Siis oikeesti ihmiset, voittajanhan pitäisi olla oikeesti hyvä laulamaan ja esim. Roni ei sitä ole, ääni on kovin hentoinen ja väritön. Henna on vielä liian nuori ja Ilkka on pelle. Parhaat Katri, Agnes ja Pete. Ovat taidoiltaan ylitse muiden. Asian tietää jo siitäkin että eivät ole tupeltaneet vielä ollenkaan, laulavat aina hyvin.
PETE !!!
minä vain
8572
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Peten tulkinta sunnuntaina oli mielestäni ehdottomasti ylitse muiden.
Hitto, en muistanut edes koko jätkää ennenkuin
kuulin sen laulun ns. putoajaporukan skabassa.
Taivaallisen upea ääni, komea nuori mies, eikä ole kusi noussut hattuun, niinkuin kilpakumppanillaan.
Tää pitää Petelle lippua korkealla, myös jatkossa.
Pete yritti kovasti, mutta ääni ei vaan lähde ulso toden teolla. Ininää se oli.
Kuunnelkaapa alkuperäinen esitys kappaleesta.
Petellä on aika tavallinen mitäänsanomaton, mutta siis kuitenkin ihan ok ääni. Kuitenkin se ihmisenä vaikuttaa niin ällöttävältä, että toivon hänen tippuvan seuraavaksi. Hirveän pyrkyrin, itserakkaan ja teennäisen oloinen ihminen. Kun Pete vetää sen kamalan teko irvistyksen päälleen, niin minun silmissä jätkälle suunnilleen kasvaa sarvet päähän.
Toista taitaa olla peten luonne oikeasti...
Miten ihmeessä voit saada Petestä irti jotain itserakasta tai teennäistä? Pyrkyreitähän tuolla ovat toki kaikki, kukaan ei ole tähän mennessä idoli, mutta kaikki pyrkivät sellaiseksi. Pete kuitenkin tekee tuon rehellisesti laulamalla (vaikka ulkonäkö ja koreografiat eivät ehkä aina toimi), eikä varmasti ole edennyt kisassa näin pitkälle pelkillä teinien äänillä, koska teinithän tunnetusti katsovat vain sitä ulkonäköä... Niinkuin tuntuvat monet aikuisetkin tekevän, kumma kyllä.
Kimhän sanoi, että olisippa Pete käyttänyt liikuntatuntiensa edestä aikaa myös laulutunteihin. Älyttömän epävireistä laulua!! JA KOKO AJAN. Herra jestas että on pahan kuuloista sanon minä. Siis tämä mies vetelee nuotin vierestä oikein toden teolla koko ajan
Kimhän nyt lässyttää mitä sylki suuhun tuo. Hänhän myös kehui Hennaa, mikä oli jo aika paksua.......
Kim muuten sanoi, että Pete lauloi nytkin jo hyvin, ja että olisi kiinnostavaa tietää, miten hyvin laulu olisi sujunut, jos olisi urheiluun käytetyt tunnit käytetty lauluharjoitteluun. Ei siis sanonut, että olisi nyt ollut mitenkään huono.