Kun noita muslimimullaheja ja muita aina niin morkataan, niin ajattelin pistää tällaisen (lainauksen) voodookristitystä kiihkosta Afrikanmaalla:
Toimintatavat
Lord's Resistance Army on eräs maailman pahamaineisimpia sissijärjestöjä laajamittaisten ihmisoikeusrikkomustensa takia. Arvioiden mukaan jopa 80 % LRA:n sotilaista on alaikäisiä, kidnapattuja lapsia, jotka on pakottamalla ja aivopesulla värvätty LRA:han. Lasten kaappaminen on LRA:n yleinen toimintatapa, ja monet kaapatuista lapsista joutuvat kidutusten ja raiskausten uhriksi. Huomattava määrä lapsia on paennut kotoaan kaduille välttääkseen siepatuksi tulemisen. UNICEF:in arvion mukaan LRA on siepannut yli 20 000 lasta 19 vuotta jatkuneen sisällissodan aikana. Vankeudessa syntyneiden lasten määrää ei tiedetä. LRA on syyllistynyt myös lukuisiin siviilien joukkomurhiin ja silpomisiin. Ugandan hallitus vei joulukuussa 2003 LRA:n toiminnan kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) käsiteltäväksi ja oikeuskäsittely alkoi elokuussa 2004.
[muokkaa]
Ideologia
LRA:n maagis-uskonnollinen ja johtaja Joseph Kony on julistanut itsensä profeetaksi. Konyn uskonto on lähinnä outo sekoitus kristinuskoa ja afrikkalaista magiaa. LRA julistaa perustavansa toimintansa Raamatun kymmeneen käskyyn, joskin Kony on lisännyt niihin yhdennentoista, joka kieltää polkupyörällä ajamisen (LRA:n taistelijat ovat silponeet pakarat sadoilta pohjoisugandalaisilta jotka on tavattu polkupyörän selästä). LRA:n lapsisotilaille jaetaan erilaisia taikakaluja joiden kerrotaan suojaavan näitä luodeilta ja Konyn kerrotaan konsultoivan säännöllisesti henkiä saadakseen opastusta.
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Lord%27s_Resistance_Army

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.