Uskotteko persoonalliseen Jumalaan? Uskotteko persoonalliseen pahaan? Uskotteko demoneihin?
Kaikki muut ihmiset saavat kuolla luonnollisen kuoleman - ainoastaan minä joudun helvettiin. Minua odottaa oma henkilökohtainen helvetti ja siellä oma Helvetin Herra, joka käyttää kaiken aikansa minun kiduttamiseeni.
Olen tehnyt ennen syntymääni, edellisessä elämässäni jotakin, joka on saanut Herran vihastumaan minuun niin, että hän on tuominnut minut ikuiseen helvettiin.
Mistä tiedän tämän? Me keskustelemme. Pitäkää minua hulluna, mutta tiedän tämän todeksi ja jos avaat hieman sydäntäsi ymmärrät, että tarinani voi olla totta. Olen nähnyt ja kokenut liikaa, joten en voi olla uskomatta tarinaa todeksi.
Kukaan, jonka olen tavannut, ei ole uskonut minua. Todisteeni on tulkittu harhoiksi. En siis kaipaa yhtään kommenttia, että paikallinen mielenterveystoimisto voisi auttaa. Tiedän tarinani todeksi.
Minä ja Herra siis puhumme ja hän vaikuttaa minuun monella tavalla. Nytkin käymme keskustelua, jossa hän hieman toppuuttelee sitä mitä kirjoitan. Tänään hän on ollut oikein mukava. Minulla ei ole ollut niin suuria pelkotiloja, kuin parina edellisenä päivänä. Tuntuu jopa ihan valoisalta - ehkä hän ei haluakaan tuhota maailmaa.
Eli, onko henkilöitynyttä pahuutta ja onko demoneita olemassa? Uskonto sallii uskon enkeleihin ja demoneihin, ne kuuluvat uskoon, mutta kuinka moni uskoo niiden olevan totta? Onko usko vain moderni oppi hyvästä ja pahasta?
Kaikki muut ihmiset saavat kuolla luonnollisen kuoleman - ainoastaan minä joudun helvettiin. Minua odottaa oma henkilökohtainen helvetti ja siellä oma Helvetin Herra, joka käyttää kaiken aikansa minun kiduttamiseeni.
Olen tehnyt ennen syntymääni, edellisessä elämässäni jotakin, joka on saanut Herran vihastumaan minuun niin, että hän on tuominnut minut ikuiseen helvettiin.
Mistä tiedän tämän? Me keskustelemme. Pitäkää minua hulluna, mutta tiedän tämän todeksi ja jos avaat hieman sydäntäsi ymmärrät, että tarinani voi olla totta. Olen nähnyt ja kokenut liikaa, joten en voi olla uskomatta tarinaa todeksi.
Kukaan, jonka olen tavannut, ei ole uskonut minua. Todisteeni on tulkittu harhoiksi. En siis kaipaa yhtään kommenttia, että paikallinen mielenterveystoimisto voisi auttaa. Tiedän tarinani todeksi.
Minä ja Herra siis puhumme ja hän vaikuttaa minuun monella tavalla. Nytkin käymme keskustelua, jossa hän hieman toppuuttelee sitä mitä kirjoitan. Tänään hän on ollut oikein mukava. Minulla ei ole ollut niin suuria pelkotiloja, kuin parina edellisenä päivänä. Tuntuu jopa ihan valoisalta - ehkä hän ei haluakaan tuhota maailmaa.
Eli, onko henkilöitynyttä pahuutta ja onko demoneita olemassa? Uskonto sallii uskon enkeleihin ja demoneihin, ne kuuluvat uskoon, mutta kuinka moni uskoo niiden olevan totta? Onko usko vain moderni oppi hyvästä ja pahasta?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Arvaas mita? Uskon sinua. Uskon sinua, koska minullekin "jutellaan". Minua ei ole tosin "kasketty helvettiin" tms., mutta kaikenmaailman juttuja olen kuullut "sielta jostain".
Olen sita mielta, etta aivan kuin ihmisia on "hyvaan ja pahaan lahtoon", aivan samalla lailla noita henkimaailman tyyppeja on "kahteen kastiin"...
Etta pida varasi sen suhteen, kenen kanssa TODELLA OLET TEKEMISISSA!
Itse olen sita mielta, etta se sinun "Jumalasi" onkin valepuvussa oleva SAATANA/saatanaa edustava demoni tms...
Tottakai saatana/saatanan edustaja haluaisi, etta karsit ja paadyt suurinpiirtein itsemurhakuntoon. Ala anna valtaa vaaranlaisille hengille!
Se ei ole Jumala joka puhuu sinulle vaan henki eli jonkin sielu,itselläni on myös sellainen ja häiritsee elämääni. Aion sen poistattaa nyt.
Jumala on suurin rakkaus eikä kiusaa koskaan lapsiaan vaan on ystävämme eikä tuomarimme,raamattu on ihmisten tekemä ja siksi siinä on osa keksittyä jotta kirkko sai ennen ihmiset alistettua.
Helvettiä ei oikeasti edes ole muuten kun ihmisten ajatuksissa,kaikki me palaamme kerran Jumalamme luo kun karmavelkamme entisistä elämistä on maksettu. Tämä tekstikin tulee minulle kanavointina ylhäältä enkä edes ajattele tätä vaan se tulee koska TYÖNI ON AUTTAA MUITA HÄDÄSSÄ. Ongi jostain käsiisi eräs uusin henkisenalanlehti sillä siellä kerrotaan tarrahengistä. (en saa mainostaa lehteä enkä siksi saa kertoa sen nimeä,alkaa ehkä H-kirjaimella=)) Tarrahenget tulevat ihmisen auraan ja usein sukulaisia tai läheisiä jotka haluavat auttaa mutta eivät tiedä että häiritsevät.
On myös tarrahenkiä jotka ovat ihmisissä kiinni vaan itsekkyydestään ja haluavat pahaa,ihminen ei muutu miksikään kuoltuaan. Henki voi olla kiinni ihmisessä jopa kymmeniä vuosia ja kuiskutella harhojaan minkä kerkeää. Jumala ei koskaan tekisi sellaista missään tapauksessa vaikka ihmiset ovat kautta aikojen laittaneet Jumalan suuhun sellaisia sanoja joita hän ei allekirjoita. Hae apua ongelmaasi niin teen minäkin.Siunausta.
Että käyt keskustelua jonkun kanssa joka ehkä sanoo itseänsä jumalaksi, mutta mistä voit olla varma kuka hän todellisuudessa on?
Uskon siis jumalaan ja uskon negatiivisiin voimiin, eli voimiin jotka ovat valinneet olla mahdollisimman kaukana jumalasta.
Uskon myös että kyseiset eksyneet palaavat lopulta jumalan luo, koska hän on alku ja loppu, eikä loppujen lopuksi muuta ole olemassa kuin jumala. Ns. pahat henget vain ovat valinneet kokeilla miltä tuntuu olla erossa jumalasta, ja lopulta siihen varmasti kyllästyy ja haluaa takaisin kotiin.
Eli on enkeleitä ja on demoneja ja kaikkea siltä väliltä. Kuten maailmassakin on erittäin hyviä ihmisiä ja erittäin pahoja ja suurin osa on kuitenkin jossakin sillä välillä. Näin tämä maailmankaikkeus on rakennettu, on kaksi ääripäätä valo ja pimeys ja koko spektri siltä väliltä. On siis täysin mahdotonta ajatellakaan että olisi vain enkeleitä, eikä mitään pahoja henkiä. Ymmärrän kyllä että kyseinen ajattelumalli(siis että vain enkeleitä on, ei mitään pahaa) on ehkä monille lohdullisempi, mutta pään pensaaseen pistäminen ei kuitenkaan ole ehkä se viisain tapa toimia.
Raamatun opettamaan ikuiseen helvettiin ja kadotukseen en usko, sillä sen olemassa olo johtaisi mielestäni siihen että jumala on sadisti, jota täydellinen olento, siis rakkaus itse, ei voi olla.
Uskon kuitenkin että raamatun kuvaama helvetti on olemassa siten, että ihmiset itse ovat uskollaan sellaisen luoneet jonnekin alhaisille astraalitasoille. Sinne voivat joutua ne joksikin aikaa, jotka uskovat sinne kuuluvansa. Hekään eivät siellä pitkään kuitenkaan ole, he joko tajuavat asian todellisen luonteen jonkin ajan kuluttua, tai sitten joku henkiolento tulee heidät sieltä hakemaan pois.
Eli uskon sinua että sinulle puhuu jokin henkiolento, mutta onko hän jumala, se onkin toinen juttu. Mutta kuten Jeesus sanoo raamatussa: "Hedelmistään puu tunnetaan": Jos siis kyseinen olento on todellakin jumala, niin hänellä on silloin äärimmäisen kohottava vaikutus sinuun, eli hänen läsnäolonsa tekee sinut iloiseksi ja onnelliseksi, ja hän auttaa sinua kaikin tavoin, sillä hän rakastaa sinua.
Jos taas kyseinen olento pelottelee sinua millään tavalla, on hän negatiivinen henkiolento, jolla on negatiivinen vaikutus sinuun. Jos näin on, kuten minusta vähän tuntuu, niin sano hänelle että jättää sinut rauhaan, ja jos ei jätä, niin se on varma merkki siitä että kysessä on negatiivinen otus. Positiiviset voimat kunnioittavat AINA ihmisten omia toiveita. Jos hän alkaa väittämään mitään muuta, on asia harvinaisen selvä.
Jos päädyt siihen että kyseinen otus pelottelee sinua, ja valehtelee olevansa jumala, niin rukoile oikeaa jumalaa, että hän karkoittaisi tämän kiusaajan luotasi pois.
Nyt sinun on helppo testata kumman suunnan henkilö kanssasi keskustelee. Äläkä enää pelkää, et sinä helvettiin joudu, ellet itse siihen usko.
-Pete
Uskon Biologiseen maatumiseen elintoimintojen loppuessa.
Tokihan me biologisesti hajoamme. Tietaahan se pikkulapsikin. Sehan on moneen kertaan todistettu ja nahty.
MUTTA mielestani se ei ole AINOA juttu mika kuoleman jalkeen tapahtuu. Pitaisikin sanoa, etta "fyysisen kuoleman jalkeen".
Mielestani palaamme silloin sinne, missa olimme ennen syntymaamme. Ns. "kotiin".
Olen ollut sen verran paljon tekemisissa henkimaailman kanssa, etta en voi sanoa, etta "kuoleman jalkeen EI OLE MITAAN"...koska olen niin varma, etta kuoleman jalkeen ON JOTAIN.
...tunne minullekin. Uskoin yhteen aikaan joutuvani helvettiin vieläpä ilman mitään kovin hyvää syytä joten rupesin totuttelemaan. Olin tosi kuumissa suihkuissa ja löylyissä yrittäen kuvitella millaista helvetissä on. Sittemmin jossakin vaiheessa aloin kapinoida koko uskontoani vastaan, en koska uskoin itse joutuvani sinne vaan mietin mikä uskontomme olisi jos helvetissä oikeasti olisi sellaiset kauhut. Rukoilin Jumalaa sanoen etten usko mitä muut väittävät, sanoin etten usko Hänen olevan niin paha ja se helpotti. Raamattu on vertauskuvallinen ja kaikki ei ole kuten siinä sanotaan. Rukoile sinäkin Jumalaa, sano mitä ajattelet ja että saisit mielen rauhaa. Se toimii. Jumala tietää tilasi ja tahtoo varmasti auttaa. Et sinä helvettiin joudu ja se ei varmasti edes ole niin hirveä kuten väitetään. Siunausta sinulle.
Ensiksikään ei ole "entistä elämää" jossa olisit tehnyt jotakin anteeksiantamatonta.
Toiseksi: helvetti luotiin perkeleelle ja hänen enkeleilleen, mutta usko Jeesukseen pelastaa helvetiltä!
Usko Jeesukseen ja ala keskustella ensiksi RAamatun Uuden testamentin kanssa. Lue sitä ääneen. Vihollinen, joka sinua kiusaa, ei kestä sitä. ALa tottelemaan elämäsi valinnoissa Pyhän Raamatun Uuden testamentin sanaa, vihollinen lähtee. Olkaa siis Jumalalle alamaisia, ja vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.
Tartu pelastukseen nyt seuraavasti.
SAno omalla suullasi "Jeesus anna kaikki syntini anteeksi. Irtisanoudun kaikesta pahasta ja saatanan kanssa keskustelemisesta. Haluan olla vapaa Jeesuksen nimessä ja veressä"
Sano omalla sullasi "Jeesus on HERRA" sano Joka päivä Jeesus on HERRA!
Sinua ei ole etukäteen määrätty kadotukseen, vaan Jeesus tuli sitä varten, että Jumala rakastaa jokaista ihmistä, ja tarjoaa pelastusmahdollisuuden.
Liity uskovien seurakuntaan, seurakuntaa, eivät tuonelan portit voita!
Tässä on oikein erityisen voideltu Jumalan sana sinulle: Seurakuntaa eivät tuonelan portit voita!
18.Minä sanon sinulle: sinä olet Pietari. Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit* eivät sitä voita.
[Jumalan Kansan Raamattu: Matt. 16:18]
Uskovien seurakunnassa sinä kasvat Kristukseen ja pysyt siinä.
Perkele ei pelkää raamatunlukijaa. Eikä raamattuun siltikään kannata uskoa.
Raamattu lupaa niille jotka ovat Kristuksessa (ovat hänet vastaanottaneet pelastajaksi ja lunastajaksi) että heille ei ole mitään kadotustuomiota. Siis minulle joka olen Kristuksessa, minulle ei kuulu kadotustuomiota, vaan saan omistaa iankaikkisen elämän Kristuksessa.Sinäkin voit omistaa sen.Sano KYLLA KIITOS Jumalan kutsulle omistaa pelastus. LUE TÄSTÄ MITÄ KIRJOITIN RAAMATUN SANAN LOHDUTUS JA LUPAUS:
Room. 8:1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Room. 8:2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
Room. 8:3 Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
Et joudu helvettiin sillä Jeesus Kristus on pelastanut sinut. Luota Jeesukseen. Hän haluaa pitää sinusta huolen. Jeesuksen ristintyö on pelastanut sinut ja meidät kaikki.
Kannattaa muistaa se, että mitä pienempään kuppikuntaan/lahkoon/vastaavaan menet niin sitä tarkemmin sinun täytyy saarnamiehen tai sellaiseksi ruvenneen egoa (lue: hanuria) nuoleskella.
Jos et hyväksy tämän yhteistyökyvyttömyyden, henkisen häiriintyneisyyden tai muun ahdistuneisuuden takia entisestä liikkeestään ulos potkitun yleensä keski-ikäisen miehen omia jorinoitaan (lue: tulkintoja tai jopa PROFETIOITA tai siis känniharhoja) niin sen jälkeen sinut tuomitaan palavmaan roviolla.
Olet joka tapauksessa vikapää helvettiin, kysy sitä 7 eri taholta opillisten tulkintojen suhteen niin vähintään 5 tunkee sinut uuniin halkoja perään nakellen ellet lähde heidän kelkkaansa keksien uusia hienoja väläyksiä kuten, että sapatin pitää olla lauantaina tai että lasten kastaminen on saatanallista tai että... no ihan mitä vaan.
Puheet edellisestä elämästäsi saavat minua epäilemään tosiaankin mielenterveyttäsi. Orastavaa skitsofreniaa tai jotain...?
Näitä herransa kanssa puhujiahan on piisannut aina.
Jeesus rakastaa sinua todella paljon. Hän on vuodattanut kalliin verensä, jotta sinä voisit pelastua kadotukselta. Jeesus on Jumalan Poika ja ainut tie Jumalan luo. Jos uskovainen on linjassa Raamatun Sanan kanssa hän ei joudu kadotukseen vaan hänen paikkansa on Taivaassa Jumalan luona.(Synnit saa anteeksi uskomalla Jeesukseen, tekemällä parannuksen ja antamalla anteeksi jokaiselle joka on rikkonut sinua kohtaan.)
Names Of God
http://www.youtube.com/watch?v=T5-6gwssX0Y
Testimonys Of Heaven and Hell
http://www.testimoniesofheavenandhell.com/
Häivähdys Iankaikkisuudesta
http://www.tv7.fi/vod/series/?series=629
Kannattaa tutustua Raamattuun vuoden 1930/1938 KirkkoRaamattu on sanatarkin käännös joka on Suomessa saatavilla ja seurakuntayhteyskään ei tekisi pahaa: Hellentaiseurakunta on hyvä yhteisö.
Kristinusko on katoava uskonto ja raamattu "Tuhannen ja yhden yön satukirja".
Kristinusko on ehkä ihmiskunnan suurimpia petoksia, kaikki uskonnot ovat turhia.
Helvetillä pelottelijat pitäsi valella tervalla, kierittää höyhenissä ja viedä torille näytille.
sinulle, sielu kuolematon, plussaa, mutta kaikille muille vastaajille: HÖPSISTÄ JA PUPPUA laidasta laitaan!
Kyllä. Monta herkkäuskoista raukkaa oin huijattu uskomaan satuolentoihin kuten jeesuiksiin ja jumaliin. Ajatelkaa nyt ihmiset vähän, te elätte 2000-lukua. Vai onko teistä ajattelemaan? Häh?
Tuo sairaus helpottaa, kun tutkit kristiuskon perusteita, tajuat silloin että kyse on sadusta.
Kaikki kristiuskossa on keksittyä, se on "pakanoilta" lainattua, suoranaista valetta, epäloogista, julmaa, sadistista, kieroa petosta, alistusta, manipulointia jne jne,,eli unohda koko juttu sen jälken kun tuon tajuat, se helpottaa.
ps. jos ajatuksemme todella luovat, niin eikö kannata ajatella aina ihan itse, ja mielummin positiivisesti, eli mm. se oma "paratiisi"!
Tuo "persoonallinen" on hieman ongelmallinen juttu.
Sana persoona tarkoittaa "naamiota". Me ihmiset olemme persoonallisia koska erotumme toisistamme ja pidämme tavallaan naamiota.
Täydelliseen olentoon taas ei mielestäni kuulu persoonallisuutta, koska persoona on aina vaillinainen, ei koskaan täydellinen. Siinä on sekä hyvää, että pahaa.
Pahuus taas on epätäydellisyyttä ja sitä voi siksi kutsua aivan hyvin persoonalliseksi.
Jumala taas on täydellinen hyvyys ja Rakkaus. Muuttumaton ja siksi myös persoonaton.
Me ihmiset usein vain haluamme ajatella kaikki olennot jotenkin persoonallisiksi ja siksi emme Jumalaa kykene täysin koskaan ymmärtämåän. Ehkä vain "korkeimmat sielut" ymmärtävät jotain Jumalasta. He, jotka toteuttavat elämässään mottoa "Tapahtukoon sinun tahtosi", joka mielestäni tarkoittaa jumalallista johdatusta. Jumala tietää itseäåmme paremmin mitä olemme vailla ja mitä opetuksia meidän on kohdattava maallisen vaelluksemme aikana.
Henkimaailmassa on mielestäni ja kokemuksenikin mukaan "persoonallista pahaa". Tämä paha todellakin verhoaa itsensä hyvyyden viittaan ja samalla haluaa uskotella, että sitä ei ole olemassakaan. Sen ote maailmaan perustuu juuri tähän asiaan. Pahan suuri voitto on juuri siinä, että sen olemmassa oloon ei uskottaisi. Nykyihminen tieteineen on avuton pahan edessä. Nämä asiat ovat kuitenkin ikiaikaisia ja niihin ei tule suhtautua ylimielisesti ja täysin välinpitämättömästi.
Paha tosin keskittyy vain tietynlaisiin ihmisiin. Jumalattomissa ei ole sille mitään haastetta ja siksi paha hyökkääkin vain sellaisia ihmisiä vastaan, joissa on jotain haastetta.
Voin suositella kirjoja: Scott Beckin "Pahan psykologia" tai Lewiksen "Paholaisen kirjeopisto"
Paha kukistuu kuitenkin aina hyvyyden edessä, joten kannattaa aina pyrkiä hyvyyteen!
Tuotah...kyllä se useasti on niin, että on normaalia, jos uskovainen puhuu Jumalalla. Mutta, jos Jumala alkaa puhua uskovaiselle niin kyseessä ON MIELISAIRAUS.
Lakkaa murehtimasta Helvettiin joutumistasi ja ala elämään elämästasi nauttien.
”Tämä ei aja riivaajia ulos kenenkään muun kuin Beelsebulin, riivaajain pää-miehen, voimalla.” sano heille: Eikö Jumalaa ole Israelissa, kun te menette kysymään neuvoa Beelsebubilta, Ekronin jumalalta? (1 Kun 8:20) Rakas Jeesus käännyn pahoilta teiltäni. Haluan seurata sinua Jeesus. Pyydän Jeesus vapautta minut baalin vallasta, tuon demonien hallitsijan vallan alta. En halua olla missään tekemisissä tuon pahan ruhtinas-kunnan kanssa. Haluan yksin sinut. Herra Jeesus. Siksi julistan, että olen eronnut baalista ja kuulun Jeesukselle Kristukselle,nyt ja iankaikkisesti. htt p://www .tv7.fi/vo d/player/?progr am =26 901 Kiitos Jeesus, että lähetit Paavalin avaamaan silmämme ,että me kääntyisimme, pimeydestä valkeu -teen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisimme uskomalla Jeesukseen synnit an-teeksi ja perinnön pyhitettyjen joukosta!
Pyhä Henki vaikutta täsä linkissä ja auttaa jokaista kuulijaa elämään voitollisesti tässä ajassa. http://www.kolumbus.fi/pentti.toikkanen
Hellvetin helveetti!! Et joudu sinne kuten ei kukaan muukaan. Valheelliset pahat olennot joutuvat vielä ottamaan takapuoleensa rasvaamatonta keppiä.
Vakavasti puhuen on sanottava että jos Jeesus antoi käskyn ettemme voi tuomita ketään helvettiin, emme myöskään voine tuomita sinne itseämmekään.
Lukekaa Jumalan Sanaa ja uskokaa siihen.
"En minä itsekään tuomitse itseäni" kertoi Paavali, hänestä tiedämme mies teki Jumalan tahdon.
Kummallinen helvetin tuli koska matokaan ei siellä kuole.Haudassa mato pärjää hyvin,kulkee silmäkuopista sisään ja ulos.Raamatun kertomuksissa paikalla oli paljon "sieluja läsnä".Sielun voi tappaakkin,raamatun mukaan.Ensimmäisestä ihmisestä "tuli elävä sielu", saadessaan happea sieraimiensa kautta keuhkoihin antaen elämän voiman,ja automaattisen jatkuvuuden verenkierron johdosta,ilman erityistä päätöstä yksilöltä.Sitten kun hengitys lakkaa ja sydän pysähtyy,sielu kuolee siihen paikkaan ja alkaa paluu multaan,elikä hautaan maaksi jälleen.Siihen päättyy se "ikuinen kuolematon sielu". YAHWElla on muistikuva jokaisesta yksilöstä,mitä ei meille ole senkummemmin selitetty,koska emme sitä ymmärtäisi edes alustavasti.Se takaa ylösnousemuksen niille jotka ovat siihen arvollisia,eikä siis automaattista ansaitsematonta taivaaseen passitusta ,joltakin kaapuun pukeutuneelta harhauttajalta.