Tässä on kuvitteellinen keskustelu, jota toivottavasti ei koskaan käydä:
- Kuulehan poikaseni, tiesitkö että niinkin vähän aikaa kuin 300 vuotta sitten täällä asusti merkillinen Suomen kansa. Silloin tätä maata myös nimitettiin Suomeksi, eivätkä he puhuneet arabiaa, kuten me. He olivat vaaleita ja hiljaisia ihmisiä.
- Olen minä joskus kuullut heistä, mutta onko sillä jotain väliä?
- Katsohan, Saddam, minusta olisi ollut mukava tutustua heihin, mutta enää heitä ei ole. He olivat perimätiedon mukaan monin tavoin oivallinen ja uljas kansa, vaikka he eivät kunnon muslimeja olleetkaan. Heitä koeteltiin monissa sodissa ja pahoilla vitsauksilla vuosisatojen ja tuhansien ajan, mutta he eivät lannistuneet. He näyttivät kerta toisensa jälkeen, kuinka suuria he olivat. Mutta sitten viimein, kun kaikki näytti olevan viimeinkin hyvin, he veltostuivat. He menettivät kunnioituksen itseensä ja koko kansa menetti yhteisen halun olla olemassa.
- Abdallah, sinä olet viisas mies. Mutta minusta sellainen kohtalo on oikein sellaisille Allahin kieltäjille. Allah varmaankin menetti uskonsa sellaiseen kansaan. Olisivatpa he ottaneet Islamin ohjenuorakseen, kuten me, niin he olisivat varmasti yhä voimakkaita.
- Ehkäpä niin. Mutta katsohan kaupunkimme vilkkaita, mutta huonoon kuntoon päässeitä katuja. Joskus tällä kaupungilla oli eri nimi, Tampere. He rakensivat tämän. Ja punainen moskeija, jossa on sipulikattoiset minareetit, on myöskin heidän rakentamansa. Koskessa virtasi silloin puhdas vesi ja siellä oli kaloja.
- Olivatko he sittenkin uskovia?
- Perimätiedon mukaan ainakin jotkut olivat. Mutta heiltä oli itsekunnioitus kadonnut, kaikista suurista saavutuksistaan huolimatta. Heidän määränsä väheni, vaikka heitä eivät taudit vaivanneet. Silloin tähän maahan muutti muualta väkeä, myös meidän esi-isiämme. Lopulta suomalaiset olivat huvenneet niin vähiin, että yksi sota kulutti heidät pois, vaikka he taistelivat katkeraan loppuunsa saakka. Minulle se on mysteeri. Miksi he ensin kestivät niin paljon, mutta helppous oli heille liikaa?
- Ehkä oli Allahin tarkoitus, että me tulisimme tänne. Ehkä hän halusi antaa varoittavan esimerkin meille muille.
- Ehkäpä niin, poika. Mutta emme ole vieläkään kuroneet kiinni niitä saavutuksia, jotka hävisivät heidän mukanaan. Laittaisitko hiukan lisää puita tulipesään, kun täällä on niin kylmä.
- Kuulehan poikaseni, tiesitkö että niinkin vähän aikaa kuin 300 vuotta sitten täällä asusti merkillinen Suomen kansa. Silloin tätä maata myös nimitettiin Suomeksi, eivätkä he puhuneet arabiaa, kuten me. He olivat vaaleita ja hiljaisia ihmisiä.
- Olen minä joskus kuullut heistä, mutta onko sillä jotain väliä?
- Katsohan, Saddam, minusta olisi ollut mukava tutustua heihin, mutta enää heitä ei ole. He olivat perimätiedon mukaan monin tavoin oivallinen ja uljas kansa, vaikka he eivät kunnon muslimeja olleetkaan. Heitä koeteltiin monissa sodissa ja pahoilla vitsauksilla vuosisatojen ja tuhansien ajan, mutta he eivät lannistuneet. He näyttivät kerta toisensa jälkeen, kuinka suuria he olivat. Mutta sitten viimein, kun kaikki näytti olevan viimeinkin hyvin, he veltostuivat. He menettivät kunnioituksen itseensä ja koko kansa menetti yhteisen halun olla olemassa.
- Abdallah, sinä olet viisas mies. Mutta minusta sellainen kohtalo on oikein sellaisille Allahin kieltäjille. Allah varmaankin menetti uskonsa sellaiseen kansaan. Olisivatpa he ottaneet Islamin ohjenuorakseen, kuten me, niin he olisivat varmasti yhä voimakkaita.
- Ehkäpä niin. Mutta katsohan kaupunkimme vilkkaita, mutta huonoon kuntoon päässeitä katuja. Joskus tällä kaupungilla oli eri nimi, Tampere. He rakensivat tämän. Ja punainen moskeija, jossa on sipulikattoiset minareetit, on myöskin heidän rakentamansa. Koskessa virtasi silloin puhdas vesi ja siellä oli kaloja.
- Olivatko he sittenkin uskovia?
- Perimätiedon mukaan ainakin jotkut olivat. Mutta heiltä oli itsekunnioitus kadonnut, kaikista suurista saavutuksistaan huolimatta. Heidän määränsä väheni, vaikka heitä eivät taudit vaivanneet. Silloin tähän maahan muutti muualta väkeä, myös meidän esi-isiämme. Lopulta suomalaiset olivat huvenneet niin vähiin, että yksi sota kulutti heidät pois, vaikka he taistelivat katkeraan loppuunsa saakka. Minulle se on mysteeri. Miksi he ensin kestivät niin paljon, mutta helppous oli heille liikaa?
- Ehkä oli Allahin tarkoitus, että me tulisimme tänne. Ehkä hän halusi antaa varoittavan esimerkin meille muille.
- Ehkäpä niin, poika. Mutta emme ole vieläkään kuroneet kiinni niitä saavutuksia, jotka hävisivät heidän mukanaan. Laittaisitko hiukan lisää puita tulipesään, kun täällä on niin kylmä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
joku tällaisia kirjoituksia lukea? Mielestäni jutut sais olla lyhyitä ja ytimekkäitä ei mitään esseitä please!