Alkuperä

Terve minä olen pohjoiskarjalainen miehen alku aj minulla on edessäni dilemma: olen miettinyt pitkään sukujuuriani geneettiseltä pohjalta. Isovanhempieni, isäni ja hänen sisarusten ulkonäkö on mietittänyt minua pitkään. He eivät näytä "suomalaisilta" jos tällaista nimitystä halutaan käyttää.

Heillä on aika ulkoneva nenä, joka ei näytä peruskandinaaviselta suoralta nenältä, ehkä enemminkin perunalta :-), kasvot ovat laatikkomaiset, hiukset tummahkot, korkeat poskipäät ja silmät pienet...mutta vaaleat eikä ruskeat. Kooltaan lyhytkokoisia, uskallan sanoa, että kaikki miehet ovat alle 180 cm. Tässä tuntomerkkejä näin yleisesti.

Olen miettinyt, että mistä nämä piirteet johtuvat. Mistä isäni suku on tullut. Sukunimi on ihan suomalainen. Olen miettinyt saamelaisten sekoittumista suomalaisiin, mutta myös idästä tulleita siirtolaisia. En ole oikein löytänyt mistään tietoa (tai ole osannut etsiä) Suomeen tulleista siirtolaisista tai saamelaisten sekoittumisesta.

Siispä kysynkin onko jollakin parempaa tietoa luettelemistani aiheista tai onko joku muukin huomannut saman asia suvussaan. Tietääkö joku mistä voisin kysyä asiasta?

Kiitos etukäteen!
15914
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Vai mitä helvettiä yrität meille syöttää??;)

No ei vaan.
Asiaan: kuvailit mielestäni täydellisesti ukrainalaisen. Entisessä ammatissani olin paljon ulkomaalaisten kanssa tekemisissä, heistä suuri osa oli itäeurooppalaisia. Ensin itseni ja myöhemmin kaverienikin hämmästykseksi opin tunnistamaan ukrainalaiset jo kaukaa, siis sellaiset henkilöt, joita en ollut koskaan nähnyt. Minun mielestäni nuo piirteet olivat melko silmiinpistäviä. Nimenomaan lyhyitä ja tanakoita, kasvot vähintään yhtä leveät kuin pitkätkin, pienehköt tihrusilmät ja klyyvari melkoinen pottu! Muistaakseni hyvin suuri osa oli tummia.

Äänestä
  • Minkä ihmeen takia, kun yrität saada ihan oikeasti asiallista tietoa, niin aina joku osaa pelleillä :-( Minä haluan oikeasti kuulla jonkun asiantuntijan mielipidettä. Olen kiinnostunut kuulemaan onko vierasperäisiä sukunimiä vaihdettu suomalaisiin.

    Äänestä

  • Ai niin vielä: isäni on lyhyt, muttei tanakka, oikestaan aika laiha kuten suurin osa sisaruksistaan. Edellinen vastaaja ei lukenut tarkasti.

    Äänestä

  • ... mitä paskantamisesta netin kautta. Opettele käyttämään vessaa! Luultavasti et ole nähyt ensimmäistäkään ukrainalaista. Minä olen ainakin äitini ja äidin puoleisen suvun aika paljon muitakin.

    Ukrainasta löytyy naamaa, keskikehoa, persettä jne., aina varpaankynsiin asti, joka lähtöön. Niinkuin Suomestskin. Tietysti monipuolisemmin, kun asukkaita on yli kymmenen kertaa enemmän kuin Suomessa. Yritä nyt ensin tunnistaa oma peilikuvasi.

    Kuka syöttää ja mitä? Kysyjä on vilpitön minun mielestäni.

    Äänestä

  • Kalle Pekkavits kirjoitti:

    ... mitä paskantamisesta netin kautta. Opettele käyttämään vessaa! Luultavasti et ole nähyt ensimmäistäkään ukrainalaista. Minä olen ainakin äitini ja äidin puoleisen suvun aika paljon muitakin.

    Pyydän kaikilta anteeksi, että kysyin yleensäkin jotain. Pitää mennä etsimään tietoa kirjastosta, koska näköjään kaiken maailman teinit täällä näyttävät "tietojaan" vitun idiootit.

    kyllä tietää ukrainan ja ukrainalaiset!!

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Nikita_Hruštšov

    Äänestä

  • carelian kirjoitti:

    Ai niin vielä: isäni on lyhyt, muttei tanakka, oikestaan aika laiha kuten suurin osa sisaruksistaan. Edellinen vastaaja ei lukenut tarkasti.

    Ei tarvitse mennä Ukrainaan asti. Luultavasti sinun ja monen muun suku on maan perusväestöä. Ongelma on, että kansallisromantiikka vaati ja laati koristellun kuvan vasta löydetystä suomalaisuudesta. Monet sen muotoilleesta olivat itse ruotsalaisia lönruutteja.

    Osalla meistä on todella "lappalaisia" geenejä, etenkin juuri Pohjois-Savossa ja Kainuussa, mikä ei tarkoita, että olisimme nykysaamelaisia tai lainkaan saamelaisia, koska entiset käsitteet ja työkalut tähän asiaan ovat yhteensopimattomia, vanhan hourailun läpitunkemia.

    Kaikkia "lappalaisia" ei suinkaan karkoitettu. Heille on vaan opetettu, että he ovat jaloa suomalaiskansaa, ja niin he totta vie ovatkin.

    Äänestä

  • carelian kirjoitti:

    Pyydän kaikilta anteeksi, että kysyin yleensäkin jotain. Pitää mennä etsimään tietoa kirjastosta, koska näköjään kaiken maailman teinit täällä näyttävät "tietojaan" vitun idiootit.

    Hyvis ajatus, mutta vanhoissa kirjoissa on paljon hp-merkkistä tietoa. Uusiakin kirjoja onneksi on.

    Kun toisessa kohdassa sanoin jotakin suomalaisten ja saamelaisten yhteisestä historiasta, kerron tässä kahdesta nuorehkon kielentukijan kirjoituksesta: Aikio & Aikio: Heimovaelluksista jatkuvuuteen.

    Äänestä

  • Horisko kirjoitti:

    Ei tarvitse mennä Ukrainaan asti. Luultavasti sinun ja monen muun suku on maan perusväestöä. Ongelma on, että kansallisromantiikka vaati ja laati koristellun kuvan vasta löydetystä suomalaisuudesta. Monet sen muotoilleesta olivat itse ruotsalaisia lönruutteja.

    Osalla meistä on todella "lappalaisia" geenejä, etenkin juuri Pohjois-Savossa ja Kainuussa, mikä ei tarkoita, että olisimme nykysaamelaisia tai lainkaan saamelaisia, koska entiset käsitteet ja työkalut tähän asiaan ovat yhteensopimattomia, vanhan hourailun läpitunkemia.

    Kaikkia "lappalaisia" ei suinkaan karkoitettu. Heille on vaan opetettu, että he ovat jaloa suomalaiskansaa, ja niin he totta vie ovatkin.

    "jalo suomalaiskansa".

    Äänestä

  • Please!! kirjoitti:

    "jalo suomalaiskansa".

    Minä, ja luultavasti myös Sinä. Pieniä, tummia, pitkiä pulleita, lyhyt- ja pitempijalkaisia, päivettyviä ja vaaleita, esivanhemmat tuolta ja tuolta, jotkut myös tuolta. Hyviä tyyppejä, paljon erilaisia geenejä. Onnittelut!

    Äänestä

  • Horisko kirjoitti:

    Minä, ja luultavasti myös Sinä. Pieniä, tummia, pitkiä pulleita, lyhyt- ja pitempijalkaisia, päivettyviä ja vaaleita, esivanhemmat tuolta ja tuolta, jotkut myös tuolta. Hyviä tyyppejä, paljon erilaisia geenejä. Onnittelut!

    Aluksi pelästyin, että yrität tarkoittaa tuolla jotain herrakansaa! Määritelmäsi pelasti päiväni!

    Äänestä

Okei, esitetäämpä vastakysymys ...

Miltä sinun mielestä Suomalaisten pitäisi näyttää.

Hyvä esimerkki on Islanti, saari asutettiin 900 luvulla noin 70 hengen seurueen toimesta jotka olivat vielä samaa sukua.
Kumminkin nyt siellä on ihan samanlainen kirjo kuin muissakin pohjoismaissa niin ihmisten pituuden, painon ja ruumiinrakenteen vaihteluissa.

Ominaisuudet varmasti periytyy, mutta kannamme mukanamme myös niitä "peittyviä" ominaisuuksia, eikä ihmisellä ole taipumusta degeneroitua samaan muottiin ...

Äänestä
  • ovat myös etniseltä taustaltaan pieneksi osaksi kelttejä Brittein saarilta. Näin ollen voidaan sanoa, että Islanti on tässä mielessä heterogeenisempi lähtökohdiltaan kuin vaikkapa Norja. Tuohon tyypilliseen suomalaiseen sanoisin, että tässä asiassa voi toki aina kiistää ja esittää täysin aiheellisen vasta-argumentin tyypillisestä suomalaisesta tai islantilaisesta tai mistä tahansa.
    Mutta otetaan nyt avuksi vaikka jonkinlainen tilastollinen jakauma ja siihen liittyvät mielikuvat. Toki suomalainen, jolla on ruskeat silmät ja tummahkot hiukset(jopa mustat) edustaa piirteineen vähemmistöä. Ei se hänestä sen "vähemmän" suomalaista tee, mutta toki arkipuheessa voidaan sanoa, että hän ei ole oikein tyypillinen suomalainen. Siis siksi, koska on vähemmistönä. Onhan vaikka Italiassakin sinisilmäisiä ja vaaleatukkaisia, mutta yhtä lailla heistä sanotaan, että he eivät oikein näytä tyypillisiltä italialaisilta ja omaavat luultavasti pohjoisempaa geeniperimää. Eihän toki täysin etnisesti homogeenista maata ole tässä maailmassa olemassakaan.

    Äänestä

  • Pro-Staff kirjoitti:

    ovat myös etniseltä taustaltaan pieneksi osaksi kelttejä Brittein saarilta. Näin ollen voidaan sanoa, että Islanti on tässä mielessä heterogeenisempi lähtökohdiltaan kuin vaikkapa Norja. Tuohon tyypilliseen suomalaiseen sanoisin, että tässä asiassa voi toki aina kiistää ja esittää täysin aiheellisen vasta-argumentin tyypillisestä suomalaisesta tai islantilaisesta tai mistä tahansa.
    Mutta otetaan nyt avuksi vaikka jonkinlainen tilastollinen jakauma ja siihen liittyvät mielikuvat. Toki suomalainen, jolla on ruskeat silmät ja tummahkot hiukset(jopa mustat) edustaa piirteineen vähemmistöä. Ei se hänestä sen "vähemmän" suomalaista tee, mutta toki arkipuheessa voidaan sanoa, että hän ei ole oikein tyypillinen suomalainen. Siis siksi, koska on vähemmistönä. Onhan vaikka Italiassakin sinisilmäisiä ja vaaleatukkaisia, mutta yhtä lailla heistä sanotaan, että he eivät oikein näytä tyypillisiltä italialaisilta ja omaavat luultavasti pohjoisempaa geeniperimää. Eihän toki täysin etnisesti homogeenista maata ole tässä maailmassa olemassakaan.

    Kiitoksia nyt kaikille järkeville vastaajille, vaikka edelleen tietenkin on alkuperä hieman hämärän peitossa. Voisko sen jotenkin geneettisellä tutkimuksella? Olisin vielä kiinnostunut onko saamenkielisiä sukunimi vaihdettu suomalaisiin?

    Kyllä olen hyvin selvillä siitä että sekoittumisia on tapahtunut niin Euroopassa kuin täällä Suomessa.

    ainakaan millään geneettisellä tutkimuksella. Teoriassa sellainen saattaisi olla mahdollista, jos tutkittaisiin koko sukusi piirteitä ja pyrittäisiin sitten vertaamaan niitä johonkin oletettuun vastaryhmään, mutta tämä toki pelkkänä spekulointina. Paras tapa selvittää sukujuuria on perinteinen sukututkimuksen keino. Mutta sitäkään kautta ei välttämättä löydy mitään viitteitä ulkomaalaiseen sukujuureen, sillä Suomessakin on liikkunnut monenlaista geeniperimää kautta historian. Koska ruskeat silmät ja tummat hiukset ovat dominoivia ominaisuuksia ihmisessä, niin muutamakin "tummempi" esi-isä riittää periaatteessa siihen, että sinä näytät "epäsuomalaiselta". Mutta tämä genetiikasta. Väärä foorumi pitkille kirjoituksille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

carelian kirjoitti:

Terve minä olen pohjoiskarjalainen miehen alku aj minulla on edessäni dilemma: olen miettinyt pitkään sukujuuriani geneettiseltä pohjalta. Isovanhempieni, isäni ja hänen sisarusten ulkonäkö on mietittänyt minua pitkään. He eivät näytä "suomalaisilta" jos tällaista nimitystä halutaan käyttää.

Heillä on aika ulkoneva nenä, joka ei näytä peruskandinaaviselta suoralta nenältä, ehkä enemminkin perunalta :-), kasvot ovat laatikkomaiset, hiukset tummahkot, korkeat poskipäät ja silmät pienet...mutta vaaleat eikä ruskeat. Kooltaan lyhytkokoisia, uskallan sanoa, että kaikki miehet ovat alle 180 cm. Tässä tuntomerkkejä näin yleisesti.

Olen miettinyt, että mistä nämä piirteet johtuvat. Mistä isäni suku on tullut. Sukunimi on ihan suomalainen. Olen miettinyt saamelaisten sekoittumista suomalaisiin, mutta myös idästä tulleita siirtolaisia. En ole oikein löytänyt mistään tietoa (tai ole osannut etsiä) Suomeen tulleista siirtolaisista tai saamelaisten sekoittumisesta.

Siispä kysynkin onko jollakin parempaa tietoa luettelemistani aiheista tai onko joku muukin huomannut saman asia suvussaan. Tietääkö joku mistä voisin kysyä asiasta?

Kiitos etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu