Fysiikan ja astronomian professori Steven E. Jones ei usko FEMA:n, NIST:n tai 911-komission saamiin lopputuloksiin, vaan pitää niitä tilaustöinä. Hän listaa tässä linkissä 15 kohtaa, joiden perusteella hän ei usko virallista teoriaa.
Nimimerkkien "kansalainen" ja "totuus?" olisi mielestäni syytä lukea tuo linkki kokonaan, mikäli kielipäätä löytyy. Siinä todetaan mm. NIST:n tekemien analyysien perusteella vain kolmen ulkoseinämän teräspalkin saavuttaneen yli 250 asteen lämpötilan, sekä coren palkeista yksikään ei ollut ylittänyt 250 asteen lämpötilaa. Lisäksi NIST:n mukaan ei ole mitään todisteita siitä, että teräsrakenteet olisivat lämmenneet missään yli 600 asteeseen.
Toimistopalojen (ilman, ei teräksien)lämpötiloista NIST toteaa, että pahimmillaan palojen lämpötila kohosi lähelle 1000 astetta, mutta sitä kesti vain 15-20min. Muun ajan palot olivat 500 asteisia tai alle. Lisäksi NIST:n tettämässä palokokeessa, joita tehtiin neljä vastaavilla kerroslaatoilla kuin WTC:ssä oli, vastaavissa olosuhteissa kuin WTC:ssä oli, yksikään ristikkorakenteinen kerroslaatta ei sortunut edes kahdessa tunnissa.
Kokonaisuudessaan Jonesin juttu oheisessa linkissä.
http://www.physics.byu.edu/research/energy/htm7.html
Nimimerkkien "kansalainen" ja "totuus?" olisi mielestäni syytä lukea tuo linkki kokonaan, mikäli kielipäätä löytyy. Siinä todetaan mm. NIST:n tekemien analyysien perusteella vain kolmen ulkoseinämän teräspalkin saavuttaneen yli 250 asteen lämpötilan, sekä coren palkeista yksikään ei ollut ylittänyt 250 asteen lämpötilaa. Lisäksi NIST:n mukaan ei ole mitään todisteita siitä, että teräsrakenteet olisivat lämmenneet missään yli 600 asteeseen.
Toimistopalojen (ilman, ei teräksien)lämpötiloista NIST toteaa, että pahimmillaan palojen lämpötila kohosi lähelle 1000 astetta, mutta sitä kesti vain 15-20min. Muun ajan palot olivat 500 asteisia tai alle. Lisäksi NIST:n tettämässä palokokeessa, joita tehtiin neljä vastaavilla kerroslaatoilla kuin WTC:ssä oli, vastaavissa olosuhteissa kuin WTC:ssä oli, yksikään ristikkorakenteinen kerroslaatta ei sortunut edes kahdessa tunnissa.
Kokonaisuudessaan Jonesin juttu oheisessa linkissä.
http://www.physics.byu.edu/research/energy/htm7.html
Vastaukset 34
Vanhimmat
linkkikokoelman kaikista tunnetuista "totuussivuista" ja ilmoitti samalla olevansa kutakuinkin varma että tornit tuhottiin räjäyttämällä.
Olisi tehnyt huomattavasti fiksumman vaikutuksen jos olisi jättänyt johtopäätökset tekemättä ennakkoon ja olisi tyytynyt vaatimaan kaiken materiaalin julkistamista.
Tottakai siitä seuraisi että salaliittoteorioita syntyisi lisää kuin sieniä sateella mutta ehkäpä tiedeyhteisökin pystyisi niistä luotettavan kuvan luomaan.
Johtopäätöksiä ei saa tehdä muut kuin FEMA, NIST ja 911-komissio. Jos muut niitä tekevät ja varsinkin heidän teorioita vastustavia, antavat he itsestään typerän kuvan.
http://www.911research.com/wtc/evidence/videos/docs/south_tower_collapse.mpeg
"But then – and this I’m still puzzling over – this block turned mostly to powder in mid-air!"
Video ja siitä esitetty lausunto ovat kuin eri planeetalta.
Nyt varmasti professorin höpinät on kaikki kumottu. Jopa NIST valehteli palojen lämpötilat liian alhaisiksi:) Heh! Mikset muuten kirjoita omalla nikcillä?
Mitenkähän tuon sortumisen olisi pitänyt mennä, että se olisi mennyt herra Jonesin mielestä "oikein"?
Ilmeisesti tuon tornin yläosan olisi pitänyt pudota kuin Leego-palikka ehjänä maahan?
Kun herra Jones katsoo TV-uutisista kuvaa veteen sortuvasta jäävuoresta, joka jo sortumavaiheessa hajoaa, niin hän varmaan huudahtaa: "Ei tuo noin voi mennä! Ei baarimikon grogilasiini tipauttamat jääpalatkaan ole koskaan murskaantuneet lasiin pudotessaan".
Tuokin pitää ilmeisesti itseään viisaana miehenä :)
Hohhoijaa.
... et ole edes lukenut artikkelia läpi, kommenttisi ovat hakuammuntaa.
Otapa nyt se sanakirja kauniiseen käteen ja kuluta muutama tunti avomielisen leikkimiseen.
pysyä kulloinkin tarkastelun kohteena olevassa asiassa.
Kerro nyt missä kohti video näkyy se yläkerroksien ilmassa hajoaminen?!
Jones sanoo ylimmistä kerroksista näin: Tämä "block" (=ne n.34 ylintä kerrosta jotka lähtivät sortumaan) muuttui enimmäkseen jauhoksi matkan varrella (mid-air, noin sen voi tulkita, ja noin sen tulkitsen).
Tuossahan ei ole mitään mikä ei pitäisi paikkansa?
Tämä vastaus koski vain sitä mitä Jones sanoi, ja mitä sillä mielestäni tarkoitti. Mitä taas tulee siihen, mitä sille ylimmälle osalle olisi pitänyt tapahtua sanon etten tiedä, en ole fyysikko (Lähinnä kait sen olisi pitänyt keikahtaa yli, ja jättää alaosa ehjäksi. (Mutta en väitä mitään.)).
Kyllä meidän sitten kaiketi täytyy uskoa, että ne tornin yläosan kaikki seinä ja keskirunkopalkit tosiaan muuttuivat jauhoksi.
Osaisikohan joku kertoa, että miten muutama kymmenen miljoonaa kiloa järeitä teräspalkkeja muutetaan jauhoksi. Kiinnostaa siis lähinnä räjähdysaineen määrä ja laatu. Myös laskukaavat kiinnostaisi kovasti.
Toki myös kiinnostaisi, että miksi se yläosa oli tarpeen saada jauhoksi.
On muuten ihan hyvä, ettet väitä mitään :)
kaltaistesi tyyli lukea/ymmärtää asiat väärin.
Se oli siis ENIMMÄKSEEN = yli 50%, ei KAIKKI = 100%.
ihan sama mitä enimmäkseen tarkoittaa kun kyse on siitä ettei kerrotulla tavalla hajonnut juuri LAINKAAN ~ 0%
Jones osoittaa, miten NIST sääti malliaan kunnes haluttu lopputulos saavutettiin:
"The NIST report makes for interesting reading. The less severe cases based on empirical data were discarded because they did not result in building collapse. But 'we must save the hypothesis,' so more severe cases were tried and the simulations tweaked, as we read in the NIST report:
The more severe case (which became Case B for WTC 1 and Case D for WTC 2) was used for the global analysis of each tower. Complete sets of simulations were then performed for Cases B and D. To the extent that the simulations deviated from the photographic evidence or eyewitness reports [e.g., complete collapse occurred], the investigators adjusted the input, but only within the range of physical reality. Thus, for instance, ... the pulling forces on the perimeter columns by the sagging floors were adjusted... (NIST, 2005, p. 142)"
"The primary role of the floors in the collapse of the towers was to provide inward pull forces that induced inward bowing of perimeter columns. (NIST, 2005, p. 180)
How fun to tweak the model like that, until the building collapses -- until one gets the desired result. But the end result of such tweaked computer hypotheticals is not compelling, sorry gentlemen. Notice that the 'the pulling forces on the perimeter columns by the sagging floors were adjusted' (NIST, 2005, p. 142) to get the perimeter columns to yield sufficiently – one suspects these were 'adjusted' by hand quite a bit -- even though the UK experts complained that 'the core columns cannot pull the exterior [i.e., perimeter] columns in via the floor.' (Lane and Lamont, 2005)"
Joneskin toteaa, ettei NIST lainkaan käsittele tornien totaalista luhistumista:
"The NIST team fairly admits that their report 'does not actually include the structural behavior of the tower after the conditions for collapse initiation were reached.' (NIST, 2005, p. 80, fn. 1) Quite a confession, since much of the external evidence for explosive demolition typically comes after collapse initiation, as seen in cases of acknowledged controlled demolition. (Harris, 2000.)"
Artikkelin lopussa on hyödyllinen tiivistelmä virallisen selityksen kehityksestä
Bazantin ja Zhoun kahden päivän "tutkimuksesta" Thomas Eagerin kautta FEMAan ja lopulta NISTiin.
Sivun puolivälin paikkeilla on kaksi havainnollista kuvaa coresta. Varsinkin jälkimmäistä (sitä jossa työntekijöitä seisoo rakenteen vierellä) katsoessaan on helppo uskoa, että se on "valtava lämpönielu". Tuotako lyhytaikaiset huoneistopalot voisivat jotenkin hetkauttaa?
http://www.physics.byu.edu/research/energy/htm7.html
...että tulipaloalueen kuumuus on johtunut tasaisesti aina kuvassa näkyvään katutason runkorakenteisiin saakka?
Aina sitä oppii uusia asioita viisaitten seurassa. Minä olen ollut tähän saakka siinä uskossa, että tulipalot ovat kuumentaneet pohjoistornin keskirungon ainoastaan siitä vauriokohdalta ja hieman sen yläpuolelta. Mutta toisaalta, jos kerran kellarissa tapahtunut räjäytys on saatu siirretyksi vaikuttamaan 400 metriä ylempänä, niin miksipä ei tulipalon aiheuttama kuumuuskin osaisi kiivetä portaita vastaavasti alaspäin :)
En minä yhtään ihmettele, miksi näihin salaliittoihin uskoo vain kaikkein lapsellisimmat ja vähälahjaisimmat.
Kiitoksia osittaisesta tiivistelmästä... en jaksanut/kerennyt lukea koko juttua.
>Jones osoittaa, miten NIST sääti malliaan kunnes
>haluttu lopputulos saavutettiin
Ei hän tarkoita, että NIST sääti malliaan jollain kepulikonstilla (tai silloin hän on väärässä). Näinhän ei nimenomaan tapahtunut. Tapahtumiin liittyi tiettyjä epätarkkuuksia, kuten lentokoneiden täsmälliset nopeudet, osumakulmat, palavien materiaalien määrä jne jne.. NIST suoritti tutkimuksia sekä oletetuilla arvoilla, että ylä- ja alakanttiin olevilla arvoilla; ns. severe case ja less severe case. Näitä voitanee pitää eräänlaisina referensseinä, mutta ei realistisina tapahtumina.
Less severe casea ei käsitelty loppuun asti, koska sen antamat tulokset eivät täsmänneet havaintojen kanssa:
Three global aircraft impact analyses were conducted for each tower, where the input parameters were selected to represent a base case, a more severe case and a less severe case of damage estimates. Analysis results were compared with observations of damage at the exterior walls and the location of debris that exited the buildings. Two of the three analyses, those associated with the base case and severe case, were found to have a reasonable match to key observations. The less severe case was not used in the subsequent fire dynamics, thermal, and structural analyses as it did not reasonably match key observables. These analyses are fully described in NIST NCSTAR 1-2 and NIST NCSTAR 1-2B.
>Thus, for instance, ... the pulling forces on the
> perimeter columns by the sagging floors were
>adjusted...
Näistä NIST mainitseekin, että tämän vetovoiman suuruus oli suurin yksittäinen epävarmuuden aiheuttaja. Taipumisen voimakkuus vaikutti sortumisajankohtaan, mutta ei itse tapahtumiin.
>How fun to tweak the model like that, until the
>building collapses
Mistä ihmeen kohdasta NISTin raporttia hän tämän vetäisi? Yritin seurata viitteitä, mutta en löytänyt ko. kohtaa.
>even though the UK experts complained that 'the
>core columns cannot pull the exterior [i.e.,
>perimeter] columns in via the floor.' (Lane and
>Lamont, 2005)"
Palkkien taipuminen oli havaittu fakta.
Vai räjähteetkö senkin aiheutti? Ilmiselvästi UK expertit olivat väärässä ja NIST oikeassa.
>Quite a confession, since much of the external
>evidence for explosive demolition typically comes
> after collapse initiation, as seen in cases of
>acknowledged controlled demolition.
Onpas mielenkiintoinen väite. Mihinköhän tämä perustuu?
>Varsinkin jälkimmäistä (sitä jossa työntekijöitä
>seisoo rakenteen vierellä) katsoessaan on helppo
>uskoa, että se on "valtava lämpönielu".
Ei teräskään ole mikään täydellinen lämmönjohdin.
>Tuotako lyhytaikaiset huoneistopalot voisivat
>jotenkin hetkauttaa?
Ilmeisesti tarpeeksi.
"Kitoksia osittaisesta tiivistelmästä... en jaksanut/kerennyt lukea koko juttua."
>How fun to tweak the model like that, until the
>building collapses
"Mistä ihmeen kohdasta NISTin raporttia hän tämän vetäisi?"
Suosittelen, että luet Jonesin artikkelin ajan ja ajatuksen kanssa alusta loppuun. Palataan sitten asiaan.
"Ei teräskään ole mikään täydellinen lämmönjohdin. "
Kukas täydellisestä on puhunut? Itse en silti ymmärrä, miten maksimissaan parisenkymmentä minuuttia yhdessä paikassa palaneet tulipalot voisivat mitään... sanotaan nyt sitten... noinkin suurille lämpönieluille.
Kuvassa näkyvistä naapuritaloista päätellen tuossa oltiin aika lailla tornin alaosassa. Palkit olivat tulipalokorkeudella huomattavasti kevyempää tekoa. Niin että eivät ne nyt tainneet niin kova lämpönielu olla.
Minun käsitykseni mukaan pohjoistornin murskaantuneessa keskirungossa ja sen lähettyvillä paloi tulipalo yli puolitoista tuntia. Saatan toki olla väärässäkin. Miksi sinä ja se sinun tohtorisi tarjoavat kuvaa tornin tyviosan palkeista, kun kyseessä on tornin latvassa olevat palkit?
Onko tarkoitus yrittää kertoa mahdollisimman objektiivinen totuus vai johtaa ihmisiä harhaan?
"En ole tiennytkään että tulipaloalueen kuumuus on johtunut tasaisesti aina kuvassa näkyvään katutason runkorakenteisiin saakka?"
Taas yksi olkinukkeargumentti. Eihän tuollaista ole kukaan väittänyt.
"En minä yhtään ihmettele, miksi näihin salaliittoihin uskoo vain kaikkein lapsellisimmat ja vähälahjaisimmat"
Nyt kun olet päässyt korostamaan omaa suhteellista lahjakkuuttasi, jokos olet etsinyt sen englanti--suomi-sanakirjan ja alkanut tavata sitä, mitä Jones *kirjoittaa*?
>Suosittelen, että luet Jonesin artikkelin ajan ja
>ajatuksen kanssa alusta loppuun. Palataan sitten
>asiaan.
Luin sen pikaisesti läpi. NISTin kritiikkikohdat paremmin.
En jaksa ottaa kantaa koko artikkeliin. Kommentoitavaa on melkein joka toisella rivillä. Onko mies todellakin fysiikan professori? Täysin neutraalisti kommentoiden ei oikein tunnu siltä tekstiä lukiessa.. Onko hän ollenkaan pohtinut esittämiensä asioiden fysikaalisia mahdottomuuksia? Ilmeisesti ei. Onko hän ollenkaan tutustunut ei-salaliitto-todistusaineistoon (esim. palkkien taipuminen, lattioiden roikkuminen..)? Tuntuu kuin hän olisi lukenut salaliittosivuja ja sieltä suoraan copy-pastettanut pohdintansa.
En edelleenkään ymmärrä, mistä mies on saanut väitteensä, että NIST manipuloi alkudataa sillä tavalla, että se aiheutti sortuman (mitä se ei siis olisi muutoin aiheuttanut)..
>Kukas täydellisestä on puhunut?
Teräs ei ole niin hyvä lämmönjohde, että se välittömästi kuljettaisi lämmön jonnekin muualle kuin äärettömän tehokas lämpönielu. Monet salaliittosivut antavat ymmärtää näin.
Kun työnnät makkaratikun nuotioon, saat toisen pään hehkumaan punaisena, vaikka kykenet edelleen pitämään kiinni toisesta päästä. Kuinka tämä on mahdollista?
Entä kuinka hyvin lämpö johtui esim. hitsaussaumojen tai pulttiliitosten yli?
>Itse en silti ymmärrä, miten maksimissaan
>parisenkymmentä minuuttia yhdessä paikassa
>palaneet tulipalot voisivat mitään... sanotaan
>nyt sitten... noinkin suurille lämpönieluille.
Kyllä palamiskaasut saattavat virrata alueelle, vaikka siinä ei palaisikaan.
Miten suhtaudut NIST:n tutkimustuloksiin, että missään, siis missään osin torneja teräsrakenteiden lämpötilat nousseet edes 600 asteeseen? Eikö tämä romuta jo pahasti virallisen teorian, sillä teräksen lujuudesta on vielä tuossa lämpötilassa suuri osa jäljellä?
Valehteliko NIST siis nuo lämpötilat, vai oliko tutkimus epäpätevä?
Miten suhtaudut NIST:n tutkimustuloksiin, että missään, siis missään osin torneja teräsrakenteiden lämpötilat nousseet edes 600 asteeseen? Eikö tämä romuta jo pahasti virallisen teorian, sillä teräksen lujuudesta on vielä tuossa lämpötilassa suuri osa jäljellä?
Valehteliko NIST siis nuo lämpötilat, vai oliko tutkimus epäpätevä?
ei sinänsä ole mitään ihmeellistä tai funnya:
>How fun to tweak the model like that, until the
>building collapses
Mistä ihmeen kohdasta NISTin raporttia hän tämän vetäisi? Yritin seurata viitteitä, mutta en löytänyt ko. kohtaa.
---
Kun ne tönöt ihan oikeasti romahtivat, niin malli joka ei tuota romahdusta on automaattisesti väärä.
Onkohan proffalla ollut aivot narikassa?
Tottakai mallinnus tuottaa väärän tuloksen, sillä mallinnuksessa ei oltu huomioitu pommeja tönöissä.
Proffan aivot eivät varmaan ollet narikassa, toisin kuin joillain vapaarunkkareilla:)
Olet esitellyt tornien alaosan järeitä runkorakenteita "lämpönieluina". Koska tulipalot olivat kuitenkin satoja metrejä ylempänä, niin minä tulkitsin sinun tarkoittaneen, että lämpö on johtunut tornien latvasta tyven järeisiin rakenteisiin.
Professori mies
Kirjoittanut: on koostanut 12.11.2005 klo 15.03
linkkikokoelman kaikista tunnetuista "totuussivuista" ja ilmoitti samalla olevansa kutakuinkin varma että tornit tuhottiin räjäyttämällä.
Olisi tehnyt huomattavasti fiksumman vaikutuksen jos olisi jättänyt johtopäätökset tekemättä ennakkoon ja olisi tyytynyt vaatimaan kaiken materiaalin julkiseksi. Tottakai siitä seuraisi että salaliittoteorioita syntyisi lisää kuin sieniä sateella mutta ehkäpä tiedeyhteisökin pystyisi niistä luotettavan kuvan luomaan.
>Miten suhtaudut NIST:n tutkimustuloksiin, että
>missään, siis missään osin torneja teräsrakenteiden
> lämpötilat nousseet edes 600 asteeseen?
Uskon, että NISTin simulaatiot ja tutkimukset ovat olleet laadukkaita ja kattavia. En siis epäile, etteikö ym. väite pitäisi paikkaansa.
>Eikö tämä romuta jo pahasti virallisen teorian,
>sillä teräksen lujuudesta on vielä tuossa
>lämpötilassa suuri osa jäljellä?
Ei. Vaikka teräksen lujuudesta oli vielä paljon jäljellä, NISTin tutkimusten mukaan havaittu lämpötilan nousu riitti aloittamaan sortumiset. Asiaan liittyy paljon muutakin kuin vain teräksen lujuuden muutokset (palkkien taipumiset, lämpölaajenemiset, "plastic & creep strains" etc).
>Valehteliko NIST siis nuo lämpötilat, vai oliko
>tutkimus epäpätevä?
Ei kumpikaan.. Millä perusteella näin olisi?
Nyt sinä varmaan jo vihdoin viimein paljastat meille, että missä ja millaiset pommit "tönössä" olivat?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000011470648#22000000011470648
Ei ainuttakaan vastausta itse kysymykseen vaikka jatkuvasti räjäyttämisestä puhuvat.
olivat siellä mihin inssi ne pisti, ihan laskelmien mukaan.
Pomo sanoo ja inssi lataa sekä saa hiukan massia.
juuri väliä mihinpäin kalloa jakari osuu jos lopputulos on aina ruumis?
"Onko hän ollenkaan pohtinut esittämiensä asioiden fysikaalisia mahdottomuuksia?"
Ehkä hän on pohtinut virallisen "pannukakkuteorian" fysikaalisia mahdottomuuksia?
Niitähän pohtii eräs toinenkin fyysikko, joka on myös arkkitehti (kannattaa lukea alla lainaamani artikkeli kokonaisuutena):
There is a principle in physics called the Law of Conservation of Energy . There is also the Law of Conservation of Momentum . I'll briefly explain how these principles work. Let's assume there are two identical Honda Civics on the freeway. One is sitting in neutral at a standstill (0 mph). The other is coasting at 60 mph. The second Honda slams into the back of the first one. The first Honda will then instantaneously be going much faster than it was, and the second will instantaneously be going much slower than it was.
This is how the principle works in the horizontal direction, and it works the same in the vertical direction, with the added constant force of gravity added to it. Jim Hoffman, a professional scientist published in several peer-reviewed scientific journals, took a long look at all of this. He calculated that even if the structure itself offered no resistance, that is to say, even if the 110 floors of each tower were hovering in mid-air, the "pancake" theory would still have taken a minimum of 15.5 seconds to reach the ground. So, even if the building essentially didn't exist, if it provided no resistance at all to the collapse, just the floors hitting each other and causing each other to decelerate would've taken 15.5 seconds to reach the ground.
But of course the buildings did exist. [...]
http://www.reopen911.org/heller.htm
>Ehkä hän on pohtinut virallisen "pannukakkuteorian"
> fysikaalisia mahdottomuuksia?
Miksei hän sitten esitä niitä, vaan esittää vaihtoehtoisesti jotain täysin uskomatonta?
>Niitähän pohtii eräs toinenkin fyysikko, joka on
>myös arkkitehti
Tästä pohdinnasta sanoisin sen verran, että kerroslaatat olivat hyvin kevyitä verrattuna teräsromuun, joka niihin osui, ja joka sortumaa edisti rakennuksen sisällä. On täysin väärin kuvitella, että kerrokset sortuivat yksi toisensa jälkeen alapuolisten päälle ja tämä yksinään aiheutti havaitun kerroslaattojen ketjureaktiomaisen sortumisen. Minä en usko tällaiseen teoriaan lainkaan.
Miksiköhän kyseinen fyysikko yrittää kumota teoriaa, jota ei mikään virallinen taho ole edes esittänyt vaihtoehdoksi? Tuon ilmiselvästi väärän teorian kumoaminen on yhtä tyhjän kanssa.
Liikemäärä muuten säilyy, vaikka räjähteitä olisi käytetty miljoona tonnia. Eli kerrosten osuminen toisiinsa olisi liikemäärän kannalta vastaavanlainen tapahtuma (miinus tornin rakenteisiin absorboitunut määrä).
Mikä Jonesin toteamuksissa on mahdotonta?
Hänkin muuten katsoo, että termiitillä tai jollain toisella räjähteellä olisi ollut mahdollista saavuttaa raunioissa havaitut lämpötilat. Minusta se tuntuu vähemmän mahdottomalta kuin se, että tavan tulipalot olisivat sellaiset aiheuttaneet:
The observed “partly evaporated” steel members is particularly upsetting to the official theory, since fires involving paper, office materials, even diesel fuel, cannot generate temperatures anywhere near the 5,000 oF needed to “evaporate” steel. However, thermite, RDX and other commonly-used explosives can readily slice through steel (thus cutting the support columns simultaneously in an explosive demolition) and reach the required temperatures. (It is possible that some other chemical reactions were involved which might proceed at lesser temperatures.) This mystery needs to be explored – but is not mentioned in the “official” 9-11 Commission or NIST reports.
http://www.physics.byu.edu/research/energy/htm7.html
"kerroslaatat olivat hyvin kevyitä verrattuna teräsromuun, joka niihin osui"
Missä vaiheessa sortumaa teräsromun massa alkoi vaikuttaa? Siis pikakertauksena: miten sortuma mielestäsi lähti käyntiin ja eteni?
Although the impact itself caused extensive structural damage, it was the long-lasting fire, starting with burning jet fuel, which is blamed for the structural failure of the North Tower. Many have speculated that this is why the hijackers chose to use this fully fueled transcontinental flight. The centralized-support design (in the center core and exterior walls, instead of throughout) of the towers also contributed to the collapse.