Valitettavasti on todettava, että meitä ortodoksisia kristittyjä ainakin suomessa, vaivaa kahtia jakoisuus.
Vallassa olevat, valtaa tiukasti käsissään pitävät teologiset opinnot loppuun suorittaneet maisterit ja tohtorit, apunaan muut akateemiset tukijoukot, ovat varastaneet itselleen tämän aasilla Jerusalemiin ratsastaneen, köyhien parissa viihtyneen Kristuksen kalastajille ja muille "yksinkeraisille" ihmisille kertoman salaisuuden.
Miten tämä kaikki näkyy seurakunnallisessa toiminnassa suomessa?
En puhu suulla suuremmalla vuosista 1980- luvun alkuun saakka. Mitä sen jälkeen?
On ollut havaittavassa selvä ajallinen muutos ort. kirkon kehityksessä. Papisto on nuorentunut, tullut entistä teologisemmaksi, itsevarmemmaksi, omaksunut Jumalan aseman maanpäällä, alkanut kuvitella itsestään aivan mahdottomia. Tämä pappeudellinen Jumaluus on saanut mukaansa omat opetuslapsensa, joiden kanssa seurakuntia on johdettu ja hallittu.
Toinen ryhmä, ne taantumukselliset seurakuntalaiset (olleet kenties etnisiä ortodokseja ties kuinka kauan) ovat pudonneet kärryiltä, alkavat voida pahoin, vieraantuvat kirkosta. Tietävät kuitenkin, ettei Jumala heitä hylkää, vaikkakin paikallinen "kaappari" hierarkia niin tekee. He jaksavat odottaa, niin kuin ovat vuosisatojen kuluessa joutuneet odottamaan; aikansa kutakin.
On peräti huvittavaa seurata sitä, kuinka kulloisenkin "kaappari" hierarkian mukaan liittyy pieni joukko ns. "yksinkertaisia" seurakuntalaisia, jotka menevät ummessa silmin mihin tahansa kuoppaan, johon saattajat heitä johdattavat, pitävät "johtajiaan" Jumalina.
Tätä kahtiajakoisuutta: Tärkeät/vähemmän tärkeät kuvastaa erinomaisesti suhtautuminen seurakunnan eri työntekijäryhmiin.
1) Teologisen loppututkinnon suorittanut, virkaan asetettu seurakunnan työntekijä:
Pidetään juhla Jumalanpalvelus koko seurakunnalle, jota juhlistaa joku piispoistamme, joka samalla siunaa ko. henkilön virkaansa. Lauletaan "monia armorikkaita vuosia". Jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnutaan luonnollisesti juhla-aterialle, jossa seurakunnan luottamusmiehet/-naiset toivottavat hänet tervetulleeksi ja lupaavat antaa kaiken tukensa.
2. Seurakunnan siivooja. Häntä juuri kukaan ei tervehdi kirkkoon saapuessaan, vähiten pappi. Juuri kun hänellä olisi tullut 30 palvelusvuotta täyteen seurakunnassa, hän saakin postitse kirjeen, jossa kerrotaan irtisanomisesta taloudellisista syistä. Jäi laulamatta "monia vuosia".
Vallassa olevat, valtaa tiukasti käsissään pitävät teologiset opinnot loppuun suorittaneet maisterit ja tohtorit, apunaan muut akateemiset tukijoukot, ovat varastaneet itselleen tämän aasilla Jerusalemiin ratsastaneen, köyhien parissa viihtyneen Kristuksen kalastajille ja muille "yksinkeraisille" ihmisille kertoman salaisuuden.
Miten tämä kaikki näkyy seurakunnallisessa toiminnassa suomessa?
En puhu suulla suuremmalla vuosista 1980- luvun alkuun saakka. Mitä sen jälkeen?
On ollut havaittavassa selvä ajallinen muutos ort. kirkon kehityksessä. Papisto on nuorentunut, tullut entistä teologisemmaksi, itsevarmemmaksi, omaksunut Jumalan aseman maanpäällä, alkanut kuvitella itsestään aivan mahdottomia. Tämä pappeudellinen Jumaluus on saanut mukaansa omat opetuslapsensa, joiden kanssa seurakuntia on johdettu ja hallittu.
Toinen ryhmä, ne taantumukselliset seurakuntalaiset (olleet kenties etnisiä ortodokseja ties kuinka kauan) ovat pudonneet kärryiltä, alkavat voida pahoin, vieraantuvat kirkosta. Tietävät kuitenkin, ettei Jumala heitä hylkää, vaikkakin paikallinen "kaappari" hierarkia niin tekee. He jaksavat odottaa, niin kuin ovat vuosisatojen kuluessa joutuneet odottamaan; aikansa kutakin.
On peräti huvittavaa seurata sitä, kuinka kulloisenkin "kaappari" hierarkian mukaan liittyy pieni joukko ns. "yksinkertaisia" seurakuntalaisia, jotka menevät ummessa silmin mihin tahansa kuoppaan, johon saattajat heitä johdattavat, pitävät "johtajiaan" Jumalina.
Tätä kahtiajakoisuutta: Tärkeät/vähemmän tärkeät kuvastaa erinomaisesti suhtautuminen seurakunnan eri työntekijäryhmiin.
1) Teologisen loppututkinnon suorittanut, virkaan asetettu seurakunnan työntekijä:
Pidetään juhla Jumalanpalvelus koko seurakunnalle, jota juhlistaa joku piispoistamme, joka samalla siunaa ko. henkilön virkaansa. Lauletaan "monia armorikkaita vuosia". Jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnutaan luonnollisesti juhla-aterialle, jossa seurakunnan luottamusmiehet/-naiset toivottavat hänet tervetulleeksi ja lupaavat antaa kaiken tukensa.
2. Seurakunnan siivooja. Häntä juuri kukaan ei tervehdi kirkkoon saapuessaan, vähiten pappi. Juuri kun hänellä olisi tullut 30 palvelusvuotta täyteen seurakunnassa, hän saakin postitse kirjeen, jossa kerrotaan irtisanomisesta taloudellisista syistä. Jäi laulamatta "monia vuosia".
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mutta eihän ortodoksisilla seurakunnilla ole ikinä ollut varaa mitään siivoojia palkata.
Kommenttina vain, ettei kirkoilla ole erikseen siivoojia, vaan siivouksesta huolehtii ueimmiten vahtimestari. Tekee tekstistäsi hieman epäuskottavan. Mahdatkohan olla edes seurakuntalainen ...
Ja millähän perusteella pappi ei muka hyödy akateemisesta koulutuksesta? Täytyyhän hänen tietää, mitä opettaa.
Ehkäpä kyseessä on joku, jonka mielestä tarkoitus pyhittää keinot? Jostain kumman syystä uskonnollistenkin ihmisten joukossa on paljon sellaisia, jotka turvautuvat epärehellisiin keinoihin saadakseen taivuteltua muita omien mielipiteidensä kannattajiksi.
"Ei kirkoilla ole siivoojia"
Kuka on kirjoittanut kirkon siivoamisesta?
Lainaus ketjun avaajan tekstistä, joka on kyllä aika epäuskottavaa ja panee epäilemään.
"2. Seurakunnan siivooja. Häntä juuri kukaan ei tervehdi kirkkoon saapuessaan, vähiten pappi. Juuri kun hänellä olisi tullut 30 palvelusvuotta täyteen seurakunnassa, hän saakin postitse kirjeen, jossa kerrotaan irtisanomisesta taloudellisista syistä. Jäi laulamatta "monia vuosia"."
kirkon siivoajista.
Mitä muuta siivottavaa seurakunnalla yleensä on kuin kirkko?
Sydän? Ajatusmaailma?
kysessä EI OLE kirkon siivous. Täällä taitaa olla koko joukko hyvin koulutettuja, parempi osaisia liikkeellä kysymyksineen, jotka eivät tiedä tämän taivaallista siivojien toimenkuvista.
mielipiteisiisi.
kasassa alkupereäisen ajatuksen valossa, vaikka vaihdattekin ammattinimikeen, siivooja tilalle kiinteistönhoitaja tai vaikkapa kirkon vahtimestari. Kokonaisuus ei kärsi siitä tippaakaan, loppuupahan jatkuva kysely "kirkon siivoamisesta".
En ole tässä asiassa asiantuntija, mutta olen hamassa menneisyydessä kokenut(omasta mielestäni) epäoikeudenmukaisen irtisanomisen en tosin kirkon piirissä. Sairastuin sen seurauksena paniikkihäiriöön joka on voitettu jo ajat sitten. Kokemus oli rankka ja opettavainen.
Meidät ihmiset on karsinoitu nyky-yhteiskunnassa ja niin on tehty aina. Akateemisuus on nykymaailmassa mittari, jolla ihmisen arvoa ainakin joissakin piireissä mitataan. Tavallinen työssäkäyvä väki on yksi luokka ja syrjäytyneet/työttömät oma luokkansa.
(onhan tosin porvarien pressa ehdokas nykyään työväen presidentti).
Raha on yleensä aina irtisanomisten syy ja varmasti niistä seuraa mielipahaa ja katkeruutta. Kaikki tunteet on silloin sallittu ja pitää käydä läpi, mutta katkeruudella ei pidä antaa valtaa. Kaikilla myös epämiellyttävillä asioilla on yleensä siunausta tuova puoli, jonka tajuaa vasta myöhemmin.
Seurakunnan hierarkia on varmaan osittain kuvaamaasi ja kuppikuntia jos jonkinlaisia. "Toisen nälkä on toisen leipä". sanotiin ennen. Muutosta on turha odottaa toisilta, korjaamalla omaa suhtautumista ja ajattelua jaksaa puurtaa paremmin. Siunattua paaston aikaa sinulle.
"Siunattua paaston aikaa sinulle."
itsellesi.