virolaisaluksella ensi viikonloppuna nousi kohu ja syvä paheksunta merimies-unionin puheenjohtaja Simo Zittingin mukaan.
-Käsittämätöntä, että demarit suosivat Viron lipun alla purjehtivaa alusta alipalkattuine miehistöineen. Aivan kuin demarit haluaisivat ulosliputtaa loputkin Suomen kauppalaivastosta.
Olisi luullut tovereiden suosivan suomalaista työtä ja osaamista, mutta ei...
-Käsittämätöntä, että demarit suosivat Viron lipun alla purjehtivaa alusta alipalkattuine miehistöineen. Aivan kuin demarit haluaisivat ulosliputtaa loputkin Suomen kauppalaivastosta.
Olisi luullut tovereiden suosivan suomalaista työtä ja osaamista, mutta ei...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Noin Halonen levittää globalisaation aatteita?
Tosiasiassa Halonen ei ole kiinnostunut työväen asioista, sillä hänelle ovat optiomiljoonien puolustamiset kaikkein lähinnä sydäntä!
mistä halvimmalla saa, se on niiden päämäärä.
että suurin osa merimiehistä äänestää aivan muita puolueita kuin vasemmistopuolueita?
Näin on ihme kumma aina ollut. Johtuneeko se sitten siitä, että jo aikoinaan näkivät omin silmin koko sosialismin aiheuttaman kurjuuden muissa maissa ja siksi vaistomaisesti kavahtavat kaikkea sosialismilta haiskahtavaan.
Täten Halosen tukijoukot siis hieman kostaisivat suomalaisille merimiehille heidän poliittisen suuntautumisensa?
On se kumma, ettei Presidentiehdokas osaa edes tuon vertaa ajatella. Ei yhtään ihme, että millä tolalla tämän maan asiat ovat.
En varmasti äänestä tuommoista ehdokasta. Kas kun ei tilannut risteilijää Amerikkalaisesta firmasta.
kuulunut Halosen toimintaan kokoaikana. Amerikkalainen firma muuten olisi ollut parempi, kuin virolainen!!!
Minua suuresti hämmästyttää, miksi Merimiesunioni ei jatkuvasti kampanjoi noin törkeästä asiasta. Tavallinen kansahan käyttää noita laivoja läpi vuoden.
Ei suomalaisen duunarin taikka yrityksen tukeminen ole haloselle tärkeää.
Tämä on haloskan toiminnasta paistanut läpi koko ajan.