Onko joku nähnyt uutta manaajaa? Omasta mielestäni paskin elokuva jonka olen nähnyt. Alkaa sanoilla ``perustuu tosi tapahtumiin``, naurettavaa. Luultavasti, en tiedä en ole vaivaitunut tutkimaan, joku amerikan syrjäkylän syvästi uskonnollisen perheen helvetinpelolla aivopesty tytär tuli syystä tai toisesta mielisairaaksi ja kuvitteli olevansa riivattu, ja teki itselleen hirveitä asioita.
Tämä olisi tytön ollessa uskonnolta suojattu tapahtunut luultavasti jossain toisessa muodossa, mielisairaus kuitenkin sai tytön tekemään itselleen hirveitä asioita. Lääkehoitoa ja muuta hoitoa olisi vain voitu käyttää ilman manausta jos perusteena ei olisi ollut se että että lääkehoitoa ei voi käyttää koska se ``estää`` manauksen. Uskonto vain sai asialle uusia hirveämpiä piirteitä, saatana ja demoonit. Tämä on yksi syy miksi vastustan uskonnon pakkosyöttöä, huom. pakkosyöttöä, aikuinen ihminen saa toki liittyä mihin uskontokuntaan tahansa mutta mielestäni on edesvastuutonta pakkosyöttää pienelle lapselle uskontoa ja helvetinpelkoa, elokuvasta hyvä esimerkki mitä voi käydä.
En suosittele ketään katsomaan elokuvaa, syinä: se on paskin ja huonosti näytellyin kauhuelokuva jonka koskaan olen katsonut, sen tarkoitus on aktivoida ihmisiä kunnioittamaan uskontoa ja jumalaa ja joku herkkä ihminen voi saada siitä helvetinpelkoa jota ihmisen ei todellakaan tulisi koeta. Ihmisen tulisi kunnioittaa luontoa ja kanssaihmisiään, ei leikkiä tekopyhää bisnesuskovaista joka kuittaa tekevänsä vääryydet ehtimällä ``katumaan`` tekojaan oikeaoppisesti ennen kuolemaan, jos hän ei ehdi ennen kuolemaansa katumaan pahoja tekojaan, joita ihminen tekee lähes päivittäin, hän joutuu helvettiin. Näin sanoo raamattu. Sitä ei sovi kristityn kieltää, sitähän ei ihminen voi muuttaa vaikka se ihmisen kirjoittama onkin.
Toivoisin että tämä saisi lukijat jossain määrin miettimään, älkää tuomitko toisianne sivuseikkojen perusteella. Pääasia on että että olette ihmisiä toisillenne ja kunnioitatte luontoa, ei se mihin uskontokuntaan kuulutte.
Kommentteja kiitos...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.