milloin vl-liikkeen johtajat keskustelevat

Milloinkahan vl-liikkeen johtajat alkavat keskustella ja ottaa julkisesti kantaa lasten kaikenlaiseen hyväksikäyttöön, henkiseen väkivaltaan, laaja-alaiseksi ihmiseksi kasvun estämiseen.
Mutta ennenkaikkea: Koska he alkavat keskustella ja käsitellä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä!
Insesti ei voi olla oikein, eikä sitä voi saada iltarukouksessa anteeksi.
Lapsen mahdollisuudet onneen tuhoutuvat loppuelämäksi. Monet kävelevät junan alle tai joutuvat mielisairaalaan.

Ongelma ei ole varmaan pelkästään vl:en.
327166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

...raflaavan kuulosta, niin muokkaisin tämän lauseen eri muotoon:

"Ongelma ei ole varmaan pelkästään vl:en."

---> VL:säkin voi esiintyä tällaisia ongelmia.

Äänestä

Milloinkahan itse rupeaisit ottamaan asioista selvää, ennen kuin rupeat niistä tänne huutelemaan ja vieläpä "totuuksina"

Äänestä
  • Mistähän sinun "tietosi" ovat peräisin?

    Ongelmahan on yleensä se että insesti tapahtuu nimenomaan sisarusten välillä. Kuinkahan monta pientä helvettiä on vanhoillislestadiolaisten lasten sydämissä? Liekö edes sadoissa voi olla jopa tuhansissa laskettava. Vasta nyt alkavat kuplat puheta. Pitäisi jokaisen uhrin nyt viimeistään tänään ottaa nämä puheeksi!!!

    Äänestä

  • Akavitix kirjoitti:

    Mistähän sinun "tietosi" ovat peräisin?

    Minä kasvoin vl-perheessä, vaikka emme mitään vl-kasvatusta juuri saaneetkaan. Ilmeisesti vanhemmat luulivat,että vl-opit itsestään juurtuvat päähän.
    Meidän perheessä vl-kulissien takana oli todella häiriintynyt perhe. Minua käytti seksuaalisesti hyväkseen minua n. 5 vuotta vanhempi isoveljeni, serkkuni ja hänen ystävänsä yrittivät raiskata minut lapsena. Nämä kokemukset ovat vääristäneet koko elämäni.
    En koskaan voinut kotona niistä kertoa. Minä kuitenkin yritin olla vl-uskossa, roikuin siinä 35-vuotiaaksi asti. Tunsin koko ajan itseni jotenkin huonommaksi kuin muut, en koskaan pitänyt itseäni tarpeeksi hyvänä kenellekään vl-pojalle. Muutenkin kaikki oli niin ristiriitaista, ei kaikki tietenkään johtunut vl-uskosta. Mutta esim. ystävilleni en koskaan voinut lapsuudestani rehellisesti kertoa. Insesti oli vielä vaiettu asia koko yhteiskunnassa saati vl-piireissä. Kannoin häpeäni yksin.
    Vasta lähdettyäni vl-uskosta uskalsin hakea apua
    traumoihini. Se on ollut pitkä tie, mutta kannattanut kulkea.

    Äänestä

  • ent.vl kirjoitti:

    yleensä syyllistää itsensä ja häpeää itseään. Joutuu kärsimään suunnattomasti, jopa lopun elämänsä ajan jokun toisen ihmisen pahuudesta.

    Eivätkö nämä hyväksikäyttäjät tajua jostain syytä että se on väärin? Luulisi ainakin uskovaisen ymmärtävän kun Raamattu on oppien taustalla. Kun ihminen ei voi tällaiseen syntiin edes vahingossa sortua, kun se on kokonaan kiellettyjen listalla, Jumalan itsensä kieltämä.

    Onneksi olet toipumaanpäin kovista kokemuksistasi.

    Äänestä

  • Akavitix kirjoitti:

    Mistähän sinun "tietosi" ovat peräisin?

    Ongelmahan on yleensä se että insesti tapahtuu nimenomaan sisarusten välillä. Kuinkahan monta pientä helvettiä on vanhoillislestadiolaisten lasten sydämissä? Liekö edes sadoissa voi olla jopa tuhansissa laskettava. Vasta nyt alkavat kuplat puheta. Pitäisi jokaisen uhrin nyt viimeistään tänään ottaa nämä puheeksi!!!

    Mutta jouduin isäpuoleni hyväksikäytetyksi 10 vuotiaasta. Tappouhkaus oli niskassa jos olisin puhunut kenellekkään. Nyt vasta vuosikymmenien jälkeen olen ymmärtänyt apua hakea.
    En usko että nykyisin on vl-yhteisössä sellaista, koska terveydenhoitoja neuvola ym terveydenhuolto toiminta on nyt parempaa kuin siihen aikaan kun itse olin nuori.
    Jos tälläistä uhkaa on olemassa, siihen puututaan hyvin herkästi, koska lapsista näkyy jos hyväksi käyttöä tapahtuu. Silloin joutuu se vanhemmista lähtemään joka on sellaiseen syyllistynyt.

    Äänestä

  • ent.vl kirjoitti:

    Minä kasvoin vl-perheessä, vaikka emme mitään vl-kasvatusta juuri saaneetkaan. Ilmeisesti vanhemmat luulivat,että vl-opit itsestään juurtuvat päähän.
    Meidän perheessä vl-kulissien takana oli todella häiriintynyt perhe. Minua käytti seksuaalisesti hyväkseen minua n. 5 vuotta vanhempi isoveljeni, serkkuni ja hänen ystävänsä yrittivät raiskata minut lapsena. Nämä kokemukset ovat vääristäneet koko elämäni.
    En koskaan voinut kotona niistä kertoa. Minä kuitenkin yritin olla vl-uskossa, roikuin siinä 35-vuotiaaksi asti. Tunsin koko ajan itseni jotenkin huonommaksi kuin muut, en koskaan pitänyt itseäni tarpeeksi hyvänä kenellekään vl-pojalle. Muutenkin kaikki oli niin ristiriitaista, ei kaikki tietenkään johtunut vl-uskosta. Mutta esim. ystävilleni en koskaan voinut lapsuudestani rehellisesti kertoa. Insesti oli vielä vaiettu asia koko yhteiskunnassa saati vl-piireissä. Kannoin häpeäni yksin.
    Vasta lähdettyäni vl-uskosta uskalsin hakea apua
    traumoihini. Se on ollut pitkä tie, mutta kannattanut kulkea.

    Voi, että tuli mieleen eräs läheinen, joka kokenut samankaltaisia asioita. Olisitko kiinostunut kirjoittmaan sähköpostin kautta?

    Äänestä

yksi suurimmista tabuista sisäänlämpiävässä vl- liikkeessä ja heidän politiikkansa mukaan maton alle lakaisu on paras puolustautumiskeino.

Äänestä
  • Pitää nimenomaan rohkaista niitä ihmisiä esiin jotka ovat kokeneet tällaisen kohtalon.

    Tämä voi olla lastenkin keskellä suuri vaiettu salaisuus, niin etteivät vanhemmat ole tulleet koskaan tietoisiksikaan, mitä heidän murkkuikäiset lapsensa puuhastelevat.

    Äänestä

  • Akvavitixi kirjoitti:

    Pitää nimenomaan rohkaista niitä ihmisiä esiin jotka ovat kokeneet tällaisen kohtalon.

    Tämä voi olla lastenkin keskellä suuri vaiettu salaisuus, niin etteivät vanhemmat ole tulleet koskaan tietoisiksikaan, mitä heidän murkkuikäiset lapsensa puuhastelevat.

    hei Akvavitix
    voi olla tosiaan näinkin, että lasten kesken tapahtuu insestiä. Mutta tapaus joka sai minut kirjoittamaan, oli isä joka käytti kahta tytärtään seksuaalisesti.

    Ja kuulin järkyttävästä tapauksesta, siitä on jo enemmän aikaa... sisarukset kävelivät käsi kädessä junaraiteella ja lopulta tuli juna ja ajoi päälle.

    Entä suurperheen äiti, joka ajaa metsätielle, jättää auton siihen ja kävelee korpeen kuolemaan hiljaisesti.

    tuuletusta ja ilmapiirin puhdistusta kaipaa varmaan jokainen sisäänlämpiävä poppoo.

    Luulisi että rakkaus ulottuisi äitien ja lasten hyvänä pitämiseen enemmässäkin määrin!

    Äänestä

  • Insestiä tapahtuu valitettavasti tänä päivänäkin, mutta tekijät ovat kyllä muita kuin vl-iä. Tämä sairas yhteiskunta saastaisine seksuaaliviihteineen lisää lasten hyväksi käyttöä, ja yleensä niitä tehdään alkoholin vaikutuksen alaisena. Jopa naisetkin syyllistyvät käyttämään omia lapsiaan seksuaalisesti hyväkseen.

    Tämä maailman aika on paha,ja vielä pahemmaksi on menossa, jatkuvasti on uutisissa lastenhyväksikäyttäjistä.
    Uskon että yleensä uskonnollisissa perheyhteisössä ei tällaista saastaa ole niin paljon kuin ihan julkijumalattomien keskuudessa, alkoholi ja huumeperheissä.

    Suomessa se on vielä pientä, mitä tuolla "suuressa maailmassa" Lapsiin kohdistuva seksuaalinen häirintä ja hyväksikäytöt ovat kauhisttavasti lisääntyneet. Todellisuus on tarua kauheampaa.

    Äänestä

on voimakkaasti rajoitettu, esiintyy insestiä keskimääräistä enemmän. Sinällään asiayhteys on ihan luonnollinen, joskaan ei ymmärrettävä tai hyväksyttävä.

Äänestä
  • Tuollaiset "kaikissa on sitä ja tätä pläp pläp", ne ovat pelkkiä asiapohjaa vailla olevia tunneviestejä. Asia on vakava, eikä mikään spekuloimisen aihe.

    Äänestä

  • Akvavitixi kirjoitti:

    Tuollaiset "kaikissa on sitä ja tätä pläp pläp", ne ovat pelkkiä asiapohjaa vailla olevia tunneviestejä. Asia on vakava, eikä mikään spekuloimisen aihe.

    Asiaa on laajasti tutkittu, ei se ole minun ajatuksistani kotoisin.

    Insesti oli varsin yleistä vielä vajaa 100 v sitten Suomen korpiseuduilla. Miksikö? Siksi, että asutusta oli harvassa, kanssakäymistä perheiden välillä olosuhteiden johdosta vähän. Lapsia tuli paljon, koska ehkäisystä ei juuri tiedetty mitään.

    Oli aika tavanomaista, että kun lapsia alkoi olla pitkälti toista kymmentä, niin vanhin tytöistä alkoi näyttää aika lailla paremmalta kuin äitinsä. Eikä äitikään tuossa vaiheessa enää ollut innostunut petipuuhista: oli hiljaa tyytyväinen, kun pääsi mokomasta rasituksesta.

    Lapsen "arvo", varsinkin tyttölapsen, oli varsin vähäinen, koska lukumäärää oli.

    Elämä oli kaiken kaikkiaan niin rankkaa, että moraalikäsitykset olivat vallan toiset kuin nykyisin.

    Pelkästään se, että avioero on tehty käytännössä mahdottomaksi, altistaa insestiin. Lisänä: suuri lapsimäärä, seksin rajoitukset, miehen/isän auktoriteettiasema perheessä,itsetyydytyksen kieltäminen.

    Sivullisesta tuntuu, että avioero tai ehkäisy on paljon insestiä suurempi synti. Johtunee kai siitä että virallisesti vl- liikkeen parissa ei insestiä ole ja sillä siisti.

    Äänestä

  • En ketään enkä mitään. kirjoitti:

    Kaikissa yhteisöissä, joissa
    Kirjoittanut: seksuaalisuuden ilmaisemista 15.11.2005 klo 09.44

    ...on voimakkaasti rajoitettu, esiintyy insestiä keskimääräistä enemmän.

    Kun et tiedä, niin lälä silloin väitä tuollaisia, että "kaikissa pläp pläp...."

    Äänestä

  • En ketään enkä mitään. kirjoitti:

    Asiaa on laajasti tutkittu, ei se ole minun ajatuksistani kotoisin.

    Insesti oli varsin yleistä vielä vajaa 100 v sitten Suomen korpiseuduilla. Miksikö? Siksi, että asutusta oli harvassa, kanssakäymistä perheiden välillä olosuhteiden johdosta vähän. Lapsia tuli paljon, koska ehkäisystä ei juuri tiedetty mitään.

    Oli aika tavanomaista, että kun lapsia alkoi olla pitkälti toista kymmentä, niin vanhin tytöistä alkoi näyttää aika lailla paremmalta kuin äitinsä. Eikä äitikään tuossa vaiheessa enää ollut innostunut petipuuhista: oli hiljaa tyytyväinen, kun pääsi mokomasta rasituksesta.

    Lapsen "arvo", varsinkin tyttölapsen, oli varsin vähäinen, koska lukumäärää oli.

    Elämä oli kaiken kaikkiaan niin rankkaa, että moraalikäsitykset olivat vallan toiset kuin nykyisin.

    Pelkästään se, että avioero on tehty käytännössä mahdottomaksi, altistaa insestiin. Lisänä: suuri lapsimäärä, seksin rajoitukset, miehen/isän auktoriteettiasema perheessä,itsetyydytyksen kieltäminen.

    Sivullisesta tuntuu, että avioero tai ehkäisy on paljon insestiä suurempi synti. Johtunee kai siitä että virallisesti vl- liikkeen parissa ei insestiä ole ja sillä siisti.

    Insesti on inhottava synti, sen varmasti suurin osa vl:istäkin myöntää. Kirjoituksessasi pistää silti silmään kohta, jossa väität itsetyydytyksen kieltämisen altistavan insestiin. Kyllä kai vl:t ovat kieltäneet insestinkin? Miksi vl rikkoisi vain inestikieltoa muttei itsetyydytyskieltoa?

    Äänestä

  • Toffel kirjoitti:

    varmasti myös vl tajuaa että inesti on oikea synti ja paha synti josta joutuu vastamaan Jumalalle. Siinä käytetään lähinmäistä törkästi hyväksi sekä alistetaan viaton lapsi. Raamatun kallein opetus miten lähinmäisiä tulee kohdella rikkoutuu monin kertaisesti insestissä.

    Itsetyydytys ei taas satuta lähinmäisiä mitenkään, joten ennemmin sitten itsetyydytys kuin viattoman lapsen hyväksikäyttö.

    Äänestä

Ja mielestäni kenttäväelle pitäisi kertoa onko tv kiellettyjen tavaroiden listalla vai ei. Mielestäni tv on oikein käytettynä täysin turvallnen

Äänestä
  • pyyhkiä pölyt telkkarista aina silloin tällöin, ei pääse räjähtämään. Jos lähdet kotoa pois pitemmäksi aikaa, piuha irti seinästä. Ja kannattaa tarkistella myös, etteivät penskat pääse nakertamaan johtoja rikki.Jos sitten kuitenkin syttyy tuleen kaikista varotoimista huolimatta, EI VETTÄ vaan esim. matolla sammutus ja sähköt poikki pääkytkimestä. Näin.

    Äänestä

  • siinähän ei astu kenenkään isokenkäisen varpaille.

    Mitäs insestistä, lapsiahan teillä riittää.

    Äänestä

Insesti on synti syntien joukossa ja mielestäni synti tuomitaan kyllä vl-liikkeessä. Parannuksen saarnaaminen on mielestäni parhaiten esillä juuri vl-liikkeessä.

Äänestä
  • sen lisäksi vielä sellainen teko joka on AINA ilmoitettava viranomaisille jos sellaista huomaa tapahtuneen. Pahuuden teot on saatava loppuumaan missä kärsijöinä ovat viattomat lapset. Jos ei ilmoita silloin hilajisesti hyväksyy insestin.

    Äänestä

  • joukossa.
    Puistattaa, televisio on syntiä ja insesti on syntiä. Kaikki synnit pienetkin, siis ovat samanarvoisia?
    Voi herran pieksut, sinä joka tämän kirjoitit olet todella paatunut.
    Joku niljakas pedofiili lapsen kimpussa, se annetaan anteeksi samalta viivalta kuin hiusten värjääminen.
    Toivottavasti käsitin väärin

    Äänestä

  • syntien kirjoitti:

    joukossa.

    voi olla edes vl-uskovaisen mielestä semmonen synti muiden joukossa. Eikö Raamatussakin sanota, se joka yhdenkin heistä viettelee on parempi että myllynkivi kaulaan ripustetaan. Lapsi on aina viaton siihen asti kunnes itse tiedostaa oikean ja väärän. Lapsi kun joutuu insestin uhriksi hän ei vielä tiedä mistään mitään, aikuinen joka lapsenhyväksikäyttöön alkaa taas tiedostaa tämän vääräksi.

    Äänestä

  • synti ei kirjoitti:

    Kirjoitit niin että jopa minä sen tajusin.
    Olen myös lukenut tuon raamatunpaikan.
    Sain aikaisemmin toisenlaisen käsityksen.

    Äänestä

  • *repekka kirjoitti:

    Kirjoitit niin että jopa minä sen tajusin.
    Olen myös lukenut tuon raamatunpaikan.
    Sain aikaisemmin toisenlaisen käsityksen.

    on aina syntiä oli viettely millaista tahansa. Lapsi on tietämättömyyttään asioista täysin viaton. Viaton ei ole koskaan viettelijä koska hän aikuisena tietää mitä tekee. Lapsi on Jumalan suojeluksessa niin pitkään kunnes itse ymmärtää asioista.

    Äänestä

  • viettely kirjoitti:

    niin,
    kirjoitit että
    "Lapsi on Jumalan suojeluksessa niin pitkään kunnes itse ymmärtää asioista. "

    -- ja eipä unohdeta, että lapsen tulee olla _vanhempiensa_ suojeluksessa niin pitkään kunnes itse ymmärtää asioita.

    Äänestä

  • lisähuomautus kirjoitti:

    niin,
    kirjoitit että
    "Lapsi on Jumalan suojeluksessa niin pitkään kunnes itse ymmärtää asioista. "

    -- ja eipä unohdeta, että lapsen tulee olla _vanhempiensa_ suojeluksessa niin pitkään kunnes itse ymmärtää asioita.

    ja ketä siitä rangaistaan jos ei täytä tätä Jumalan tahtoa? Jumala ei rankaise viatonta lasta.

    Äänestä

  • hei

    voiko niitä syntejä noin vain niputtaa?
    Mitä kaikkea niitä nyt onkaan... valtakunnallisten televisio-ohjelmien katselu, pornolehdet,ylpeys, valehtelu jne ym.

    Mutta sellainen synti, insesti, joka pilaa lapselta koko elämän, ei toki voi olla rinnastettavissa vaikkapa noihin muihin mainitsemiini. Toisen ihmisen tulevaisuuden tuhoamista ei mitenkään voi saada iltarukouksessa jumalalta anteeksi! (Oletan että joitakin pikkusyntejä voi)

    Äänestä

  • syntien joukossa! kirjoitti:

    hei

    Jumala kertoo ihan erikseen Raamatussa mm. tästä viattoman lapsen viettelystä, mikä Hänen tahtonsa on sellaiselle ihmiselle.

    Siellä taas ei puhuta meikeistä, televisiosta, ei täydellisetä alkoholikiellosta yms. Tuskin näitä silloin voi mitenkään niputtaa samanlaisiksi synneiksi.

    Tuskin Jumalakaan läpisormien katsoo sellaista syntiä, josta on selvästi luettavissa Raamatusta että se on väärin ja millainen rangaistus Hänen mielestään sellaiselle kuuluu.

    Äänestä

jos jossakin vl-perheessä tapahtuu insestiä niin nehän tapaukset on hoidettava myös yhteiskunnallisesti. Eli ihminen on tuomittava teoistaan ja saatava yksinkertaisesti hoitoon ettei tapaukset enää toistuisi. Lasten hyväksikäyttö on syntiä, jota ei pelkäästään pyytämällä anteeksi, hoideta.

Kaikenlaista potaskaa tästäkin aiheesta ihmiset kirjoittaa, tarkoituksenaan varmaankin TAAS kerran keksiä joku aihe, jolla saadaan mustamaalattua meitä.

Joku pölvästi kirjoitti mm. taas kerran, kuinka me naiset ja lapset ollaan miehen vallan alla. Minulla jos olisi sellainen mies, hän olisi jo ajat sitten saanut potkut tästä perheestä. En viitsi jupista tuosta aiheesta enenpää.

Sanon vaan vielä sen, että tämän keskustelukanavan ovat valloittaneet taas jotkut todellisista asioista tietämättömät, joista on hauska ihmisiä haukkua ja pilkata. Siitä vaan...kerran se koittaa teilläkin palkan maksu tekosistanne.

Äänestä

lasten seksuaalista hyväksikäyttöä?

No toivottavasti ei koskaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

lasten hyväksikäytöstä kirjoitti:

Milloinkahan vl-liikkeen johtajat alkavat keskustella ja ottaa julkisesti kantaa lasten kaikenlaiseen hyväksikäyttöön, henkiseen väkivaltaan, laaja-alaiseksi ihmiseksi kasvun estämiseen.
Mutta ennenkaikkea: Koska he alkavat keskustella ja käsitellä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä!
Insesti ei voi olla oikein, eikä sitä voi saada iltarukouksessa anteeksi.
Lapsen mahdollisuudet onneen tuhoutuvat loppuelämäksi. Monet kävelevät junan alle tai joutuvat mielisairaalaan.

Ongelma ei ole varmaan pelkästään vl:en.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu