varallisuus

EU:ssa varallisuus kasvaa hyvin epätahtiin, esim. Saksalaisia on EU:n väestöstä ehkä 15 %:tia, mutta yli miljoona euroa vuodessa tienaavista on Saksalaisia noin 45 %:tia EU:n väestöstä.

Eli Euroopassa Saksalaisista tulee dominoiva omistajaluokka yhden tai kahden sukupolven sisällä, jos kehitys jatkuu samana.

Suomessakin mahdollisuudet tuohon tulotasoon tai siihen kuuluvien ihmisten osuus koko väestöstä tulee käytännössä pienemään.
Koska yritysten määrä laskee rajusti suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle, samoin yrittäjien suhteellinen määrä yhteiskunnassa tulee laskemaan.
2146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onko siinä jotain väärää, että ahkerat tienaa enempi kuin laiskat.

Äänestä

   
Tiedote Suomen alueen hallinto-objekteille

Varallisuuden kehityksestä ei ole syytä olla huolissaan, tilanne on hallinnassa. Keskushallinto tulee jatkossakin turvaamaan mediaviihdepalvelujen ja päihteiden saatavuuden myös ns. alemman tuottavuuden väestöryhmille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kasvaa kirjoitti:

EU:ssa varallisuus kasvaa hyvin epätahtiin, esim. Saksalaisia on EU:n väestöstä ehkä 15 %:tia, mutta yli miljoona euroa vuodessa tienaavista on Saksalaisia noin 45 %:tia EU:n väestöstä.

Eli Euroopassa Saksalaisista tulee dominoiva omistajaluokka yhden tai kahden sukupolven sisällä, jos kehitys jatkuu samana.

Suomessakin mahdollisuudet tuohon tulotasoon tai siihen kuuluvien ihmisten osuus koko väestöstä tulee käytännössä pienemään.
Koska yritysten määrä laskee rajusti suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle, samoin yrittäjien suhteellinen määrä yhteiskunnassa tulee laskemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu