60 vuoden

yläikäraja presitentiksi pyrkiessä,joten Halonen
on liian vanha,mutta mitä luultavammin toiset ehdokkaat täyttävät minun asettaman ikä vaatimuksen.
12454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

lakia presidentin valinnasta ja säätää presidentin toimikausi vähintään 10 vuoteen.
Säästyisimme kuuden vuoden välein toistuvalta vaali - ja äänestysrumbalta.Ja maksaa ne vaalitkin. Mitä väliä sillä on kuka on presidenttinä, sillä hänellä ei ole juurikaan valtaa ja se mitä on, aiotaan entisestään vähentää. Monia harhauttaa vielä se, että presidentti on presidentti lopun ikäänsä, kun kerran on valittu Tasavallan presidentiksi.
Ikä ei ole este viranhoitoon, kun ei vain ehdi niin huonoon kuntoon kuten Kekkonen aikoinaan.
Tarvitsemme mahdollisimman vähän samanaikaisia presidenttejä.

Äänestä
  • Aloittaja

    nämä nuoremmat ehdokkaat ovat parempi kuntoisia,
    mitä Halonen,mutta eihän siinä mikään muutu,kun
    sama jatkaa vaikka nuorempiakin ja paremmin sille
    paikalle passeleita olisi tarjolla.

    Äänestä

Mitä sinä nyt vekutat; vietin kuukausi sitten kuuskymppisiäni, eikä tullut mieleenikään, että olisin liian vanha johonkin. Fysiikka on mittareiden mukaan kuin sotaväkiläisellä esim. cooperissa meni 3600m eikä tykyttänyt eikä sykyttänyt sen kummemmin, pientä treeniä tietenkin on ylläpidettävä, pyöräiltävä, nosteltava painoja, kuntonyrkkeiltävä. Lisäksi on vältettävä liiallista kaljoitteua ja kessuttelua syötävä terveellisesti eikä auta kenkkuilla isommilleen! 60v. ei ole vielä ikä. eikä mikään; siitä on hyvä alkaa, koska ei tarvitse nollasta lähteä! Halonen ei ole yli-ikäinen!

Henkiset kyvyt ovat jalostuneet ja "matkan varrella" kertyneet tiedon sirut ovat kiteytyneet yleissivistykseksi.

Mieluummin 60 vuotta olisi sopiva presidentin alaikärajaksi; turha on karsiutunut ja oleellinen on jäljellä!

Äänestä
  • kyllä pistit oikein emä...sellaisen. Et ole 6 kymppiä, tai sitten olet mitannut cooperissa matkan väärin...tai kellosi on välillä pysähtynyt???? Ei helvata 3600m, en usko ikinä kuuskymppiseltä. Itse olen karvan alle 5 kymmentä, pelkkä ajatus cooperin testistä hirvittää!!! huhhuh!

    Äänestä

  • ++++????++++ kirjoitti:

    kyllä pistit oikein emä...sellaisen. Et ole 6 kymppiä, tai sitten olet mitannut cooperissa matkan väärin...tai kellosi on välillä pysähtynyt???? Ei helvata 3600m, en usko ikinä kuuskymppiseltä. Itse olen karvan alle 5 kymmentä, pelkkä ajatus cooperin testistä hirvittää!!! huhhuh!

    valehtelen lisää; piti olla n.3000m, joka sekin on parempi kuin riviin astuvalla alokkaalla keskimäärin!

    Äänestä

  • loginomi kirjoitti:

    valehtelen lisää; piti olla n.3000m, joka sekin on parempi kuin riviin astuvalla alokkaalla keskimäärin!

    tuo menee uskottavuuden "rajoille", on niinkuin "siinä ja siinä". Itse olen juossut cooperin viimeksi armeijassa -77. Parinkymmenen pakkasasteen kelissä kajaanissa kasarmialueella. Juostiin mantteli päällä kun oli niin pirun kylmä. en ole nyt aivan varma, mutta muistelen menneen hyvin lähelle tuota maagista 3000metriä!

    Äänestä

  • Aloittaja

    onkaan paremmassa kunnossa Tarja vai Sauli?

    Äänestä

  • henkistä poukkoiluasi paremmin. Vaihdevuosistahan moinen mummeleilla johtuu.

    Äänestä

  • mutta ei j.jussiW-T naamarisa mitään vikaa ole, harvinaisen kauniskasvoinen nuorimieshän hän.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Vanhasta,Heinäluomaa ja Heidi Hautalaa paljon vanhempi,mutta saatan olla heitä viisaampi kun en
    ole lähtenyt tuollaaseen HULLUNMYLLYYN,missä he tällä hetkellä ovat.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    Vanhasta,Heinäluomaa ja Heidi Hautalaa paljon vanhempi,mutta saatan olla heitä viisaampi kun en
    ole lähtenyt tuollaaseen HULLUNMYLLYYN,missä he tällä hetkellä ovat.

    "Onnellisen elämän on elänyt se, joka on huomaamattomasti elänyt".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jj.vaha-tuisku kirjoitti:

yläikäraja presitentiksi pyrkiessä,joten Halonen
on liian vanha,mutta mitä luultavammin toiset ehdokkaat täyttävät minun asettaman ikä vaatimuksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu