästä löytyy maininta KR 92: 2. Moos. 3:14, 15; 6:3, 4; Jes. 42:6-10 (Vrt. Jes. 43:7-12).
    Jehova oli ilmoitusten ja ennustusten Jumala, joka kertoi kansalleen profeettojen kautta tarkoituksensa. Hän kertoi jopa 400 vuotta etukäteen vapauttavansa kansansa muukalaisuudesta, oruudesta ja antoi heille lupauksen maan vapautuksesta 40 6 vuoden kuluttua. (Vapautus Egyptistä 1513 eaa.) Jahve eli Jehova teki näin itselleen suuren nimen Egyptissä ja Kanaanissa, jonka Israelilaiset saivat haltuunsa v. 1467 eaa.

    El ja Bal olivat kanaanilaisia jumalia tai nimiä. Tarkoittivat yl. tiettyä jumalaa tai ne liittyivät jonkin paikkakunnan nimenomaisen jumalan palvontaan. Kanaanissa kun näitä jumalia riitti. El-alkuisia paikannimiä oli ja on Israelissa vieläkin. Esim. `El-Betel´ nimi tarkoittaa:

    ”Jehova on totisesti tässä paikassa.” (1Mo 28:10–22.) Jaakob antoi tämän nimen paikalle, johon hän Jumalan käskyn mukaisesti pystytti alttarin (1Mo 35:1, 7). Jaakob myöh. antoi alttarin paikalle nimen, hän itse asiassa sanoi: ’Jumala on Betelissä.’ (Vrt. 1Mo 33:20.). Nimi voidaan siis sanoa myöskin (’Betelin Jumala’).

    On kuitenkin syytä muistaa, että Betelin ympäristöllä oli suuri merkitys Jaakobille. Juuri tällä alueella Jumala oli yli 20 vuotta aikaisemmin ilmestynyt Jaakobille unessa ja luvannut suojella häntä. http://www.jehovantodistajat.fi – Vrt. http://www.evl.fi/raamattu/

    Äänestä

  • eon kirjoitti:

    EL JA BAL JA JAHVE OLIVAT MÄÄRÄTTYJÄ MASKULIINISIA JUMALIA

    ...tätä sekoilevaa selittelyäsi:

    >>El ja Bal olivat kanaanilaisia jumalia tai nimiä.>El-alkuisia paikannimiä oli ja on Israelissa vieläkin. Esim. `El-Betel´ nimi tarkoittaa:
    ’Jumala on Betelissä.’

    Äänestä

  • theos kirjoitti:

    ...ja lisäselitystäsi odotellaan.

    Äänestä

"Toisaalta isäinpäivän ajankohta pyhäinpäivästä - Halloweniin yhdistäisi sen em. tavoin pakanuuteen ja vedenpaisumukseen."

Jos nuo voideen niputtaa ajankohdan perusteella niin sitten Jeesuksen kuoleman muistonvietto on vain tekosyy juhlia pakanallista kevään juhlaa, pääsiäistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

eon kirjoitti:

OMATUNTO JA EPÄJUMALAT

Jehovan todistajat käyttäytyvät kukin omissa työ- ja muissa olosuhteissa - omantuntonsa mukaan.
Esim. isäinpäivää ei yl. yhdistetä pakanuuteen. Kuitenkin, jos ajatellaan äitienpäivää ja isäinpäivää samassa valossa, niin ainakin äitienpäivän tausta on Rhea ja Kybelle - äitijumalattaren palvonnassa.

Katolisilla on Marian palvonnan eril. muotoja (äiti, lapsi). Toisaalta isäinpäivän ajankohta pyhäinpäivästä - Halloweniin yhdistäisi sen em. tavoin pakanuuteen ja vedenpaisumukseen.

Mistä epäjumalien palvonta levisi kaikkialle? Babelin tornin ja kaupunkien rakentajaa (orjuuttajaa) Nimrodia jumaloitiin. Tutkijat sanovat: Kolminaisuus on pakanuudesta. Vanhin kolminaisuus on ilm. alkuisin Babelista.

Nimrod kapinoi Jehovaa vastaan ja rakensi Baabelin tornin. Nimrod rakensi mm. Suur-Niniven (Assyria), ja hän siis oli Babylonin (Babelin) perustaja, hänestä on lähtöisin tapa jumaloida kuninkaita, keisareita ja uskonnollisia johtajia. Tutkijain mukaan Babyloniassa oli kolminaisuuksia.

Nimrod oli alkuperäisen kolminaisuuden poika. Nimrod nai äitinsä (ph), josta siten tuli hänen puoliso. Äiti puolestaan syrjäytti isän ja nai pojan. Isä oli Kuus (Kuusin poika oli Nimrod). Vrt. 1. Moos. 10 sukuluettelo (10:8-12). Miksi Jeesusta palvotaan? Kristikunnan kolminaisuudessa Nimrodia (Poika) vastaa Jeesus. Kuusia vastaa Jehova (Isä). Heidän nimetön puolisonsa vastaa "Pyhää Henkeä" (ph). Em. kaltaisen johtopäätöksen teki Armas Salonen tutkiessaan muinaisia triadeja.

Työsuhde: Kun joku toimii työnantajan edustajana, tilanne on hiukan sama, kuin jos myyjänä toimiva myy tupakkaa jollekin asiakkaalle kauppiaan käskystä, joka näin ajattelee palvelevansa vain asiakkaiden tarpeita. Jehovan todistaja ei itse polta tupakkaa, mutta ei estä toisia polttamasta väkisin. Jehovan todistaja toimii työnantajan palveluksessa: hän sanoo ja tekee mitä ylempitaho käskee - olematta itse siinnä hengessä mukana. Postinjakajakin jakaa postia kaikille.

Jakautunut huonekunta: Esim. jos vaimo on J:n todistaja ja mies ei, voi vaimo jonkinverran joustaa - omantuntonsa mukaan - ja miellyttää miestä esim. hänen käskyjä ja toiveita totellen. Danielin kirja kertoo kolmesta heprealaisesta (Sadrak, Mesak ja Abednego), menivät kuningas Nebukadnessarin käskyä totellen Duran lakeudelle, jossa oli palvottavaksi pystytetty kuvapatsas. He olivat paikalla, mutta eivät kumartaneet patsasta, eivätkä tehneet palvontatekoa (tämän vastustajat pian kertoivat kuninkaalle, jonka laki määräsi kuolemanrangaistuksen tottelemattomuudesta). Jehova pelasti heidät jopa tulipätsistä.

Kysymys: Ketä sinä olisit totellut (Jumalaa tai maallista hallitsijaa)? Entä jos epäuskoinen puoliso, työnantaja tai valtio vaatisi rikkomaan Jumalaa ja omatuntoa vastaan?

Luottaisitko Jehovaan pelastajana - koetuksessa - kuolemanvaarassa (Joh. 5:24-30)? Jeesus antoi pessah-juhlalle uuden merkityksen ja käski viettämään "Herran ehtoollista", kuolemansa muistoksi. Raamattua selittävä hallintoelin valottaa periaatteita esim. juhlien viettämisestä esim. Kol. 2:16-23 ja Luukas 22:14-20. Pessahin lisäksi muita juhlia ei käsketty viettää. Vietätkö juhlia? Päätä itse! LINKIT - http://www.jehovantodistajat.fi – Vrt. http://www.evl.fi/raamattu/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu